Mannerheim - Jos haluat rauhaa varustaudu sotaan

Mannerheimin mukaan pitää olla uskottava puolustus jos haluaa rauhaa. Uskottava Natopuolustus. Mannerheimkin oli Natomiehiä. Nyt Suomi leikkii uskottavaa puolustusta. Venäjä tietää että suomella ei ole uskottavaa puolustusta ja on jo suunnitellut valmiiksi Suomen puolustuksen murskaamisen 24 tunnissa. Siinä ajassa tapetaan kaikki Nato-vastustajat viimeiseen mieheen.

Emme voi olla liittymättä Natoon jonka alueella ei käydä sotia.
5145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Venäjä piti huolen siitä että Natoa tarvitaan. Armeijat yksi toisensa perään peruu yleisen asevelvollisuuden lakkautukset. Suomella on ollut koko ajan väkilukuun suhteutettuna vahvin armeija euroopassa joka on silti epäuskottava. Suomi tietää että Venäjä hyökkää Suomeen. Suomi tietää että Natoon ei hyökkää kukaan.

Äänestä

Mannerheim ei kyennyt rakentamaan uskottavaa puolustusta Suomelle. Piti turvautua vieraan apuun.

Venäjä tietää Suomen olevan turvassa EU:n jäsenenä ja läntisen yhteisön turvajärjestelyissä.

Natoon ei olla liittymässä.

Äänestä

Suomen puolustus perustuu omiin yleiseen asevelvollisuuteen ja hyvin harjoitettuun reserviin perustuviin puolustusvoimiin, joiden vahvin lenkki on maavoimat.
Yksin emme kykene hankkimaan uskottavaa meri-ja rannikkopuolustusta sukellusveneineen ja riittäviin laivoihin maihinnousun estämiseksi. Samoin emme kykene taloudellisesti hankkimaan riittävää määrää ilmavoimien ja ohjuspuolustuksen koneita ja välineitä.
Yksin emme kykene varmistamaan tiedustelua eikä. huoltoa puolustajillemme ja sibviiliväestöllemme pitkittyvän kriisin oloissa.
Rahamme eivät yksinkertaisesti riitä sellaiseen.

Onneksi on olemassa Nato, mutta siihen pitää ymmärtää hakea jäsenyys. Naton jäsenyys mahdollistaa meille sen, mihin omat voimamme ei riitä.
Naton jäsenenä nykyisen kokoluokan rahat riittävät uskottavaan puolustuskykyyn.

Äänestä

Ukraina menee Natoon 2020 ja Venäjä hyväksyy asian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rautamikes kirjoitti:

Mannerheimin mukaan pitää olla uskottava puolustus jos haluaa rauhaa. Uskottava Natopuolustus. Mannerheimkin oli Natomiehiä. Nyt Suomi leikkii uskottavaa puolustusta. Venäjä tietää että suomella ei ole uskottavaa puolustusta ja on jo suunnitellut valmiiksi Suomen puolustuksen murskaamisen 24 tunnissa. Siinä ajassa tapetaan kaikki Nato-vastustajat viimeiseen mieheen.

Emme voi olla liittymättä Natoon jonka alueella ei käydä sotia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu