Kuka on oikeassa Suomi vai kaikki muut? Puu/Sähkö

Suomessa jatketaan metsäsän puista tehtävän biopolttoaineen kehittämistä, vaikka EU kieltää ja vaikka kaikki autotehtaat siirtyvät sähköautojen valmistajiksi ja vaikka kaikki laitoshankkeet perutaan. Kepuhallitus haluaa edelleen tukea rahoillamme biodiesellaitosten kehtittämistä huolimatta polttoaineiden kysynnän lopahtamisesta ja asteittaisesta loppumisesta.

Sipilän itse perustama Chempolis on alan tunnetuin toimija, tosin silläkään ei ole yhtäkään toimitetun laitoksen referenssiä. Se on saanut verotukea yli 30 miljonaa euroa ja Chempolikseen on kerätty omistajiksi, hallituksen jäsenkiksi ja ns. neuvonantajiksi maakuntien kepulaiset Esko Ahoa myöti ja entisten valtionyhtiöitten eläkkeellä olevat Ylipääjohtajtat Matti Sundbergia myöti! Verorahojen haaskaus alkaa saada sairaat piirteet!
14197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tehtiinhän tänne aikoinaan myös kuvaputkitehdas Valco ja ostettiin ilmaa Saksasta.
Aika velikultia nuo päättäjät.

Äänestä

Jo puun korjuu ja siitä dieselöljyn tekeminen vie enemmän energiaa mitä syntyvästä polttoaineesta saadaan. Mutta kun MTK ja Sipilän taustavoimat pakottavat Sipilän puhumaan Kepun äänestäjien laariin maksoi mitä maksoi! Pahinta tässä on, että veromaksaja tulee kärsimään eniten - jälleen.

Äänestä

Juu ja tehtiin täällä Nokiakin. Ai niin mutta Nokiahan on edelleen yksi maailman suurimmsita softataloista ja yksi maailman suurimmista matkapuhelinverkkotoimittajista.

Miksi Suomessa ei siis tehtäisi jotain oikein. Saksalaisten tekemisiin ei aina kannata luottaa. Tätä asiaa voi vaikka katsoa parin viime päivän uutisoinnista autoteollisuuden kartellista.

Äänestä

Viikon uutisten mukaan polttomoottorikäyttöiset auto tullaan nopeasti kieltämään. Kepulaisista kukaan ei uskalla ilmoittaa, että laittoivat rahamme aivan vääriin kohteisiin, kun tukivat pääministeri Sipilän (kesk,) perustamaa Chempolista ja muita biodieseltehtaiden valmistajia.

Äänestä

Polttomoottoriautoja tulee olemaan suomen teillä ainakin 30v kun tarkastellaan autojen keski-ikää Suomessa. Niinpä on ihan fiksua satsata biopolttoaineisiin jotta saadaan vanhakin autokanta hiilineutraaliksi.

Sähköt ja hybridit tulee sitten pikkuhiljaa kun ovat tullakseen.

Äänestä
  • Niinhän ne sähköiset autot tulevat, vääjäämättä kun enemmistö kansoista satsaa niihin. Kysymys on siitä mihin suomenkin tulisi asettaa suurimmat panokset ja nyt kyllä ollaan taas menossa päin "karjalan mäntyä", valitettavasti. Ja taas me veronmaksajat kaivamme kuvetta! Siis, painopiste sähköön ja biodiisselit yms. vasta toiselle sijalle!

    Äänestä

  • Kenenkään ei kannata satsata kuoleviin tekniikoihin. Ei edes kepulaisten. Paukut kannattaa laittaa aina tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.

    Äänestä

Bio polttista ei suositella, moneenkaan merkkiin ja malliin, kepulaiset saavat tehdä siitä kiljua koko heimolle!

Äänestä

Nyt on taas enemmän mielipiteitä kuin ymmärrystä. Ei veronmaksajat kehitä ja maksa biodieseleitä vaan yritykset. Esimerkiksi UPMn biodiesel on puhtaasti kaupallinen hanke ja siinä biodiesel tehdään puun pihkasta, joka on erotettava puun kuiduista joka tapauksessa. Prosessijätettä joka ennenvanhaan dumpattiin luontoon, Nyt se korvaa fossiiliperäistä dieseliä. Ja palaa puhtaammin kuin diesel.
Erinomaista toimintaa suomalaisilta yhtiöiltä.

Äänestä
  • Pitää muistaa myös näissä keskusteluissa, että raskaskalusto toimii dieselillä vielä pitkään vaikka henkilöautot sähköistyisivät.

    Äänestä

Suomi ei voi sijainnilleen ja pinnanmuodoilleen mitään. Sähköä ei saada Suomessa tuotetuksi tarpeeksi kuin ydinvoimalla. Maasto on liian tasaista vesivoimaa ajatellen (vrt. Norja ja Ruotsi), eikä täällä tuulekaan kunnolla (Tanska). Aurinkosähköä ajatellen Suomi on taas liian pohjoisessa.

Ainoa tapa tuottaa Suomessa omavaraisesti energiaa on käytännössä puu, jos turve poistetaan valikoimista. Kannattaisiko sellun sijaan kuitupuusta valmistaa biopolttoaineita?

Äänestä
  • Kepu- uskovaiset ovat parantumattomia. Vaikka kaikki muut jo tietävät miten tulee käymään niin silti kepulaiset haluavat aina vaan rahoittaa varoillamme puusta jyystettävän dieselpolttoaineen tekemistä. Eu on kieltämässä puun käytön nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden tekoon hyvin perustein ja kaiken lisäksi polttomoottorit ja erityisesti dieselmoottorit poistuvat markkinoilta todella nopeasti. Kepuli Sipilän Chempolis on yksi biodisealan toimijoista, tosin ei ole koskaan tehntyt yhtään laitosta, jakanut omistajilleen veronmaksajien rahaa jo 30 miljoonaa euroa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Tuhoisabiodieseltie kirjoitti:

    Kepu- uskovaiset ovat parantumattomia. Vaikka kaikki muut jo tietävät miten tulee käymään niin silti kepulaiset haluavat aina vaan rahoittaa varoillamme puusta jyystettävän dieselpolttoaineen tekemistä. Eu on kieltämässä puun käytön nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden tekoon hyvin perustein ja kaiken lisäksi polttomoottorit ja erityisesti dieselmoottorit poistuvat markkinoilta todella nopeasti. Kepuli Sipilän Chempolis on yksi biodisealan toimijoista, tosin ei ole koskaan tehntyt yhtään laitosta, jakanut omistajilleen veronmaksajien rahaa jo 30 miljoonaa euroa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    EU ajaa pienen sisäpiirin asiaa, lähinnä Saksan teollisuuden. Lobbaus on taitolaji.

    Suomen talous on perustunut aina tehokkaaseen metsän hyödyntämiseen. Kyse ei ole mistään puoluepelistä, vaan tosiasioista. Aikoinaan myytiin ulkomaille tervaa, nykyisin sellua ja seuraavaksi toivottavasti biopolttoaineita.

    Jos sinulla on joku nerokas idea, jolla Suomesta saadaan energiaomavarainen ilman metsän hyödyntämistä, niin tuo keksintösi julki.

    Äänestä

http://biotuotetehdas.fi/biotuotteet

Tuosta kannattaa lukea perusasiat mistä on kysymys. Ei olla tekemässä valintaa niin että puusta tehtäisiin sellun sijaan biopolttoainetta. Homma menee niin että selluntekoprosessia on kehitetty niin että siitä ei synny enää hyödyttömiä prosessijätteitä vaan Mäntyöljyä ja tärpättiä. Mäntyöljyä hyödynnetään mm. liimojen, maalien, musteiden ja biopolttoaineiden valmistuksessa. Tärpättiä käytetään mm. hajusteiden ja maalien valmistuksessa.
Bioenergiatuotteet eli biosähkö, prosessihöyry, kaukolämpö ja kuoripohjainen kiinteä polttoaine.

Suomeksi sanottuna olisi typerää olla kehittämättä biopolttoaineiden valmistusta koska niillä pystytään korvaamaan fossiillisia polttoaineita ja valmistuksen raaka-ainetta syntyy jokatapauksessa metsäteollisuudessa.
Sähköautot kulkevat eri polkuaan biopolttoaineista riippumatta. Kummallekin löytyy käyttöä ja tarvetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastailkaapa kirjoitti:

Suomessa jatketaan metsäsän puista tehtävän biopolttoaineen kehittämistä, vaikka EU kieltää ja vaikka kaikki autotehtaat siirtyvät sähköautojen valmistajiksi ja vaikka kaikki laitoshankkeet perutaan. Kepuhallitus haluaa edelleen tukea rahoillamme biodiesellaitosten kehtittämistä huolimatta polttoaineiden kysynnän lopahtamisesta ja asteittaisesta loppumisesta.

Sipilän itse perustama Chempolis on alan tunnetuin toimija, tosin silläkään ei ole yhtäkään toimitetun laitoksen referenssiä. Se on saanut verotukea yli 30 miljonaa euroa ja Chempolikseen on kerätty omistajiksi, hallituksen jäsenkiksi ja ns. neuvonantajiksi maakuntien kepulaiset Esko Ahoa myöti ja entisten valtionyhtiöitten eläkkeellä olevat Ylipääjohtajtat Matti Sundbergia myöti! Verorahojen haaskaus alkaa saada sairaat piirteet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu