DDR-terveydenhuollossamme hoitovirheitä...

..jotka sote voisi saada muuttumaan.
Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa on huono työntekemisen kulttuuri. Koulutus varmasti hyvää, mutta kuinka työtä tehdään, se on huonoa.
MTV:n siivuilla hoitovirheitä;

Kantelu koski pahenevista rintakivusta kärsineen keski-ikäisen potilaan hoitoa terveyskeskuksessa.

Terveyskeskuslääkäri lähetti potilaan EKG- ja laboratoriotutkimuksiin, jotka otettiin seuraavana päivänä. Tulokset tulivat viikkoa myöhemmin, jolloin potilas oli ehtinyt menehtyä sepelvaltimotautikohtaukseen.

Valviran näkemyksen mukaan potilaan oireet huomioiden hänelle olisi tullut tehdä tutkimukset välittömästi sekä arvioida hänen jatkohoidon tarvettaan erikoissairaanhoidossa.

Valvira antoi terveyskeskuslääkärille huomautuksen. Jälkikäteen on kuitenkin vaikea arvioida, olisiko toisin toimimalla voitu vaikuttaa potilaan sairauden kulkuun.

Valviran terveydenhuollon valvontaosaston johtaja Tarja Holi kertoo MTV Uutisille, että hoitohenkilökuntaa huomautetaan tyypillisimmin tapauksissa, joissa ei riittävän aikaisin ole päästy oikeaan diagnoosiin ja saatu hoitoa alkamaan. Jonkun verran kyse on myös kirurgisesta toimenpiteestä, jossa tulee komplikaatio, ja epäillään, että se johtuisi hoitovirheestä.

– Antamamme huomautus ei riipu siitä, onko lääkäri tai hoitaja toiminut moitittavasti, vaan siitä, kuinka vakavaa moitittava toiminta on ollut. Voi olla, että potilas kuolee, mutta se moitittava asia on kovin vähäinen, Holi selventää.

Huomautus on vakavin hallinnollinen seuraamus, minkä Valvira hoitohenkilökunnalle voi antaa. Holi haluaa korostaa, ettei yksittäinen huomautus johda koskaan lääkärin tai hoitajan irtisanomiseen.

– Vahinkoja ja virheitä tapahtuu jokaiselle inhimilliselle ihmiselle, parhaimmallekin osaajalle joskus. Se on sitten ihan eri asia, jos havaitaan, että joku ihminen tekee toistuvasti työssään virheitä.

Tuolloin usein työnantaja ottaa Valviraan yhteyttä, ja valvontalautakunta käsittelee, onko lääkärin tai hoitajan ammatinharjoittamisoikeutta syytä rajoittaa tai poistaa kokonaan.

– Silloin työnantaja on jo ohjannut ja havainnut toistuvasti jotain epäasianmukaisuutta, joka ei ole vahinko tai yhteen tapaukseen liittyvä.

Onko sinulla kerrottavana tarina hoitovirheisiin liittyen? Ota yhteyttä uutistoimitukseemme osoitteeseen [email protected].

Myös selvityksen MTV:lle koostanut tarkastaja Jenna Uusitalo korostaa, että huomautuksen tarkoituksena "on ensisijaisesti osoittaa terveydenhuollon ammattihenkilölle, missä kohdin hän on toiminut virheellisesti ja siten ohjata häntä toimimaan toisin tulevaisuudessa, jotta kantelun kohteena oleva virheellinen toiminta ei toistuisi".

– Huomautuskaan ei valitettavasti tuo kuollutta potilasta takaisin, mutta pyrkii parantamaan ja edistämään potilasturvallisuutta laajemmin, Uusitalo jatkaa.

Ensihoidosta kanteluita: "Olisikin pitänyt kuljettaa"
Holin mukaan kantelujen määrä on lisääntynyt verrattuna esimerkiksi vuosituhannen alkuun. Yhtenä syynä on se, että ihmiset ovat paremmin tietoisia, että voivat viedä asiansa selvitettäväksi. Etenkin ensihoitoon liittyviä kanteluasioita on ollut selvitettävänä aiempaa enemmän.

4) Kantelu koski ensihoitajien ja lääkärin toimintaa iäkkään potilaan ylävatsakivun hoidossa. Potilaalla oli sairaushistoriassa aiempia epäilyjä sydänperäisistä sairauksista.

Ensihoitajat ottivat potilaalta sydänfilmin, mutta lääkärikonsultaation perusteella hänet jätettiin kuljettamatta. Omainen löysi potilaan menehtyneenä seuraavana päivänä.

Valvira totesi, että sydänfilmissä oli havaittavissa lieviä muutoksia. Valvira antoi konsultaatiosta vastanneelle lääkärille huomautuksen siitä, että potilaan sairaushistoriaan, oireisiin ja EKG-löydöksiin tulee perehtyä riittävällä tarkkuudella ja että potilas tulee kuljettaa herkästi tarkempiin tutkimuksiin, jos sydänperäistä syytä ei voida varmuudella poissulkea ensihoidon toimesta. Jälkikäteen on vaikea arvioida, olisiko toisin toimien voitu estää potilaan menehtyminen.

Holin mukaan ensihoidossa toimitaan yhä enemmän niin, että hoitoa annetaan paikan päällä eikä kuljeteta tutkimuksiin terveyskeskukseen tai sairaalaan.

– Sitten tulee niitä virhearvioita, että olisikin pitänyt kuljettaa. Ollaan paljon keskusteltu tästä sairaanhoitopiireissä esimerkiksi ensihoidosta vastaavien lääkärien kanssa, että he ohjeistavat asianmukaisesti alueensa sairaankuljetuksia näissä asioissa. Konsultoida täytyy, jos ensihoitajan osaaminen ei riitä, ettei tule tällaisia virheitä, Holi jatkaa.

Suurin osa potilaista iäkkäitä
Suurin osa kanteluista koskee iäkkäiden potilaiden hoitoa, mikä käy ilmi esimerkkitapauksistakin.

5) Kantelu koski iäkkään potilaan hoitoa hänen hakeutuessaan puolen vuoden aikana useita kertoja terveysasemalle ja päivystykseen rintakipujen vuoksi.

Potilaan oireita hoidettiin toistuvasti ruokatorven tulehduksena. Potilas menehtyi vaikeaan sepelvaltimotautiin...."
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...hirveitä juttuja. Monia hoitovirheitä tai huonoa hoitoa ei julkaista , koska niistä on vaikeaa ryhtyä valittamaan. Itse olen kohdannut aina kun jotakin merkittävää on joutunut elämässä kohtamaan, aina terveyskeskuksessa ja sairaalassa tehty virheitä tai osaamattomuutta,välinpitämätön kohtelu jne.
On ehdottoman tärkeää, että saamme muutoksen terveydenhuoltoomme ja tapaan tehdä työtä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Yksityisellä ei ole varaa huonoon työkulttuuriin!

Äänestä
  • Opettele jo lopulta linkkaamaan juttusi kuten fiksu tapa olisi - älä copypastaa tarinoita !!!!!
    Aina kuuluu lähde osoittaa, jos se on mahdollista. Netiketti!

    Äänestä

Taas Kokoomustrolli vauhdissa. Ruotsissa yksityistetyssä vanhustenhoidossa on ollut vuosikymmeniä pysyvää suurten vanhusjoukkojen kiduttamista, mm. nälässä pitämistä ja heitteillejättöjä sen vuoksi, että ulkomaiset omistajat ovat saaneet maksimivoittoa.

Terveyspalveluissa ja kaikessa julkisin varoin ylläpidettävissä palveluissa yksityisille firmoille ovat maksimivoitot paljon tärkeämpiä kuin ihmiset. Potilaat ja vanhukset ovat vain se pakollinen ja vastenmielinen paha, joita tarvitaan maksimivoittojen saamiseksi.

https://yle.fi/uutiset/3-5071398

"Carema Carea on syytetty Ruotsissa vanhusten kehnosta hoidosta. Sekä yhtiön työntekijät että hoidossa olleiden vanhusten omaiset ovat arvostelleet yritystä rajusti..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demarienvihollno1 kirjoitti:

..jotka sote voisi saada muuttumaan.
Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa on huono työntekemisen kulttuuri. Koulutus varmasti hyvää, mutta kuinka työtä tehdään, se on huonoa.
MTV:n siivuilla hoitovirheitä;

Kantelu koski pahenevista rintakivusta kärsineen keski-ikäisen potilaan hoitoa terveyskeskuksessa.

Terveyskeskuslääkäri lähetti potilaan EKG- ja laboratoriotutkimuksiin, jotka otettiin seuraavana päivänä. Tulokset tulivat viikkoa myöhemmin, jolloin potilas oli ehtinyt menehtyä sepelvaltimotautikohtaukseen.

Valviran näkemyksen mukaan potilaan oireet huomioiden hänelle olisi tullut tehdä tutkimukset välittömästi sekä arvioida hänen jatkohoidon tarvettaan erikoissairaanhoidossa.

Valvira antoi terveyskeskuslääkärille huomautuksen. Jälkikäteen on kuitenkin vaikea arvioida, olisiko toisin toimimalla voitu vaikuttaa potilaan sairauden kulkuun.

Valviran terveydenhuollon valvontaosaston johtaja Tarja Holi kertoo MTV Uutisille, että hoitohenkilökuntaa huomautetaan tyypillisimmin tapauksissa, joissa ei riittävän aikaisin ole päästy oikeaan diagnoosiin ja saatu hoitoa alkamaan. Jonkun verran kyse on myös kirurgisesta toimenpiteestä, jossa tulee komplikaatio, ja epäillään, että se johtuisi hoitovirheestä.

– Antamamme huomautus ei riipu siitä, onko lääkäri tai hoitaja toiminut moitittavasti, vaan siitä, kuinka vakavaa moitittava toiminta on ollut. Voi olla, että potilas kuolee, mutta se moitittava asia on kovin vähäinen, Holi selventää.

Huomautus on vakavin hallinnollinen seuraamus, minkä Valvira hoitohenkilökunnalle voi antaa. Holi haluaa korostaa, ettei yksittäinen huomautus johda koskaan lääkärin tai hoitajan irtisanomiseen.

– Vahinkoja ja virheitä tapahtuu jokaiselle inhimilliselle ihmiselle, parhaimmallekin osaajalle joskus. Se on sitten ihan eri asia, jos havaitaan, että joku ihminen tekee toistuvasti työssään virheitä.

Tuolloin usein työnantaja ottaa Valviraan yhteyttä, ja valvontalautakunta käsittelee, onko lääkärin tai hoitajan ammatinharjoittamisoikeutta syytä rajoittaa tai poistaa kokonaan.

– Silloin työnantaja on jo ohjannut ja havainnut toistuvasti jotain epäasianmukaisuutta, joka ei ole vahinko tai yhteen tapaukseen liittyvä.

Onko sinulla kerrottavana tarina hoitovirheisiin liittyen? Ota yhteyttä uutistoimitukseemme osoitteeseen [email protected].

Myös selvityksen MTV:lle koostanut tarkastaja Jenna Uusitalo korostaa, että huomautuksen tarkoituksena "on ensisijaisesti osoittaa terveydenhuollon ammattihenkilölle, missä kohdin hän on toiminut virheellisesti ja siten ohjata häntä toimimaan toisin tulevaisuudessa, jotta kantelun kohteena oleva virheellinen toiminta ei toistuisi".

– Huomautuskaan ei valitettavasti tuo kuollutta potilasta takaisin, mutta pyrkii parantamaan ja edistämään potilasturvallisuutta laajemmin, Uusitalo jatkaa.

Ensihoidosta kanteluita: "Olisikin pitänyt kuljettaa"
Holin mukaan kantelujen määrä on lisääntynyt verrattuna esimerkiksi vuosituhannen alkuun. Yhtenä syynä on se, että ihmiset ovat paremmin tietoisia, että voivat viedä asiansa selvitettäväksi. Etenkin ensihoitoon liittyviä kanteluasioita on ollut selvitettävänä aiempaa enemmän.

4) Kantelu koski ensihoitajien ja lääkärin toimintaa iäkkään potilaan ylävatsakivun hoidossa. Potilaalla oli sairaushistoriassa aiempia epäilyjä sydänperäisistä sairauksista.

Ensihoitajat ottivat potilaalta sydänfilmin, mutta lääkärikonsultaation perusteella hänet jätettiin kuljettamatta. Omainen löysi potilaan menehtyneenä seuraavana päivänä.

Valvira totesi, että sydänfilmissä oli havaittavissa lieviä muutoksia. Valvira antoi konsultaatiosta vastanneelle lääkärille huomautuksen siitä, että potilaan sairaushistoriaan, oireisiin ja EKG-löydöksiin tulee perehtyä riittävällä tarkkuudella ja että potilas tulee kuljettaa herkästi tarkempiin tutkimuksiin, jos sydänperäistä syytä ei voida varmuudella poissulkea ensihoidon toimesta. Jälkikäteen on vaikea arvioida, olisiko toisin toimien voitu estää potilaan menehtyminen.

Holin mukaan ensihoidossa toimitaan yhä enemmän niin, että hoitoa annetaan paikan päällä eikä kuljeteta tutkimuksiin terveyskeskukseen tai sairaalaan.

– Sitten tulee niitä virhearvioita, että olisikin pitänyt kuljettaa. Ollaan paljon keskusteltu tästä sairaanhoitopiireissä esimerkiksi ensihoidosta vastaavien lääkärien kanssa, että he ohjeistavat asianmukaisesti alueensa sairaankuljetuksia näissä asioissa. Konsultoida täytyy, jos ensihoitajan osaaminen ei riitä, ettei tule tällaisia virheitä, Holi jatkaa.

Suurin osa potilaista iäkkäitä
Suurin osa kanteluista koskee iäkkäiden potilaiden hoitoa, mikä käy ilmi esimerkkitapauksistakin.

5) Kantelu koski iäkkään potilaan hoitoa hänen hakeutuessaan puolen vuoden aikana useita kertoja terveysasemalle ja päivystykseen rintakipujen vuoksi.

Potilaan oireita hoidettiin toistuvasti ruokatorven tulehduksena. Potilas menehtyi vaikeaan sepelvaltimotautiin...."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu