Kauhavalla asuminen

Olen muuttamassa kauhavalle ja haluaisin tietää onko millanen paikka asua
272630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Unohda kanta-kauhava. Matuja, matuja ja matuja. Lisäksi hometta. Teekoo lähtee ylihärmään vaikka kuinka kauhavalla yritetään pistää vastaan. Työpaikat pääosin härmis. Eli suuntaa joko Ylihärmään tsi Alahärmään.

Äänestä
  • Entä jos työpaikka onkin kantakauhavalla? Miksi silloin pitäisi muuttaa härmään? Eikös sitä ulkopaikkakuntalaisen kannata muuttaa siihen taajamaan mistä löytyy työpaikka? Se on vähän huono periaate, että "työpaikat pääosin härmäs", jos oma työpaikka ei kuitenkaan siellä ole. Se on sitten eri asia jos on, mutta sitä sinä et voi tietää, ellet sitten ole aloittaja ja kommentoit omaan aloitukseesi, itse itsellesi vastaten.

    Toiseksi, teekoo ei ole lähdossä mihinkään, eikä sitä muutenkaan käytä tavallinen työssäkäyvä ihminen, joten asialla ei ole mitään merkitystä. Hometta on virastorakennuksis, no mitä sitten, ei vaikuta tavallisen ihmisen omakotiasumiseen. Ja tosiaan työpaikkoja on muuallakin, sekä muitakin aloja kuin pelkkä metalliala.

    Ja vielä lopuksi. Kauhavalla on aivan hyvä asua, jokainen valitsee omien tarpeidensa mukaan, asuuko sitten jommassa kummassa härmässä, kantakauhavalla vaiko kortesjärvellä. Kaikissa on hyvä asua, jos se palvelee omaa tarvetta. Ulkopaikkakuntalaisen on varmasti helpoin valita kantakauhava, jossa tarjolla eniten asuntoja, sekä laajin kauppavalikoima.

    Äänestä

  • Ei kannata muuttaa. Sisäänpäin kääntynyt, suorastaan käpertynyt paikkakunta. Muuta Lapualle ennen. Talon arvoakaan vaikea ennustaa Kvalla. Asukasluku laskee kiihtyvällä vauhdila.

    Äänestä

Mielestäni hyvä paikka ja viihtyisyyttä vielä parannetaan koko ajan.
Sitten on ala-ja ylihärmän teollisuusalueet,siellä ei kukaan juuri asu mutta työpaikkoja siellä on.

Äänestä
  • Joopajoo, härmis on niille huonopalkkaisia työpaikkoja, jotka ovat metalliteollisuuden parissa, ei juuri muille. Normaalit ihmiset löytää kuitenkin työpaikkansa monesta muustakin paikasta, suureks osaks Kauhavan keskustasta tai Lapualta tai Seinäjoelta. Elikkä sieltä missä on kauppaa ja palveluita sekä oppilaitoksia. Taikka sitten yrittäjiä, jotka sijoittuu haluamallaan tavalla.

    Jokatapauksessa jos nyt Kauhavalle pitää ulkopaikkakuntalaisen jostain syystä muuttaa, niin en näe oikein muuta vaihtoehtoa kuin Kauhava keskus. Jo senkin takia että asuntotarjontaa on lähinnä Kauhavan keskuksessa. Muutoinkin Alahärmäs ja Ylihärmäs ei oo oikein muuta kuin s-market. Kauhavan keskuksessa on sentään s-marketin lisäksi muitakin kauppoja, esim Lidl ja Tokmanni. Ei näilläkään kuuhun mennä, mutta kyllä ne monen arkeen riittää.

    Asuin pari vuotta sitten hetkellisesti Alahärmäs, ja oli se sellaista jumalanselän takana asumista, missään ei tapahtunut oikein mitään, ja kaupoissa lähinnä maitoa ja makkaraa. Powerparkissa ravaavat turistit eivät ole parantaneet kylän arkitarjontaa mitenkään, eivätkä ne jätä rahaa muuta kuin huvipuiston omistajille, aiheuttavat korkeintaan ajoittaisia liikenneruuhkia, jotka hankaloittaa tavallisen asukkaan arkista kulkemista.

    Toki voisin myös ulkopaikkakuntalaiselle suositella Lapualle tai miksei suoraan Seinäjoelle muuttoa. Niissä asuu enemmän ihmisiä, eikä kaikki tunne toisiaan, välttämättä. Voi asustella anonyymimmin, eikä tartte kuunnella pahansuopaisten ihmisten jupinoita. Toki työpaikkahan sen määrittelee osaksi minne muuttaa, ja kuinka pitkän työmatkan itselleen haluaa. Työpaikastaan ei voi olla myöskään koskaan varma, onko sama työpaikka vielä 3 vuoden päästä. Siksi kannattaa miettiä missä työpaikat sijaitsee (=Seinäjoki) ja katselee asuinpaikan sellaisesta paikasta, mistä voi kuvitella ajavansa tarvittaessa päivittäin myös Seinäjoelle. Kauhava keskuksesta se vielä joten kuten menettelee, mutta Härmistä alkaa olla liian pitkä matka. Härmien työpaikkatarjontakin on vähentynyt vuosi vuodelta, eikä mikään ole varmaa, paitsi epävarma.

    Äänestä

  • Kauhavan keskustassa ei ole mitään paikkaa mihin viedä vieraita. On ruma, tyhjä tori, rumia tontteja. Lentosotakoulu kiinnostanut ennen, vaan sinnekki pitää mennä autolla. Ja ne matut lorvimassa siellä täällä.

    Äänestä

  • ankeaa kirjoitti:

    Kauhavan keskustassa ei ole mitään paikkaa mihin viedä vieraita. On ruma, tyhjä tori, rumia tontteja. Lentosotakoulu kiinnostanut ennen, vaan sinnekki pitää mennä autolla. Ja ne matut lorvimassa siellä täällä.

    No mihinkä viet vieraat Yli tai Ali -härmäs? Niinpä, et yhtään mihinkään kun ei siellä ole sitäkään vähää mitä Kauhavalla, HA!!! Eihän härmistä löydy edes kunnon ruokapaikkaa. Kauhavalta löytyy monenlaista ruokapaikkaa, on valinnanvaraa viedä vieraat vaikka joka ilta eri paikkaan syömään. Esim KebabPizzeriaTasan, ei löydy ihan läheltä sen veroista paikkaa muutenkaan. Ja tosiaan Kauhavalla on tori, olkoot vaikka ruma, mutta härmis ei oo toria ollenkaan, HA!!! Lisäksi härmät on sen verran pohjoosemmas, että siellä sataa melkein aina tai on pilvistä, kun Kauhavalla paistaa useimmiten aurinko. Hyttysiäkin on härmien suunnalla enemmän, johtuuko sitten siitä että poronhoitoalue on kuseman verran lähempänä... HA!!!

    Äänestä

  • KauHAva1 kirjoitti:

    No mihinkä viet vieraat Yli tai Ali -härmäs? Niinpä, et yhtään mihinkään kun ei siellä ole sitäkään vähää mitä Kauhavalla, HA!!! Eihän härmistä löydy edes kunnon ruokapaikkaa. Kauhavalta löytyy monenlaista ruokapaikkaa, on valinnanvaraa viedä vieraat vaikka joka ilta eri paikkaan syömään. Esim KebabPizzeriaTasan, ei löydy ihan läheltä sen veroista paikkaa muutenkaan. Ja tosiaan Kauhavalla on tori, olkoot vaikka ruma, mutta härmis ei oo toria ollenkaan, HA!!! Lisäksi härmät on sen verran pohjoosemmas, että siellä sataa melkein aina tai on pilvistä, kun Kauhavalla paistaa useimmiten aurinko. Hyttysiäkin on härmien suunnalla enemmän, johtuuko sitten siitä että poronhoitoalue on kuseman verran lähempänä... HA!!!

