Punainen Valpo toi länsimaalaisuuden Suomeen

kunnia.Stalinille

Ennen vallanvaihtumista Valpossa ja muuallakin poliisissa summittainen väkivalta oli hyvin tavallista. Vankeja hakattiin kuulusteluissa, tai uhkailtiin aseella. Valeteloituksiakin kai tehtiin. Valkoinen Suomi oli barnbaarinen mongolivaltakunta, jossa lait olivat kirjain, jota ei tarvinnut noudattaa. Toki ilkeitä ja pahantahtoisia lakeja noudatettiin, kuten esimerkiksi pakkosterilisaatiolaki. Oikeistolainen tykkää aina kun pääsee pätemään, käyttämään valtaa ja tuottamaan surua ja tuskaa. Moni heistä saanee siitää sadistista seksuaalista tyydytystäkin.

Kun Stalin päätti länsimaistaa Suomen 1944-45, kaikki muuttui. Punaisen Valpon vangit saivat hellän käsittelyn ja paikoin tutkintavankeudessakin suorastaan ylelliset olot. Toisin kuin valkoisessa lahtari-Suomessa, vankiloissa ei enää kuoltu. Eikä ihmisä ammuttu, kuten vielä sota-aikana tehtiin. Uskonnollisessa fanaattisuudessaankin ryssänvaikutteisen Mannerheimin perustama valko-Suomi muistutti lähinnä Lähi-idän jihadistivaltioita.

Tämän lisäksi Stalin, Kansojen Suuri Isä, piti myös huolen siitä, etteivät baltit päässeet varrastelemaan ja loisimaan Suomeen ja että oikeistopaskatkin joutuivat tekemään ihan oikeita töitä "bisnissijoittamisen" sijaan. Toki työnteko ei juuri oikeistoloista juuri kiinnosta, kuten ei yrittäjän riskikään,joka pitää yrittää kaataa joko työntekijälle tai yhteiskunnalle (voitot kyllä kelpaavat ja vaikka ne tulisiva yhteiskunnan maksamista tuista, niin kuin ne suurelta osin tulevatkin, ne ovat oikeistopersereiän mielestä hänen itsensä ansaitsemia ja erinomainen palkkio siitä, että hän on syntynyt ahneeksi yritystukiloiseksi). Niinpä oikeistopaskatrahakasojensa keskellä ovat paitsi loputtoman tylsiä, myös katkeria. Hyvä niin, kun oikeistoa vituttaa, menee koko yhteiskunnalla ja taloudella itse asiassa hyvin.

Stalinia arvostetaan taas Neuvostoliitossa. Suomalaisilla olisi vielä suurempi syy arvostaa ja kunnioittaa Stalinia. Ilman häntä Puna-armeija olisi hyvinkin voinut ottaa Saksan kukistumisen jälkeen uusintaerän Suomen kanssa ja sillä kertaa olisimme olleet ihan oikeasti yksin Neuvostoliittoa vastaan.

18

1975

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VaaranVuodet

      Vaaran vuodet -nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko Neuvostoliiton miehityksen tai kommunistien vallankaappauksen kautta. Pelkoa aiheuttivat tuolloin monet välirauhan ehdot sekä sisä- ja ulkopolitiikan tapahtumat. Uhka liittyi kylmän sodan alkuvaiheeseen, jolloin Neuvostoliitto tiivisti otetta etupiiristään ja kommunistiset puolueet nousivat yksinvaltaan muissa Itä-Euroopan maissa. Jatkosodan päättymisestä 1944 alkaneiden vaaran vuosien on katsottu jatkuneen vielä vuonna 1947 solmitun lopullisen rauhansopimuksen ja sitä seuranneen valvontakomission maasta lähdön jälkeen ja päättyneen 1948 tai 1949.
      Antikommunistista näkemystä edustava termi "Vaaran vuodet" sai alkunsa Lauri Hyvämäen vuonna 1954 julkaisemasta kirjasta Vaaran vuodet 1944-1948.

      SKDL:n menestys ja Punainen Valpo
      Rauhanehdoissa vapautettiin kommunististen puolueiden toiminta, mikä vaikutti sisäpoliittiseen tilanteeseen. Kommunistien liittolaisineen perustama Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) sai kevään 1945 eduskuntavaaleissa 49 paikkaa ja uuteen hallitukseen 6 ministeriä. Suomen sisäministeriksi tuli Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) kuulunut Yrjö Leino ja pian kommunistit valtasivat valtiollisen poliisin, jolloin syntyi niin sanottu Punainen Valpo. Sosiaalidemokraattien ehdokaslistoilta valittujen Sylvi-Kyllikki Kilven ja Atos Wirtasen siirryttyä syksyllä 1946 SKDL:n ryhmään muodostui siitä eduskunnan suurin. Varsinkin vuonna 1948 velloivat useat huhupuheet kommunistien vallankaappaussuunnitelmista, joiden olemassaoloa ei kuitenkaan ole kyetty varmasti todistamaan.
      Vaaran vuosien väistyminen
      Keväällä 1948 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, mikä stabiloi Suomen ja Neuvostoliiton välejä. Kesän 1948 eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion ja se pudotettiin pois uudesta hallituksesta.
      Kommunistien toiminnan eräänä merkittävänä vastatekijänä on katsottu olleen Suomen taloudellinen avautuminen läntisille markkinoille. Vuonna 1947 vapaa vienti nousi merkittävissä määrin vastikkeetonta sotakorvausvientiä suuremmaksi. Noina vuosina läntisessä Euroopassa ryhdyttiin käymään laajaa keskustelua integraatiokehityksen aloittamisesta vastavetona Itä-Euroopan tapahtumille

    • PunainenValpo

      Punainen Valpo on nimitys, jolla viitataan Suomen Valtiolliseen poliisiin vuosina 1945–1948. Suomen turvallisuuspoliisisorganisaatio oli tuolloin suurelta osin kommunistien hallussa, sillä Suomen sisäministerinä toimi Suomen Kommunistiseen Puolueeseen kuulunut Yrjö Leino. Punaista Valpoa on pidetty niin sanottujen vaaran vuosien eräänä keskeisenä elementtinä. Itsestään Valpo käytti noina vuosina nimityksiä Uusi Valpo ja Valpo II. Valtiollinen poliisi lakkautettiin kokonaan vuoden 1949 alusta ja sen seuraajaksi perustettiin suojelupoliisi.

      Taustaa

      Jatkosodan päättänyt Moskovan välirauha solmittiin syyskuussa 1944. Marraskuussa valtaan nousi uusi hallitus, Paasikiven II hallitus. Rauhanehtojen mukaisesti maassa toimi Liittoutuneiden valvontakomissio, joka valvoi sopimusehtojen noudattamista. Komissiota on suuren valtansa vuoksi luonnehdittu varjohallitukseksi.
      Äärivasemmiston nousun vaikutukset näkyivät seuraavan hallituksen valinnassa. 17. huhtikuuta 1945 muodostettiin Paasikiven III hallitus, jossa toimi sisäasiainministerinä SKDL:n Yrjö Leino.

      Uusi punainen Valpo

      Valvontakomission johtaja Andrei Ždanov yhdessä kommunistisen sisäministeri Yrjö Leinon kanssa sopi muutoksista Valtiollisen poliisin organisaatiossa 26. tammikuuta 1945. Uudeksi päälliköksi tuli Otto Brusiin, lähellä kommunisteja ollut entinen sosialidemokraatti. Jo tätä ennen henkilökuntaa oli poistunut omasta aloitteestaan noin 15 prosenttia. Tämän johdosta edellinen sisäministeri Kaarlo Hillilä ilmoitti hallituksen iltakoulussa 3. tammikuuta, että ”valtiollinen poliisi on nyt puhdistettu”. Nämä toimet eivät kuitenkaan vakuuttaneet Ždanovia.
      Brusiinin päällikköaikana 26. huhtikuuta 1945 – 10. tammikuuta 1946 erotettiin Valposta paljon aiempaa henkilökuntaa, joka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Kaikki osastopäälliköt vaihdettiin. Vakansseista 40 prosenttia täytettiin kommunisteilla tai kansandemokraateilla. Joka kymmenes henkilökuntaan kuuluva oli saanut aiemmin tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta, ylimmästä päällystöstä heitä oli joka kolmas. Brusiinin päällikköaikana palvelukseen otettiin myös lähes 80 henkilöä, joilla oli takanaan rikoksista saatu vankeustuomio. Henkilökunnan määrää kasvatettiiin rajusti.

      Henkilökunnan kokemattomuuden vuoksi Valpo II:n toiminta oli epävarmaa ja se korostui tutkittavien juttujen laajuuden vuoksi, esimerkiksi asekätkentäjutussa oli tuhansia osallisia. Vielä epäpätevyyttäkin merkittävämpi tekijä oli, että Valpo jäi omaksi saarekkeekseen eikä sille toisin kuin edeltäjälle löytynyt tukea oikeuslaitoksesta tai virkakoneistosta.

      Brusiinin jälkeen Valpossa toimi useita lyhytaikaisia päällikköjä. Organisaation tosiasiallisena johtajana maaliskuuhun 1947 asti toimi ylimääräiseksi osastopäälliköksi nimitetty SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen, joka puolueen sisäisistä syistä joutui eroamaan 1947. Lyhyen aikaa Valpon johtajana toiminut Hanno J. Kunnas vahvisti Aaltosen vahvan aseman Valpon toimintaa tutkineen Ahlbäckin komitean kuulustelussa. Tutkinta johti sittemmin Brusiinin ja eräiden muiden Valpon henkilöiden asettamiseen syytteeseen virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

      Tilanne Valpossa alkoi rauhoittua vasta 1. tammikuuta 1948 Erkki Tuomisen tultua Valpon päälliköksi ja Risto Höltän apulaispäälliköksi.

      Lakkauttaminen

      Valpon toiminta jatkui 26. maaliskuuta 1946 muodostetun Pekkalan hallituksen aikana. Liittoutuneiden valvontakomissio poistui maasta syyskuun lopulla 1947. Heinäkuun eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion muun muassa Valpon ylilyöntien johdosta, ja sosialidemokraatit muodostivat 29. heinäkuuta 1948 Fagerholmin vähemmistöhallituksen ilman kommunisteja. Presidentti Paasikiven tuella hallitus aloitti äärivasemmiston puhdistamisen yhteiskunnan avainpaikoilta, ja valmisteli Valpon lakkauttamisen ja sen korvaamisen huomattavasti kevyemmän organisaation suojelupoliisilla. Pidätys- ja kuulusteluvaltuudet siirrettiin rikospoliisille.

      Valpon lakkauttaminen merkitsi äärivasemmiston vaikutusvallan kaventumista. Kommunistit hyökkäsivät rajusti lakkauttamista vastaan.

    • LeinonVangit

      Leinon vangit
      ”Leinon vangit” oli yhdeksäntoista henkilön ryhmä, jotka Suomen sisäministeri Yrjö Leino luovutti huhtikuussa 1945 liittoutuneiden valvontakomission venäläisille edustajille, ja jotka vietiin vankeina Neuvostoliittoon. Ryhmään kuului 11 Suomen kansalaista ja 8 Suomessa Nansenin passilla oleskellutta pakolaista. Luovutetuista suurin osa oli venäläisiä valkoisia emigrantteja. Tapaus tuli julkisuuteen kolme vuotta myöhemmin ja johti eduskunnan Leinolle antamaan henkilökohtaiseen epäluottamuslauseeseen, mikä pakotti hänet eroamaan sisäministerin tehtävistä. Leinon vangeista yksi teloitettiin ja viisi kuoli vankeudessa Neuvostoliitossa. Yksitoista pääsi palaamaan Suomeen Stalinin kuoleman jälkeen 1950-luvun puolivälissä.
      ”Leinon vankien” kokonaismäärästä on mainittu erilaisia tietoja. Yhdeksäntoista henkilöä tiedetään varmuudelta, mutta jotkin lähteet mainitsevat määräksi 20.
      Kyseessä oli kyynisen häikäilemätön temppu, jossa kommunistinen sisäministeri Leino omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden päätöstä luovutti kyseisen vankimäärän lentoteitse Venäjälle!

      Vallitsevassa olosuhteissa voidaan tekoa luonnehtia murhayritykseksi etenkin kun vain osa luovutetuista ikinä palasi!

      JOTEN KIITTÄMÄTTÄ PARAS!

      • rauhankomitea

        Taas tuo naurettava itkuvirsi "Leinon vangeista". Siis muutama valkoinen venäläinen palautettiin kotimaahansa ja he kenties joutuivat siellä vastuuseen tekemistään rikoksista.

        Sodan aikana venäläisiä sotavankeja luovutettiin saksalaisille ja heistä suuri määrä menehtyi vieraassa maassa julman kohtelun seurauksena.

        Valkoinen sotaveteraanien Suomi oli hirvittävä, barbaarinen uskonnolliskiihkoinen valtio, joka muistutti mongolivalloittajien hirmuvaltoja.

        Onneksi Stalinin rynnäkkötykit mursivat väkivaltaisten alistajien vallan ja saattoivat heidät jopa vastuuseen teoistaan, Tosin rangaistukset olivat naurettavan pieniä: ketään ei ammuttu, kaikki armahdettiin, maanpetturitkiin, muutaman vuoden jälkeen, ja vankilassakin näillä kellokkailla oli aivan erilainen kohtelu ja olot kuin valkoisen lahtari-Suomen poliittisilla vangeilla 1918-45.

        SUURI KIITOS STALIN, ZDANOV, MOLOTOV ja MIKOJAN! Oli suuri ilo syntyä väkivallattomaan hyvinvointi-Suomeen, jolla oli toimivat suhteet itänaapuriinsa eikä pelkoa sodasta.

      • Anonyymi
        rauhankomitea kirjoitti:

        Punainen valpo vei suomen johti suomettumista. Natoon sais liittyä.

    • Avaus-on-pötyä

      Punainen Valpo toi mielivallan poliisitoimeen.
      Ihmisiä pidätettiin ilman syytä ja pidettiin vangittuina vuosikausia.

      Pidätyksiä tehtiin myös vastoin lakia NL:n määräyksestä ja pidätettyjä lähetettiin NL:on.

      Lopulta eduskunta nousi vastarintaan ja punainen Valpo oli lakkautettava.
      Sen henkilöstön heikko taso entisinä rikollisina ja vailla koulutusta jäi historiassa elämään.

      • rauhankomitea

        Kirjoitat taas täyttä roskaa.

        "Punainen Valpo toi mielivallan poliisitoimeen."

        Täysin päinvastoin. Punainen Valpo ei yrittänyt rajoittaa ihmisten sananvapautta takavarikoimalla kirjallista materiaalia eikä punainen Valpo tehnyt mitään muutakaan lain vastaista, toisin kuin valkoisen lahtari-Suomen valtiollinen poliisi teki.

        "Ihmisiä pidätettiin ilman syytä ja pidettiin vangittuina vuosikausia."

        Kirjoitat täyttä paskaa. Valkolahtarien Valpo kylläkin toimi juuri noin. Ihmisiä vangittiin heidän mielipiteidensä vuoksi. Valkoinen Suomi oli Orwellilainen kauhuvaltio, jossa kukaan nykyinen suomalainen ei haluaisi elää.

        Kiitos Stalin, että lähetit rynnäkkötykit liikkeelle ja potkaisit murhanhimoiset ja despoottiset valkoroistot pois vallasta. Teit suomalaisista onnellisen kansan.

      • StallarinAvutonEsitys

        "Täysin päinvastoin. Punainen Valpo ei yrittänyt rajoittaa ihmisten sananvapautta takavarikoimalla kirjallista materiaalia eikä punainen Valpo tehnyt mitään muutakaan lain vastaista, toisin kuin valkoisen lahtari-Suomen valtiollinen poliisi teki."

        Sodan jälkeen kiellettiin lukuisa määrä järjestöjä, kirjoja ja elokuvia! Punainen Valpo koostui pitkälti entisistä linnakundeista, joiden yleinen sivistystaso ja osaaminen oli täysin puutteellista!

        "Ihmisiä pidätettiin ilman syytä ja pidettiin vangittuina vuosikausia."

        Kirjoitat täyttä paskaa. "

        Tuskinpa! Erinomainen esimerkki on kenraaliluutnantti Airo, joka asekätkentäjutun yhteydessä pidettiin tutkintavankeudessa peräti kolme vuotta ja joka vapautettiin ilman minkäänlaista syytettä!

        Osaamattomuus koitui myös kommunistisen sisäministeri Yrjä Leinon kohtaloksi! Hän luovutti 19 ihmistä ilman minkäänlaista oikeuden päätöstä vuonna 1945 lennätettäväksi suoraan NL:oon! Joukkossa oli muutama Suomen kansalainen! Moinen huutava vääryys johti siihen, että mies erotettiin toimestaan!

        "Kiitos Stalin, että lähetit rynnäkkötykit liikkeelle ja potkaisit murhanhimoiset ja despoottiset valkoroistot pois vallasta."

        Todellisuudessa ne Joosepin rynnäkkötykit loimusivat iloisesti tulessa Tali-Ihantalassa!

        "Teit suomalaisista onnellisen kansan"

        Nimenomaan! Ja onnen lähde kumpuaa myös siitä, että Suomen kommunistinen puolue saa Eduskuntavaaleissa enää 0,3 %:n kannatuksen:-D

      • rauhankomitea
        StallarinAvutonEsitys kirjoitti:

        "Sodan jälkeen kiellettiin lukuisa määrä järjestöjä, kirjoja ja elokuvia! "

        Rikollisjärjestöt tulikin kieltää. Sellaiset jengit, jotka järjestelevät hyökkäysretkikuntia toisen valtion alueelle hallituksen mielipiteestä piittaamatta, ovat terroristijärjestöihin verrattavia organisaatioita ja täysin kansainvälisen oikeuden vastaisia. Oli täysiin oikein lakkauttaa sellaiset.

        Kirjoja ja elokuvia ei kukaan missään kieltänyt. Niitä ei takavarikoitu ihmisltä eikä kukaan koskaan joutunut syytteeseen niiden hallussapidosta, kuten tapahtui valkoisten paskojen hirmuvaltio-Suomessa, jossa ihmisoikeudet olivat vain teoreettinen käsite. Kaikkia ns kiellettyjä julkaisuja sai ihan vapaasti ja ilman rangaistuksen pelkoa pitää hallussaan ja jakaa eteenpäin ja kaikkia kielletyksi väitettyjä löytyykin edelleen toreilta ja kirppiksiltä suuret määrät, Miksei löytyisi, kun niitä ei etsitty eikä hävitetty, kuten valkoisessa Suomessa hävitettiin epämiellyttävää poliiittista kirjallisuutta. Mannerheimin valkoinen Suomi oli täysin sarjaa vankileirien saariston kanssa. Onneksi vasemmisto nousi ja löi sen alas.

        '''Punainen Valpo koostui pitkälti entisistä linnakundeista, joiden yleinen sivistystaso ja osaaminen oli täysin puutteellista!"

        Täyttä roskaa ja valehtelua taas kerran. Punaisen valpon miehet olivat entisiä poliittisia vankeja, jotka olivat vankilan opintopiireissä hankkineet itselleen paljon laajemman yleissivstyksen kuin oli niillä maanpetturi-Törneillä koskaan, joita he jahtasivat vastuuseen teoistaan.

        "luovutti 19 ihmistä"

        Ei siihen mitään oikeuden päätöksiä tarvita, kun rikollisia luovutetaan tuomittaviksi kotimaahansa. Sen sijaan valkoiset ihrasiat luovuttivat ilman mitään valtuuksia keneltäkään venäläisiä sotavankeja saksalaisten tapettavaksi, vaikka hyvin tiesivät, mikä heidän kohtalonsa tulee olemaan.

        " Erinomainen esimerkki on kenraaliluutnantti Airo,"

        Airo ei omien sanojensa mukaan ollut syytön.

        "Todellisuudessa ne Joosepin rynnäkkötykit loimusivat iloisesti tulessa Tali-Ihantalassa!"

        Taas valehtelet. Suomalaiiset eivät onnistuneet tuhoamaan kovinkaan montaa venäläistä rynnäkkötykkiä, autenttisten valokuvien perusteella itse asiassa ilmeisesti vain yhden. Kun neuvostojoukot olivat tehtävänsä suorittaneet, rynnäkkötykit lastattiin juniin, kuten venäläisten selustaan lähetetyt partiot ilmoittivat.

        "Suomen kommunistinen puolue saa Eduskuntavaaleissa enää 0,3 %:n kannatuksen"

        Josta johtuen valtion velka on yli 100 mrd euroa. Mutta niinhän se aina on kun vasemmisto ei ole vallassa. 1930-luvun oikeistokukkoilun seurauksena velka oli suhteessa vielä suurempi ja sotakorvaukset vielä päälle. Onneksi kansa viisastui ja äänesti vasemmiston valtaan, jolloin saatiin sekä velat että korvaukset maksettua ja vielä hyvinvointi-Suomikin rakennettua.

        Nyt olisi jälleen aika tehdä sama: potkia oikeisto muutamaksi kymmeneksi vuodeksi oppositioon.

      • StallarinAvutonEsitys

        "Rikollisjärjestöt tulikin kieltää. "

        Vaan kukapa sen sanoo mikä on kulloinkin rikollista?

        "Sellaiset jengit, jotka järjestelevät hyökkäysretkikuntia toisen valtion alueelle hallituksen mielipiteestä piittaamatta"

        Puhutko nyt Talvisodasta?

        "Kirjoja ja elokuvia ei kukaan missään kieltänyt.

        Todellisuudessa kiellettiin esittäminen ja julkaiseminen ja esim. kirjastoissa kerättiin talteen!

        "Niitä ei takavarikoitu ihmisltä"

        KOSKA se olisi ollut toivottoman suuri urakka!

        '''Punainen Valpo koostui pitkälti entisistä linnakundeista, joiden yleinen sivistystaso ja osaaminen oli täysin puutteellista!"

        "Täyttä roskaa ja valehtelua taas kerran. Punaisen valpon miehet olivat entisiä poliittisia vankeja, jotka olivat vankilan opintopiireissä hankkineet itselleen paljon laajemman yleissivstyksen"

        Kyllä ne vankiloiden luomat "yleissivistykset" tiedetään! Uudet tulokkaat eivät osanneet kuulustella tai laatia edes pöytäkirjoja!

        "luovutti 19 ihmistä"

        Ei siihen mitään oikeuden päätöksiä tarvita, kun rikollisia luovutetaan tuomittaviksi kotimaahansa"

        TODELLAKIN tarvitaan. Ei heitä oltu Suomessa tuomittu rikoksista ja ainakin kaksi oli etnisiä suomalaisia ja yksikään ei ollut enää Neuvostoliiton kansalainen!

        Myös Eduskunta tuntui olevan kanssasi eri mieltä ja erotti Leinon! Leinon temppu oli selkeä rikos ja voi sanoa jopa murhayritys! Melkoinen osa vangeista jäi sille tielleen!

        " Erinomainen esimerkki on kenraaliluutnantti Airo,"

        Airo ei omien sanojensa mukaan ollut syytön."

        Jos ei ollut "omnien sanojensa mukaan" niin MISSÄ SYYTE?? Saako ihmisen vangita kolmeksi vuodeksi omia aikojaan? Oletko täysi pelle?

        "Todellisuudessa ne Joosepin rynnäkkötykit loimusivat iloisesti tulessa Tali-Ihantalassa!"

        Taas valehtelet. Suomalaiiset eivät onnistuneet tuhoamaan kovinkaan montaa venäläistä rynnäkkötykkiä, autenttisten valokuvien perusteella itse asiassa ilmeisesti vain yhden."

        Voi kiesus! Sotatoimien tappioita ei todellakaan määritellä jälkikäteen kymmenien vuosien perään valokuvien perusteella! Neukut menettivät Kesähyökkäyksessä 1944 7 viikon aikana useita satoja ps-vaunuja!

        "Suomen kommunistinen puolue saa Eduskuntavaaleissa enää 0,3 %:n kannatuksen"

        Josta johtuen valtion velka on yli 100 mrd euroa."

        Valtion velka johtuu siitä, että tulot ovat pienemmät kuin menot! Yleensä äärivasemmisto olisi valmis vain nostamaan kustannuksia. Mieleeni jäi se, että Li Anderson ehdotti heti alkuun, että 6 h työstä aletaan maksamaan 8 h:n palkkaa!

        " Mutta niinhän se aina on kun vasemmisto ei ole vallassa. 1930-luvun oikeistokukkoilun seurauksena velka oli suhteessa vielä suurempi ja sotakorvaukset vielä päälle."

        Unohdat koreasti, että 30-luvulla oli SDP ylivoimaisesti suurin puolue Eduskunnassa ja sillä oli monesti yli 80 kansanedustajaa 200:sta!

        "Onneksi kansa viisastui ja äänesti vasemmiston valtaan, jolloin saatiin sekä velat että korvaukset maksettua ja vielä hyvinvointi-Suomikin rakennettua."

        Kansa viisastui jo 1948, jolloin "Jo Riittää" kampanja toi SKDL:lle roiman vaalitappion!

        "Nyt olisi jälleen aika tehdä sama: potkia oikeisto muutamaksi kymmeneksi vuodeksi oppositioon. "

        Sinähän voit sen vapaasti tehdä! Tuo 0,3 %:n kannatus antaa toimellesi mainion perustan!

    • NäinToimittiin

      "Toisin kuin valkoisessa lahtari-Suomessa, vankiloissa ei enää kuoltu. Eikä ihmisä ammuttu, kuten vielä sota-aikana tehtiin."

      Ketään ei ammuttu ja paino on sanalla "sota-aikana", nythän vallitsi rauha ja sotalaki ei ollut voimassa.

      " Punaisen Valpon vangit saivat hellän käsittelyn ja paikoin tutkintavankeudessakin suorastaan ylelliset olot. "

      Kenraali Airoa pidettiin eristyksessä puolivuotta ilman mitään toimenpiteitä, ei edes kuulusteluja. Lopulta vankilasta salaa lähetetty valituskirje oikeuskanslerille aiheutti toimenpiteitä, joko vanki on vapautettava tai normaalit kuulustelut aloitettava. Airolta otettiin kaikki kirjoitusvälineet ja sanomalehdet pois.
      Kun kuulustelut eivät edennet häneltä revitti asetakista arvomerkit. Ne yritettiin ommella takaisin ennen asekätkentäoikeuden istuntoa mutta Airo kielsi sen ja kun ei saanut lupaa esiintyä runnellussa asepuvussaan hän esiintyi oikeudessa työmiehen asussa sarkatakissa ja pussihousuissa mistä oli saada syytteen oikeuden halventamisesta.
      Oikeudessa ei kuitenkaan löytynyt todisteita Airon syyllisyydestään asekätkentään niin häntä yritettiin syyttää laittoman liikekannallepanon suunnittelusta.
      Valvontakomissio oli käynyt jossakin esikunnassa ja kun oli kysytty mitä siellä parhaillaan tehdään niin vastauksena oli liikekannallepanosuunnitelmaa. Neukut eivät tästä tehneet numeroa mutta Valpo luuli saavansa vihdoinkin Airon kiinni rikoksesta, koska hän oli ennen pidättämistä ollut Yleisesikunnanpäällikkö.
      Osoittaa paljon syyttäjän ja kuulustelijoiden ammattitaidon puutteesta, etteivät he olleet selvillä siitä, että liikekannallepano on yksi armeijan lakisääteisistä tehtävistä, joka oli siirtynyt pois suojeluskunnilta. Silti Airoa ei haluttu päästää vapaaksi ilman ulkopuolista puuttumista.

      Kaukopartion johtajaa Puustista taas kovisteltiin ilmoittamalla, että hänet luovutetaan valvontakomissiolle ellei tunnustusta tulisia. Lopulta hänet lastattiin autoon ja lähdettiin kuljettamaan hotellitorniin. Kun Puustinen ei ollut puhunut mitään koko matkan aikana, meni muutaman kilometrin päässä pupu kuulustelijoiden pöksyyn omavaltaisesta toiminnasta ja palattiin takasin vankilaan.

    • evokki

      Oliko punaisella Valpolla häntää,. Onko evakolla häntää.

      • TiltullaOnHäntä

        Turhaan kyselet?! Mene etsimään kun kerran kiinnostaa!

    • näin-se-vaan-meni

      Olihan Kekkonenkin ennen sotia tunnettu Etsivä keskuspoliisin kovanyrkkisenä kuulustelijana, joka treenasi nyrkkejään vasemmistolaisiin. Todellakin on niin, että punaisen Valpon vankiloissa ei tiedetä vankeja hakatun eikä kyllä vankiloitten ulkopuolellakaan.

      Mutta -44 meno muuttui ja laki tuli maahan ensi kertaa vuoden -17 jälkeen. Suojeluskuntatalojen ovia ei naulattu kiinni eikä ikkunoita särjetty. Ketään ei muilutettu itärajan yli mikä oli ennen sotia ihan normaalia. Oikeiston kansanedustajia ei hakattu jne.. eli normaali länsimainen elämänmeno alkoi hävitystä Jatkosodasta.

      Ilmeistä on se, että jos Venäjä tuosta viereltämme luhistuisi niin täällä palattaisiin äkkiä menoon ennen sotia eli vasemmistolainen ja AY-aktiivi olisivat porvarille taas vapaata riistaa.

      • RikollisetPoliiseina

        "Ilmeistä on se, että jos Venäjä tuosta viereltämme luhistuisi niin täällä palattaisiin äkkiä menoon ennen sotia eli vasemmistolainen ja AY-aktiivi olisivat porvarille taas vapaata riistaa."

        Suomi on vapaa länsimaa, joka jakaa pohjoismaiset arvot! Mitään väkivaltaisuuksia ei koittuisi toisinajattelijoille tai ay-liikkeelle!

        "Ketään ei muilutettu itärajan yli mikä oli ennen sotia ihan normaalia. "

        Eikö? Leinon luovuttaminen 19 vangin joukossa oli ainakin kaksi etnistyä suomalaista, joita ei oltu tuomittu mistään rikoksesta!

        Turha tänne on silkkaa valetta ladella!

        "Uusi punainen Valpo

        Valvontakomission johtaja Andrei Ždanov yhdessä kommunistisen sisäministeri Yrjö Leinon kanssa sopi muutoksista Valtiollisen poliisin organisaatiossa 26. tammikuuta 1945. Uudeksi päälliköksi tuli Otto Brusiin, lähellä kommunisteja ollut entinen sosialidemokraatti. Jo tätä ennen henkilökuntaa oli poistunut omasta aloitteestaan noin 15 prosenttia. Tämän johdosta edellinen sisäministeri Kaarlo Hillilä ilmoitti hallituksen iltakoulussa 3. tammikuuta, että ”valtiollinen poliisi on nyt puhdistettu”. Nämä toimet eivät kuitenkaan vakuuttaneet Ždanovia.
        Brusiinin päällikköaikana 26. huhtikuuta 1945 – 10. tammikuuta 1946 erotettiin Valposta paljon aiempaa henkilökuntaa, joka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Kaikki osastopäälliköt vaihdettiin. Vakansseista 40 prosenttia täytettiin kommunisteilla tai kansandemokraateilla. Joka kymmenes henkilökuntaan kuuluva oli saanut aiemmin tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta, ylimmästä päällystöstä heitä oli joka kolmas. Brusiinin päällikköaikana palvelukseen otettiin myös lähes 80 henkilöä, joilla oli takanaan rikoksista saatu vankeustuomio. Henkilökunnan määrää kasvatettiiin rajusti.

        Henkilökunnan kokemattomuuden vuoksi Valpo II:n toiminta oli epävarmaa ja se korostui tutkittavien juttujen laajuuden vuoksi, esimerkiksi asekätkentäjutussa oli tuhansia osallisia. Vielä epäpätevyyttäkin merkittävämpi tekijä oli, että Valpo jäi omaksi saarekkeekseen eikä sille toisin kuin edeltäjälle löytynyt tukea oikeuslaitoksesta tai virkakoneistosta.

        Brusiinin jälkeen Valpossa toimi useita lyhytaikaisia päällikköjä. Organisaation tosiasiallisena johtajana maaliskuuhun 1947 asti toimi ylimääräiseksi osastopäälliköksi nimitetty SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen, joka puolueen sisäisistä syistä joutui eroamaan 1947. Lyhyen aikaa Valpon johtajana toiminut Hanno J. Kunnas vahvisti Aaltosen vahvan aseman Valpon toimintaa tutkineen Ahlbäckin komitean kuulustelussa. Tutkinta johti sittemmin Brusiinin ja eräiden muiden Valpon henkilöiden asettamiseen syytteeseen virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

        Tilanne Valpossa alkoi rauhoittua vasta 1. tammikuuta 1948 Erkki Tuomisen tultua Valpon päälliköksi ja Risto Höltän apulaispäälliköksi.

        Lakkauttaminen

        Valpon toiminta jatkui 26. maaliskuuta 1946 muodostetun Pekkalan hallituksen aikana. Liittoutuneiden valvontakomissio poistui maasta syyskuun lopulla 1947. Heinäkuun eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion muun muassa Valpon ylilyöntien johdosta, ja sosialidemokraatit muodostivat 29. heinäkuuta 1948 Fagerholmin vähemmistöhallituksen ilman kommunisteja. Presidentti Paasikiven tuella hallitus aloitti äärivasemmiston puhdistamisen yhteiskunnan avainpaikoilta, ja valmisteli Valpon lakkauttamisen ja sen korvaamisen huomattavasti kevyemmän organisaation suojelupoliisilla. Pidätys- ja kuulusteluvaltuudet siirrettiin rikospoliisille.

        Valpon lakkauttaminen merkitsi äärivasemmiston vaikutusvallan kaventumista. Kommunistit hyökkäsivät rajusti lakkauttamista vastaan."

    • ItsenäisyysVaarassa

      Myös "vaaran vuosina" itsenäisyys säilyi!

      Vaaran vuodet -nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko Neuvostoliiton miehityksen tai kommunistien vallankaappauksen kautta. Pelkoa aiheuttivat tuolloin monet välirauhan ehdot sekä sisä- ja ulkopolitiikan tapahtumat. Uhka liittyi kylmän sodan alkuvaiheeseen, jolloin Neuvostoliitto tiivisti otetta etupiiristään ja kommunistiset puolueet nousivat yksinvaltaan muissa Itä-Euroopan maissa. Jatkosodan päättymisestä 1944 alkaneiden vaaran vuosien on katsottu jatkuneen vielä vuonna 1947 solmitun lopullisen rauhansopimuksen ja sitä seuranneen valvontakomission maasta lähdön jälkeen ja päättyneen 1948 tai 1949.
      Antikommunistista näkemystä edustava termi "Vaaran vuodet" sai alkunsa Lauri Hyvämäen vuonna 1954 julkaisemasta kirjasta Vaaran vuodet 1944-1948.

      SKDL:n menestys ja Punainen Valpo

      Rauhanehdoissa vapautettiin kommunististen puolueiden toiminta, mikä vaikutti sisäpoliittiseen tilanteeseen. Kommunistien liittolaisineen perustama Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) sai kevään 1945 eduskuntavaaleissa 49 paikkaa ja uuteen hallitukseen 6 ministeriä. Suomen sisäministeriksi tuli Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) kuulunut Yrjö Leino ja pian kommunistit valtasivat valtiollisen poliisin, jolloin syntyi niin sanottu Punainen Valpo. Sosiaalidemokraattien ehdokaslistoilta valittujen Sylvi-Kyllikki Kilven ja Atos Wirtasen siirryttyä syksyllä 1946 SKDL:n ryhmään muodostui siitä eduskunnan suurin. Varsinkin vuonna 1948 velloivat useat huhupuheet kommunistien vallankaappaussuunnitelmista, joiden olemassaoloa ei kuitenkaan ole kyetty varmasti todistamaan.

      Vaaran vuosien väistyminen

      Keväällä 1948 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, mikä stabiloi Suomen ja Neuvostoliiton välejä. Kesän 1948 eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion ja se pudotettiin pois uudesta hallituksesta.
      Kommunistien toiminnan eräänä merkittävänä vastatekijänä on katsottu olleen Suomen taloudellinen avautuminen läntisille markkinoille. Vuonna 1947 vapaa vienti nousi merkittävissä määrin vastikkeetonta sotakorvausvientiä suuremmaksi. Noina vuosina läntisessä Euroopassa ryhdyttiin käymään laajaa keskustelua integraatiokehityksen aloittamisesta vastavetona Itä-Euroopan tapahtumille

    • Paskapuhetta

      Puna-Valpo oli SKP:n käsikassara - ja SKP oli NKP:n käsikassara.
      Mikäli Puna-Valpoa ei olisi lakkautettu ja mikäli kommunistit olisivat päässet niskan päälle, Puna-Valposta olisi tullut Suomen KGB.
      Puna-Valpoa syytettiin omavaltaisuuksista.
      Taisi olla apulaispäällikkö Aaltonen, joka vastasi arvosteluihin:
      - Ennen sotia ja sotien aikana Valpo ( ja sen edeltäjä EK) oli oikeistovoimien hallussa. Nyt on demokraattisten voimien vuoro yrittää.
      Heh-heh!
      Mitä demokraattista kommunismissa oli?
      Kommunismi pyrki demokraattisen yhteiskunnan kumoamiseen ja proletariaatin diktatuuriin: luokkaviholliset olisi eliminoitu (likvidoitu, viety vankileirien saaristoon tai suljettu mielisaiaaloihin).
      Ja sellaisia "demokraattisia" voimia vastaan ennen sotia, sota-aikana ja sotien jälkeen Suomessa taisteltiin.
      Kommunismihan on kuin paskasta leivottu kakku, joka on valheilla kuorutettu. Niitä valheita
      edustaa muun muassa sana 'kansandemokratia'.

    • Anonyymi

      Kommunistit olivat ahtaalla ennen sotia Suomessa ja yhtenä kovanyrkkisenä ja jänmäkkänä poliisina tunnettiin Etsivän poliisin tutkija Urho Kekkonen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6484
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2251
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1837
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      82
      1214
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1012
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      960
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      74
      886
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      823
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      30
      814
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      145
      747
    Aihe