Mielenterveysongelmani avasi silmäni

Olen kolmekymppinen nainen joka pari kuukautta sitten luuli sairastuvansa johonkin vakavaan. Yhtenä päivänä luulin et mulla on hepatiitti, toisena vatsasyöpä, kolmantena jotakin muuta. Kun mua oli tutkittu tarpeeksi ei jäänyt vaihtoehdoksi enää kuin masennus.
Aloitin lääkkeet, koska en olisi selvinnyt enää ilman niitä. Muisti katkoili, välillä oli semmoi olo et olisin joku toinen ja joskus tuntui että olisin kännissä. Työntekoon en enää pystynyt enkä oikeastaan mihinkän muuhunkaan. Mikroruokaa meni monta viikkoa ja eka oireeni oli siis ruokahaluttomuus joka ei ole vieläkään kunnolla palanut.

Masennus diagnoosin jälkeen elämäni on parantunut, en ole kokoajan jatkuvassa pelkotilassa et mikä mua oikein vaivaa. sairaslomat antoivat energiaa selviytyä omaan tahtiin. Uskon myös että mulla oli psykoottisia vaiheita tässä, koska uskoin vahvasti kuolevani ja sain paniikkikohtauksia.

Jotain hyvää tässä on kans ollut, olen saanut nyt kunnolla levätä kun aikasemmin olen ollut semmoinen työmyyrä. Myös elämänarvot ovat tulleet esille; miten suuri vaikutus läheisillä on, miten kiitollinen minun pitäisi olla tilanteesta; on vakkariduuni, asunto, juokseva vesi ja sähkö. Olen ollut terve koko eliniän, eikä suurempia ponnistuksia ole tätä ennen ollut. Olen päässyt reissaamaan paljon ja tää koko masennus on aloittanut mielessäni prosessin että pitäisikö vaihtaa työpaikkaa.

Mitä asioita te olette huomanneet kunnioittavan sairauden aikana?