Vaan antaa Jumalan hoitaa kostamiset. Niin onko kenelläkään kokemusta siitä, että on kohdeltu väärin ja asia jätetty Jumalalle ja väärintekijä on saanut rangaistuksen teoistaan? Kertokaa jos tästä kokemusta.
Raamatussa sanotaan, että meidän ei tule kostaa,
Väärinkohdeltu
19289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun olet katsonut tämän videon, olet saanut vastauksen http://www.tv7.fi/vod/player/55713/
En katsele hengellisiä ohjelmia ne ovat pahemman luokan aivo pesua
Katsoin tuota ohjelmaa mutta siihen tuli jotain vikaa etten pysty katsomaan loppuun.
Kyllä olen antanut anteeksi, ja tiedän että on annettava anteeksi.
Tämä olisi helpompaa, unohtaa toisen ihmisen teot, jos ei tarvitsisi olla enää tekemisissä toisen kanssa. Mutta koska joudun olemaan tekemisissä, niin se hirveä tuska ja ahdistus vain välillä valtaa mieleni ja sydämeni, kun edes näen tätä ihmistä. Välillä jo pelkkä ajatus hänestä, tuottaa ahdistusta.
On niin hirveän helppo sanoa, että sun pitää nyt vaan antaa anteeksi ja unohtaa. Koska näin Raamatussa käsketään.
Olen tietoisesti jättänyt kostamatta, koska haluan vain jättää Jumalalle tämän.
Siksi kysyinkin, onko sellaista kokemusta kenelläkään, että Jumala olisi rankaissut jotakin ihmistä, koska hän on tehnyt toiselle pahaa?
Myös se vaikuttaa, kun tämä ihminen ei osoita minkäännäköistä katumusta, ei edes myönnä, että on kohdellut minua väärin. Joudun antamaan anteeksi, vaikka toinen ei sitä kaipaakkaan. Ehkä aika auttaa tähän.
Toivotko hänelle Jumalan kostoa ja pahoja asioita? Jos toivot, et ole Jumalan Hengen hallinnassa. Jumalan Hengessä toimiva ja elävä uskova siunaa ja toivoo toisille vain hyviä asioita. Koston toivominen on siis lihallisuutta, ei hengellisyyttä.
Miksi Jumala käskee siunaamaan eikä kostamaan (toivomaan kostoa)? Siksi, koska se, joka toista siunaa, saa itse siunuksen Jumalalta. Ja Jumala tahtoo siunata sinua. Hän ei voi siunata sinua jos sinä kiroat lähimmäistäsi ts. toivot hänelle Jumalan kostoa.
Room 12:14 "Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko."
1.Pietarin kirje:3:9 "Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte."
Eli jos ihminen valitsee siunaamisen ja anteeksiantamisen sijasta kiroamisen ja kostamisen tai koston toivomisen, hän vahingoittaa eniten iteään. Antamalla anteeksi ja siunaamalla toisia ihmisiä saadaan itselle siunauksia. Siis minkä valitset itsellesi; siunauksen vai kirouksen?
Jos palvelemasi jumala kostaa, et palvo korkeinta jumalaa.
Lähinnä toivoisin että tuo ihminen tulisi synnintuntoon. En toivo onnettomuutta.
Ja se, että ei tarvitsisi enää olla tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa, niin sitä toivoisin. En tiedä miten enää kestäisin jos tuo yrittäisi vielä tuhota elämääni.
Miksi et vain toivoisi, että hän olisi onnellinen elämässään ja saisi asiansa järjestykseen?
"KostiKostajako"
"Toivotko hänelle Jumalan kostoa ja pahoja asioita? Jos toivot, et ole Jumalan Hengen hallinnassa."
---
Ps. 58:10 Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston, hän pesee jalkansa jumalattoman veressä.
***
Roomalaiskirje ja Pietarin,, Mikä on ASIAYHTEYS, miksi vainotaan ja ollaan ahdistuksessa ja pahoinpideltyinä?
Vanhurskauden tähden? eli Jeesuksen tähden me saamme kestää vainoa ja jopa kivityksiä.
---
voitko täsmentää mikä on asiayhteys? .. Kiitos.
---
Jumala on aina sama? eilen tänään ja huomenna? eli Jumala ei muuta mieltään, pois lukien synnit jos Ihminen katuu. ja samankaltainen Jumalan mielen muutos, kuten Niinive koko kaupunki oli tuhoon tuomittu mutta se sai armon.
nyt Jos Jumala ei muutu vaan perus-arvot ovat samat mitä Jumala sanoo Daavidista?
Jumala sanoo, Olen lyötän miehen, SYDÄMENI mukaisen..
Ap. t. 13:22 Mutta hän pani hänet viralta ja herätti heille kuninkaaksi Daavidin, josta hän myös todisti ja sanoi: 'Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen, joka on tekevä kaikessa minun tahtoni'.
1. Sam. 13:14
14 Mutta nyt sinun kuninkuutesi ei ole pysyvä. Herra on etsinyt itselleen mielensä mukaisen miehen, ja hänet on Herra määrännyt kansansa ruhtinaaksi, koska sinä et noudattanut käskyä, minkä Herra sinulle antoi."
1. Sam. 16:13
13 Niin Samuel otti öljysarven ja voiteli hänet hänen veljiensä keskellä. Ja Herran henki tuli Daavidiin, siitä päivästä ja yhä edelleen. Sitten Samuel nousi ja meni Raamaan.
---
Oliko sama Jumala Daavidilla ja meillä? vai Daavidin Jumala on eri?
(Muista että Pojalla on Pelastajan VIRKA, ei tuomarin tahi tappajan eli KOSTAJAN)
Mikä Virka on Isällä? eli Herra Sebaotilla. hhhhmm
Oliko Daavidilla sama Pyhä Henki kuin meillä vai eri? Mikä on tahi oli silloin Pyhän Hengen Virka ja meidän kohdalla?
Eli Pyhä Henki ottaa Omastani ja jakaa teille? Todistaa Jeesus. ja Mistä Pyhä Henki sitten ottaa? Pietarin tahi Paavalin Kirjeistä? Omituiselta näyttää Kaikkivaltiaan Hengen Asema tässä yhteydessä(?):
Ap 15
28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
Eli demoratiaa jota Jumala ei ole Vanhan Liiton aikana "siunanut" vaan tahtoo olla ja ON, YKSINVALTIAS joka JAKAA virkoja ja siihen työkaluja!
no asiaa:
eli Jumala ei muutu!
Jes. 48:12
Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.
ver 92
-12 Kuule minua, Jaakob, sinä, Israel, jonka olen kutsunut! Minä se olen. Olen ensimmäinen, ja olen myös viimeinen.
ja sama todistus eri sanoilla usein esim:
-ver 92
4 Kuka on tämän tehnyt, kuka saanut aikaan? Hän, joka alusta alkaen on kutsunut sukupolvet elämään. Minä, Herra, olen ensimmäinen, ja viimeistenkin keskellä olen sama.
4 Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama.
--- A ja O eli alku ja loppu:
Ilm. 22:13
Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
---
Oletan että olette samaa mieltä.
---
Nyt mikä on Daavid paitsi Jumalan lemmikki eli lempilapsi. lellikki
Daavid usein sanoo ja Profeetat, esim Samuel sanoo Kostakoon Jumala Daavidin JA JUMALAN vihamiehille.
eli henkilö kohtaista kostoa janoaa ihminen!
ja Jumala SALLI sen Daavidille tahi Jumalan Sydän oma edelleen sama!
mitä Jumala itse todistaa?
Että Daavid teki KAIKESSA Jumalan Tahdon paitsi Uuria (Batseba) Tapauksessa!
eli Jumalan TAHDON!
Ap. t. 13:22
Mutta hän pani hänet viralta ja herätti heille kuninkaaksi Daavidin, josta hän myös todisti ja sanoi: 'Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen, joka on tekevä kaikessa minun tahtoni'.
1. Kun. 15:5 koska Daavid oli tehnyt sitä, mikä on oikein Herran silmissä, eikä koko elinaikanaan ollut poikennut mistään, mitä hän on käskenyt, paitsi heettiläisen Uurian asiassa.
Joten Jumalan Tahto oli Daavin kohdalla KOSTAA. ja vieläpä henkilökohtaiset vihamiehet/vihamiehille.
Mikä oli Daavidin viimeinen toivo tahi KÄSKY pojalleen Salomolle kun aika tuli kuolla?
KOSTA POIKA vihamiehilleni!
***
1. Kun. 2:
1 Kun lähestyi aika, jolloin Daavidin oli kuoltava, käski hän poikaansa Salomoa sanoen:
8 Ja katso, vielä on sinun luonasi Siimei, Geeran poika, benjaminilainen Bahurimista, joka hirveillä kirouksilla kiroili minua, kun minä menin Mahanaimiin. Kun hän tuli minua vastaan alas Jordanille, vannoin minä hänelle Herran kautta ja sanoin: 'Minä en surmaa sinua miekalla'.
9 Mutta älä sinä jätä häntä rankaisematta, sillä sinä olet viisas mies ja tiedät, mitä sinun on hänelle tehtävä, saattaaksesi hänen harmaat hapsensa verisinä alas tuonelaan."
10 Sitten Daavid meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin.
---
Daavidin, Jumalan Sydämen mukainen mies: viimein testamentti ja kuolevan "pyhä" toive, ja Uuden Kuninkaan Ensimmäinen tehtävä: Murha!"
(Miksi Daavid ei saanut rakentaa Jumalan temppeliä? verta käsissä?)
jatkuu
Jatkuu..
eli kosto on "hankala" juttu. mutta jos tarkastelemme ASIAYHTEYKSIÄ, missäkin/kaikissa tapauksissa, saattaa olla että ei mene ihan kuten on "opetettu"
No en tästä nyt haasta enempää, joten asia ei ole niin selvä kuin useat antavat ymmärtää.
Jumalan valtaistuimen PERUS on Oikeuden mukaisuus.
Toinen juttu on sitten kenen takia kärsimme ja esin esivalta saa käyttää miekkaa jopa sotia ?
no sama se. lisää kahvia.
Jos vastaat, niin ei mutua vaan tuo esille ASIAYHTEYS mihin viittaa ja sen on oltava myös selvästi Vanhassa liitossa eli Vanhassa Testametissa esillä.
Muista, Jeesus, voit katsoa Mossen sivuilta nimen merkityksen, ELI Minä olen pelastaa/parantaa.
eli Jeesus tuli ja oli maanpäällä ja jopa vieläkin, pelastaja, JUMALAN VIHASTA.
Isä on ei ole Poika! ja Isä on KOSTAJA.
Kenen kautta? vieraskielisen kansan? taivaan lintujen ja metsän petojen kautta?
tahi suoraan tulee tuli taivaasta?
esin voit ihmetellä kun Johannes ja Jaakob suosittelee tulta niille jotka eivät tahdo uskota tahi tehdä parannusta! ei Jeesus ei heitä tulta taivaasta.. se ON Isä "virka" tahi kenelle Herra Sebaot sen antaa/pakotta/sallii.
Kenen puolelle sitten Jumala on uskovien tahi ei uskovien jotka kokevat vääryyttä?
Joos. 5:13
13 Ja tapahtui Joosuan ollessa Jerikon luona, että hän nosti silmänsä ja näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessä. Ja Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?"
14 Niin hän sanoi: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut". Niin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: "Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?"
15 Ja Herran sotajoukon päämies sanoi Joosualle: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä". Ja Joosua teki niin.
---
Jumalan palvelijat, ketä tahi mitä lie, tulet ja vedet ja jäät ja nälkä ja enkelit, hyvät ja pahat sekä ihmiset, OVAT Jumalan puolella eli Jumalan Asialla.
ja ME EMME tiedä mikä on Jumalan Asia!
sen tiedämme että Jumala teki Aadamin ja mtiä sen jälkeen emme tiedä.
Miksi Jumala ja paha ovat riidoissa eli sodassa on meiltä salattu.
Me ollemme vain pelinappuloita molempien käsissä.
mutta Herran Sebaotin Suuri enkeli on SOTAjoukkojen Päämies.
Onko tässä kyseessä Miikael vai itse Jeesus?
Dan. 12:1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
Ilm. 12:7 Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
---
Jeesus ON se Jumala joka oli Mooseksen ja sitten Joosuan kanssa!
1. Kor. 10:4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
Hab. 1:12 Etkö sinä ole ikiajoista asti Herra, minun pyhä Jumalani? Me emme kuole! Sinä, Herra, olet pannut sen tuomioksi; sinä, kallio, olet asettanut sen kuritukseksi.
Mikä On ASIAYHTEYS?
1 Ennustus, jonka profeetta Habakuk näki.
2 Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: "Väkivaltaa!" ja sinä et auta?
ENNUSTUS
3 Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora.
4 Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.
---
Tänäpäivänä Suomessa on tämä tilanne mitä Habuk PROFEETTTA ENNUSTAA
väkivaltaa. laittomuutta, ei oikeutta!
ja kuka tulee apuun!
Herra, olet pannut sen tuomioksi; sinä, kallio, olet asettanut sen kuritukseksi.
Eli Jeesus?
no sama se.
en kuitenkaan suosittele kenelläkään omankäden oikeutta sillä Jumala on luvannut kostaa.
eli kaiken kaikkiaan hankala juttu.
---
Kieltääkö Jumala itsepuolustuksen, posi lukien jos kärsit Jeesuksen nimen tä'hden?
En ole huomannu jumalan puuttuvan mihinkään, maailmassa on hirveästi vääryyttä kärsimystä viattomilla ihmisillä muttei hän suostu välittämään.
Hiiteen mokoma välinpitämätön jumala!
Samaa mieltä.Ei puutu mihinkään!!!Minä ainakin haluaisin nähdä,että Jumala rankaisee vääryyden tekijöitä,eikö silloin tapahtuisi oikeus ja ihmiset peljästyisivät.Ärsyttää jatkuva uhreille saarnaaminen ja rankaisu,et ole antanut anteeksi,olet katkera plaa,plaa.Kunnon rankaisu rikolliselle ja pultit on tasan.
>>>Kunnon rankaisu rikolliselle ja pultit on tasan.<<<
Ei ole!
Ongelman muodostaa sinun oma syntisyys ts. oma rikollisuutesi. Olet itsekin tehnyt syntiä ja teet syntiä joka päivä. Ansaitsisit Jumalan suuren koston. Jos nyt Jumala kostaisi kaikille rikollisille, myös sinulle pahat tekosi, sinäkin joutuisit koville. Jumala on hyvä ja armollinen anteeksiantava Jumala kaikille ihmisille .Hän ei tahdo kostoa vaan armahtamista.
Armahduksen ja anteeksiantamuksen jokainen meistä saa uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Valitettavasti olen havainnut saman todistaa PROFEETTA!
---
Mal. 3 ja 4 luku:
12 Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat, sillä te tulette olemaan ihasteltu maa, sanoo Herra Sebaot.
13 Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"
14 Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.
15 Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat."
16 Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.
17 Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
18 Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.
---
Huom! Herra Sebaot! :)
1 Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
2 Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat
3 ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Tallaatte ? kuka tallaa. no sama se.
4 Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi.
5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
6 Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.
---
5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
Tätä hetkeä itse odotan ja Jumalan Mieli on edelleen sama!
Ps. 58:10 Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston, hän pesee jalkansa jumalattoman veressä.
Ps. 64:10 Vanhurskas iloitsee Herrassa ja turvaa häneen, ja kaikki oikeamieliset kerskaavat.
Ps. 68:3 Mutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan kasvojen edessä, he ihastuvat ilosta.
---
ME emme saa iloita vääryydestä!
1. Kor. 13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
Mutta OIKEUDESTA vanhurskaudesta saamme iloita.
Nah. 1:2 Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen. Herra kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä.
no sama se-
Haha! Jessusen usko ei auta mitään! Kokeiltu meinan on.
Tämän takia, koska tiedän että olen itse saanut suuret syntini anteeksi, en haluaisi tuntea koskaan mitään vihaa ketään kohtaan. Ja rukoilen että Jeesus vain ottaisi tämän tuskan pois, koska olen niin monesti sanonut Hänelle että annan anteeksi ja olen antanut anteeksi tälle ihmiselle.
Jos kuvitellaan että sun omasta perheestä yksi murhaa sun rakkaimman lapsen, niin ei voi olettaa että vain silittäisit murhaajan päätä ja sanoisit, että kyllä se siitä...etkö toivoisi, että murhaaja menisi itseensä ja miettisi mitä tuli tehtyä ja edes vähintään katuisi tekoaan?
Rukoilen joka päivä että Jeesus koskettaisi tätä ihmistä josta kirjoitin alussa.
Ja toivon että hän ei enää koskaan yritä tuhota omaa elämääni, en olisi hänen kanssaan tekemisissä jos ei olisi pakko.
"Tähän.on.tultu"
"En ole huomannu jumalan puuttuvan mihinkään, maailmassa on hirveästi vääryyttä kärsimystä viattomilla ihmisillä muttei hän suostu välittämään. "
---
Jumala, Isä, Herra Sebaot kyllä välittää ja Poika välittää. nyt vain me jotka uskomme joudumme kärsivällisesti odottamaan sillä:
Herra edelleen rukoilee uskovien että jumalattomien ja niiden puolesta jotka etsivät, ja toivoo ja tahtoo että vielä yksi pelastuisi.
eli Jeesus tavallaan on "este" että me saamme täällä kärsiä, mutta siihen on hyvä syy eli Jeesus tahtoo vielä pelastaa sen yhden.
ja mutta jossain vaiheessa Isä ei enää ota vastaan/kuule pojan rukousta vaan "käskee" Pojan hakea omansa pois, Häihin!
Nyt kuitenkin Jeesus edelleen on Kaikkeinpyhimässä ja Rukoilee:
mitä ja miksi ? eikö Isällä ole sama tahto?
Mitä rukoilu saa aikaan, kun Poika pyytää jotain Isältä. hankala juttu tämäkin:
Hepr. 7:25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
Room 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
1. Joh. 2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
---
se koska sitten ei enää rukoile on epäselvää, sillä Ylimmäisen papin virka on rukoilla kansan edestä:
21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
---
Jos Jeesus ei tekisi/olisi Rukoilemessa nyt meidän ja kaikkein ihmisten puolesta, ja Jos Pyhä Henki meissä ei rukoilisi sanattomilla huokausilla (ja kielillä)
Room. 8:26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
Niin Isä, eli Kaikkivaltias Herra Sebaot olisi jo tuhonnut KOKO maailman ja sen asukkaat.
Kaikki tyyni ja peruttamattomasti.
no uskovien ja väärin kohdeltujen kohdalla tämä on hankalaa mutta täällä on jo paljon rukoilijoita:
Ilmestys 6:9 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"
eli kun joku joukko mikä lie tulee täyteen tulee loppu.
ja tämä aika on hyvin lähellä, mitä lie tarkoittaa "pakanoidn aika" jossa on mahdollisesti numeroihin perustuva määrä joka tulee täyttyä.
Mitä sanoo aina viisas Salomo?
Saarn. 11:3
Jos pilvet tulevat täyteen sadetta, valavat ne sen maahan. Ja jos puu kaatuu etelää kohti tai pohjoista, niin mihin paikkaan puu kaatui, siihen se jää.
ja toisessa saman muodossa sama:
Kun rukoukset ovat ASTIAT ovat tuleet täyteen ne "heitetään" lähetetään maanpäälle.
Joten jouduttakaan sen tulemista!
Rukoilkaa ja se/ne maljat tulevat täyteen!
Kuten pilvet ja sitten sataa vettä ja tulta taivaasta, hyvin reippaasti.
Ilm. 5:8
Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
No sama se, ja uutta kahvia.
---
Muuten olen täysin varma että HYVIN Pian saan katsella Jumalan, Herra Sebaotin kasvoja kuten Mooses! ja sitten saan sen kaiken mitä olen rukoillut ja jonka tähden olen edelleen nasiiri lupauksen alla ja sentähden menettänyt kaikki!
eli Oi sitä Päivää Kun saan kohdata Isän kuten Mooses!
Iloitkaa kaikki jotka rakastatte TOTUUTTA, Oikeutta ja rauhaa.
iloitkaa ja riemuitkaa, veiläkin sanon teille ILOITKAA.
itkekää ja valittakaa te kurjat jotka vihaatte totuutta, KUKA pelastaa teidät Jumalan ja Karitsan vihasta!
---
Jes. 63:5 Ja minä katselin, mutta ei ollut auttajaa, ja minä ihmettelin, kun ei kukaan tueksi tullut. Silloin minun oma käsivarteni minua auttoi, ja minun vihani minua tuki.
4 Sillä koston päivä oli minun mielessäni ja minun lunastettujeni vuosi oli tullut.
5 Ja minä katselin, mutta ei ollut auttajaa, ja minä ihmettelin, kun ei kukaan tueksi tullut. Silloin minun oma käsivarteni minua auttoi, ja minun vihani minua tuki.
6 Ja minä tallasin kansat vihassani ja juovutin heidät kiivaudellani; minä vuodatin maahan heidän verensä."
Että silleen farisealainen.Aploodit tekopyhyydelle!