    KauHAva1
    Oon vähä kuullu että Pizza paikat kanta Kauhavalla vaihtaa omistajaa puolen vuoden välein aina kun tuet loppuu. Hampurilais jonos voi saada turpaan, Ja jos joka ilta viet vieraat syömään, niin viitenä iltana pitää mennä vieraan nälkäisenä nukkumaan sinun ohjeilla. Eteläsuomesta oli vieraita. Ihmettelivät mitenkä täällä HärMäs1-2 on niin paljon uusia taloja. Ja ruokapaikkoja on joka lähtöön ,mutta muista ettei niihin tulla haalarit päällä syömään ja kädet tavataan pestä kun vessassa käydään,

    Äänestä

  • epäpätevä kirjoitti:

    KauHAva1
    Oon vähä kuullu että Pizza paikat kanta Kauhavalla vaihtaa omistajaa puolen vuoden välein aina kun tuet loppuu. Hampurilais jonos voi saada turpaan, Ja jos joka ilta viet vieraat syömään, niin viitenä iltana pitää mennä vieraan nälkäisenä nukkumaan sinun ohjeilla. Eteläsuomesta oli vieraita. Ihmettelivät mitenkä täällä HärMäs1-2 on niin paljon uusia taloja. Ja ruokapaikkoja on joka lähtöön ,mutta muista ettei niihin tulla haalarit päällä syömään ja kädet tavataan pestä kun vessassa käydään,

    Joo käytin omat vieraani myös Alahärmäs, oikein roadhouseen mentiin. Vieraat eivät ostaneet mitään, kun oli niin kallista sekä sellaista tavaraa jota ei tarvinnut. Käväistiin powerparkkia parkkipaikalta vilkaisemassa, muttei aikuisväellä tokikaan sisään menty. Me ei ainakaan Alahärmästä löydetty muuta kuin kotipizza, mutta se ei vieraita houkuttanut. Keskustan raitilla oli joku kebab-pizzeria mutta ei näyttänyt olevan muita asiakkaita joten ei houkuttanut. Ai niin, roadhousessa oli joku bistro, mutta hinnat oli sikakalliita (emme ole lottovoittajia) ja pizzavalikoima aika suppea, joten jätimme senkin väliin. Suuntasimme sitten Ylihärmän täysin aution ja kuolleen keskustan kautta takaisin kohti Kauhavaa, ns ihmisten ilmoille. Ja löytyi taas jokaiselle jotain, syömistä ja juomista, sekä katseltavaa kun kaduilla on muutakin kuin lintuja. HA!!!

    Äänestä

Jos muutat alle 10 000 asukkaan kaupungista, niin mikään ei muutu. Kaikki tietävät kaikkien asiat paremmin kuin asianosaiset itse.

Äänestä
  • Kuules normaali itsetunnolla varustettu ihminen pystyy asumaan missä vain ja itsekkin seuraamaan mielenkiinosta muita ihmisiä ja siinä omassa portinpielessä päästämään vetensä tolpan viereen ihan suojaamatta, jotta kuurtaneella meinataan näin luonteen lujuudesta.

    https://www.youtube.com/watch?v=KK_BDlK2_HA
    kunnon mällit

    Äänestä



No eihän Lappajärveltä kauhavalle nyt niin pitkä matka ole , ilmasto ja vuodenajat ovat samanlaiset. Erilaisuutta on se että Kauhavan läpi kulkee junarata, jolla voi matkustaa ,sekä etelään että pohjoiseen.

Äänestä

Oikeesti----kuka enää ilkee muuttaa Kauhavalle

Äänestä
  • Sanos muuta -kun katselee vähänkin keskustas näitä parvia ja tulevia ikuisi sellaisia -ei paljon viitsi veroja maksella töistään ja sitä maksua näihin piisaa.

    Äänestä

  • ikuistariesaa kirjoitti:

    Sanos muuta -kun katselee vähänkin keskustas näitä parvia ja tulevia ikuisi sellaisia -ei paljon viitsi veroja maksella töistään ja sitä maksua näihin piisaa.

    Naakoista,vai mitä ihmeen parvia tarkoitetaan?

    Äänestä

Kattokaa nyt nottei ne naakat sonni niitä kirkon seutuja pilalle.

Äänestä

Puupääpersuja ja muita rasisteja Kauhavalla on jonkin verran, mutta eihän tolkun ihmisen tarvitse olla niiden kanssa missään tekemisissä. Tule tänne vaan.

Äänestä
  • Kantakauhavalla kaupungin vuokra-asunnot huonossa kunnossa. Suurin osa homeessa. Omaa asuntoa ei kannata ostaa. Paljon asuntoja myynnissä. Huonosti menee kaupan ja niiden arvo laskee koko ajan. Yksityiseltä voisi saada vuokrattua kohtuu kuntoisen asunnon, mutta ne taas kiskoo isomman kaupungin luokkaa olevaa vuokraa.
    Yksityisestä terveydenhuollosta saa hyvän palvelu ja hoidon. Ja ne palvelut säilyvät kantakauhavallakin.

    Äänestä

  • mietinnänpaikka kirjoitti:

    Kantakauhavalla kaupungin vuokra-asunnot huonossa kunnossa. Suurin osa homeessa. Omaa asuntoa ei kannata ostaa. Paljon asuntoja myynnissä. Huonosti menee kaupan ja niiden arvo laskee koko ajan. Yksityiseltä voisi saada vuokrattua kohtuu kuntoisen asunnon, mutta ne taas kiskoo isomman kaupungin luokkaa olevaa vuokraa.
    Yksityisestä terveydenhuollosta saa hyvän palvelu ja hoidon. Ja ne palvelut säilyvät kantakauhavallakin.

    No tottakai vuokralla asuminen ei missään ole kovin luksusta. On toki vaihtoehtona myös ostaa asunto, ja kas paraneekin, riippuen lompsan kunnosta. Aika pikkurahalla saa Kauhavalta hyvänkin asunnon, verrattuna esim Seinäjokeen. Kauhavalla asuntoja on tarjolla riittävästi, on varaa mistä valita. Jossain Ali-Härmässä ei ole montaakaan hääppöistä asuntoa myynnissä, eipä se oikein houkuta. Ja eihän Ali-Härmässä ole edes Lidliä, ai niin mutta eihän niitä sivukylillä olekkaan.

    Äänestä

  • Ei koskaan tuohon parvilla sotkettuun keskustaan sielähän saa vallan väistellä, reunoille jotenkin ala ja ylihärmään sekä kortesjä siellä elelisi vielä puhtaassa ilmassa hyvinkin.

    Äänestä

  • parvinen-keskus-pila kirjoitti:

    Ei koskaan tuohon parvilla sotkettuun keskustaan sielähän saa vallan väistellä, reunoille jotenkin ala ja ylihärmään sekä kortesjä siellä elelisi vielä puhtaassa ilmassa hyvinkin.

    Mitä tarkoittaa tämä parvilla sotkettu keskusta? Ei oikein aukene.
    Jos aivan umpimetsässä haluaa asua niin sitten kannattaa mennä sinne kortesjärvelle tai härmiin.
    Mielestäni Kauhavan keskusta on siisti ja melko viihtyisä.

    Äänestä

Sain kämpän ja ei ainakaan heti vaikuttanut että olisi ollut homeessa ja vuokran antaja (kauhavan vuokra-asunnot)lupasi korjata puutteet kuntoon ennen muuttopäivää, saas nähä kauanko tulee asuttua siinä jos sovittuja hommia ei ole tehty.

Äänestä
  • Miksi+epäilet,+että+ei+olisi+tehty?+Vaaditko+jotain+älytöntä+ts.+liian+kallista+vuokrakämppään?++Vuokratulosta+menee+30-32%+veroa,+joten+ei+se+mikään+kultakaivos+ole,+jos+joka+asukkaan+jälkeen+täytyy+sijoittaa+tonni,+pari+remonttiin+ja+välittäjä+nappaa+500€.

    Äänestä

  • Kyse oli edellisen vuokralla olleen sotkuista ja jääkaapin vaihtamisesta semmoiseen missä on pakastin.

    Äänestä

  • Utelias777 kirjoitti:

    Kyse oli edellisen vuokralla olleen sotkuista ja jääkaapin vaihtamisesta semmoiseen missä on pakastin.

    Ei nuo nyt vaikuta mahdottomilta toiveilta toteuttaa.
    Riippuu tietysti kuinka laajalla niitä sotkuja on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias777 kirjoitti:

Olen muuttamassa kauhavalle ja haluaisin tietää onko millanen paikka asua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu