Ennen vallanvaihtumista Valpossa ja muuallakin poliisissa summittainen väkivalta oli hyvin tavallista. Vankeja hakattiin kuulusteluissa, tai uhkailtiin aseella. Valeteloituksiakin kai tehtiin. Valkoinen Suomi oli barnbaarinen mongolivaltakunta, jossa lait olivat kirjain, jota ei tarvinnut noudattaa. Toki ilkeitä ja pahantahtoisia lakeja noudatettiin, kuten esimerkiksi pakkosterilisaatiolaki. Oikeistolainen tykkää aina kun pääsee pätemään, käyttämään valtaa ja tuottamaan surua ja tuskaa. Moni heistä saanee siitää sadistista seksuaalista tyydytystäkin.
Kun Stalin päätti länsimaistaa Suomen 1944-45, kaikki muuttui. Punaisen Valpon vangit saivat hellän käsittelyn ja paikoin tutkintavankeudessakin suorastaan ylelliset olot. Toisin kuin valkoisessa lahtari-Suomessa, vankiloissa ei enää kuoltu. Eikä ihmisä ammuttu, kuten vielä sota-aikana tehtiin. Uskonnollisessa fanaattisuudessaankin ryssänvaikutteisen Mannerheimin perustama valko-Suomi muistutti lähinnä Lähi-idän jihadistivaltioita.
Tämän lisäksi Stalin, Kansojen Suuri Isä, piti myös huolen siitä, etteivät baltit päässeet varrastelemaan ja loisimaan Suomeen ja että oikeistopaskatkin joutuivat tekemään ihan oikeita töitä "bisnissijoittamisen" sijaan. Toki työnteko ei juuri oikeistoloista juuri kiinnosta, kuten ei yrittäjän riskikään,joka pitää yrittää kaataa joko työntekijälle tai yhteiskunnalle (voitot kyllä kelpaavat ja vaikka ne tulisiva yhteiskunnan maksamista tuista, niin kuin ne suurelta osin tulevatkin, ne ovat oikeistopersereiän mielestä hänen itsensä ansaitsemia ja erinomainen palkkio siitä, että hän on syntynyt ahneeksi yritystukiloiseksi). Niinpä oikeistopaskatrahakasojensa keskellä ovat paitsi loputtoman tylsiä, myös katkeria. Hyvä niin, kun oikeistoa vituttaa, menee koko yhteiskunnalla ja taloudella itse asiassa hyvin.
Stalinia arvostetaan taas Neuvostoliitossa. Suomalaisilla olisi vielä suurempi syy arvostaa ja kunnioittaa Stalinia. Ilman häntä Puna-armeija olisi hyvinkin voinut ottaa Saksan kukistumisen jälkeen uusintaerän Suomen kanssa ja sillä kertaa olisimme olleet ihan oikeasti yksin Neuvostoliittoa vastaan.
Kun Stalin päätti länsimaistaa Suomen 1944-45, kaikki muuttui. Punaisen Valpon vangit saivat hellän käsittelyn ja paikoin tutkintavankeudessakin suorastaan ylelliset olot. Toisin kuin valkoisessa lahtari-Suomessa, vankiloissa ei enää kuoltu. Eikä ihmisä ammuttu, kuten vielä sota-aikana tehtiin. Uskonnollisessa fanaattisuudessaankin ryssänvaikutteisen Mannerheimin perustama valko-Suomi muistutti lähinnä Lähi-idän jihadistivaltioita.
Tämän lisäksi Stalin, Kansojen Suuri Isä, piti myös huolen siitä, etteivät baltit päässeet varrastelemaan ja loisimaan Suomeen ja että oikeistopaskatkin joutuivat tekemään ihan oikeita töitä "bisnissijoittamisen" sijaan. Toki työnteko ei juuri oikeistoloista juuri kiinnosta, kuten ei yrittäjän riskikään,joka pitää yrittää kaataa joko työntekijälle tai yhteiskunnalle (voitot kyllä kelpaavat ja vaikka ne tulisiva yhteiskunnan maksamista tuista, niin kuin ne suurelta osin tulevatkin, ne ovat oikeistopersereiän mielestä hänen itsensä ansaitsemia ja erinomainen palkkio siitä, että hän on syntynyt ahneeksi yritystukiloiseksi). Niinpä oikeistopaskatrahakasojensa keskellä ovat paitsi loputtoman tylsiä, myös katkeria. Hyvä niin, kun oikeistoa vituttaa, menee koko yhteiskunnalla ja taloudella itse asiassa hyvin.
Stalinia arvostetaan taas Neuvostoliitossa. Suomalaisilla olisi vielä suurempi syy arvostaa ja kunnioittaa Stalinia. Ilman häntä Puna-armeija olisi hyvinkin voinut ottaa Saksan kukistumisen jälkeen uusintaerän Suomen kanssa ja sillä kertaa olisimme olleet ihan oikeasti yksin Neuvostoliittoa vastaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Vaaran vuodet -nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko Neuvostoliiton miehityksen tai kommunistien vallankaappauksen kautta. Pelkoa aiheuttivat tuolloin monet välirauhan ehdot sekä sisä- ja ulkopolitiikan tapahtumat. Uhka liittyi kylmän sodan alkuvaiheeseen, jolloin Neuvostoliitto tiivisti otetta etupiiristään ja kommunistiset puolueet nousivat yksinvaltaan muissa Itä-Euroopan maissa. Jatkosodan päättymisestä 1944 alkaneiden vaaran vuosien on katsottu jatkuneen vielä vuonna 1947 solmitun lopullisen rauhansopimuksen ja sitä seuranneen valvontakomission maasta lähdön jälkeen ja päättyneen 1948 tai 1949.
Antikommunistista näkemystä edustava termi "Vaaran vuodet" sai alkunsa Lauri Hyvämäen vuonna 1954 julkaisemasta kirjasta Vaaran vuodet 1944-1948.
SKDL:n menestys ja Punainen Valpo
Rauhanehdoissa vapautettiin kommunististen puolueiden toiminta, mikä vaikutti sisäpoliittiseen tilanteeseen. Kommunistien liittolaisineen perustama Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) sai kevään 1945 eduskuntavaaleissa 49 paikkaa ja uuteen hallitukseen 6 ministeriä. Suomen sisäministeriksi tuli Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) kuulunut Yrjö Leino ja pian kommunistit valtasivat valtiollisen poliisin, jolloin syntyi niin sanottu Punainen Valpo. Sosiaalidemokraattien ehdokaslistoilta valittujen Sylvi-Kyllikki Kilven ja Atos Wirtasen siirryttyä syksyllä 1946 SKDL:n ryhmään muodostui siitä eduskunnan suurin. Varsinkin vuonna 1948 velloivat useat huhupuheet kommunistien vallankaappaussuunnitelmista, joiden olemassaoloa ei kuitenkaan ole kyetty varmasti todistamaan.
Vaaran vuosien väistyminen
Keväällä 1948 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, mikä stabiloi Suomen ja Neuvostoliiton välejä. Kesän 1948 eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion ja se pudotettiin pois uudesta hallituksesta.
Kommunistien toiminnan eräänä merkittävänä vastatekijänä on katsottu olleen Suomen taloudellinen avautuminen läntisille markkinoille. Vuonna 1947 vapaa vienti nousi merkittävissä määrin vastikkeetonta sotakorvausvientiä suuremmaksi. Noina vuosina läntisessä Euroopassa ryhdyttiin käymään laajaa keskustelua integraatiokehityksen aloittamisesta vastavetona Itä-Euroopan tapahtumille
Punainen Valpo on nimitys, jolla viitataan Suomen Valtiolliseen poliisiin vuosina 1945–1948. Suomen turvallisuuspoliisisorganisaatio oli tuolloin suurelta osin kommunistien hallussa, sillä Suomen sisäministerinä toimi Suomen Kommunistiseen Puolueeseen kuulunut Yrjö Leino. Punaista Valpoa on pidetty niin sanottujen vaaran vuosien eräänä keskeisenä elementtinä. Itsestään Valpo käytti noina vuosina nimityksiä Uusi Valpo ja Valpo II. Valtiollinen poliisi lakkautettiin kokonaan vuoden 1949 alusta ja sen seuraajaksi perustettiin suojelupoliisi.
Taustaa
Jatkosodan päättänyt Moskovan välirauha solmittiin syyskuussa 1944. Marraskuussa valtaan nousi uusi hallitus, Paasikiven II hallitus. Rauhanehtojen mukaisesti maassa toimi Liittoutuneiden valvontakomissio, joka valvoi sopimusehtojen noudattamista. Komissiota on suuren valtansa vuoksi luonnehdittu varjohallitukseksi.
Äärivasemmiston nousun vaikutukset näkyivät seuraavan hallituksen valinnassa. 17. huhtikuuta 1945 muodostettiin Paasikiven III hallitus, jossa toimi sisäasiainministerinä SKDL:n Yrjö Leino.
Uusi punainen Valpo
Valvontakomission johtaja Andrei Ždanov yhdessä kommunistisen sisäministeri Yrjö Leinon kanssa sopi muutoksista Valtiollisen poliisin organisaatiossa 26. tammikuuta 1945. Uudeksi päälliköksi tuli Otto Brusiin, lähellä kommunisteja ollut entinen sosialidemokraatti. Jo tätä ennen henkilökuntaa oli poistunut omasta aloitteestaan noin 15 prosenttia. Tämän johdosta edellinen sisäministeri Kaarlo Hillilä ilmoitti hallituksen iltakoulussa 3. tammikuuta, että ”valtiollinen poliisi on nyt puhdistettu”. Nämä toimet eivät kuitenkaan vakuuttaneet Ždanovia.
Brusiinin päällikköaikana 26. huhtikuuta 1945 – 10. tammikuuta 1946 erotettiin Valposta paljon aiempaa henkilökuntaa, joka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Kaikki osastopäälliköt vaihdettiin. Vakansseista 40 prosenttia täytettiin kommunisteilla tai kansandemokraateilla. Joka kymmenes henkilökuntaan kuuluva oli saanut aiemmin tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta, ylimmästä päällystöstä heitä oli joka kolmas. Brusiinin päällikköaikana palvelukseen otettiin myös lähes 80 henkilöä, joilla oli takanaan rikoksista saatu vankeustuomio. Henkilökunnan määrää kasvatettiiin rajusti.
Henkilökunnan kokemattomuuden vuoksi Valpo II:n toiminta oli epävarmaa ja se korostui tutkittavien juttujen laajuuden vuoksi, esimerkiksi asekätkentäjutussa oli tuhansia osallisia. Vielä epäpätevyyttäkin merkittävämpi tekijä oli, että Valpo jäi omaksi saarekkeekseen eikä sille toisin kuin edeltäjälle löytynyt tukea oikeuslaitoksesta tai virkakoneistosta.
Brusiinin jälkeen Valpossa toimi useita lyhytaikaisia päällikköjä. Organisaation tosiasiallisena johtajana maaliskuuhun 1947 asti toimi ylimääräiseksi osastopäälliköksi nimitetty SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen, joka puolueen sisäisistä syistä joutui eroamaan 1947. Lyhyen aikaa Valpon johtajana toiminut Hanno J. Kunnas vahvisti Aaltosen vahvan aseman Valpon toimintaa tutkineen Ahlbäckin komitean kuulustelussa. Tutkinta johti sittemmin Brusiinin ja eräiden muiden Valpon henkilöiden asettamiseen syytteeseen virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.
Tilanne Valpossa alkoi rauhoittua vasta 1. tammikuuta 1948 Erkki Tuomisen tultua Valpon päälliköksi ja Risto Höltän apulaispäälliköksi.
Lakkauttaminen
Valpon toiminta jatkui 26. maaliskuuta 1946 muodostetun Pekkalan hallituksen aikana. Liittoutuneiden valvontakomissio poistui maasta syyskuun lopulla 1947. Heinäkuun eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion muun muassa Valpon ylilyöntien johdosta, ja sosialidemokraatit muodostivat 29. heinäkuuta 1948 Fagerholmin vähemmistöhallituksen ilman kommunisteja. Presidentti Paasikiven tuella hallitus aloitti äärivasemmiston puhdistamisen yhteiskunnan avainpaikoilta, ja valmisteli Valpon lakkauttamisen ja sen korvaamisen huomattavasti kevyemmän organisaation suojelupoliisilla. Pidätys- ja kuulusteluvaltuudet siirrettiin rikospoliisille.
Valpon lakkauttaminen merkitsi äärivasemmiston vaikutusvallan kaventumista. Kommunistit hyökkäsivät rajusti lakkauttamista vastaan.
Leinon vangit
”Leinon vangit” oli yhdeksäntoista henkilön ryhmä, jotka Suomen sisäministeri Yrjö Leino luovutti huhtikuussa 1945 liittoutuneiden valvontakomission venäläisille edustajille, ja jotka vietiin vankeina Neuvostoliittoon. Ryhmään kuului 11 Suomen kansalaista ja 8 Suomessa Nansenin passilla oleskellutta pakolaista. Luovutetuista suurin osa oli venäläisiä valkoisia emigrantteja. Tapaus tuli julkisuuteen kolme vuotta myöhemmin ja johti eduskunnan Leinolle antamaan henkilökohtaiseen epäluottamuslauseeseen, mikä pakotti hänet eroamaan sisäministerin tehtävistä. Leinon vangeista yksi teloitettiin ja viisi kuoli vankeudessa Neuvostoliitossa. Yksitoista pääsi palaamaan Suomeen Stalinin kuoleman jälkeen 1950-luvun puolivälissä.
”Leinon vankien” kokonaismäärästä on mainittu erilaisia tietoja. Yhdeksäntoista henkilöä tiedetään varmuudelta, mutta jotkin lähteet mainitsevat määräksi 20.
Kyseessä oli kyynisen häikäilemätön temppu, jossa kommunistinen sisäministeri Leino omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden päätöstä luovutti kyseisen vankimäärän lentoteitse Venäjälle!
Vallitsevassa olosuhteissa voidaan tekoa luonnehtia murhayritykseksi etenkin kun vain osa luovutetuista ikinä palasi!
JOTEN KIITTÄMÄTTÄ PARAS!
Taas tuo naurettava itkuvirsi "Leinon vangeista". Siis muutama valkoinen venäläinen palautettiin kotimaahansa ja he kenties joutuivat siellä vastuuseen tekemistään rikoksista.
Sodan aikana venäläisiä sotavankeja luovutettiin saksalaisille ja heistä suuri määrä menehtyi vieraassa maassa julman kohtelun seurauksena.
Valkoinen sotaveteraanien Suomi oli hirvittävä, barbaarinen uskonnolliskiihkoinen valtio, joka muistutti mongolivalloittajien hirmuvaltoja.
Onneksi Stalinin rynnäkkötykit mursivat väkivaltaisten alistajien vallan ja saattoivat heidät jopa vastuuseen teoistaan, Tosin rangaistukset olivat naurettavan pieniä: ketään ei ammuttu, kaikki armahdettiin, maanpetturitkiin, muutaman vuoden jälkeen, ja vankilassakin näillä kellokkailla oli aivan erilainen kohtelu ja olot kuin valkoisen lahtari-Suomen poliittisilla vangeilla 1918-45.
SUURI KIITOS STALIN, ZDANOV, MOLOTOV ja MIKOJAN! Oli suuri ilo syntyä väkivallattomaan hyvinvointi-Suomeen, jolla oli toimivat suhteet itänaapuriinsa eikä pelkoa sodasta.
Punainen valpo vei suomen johti suomettumista. Natoon sais liittyä.
Punainen Valpo toi mielivallan poliisitoimeen.
Ihmisiä pidätettiin ilman syytä ja pidettiin vangittuina vuosikausia.
Pidätyksiä tehtiin myös vastoin lakia NL:n määräyksestä ja pidätettyjä lähetettiin NL:on.
Lopulta eduskunta nousi vastarintaan ja punainen Valpo oli lakkautettava.
Sen henkilöstön heikko taso entisinä rikollisina ja vailla koulutusta jäi historiassa elämään.
Kirjoitat taas täyttä roskaa.
"Punainen Valpo toi mielivallan poliisitoimeen."
Täysin päinvastoin. Punainen Valpo ei yrittänyt rajoittaa ihmisten sananvapautta takavarikoimalla kirjallista materiaalia eikä punainen Valpo tehnyt mitään muutakaan lain vastaista, toisin kuin valkoisen lahtari-Suomen valtiollinen poliisi teki.
"Ihmisiä pidätettiin ilman syytä ja pidettiin vangittuina vuosikausia."
Kirjoitat täyttä paskaa. Valkolahtarien Valpo kylläkin toimi juuri noin. Ihmisiä vangittiin heidän mielipiteidensä vuoksi. Valkoinen Suomi oli Orwellilainen kauhuvaltio, jossa kukaan nykyinen suomalainen ei haluaisi elää.
Kiitos Stalin, että lähetit rynnäkkötykit liikkeelle ja potkaisit murhanhimoiset ja despoottiset valkoroistot pois vallasta. Teit suomalaisista onnellisen kansan.
"Täysin+päinvastoin.+Punainen+Valpo+ei+yrittänyt+rajoittaa+ihmisten+sananvapautta+takavarikoimalla+kirjallista+materiaalia+eikä+punainen+Valpo+tehnyt+mitään+muutakaan+lain+vastaista,+toisin+kuin+valkoisen+lahtari-Suomen+valtiollinen+poliisi+teki."
"Sodan+jälkeen+kiellettiin+lukuisa+määrä+järjestöjä,+kirjoja+ja+elokuvia!+"
"Rikollisjärjestöt+tulikin+kieltää.+"
"Toisin kuin valkoisessa lahtari-Suomessa, vankiloissa ei enää kuoltu. Eikä ihmisä ammuttu, kuten vielä sota-aikana tehtiin."
Ketään ei ammuttu ja paino on sanalla "sota-aikana", nythän vallitsi rauha ja sotalaki ei ollut voimassa.
" Punaisen Valpon vangit saivat hellän käsittelyn ja paikoin tutkintavankeudessakin suorastaan ylelliset olot. "
Kenraali Airoa pidettiin eristyksessä puolivuotta ilman mitään toimenpiteitä, ei edes kuulusteluja. Lopulta vankilasta salaa lähetetty valituskirje oikeuskanslerille aiheutti toimenpiteitä, joko vanki on vapautettava tai normaalit kuulustelut aloitettava. Airolta otettiin kaikki kirjoitusvälineet ja sanomalehdet pois.
Kun kuulustelut eivät edennet häneltä revitti asetakista arvomerkit. Ne yritettiin ommella takaisin ennen asekätkentäoikeuden istuntoa mutta Airo kielsi sen ja kun ei saanut lupaa esiintyä runnellussa asepuvussaan hän esiintyi oikeudessa työmiehen asussa sarkatakissa ja pussihousuissa mistä oli saada syytteen oikeuden halventamisesta.
Oikeudessa ei kuitenkaan löytynyt todisteita Airon syyllisyydestään asekätkentään niin häntä yritettiin syyttää laittoman liikekannallepanon suunnittelusta.
Valvontakomissio oli käynyt jossakin esikunnassa ja kun oli kysytty mitä siellä parhaillaan tehdään niin vastauksena oli liikekannallepanosuunnitelmaa. Neukut eivät tästä tehneet numeroa mutta Valpo luuli saavansa vihdoinkin Airon kiinni rikoksesta, koska hän oli ennen pidättämistä ollut Yleisesikunnanpäällikkö.
Osoittaa paljon syyttäjän ja kuulustelijoiden ammattitaidon puutteesta, etteivät he olleet selvillä siitä, että liikekannallepano on yksi armeijan lakisääteisistä tehtävistä, joka oli siirtynyt pois suojeluskunnilta. Silti Airoa ei haluttu päästää vapaaksi ilman ulkopuolista puuttumista.
Kaukopartion johtajaa Puustista taas kovisteltiin ilmoittamalla, että hänet luovutetaan valvontakomissiolle ellei tunnustusta tulisia. Lopulta hänet lastattiin autoon ja lähdettiin kuljettamaan hotellitorniin. Kun Puustinen ei ollut puhunut mitään koko matkan aikana, meni muutaman kilometrin päässä pupu kuulustelijoiden pöksyyn omavaltaisesta toiminnasta ja palattiin takasin vankilaan.
Oliko punaisella Valpolla häntää,. Onko evakolla häntää.
Turhaan kyselet?! Mene etsimään kun kerran kiinnostaa!
Olihan Kekkonenkin ennen sotia tunnettu Etsivä keskuspoliisin kovanyrkkisenä kuulustelijana, joka treenasi nyrkkejään vasemmistolaisiin. Todellakin on niin, että punaisen Valpon vankiloissa ei tiedetä vankeja hakatun eikä kyllä vankiloitten ulkopuolellakaan.
Mutta -44 meno muuttui ja laki tuli maahan ensi kertaa vuoden -17 jälkeen. Suojeluskuntatalojen ovia ei naulattu kiinni eikä ikkunoita särjetty. Ketään ei muilutettu itärajan yli mikä oli ennen sotia ihan normaalia. Oikeiston kansanedustajia ei hakattu jne.. eli normaali länsimainen elämänmeno alkoi hävitystä Jatkosodasta.
Ilmeistä on se, että jos Venäjä tuosta viereltämme luhistuisi niin täällä palattaisiin äkkiä menoon ennen sotia eli vasemmistolainen ja AY-aktiivi olisivat porvarille taas vapaata riistaa.
"Ilmeistä on se, että jos Venäjä tuosta viereltämme luhistuisi niin täällä palattaisiin äkkiä menoon ennen sotia eli vasemmistolainen ja AY-aktiivi olisivat porvarille taas vapaata riistaa."
Suomi on vapaa länsimaa, joka jakaa pohjoismaiset arvot! Mitään väkivaltaisuuksia ei koittuisi toisinajattelijoille tai ay-liikkeelle!
"Ketään ei muilutettu itärajan yli mikä oli ennen sotia ihan normaalia. "
Eikö? Leinon luovuttaminen 19 vangin joukossa oli ainakin kaksi etnistyä suomalaista, joita ei oltu tuomittu mistään rikoksesta!
Turha tänne on silkkaa valetta ladella!
"Uusi punainen Valpo
Valvontakomission johtaja Andrei Ždanov yhdessä kommunistisen sisäministeri Yrjö Leinon kanssa sopi muutoksista Valtiollisen poliisin organisaatiossa 26. tammikuuta 1945. Uudeksi päälliköksi tuli Otto Brusiin, lähellä kommunisteja ollut entinen sosialidemokraatti. Jo tätä ennen henkilökuntaa oli poistunut omasta aloitteestaan noin 15 prosenttia. Tämän johdosta edellinen sisäministeri Kaarlo Hillilä ilmoitti hallituksen iltakoulussa 3. tammikuuta, että ”valtiollinen poliisi on nyt puhdistettu”. Nämä toimet eivät kuitenkaan vakuuttaneet Ždanovia.
Brusiinin päällikköaikana 26. huhtikuuta 1945 – 10. tammikuuta 1946 erotettiin Valposta paljon aiempaa henkilökuntaa, joka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Kaikki osastopäälliköt vaihdettiin. Vakansseista 40 prosenttia täytettiin kommunisteilla tai kansandemokraateilla. Joka kymmenes henkilökuntaan kuuluva oli saanut aiemmin tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta, ylimmästä päällystöstä heitä oli joka kolmas. Brusiinin päällikköaikana palvelukseen otettiin myös lähes 80 henkilöä, joilla oli takanaan rikoksista saatu vankeustuomio. Henkilökunnan määrää kasvatettiiin rajusti.
Henkilökunnan kokemattomuuden vuoksi Valpo II:n toiminta oli epävarmaa ja se korostui tutkittavien juttujen laajuuden vuoksi, esimerkiksi asekätkentäjutussa oli tuhansia osallisia. Vielä epäpätevyyttäkin merkittävämpi tekijä oli, että Valpo jäi omaksi saarekkeekseen eikä sille toisin kuin edeltäjälle löytynyt tukea oikeuslaitoksesta tai virkakoneistosta.
Brusiinin jälkeen Valpossa toimi useita lyhytaikaisia päällikköjä. Organisaation tosiasiallisena johtajana maaliskuuhun 1947 asti toimi ylimääräiseksi osastopäälliköksi nimitetty SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen, joka puolueen sisäisistä syistä joutui eroamaan 1947. Lyhyen aikaa Valpon johtajana toiminut Hanno J. Kunnas vahvisti Aaltosen vahvan aseman Valpon toimintaa tutkineen Ahlbäckin komitean kuulustelussa. Tutkinta johti sittemmin Brusiinin ja eräiden muiden Valpon henkilöiden asettamiseen syytteeseen virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.
Tilanne Valpossa alkoi rauhoittua vasta 1. tammikuuta 1948 Erkki Tuomisen tultua Valpon päälliköksi ja Risto Höltän apulaispäälliköksi.
Lakkauttaminen
Valpon toiminta jatkui 26. maaliskuuta 1946 muodostetun Pekkalan hallituksen aikana. Liittoutuneiden valvontakomissio poistui maasta syyskuun lopulla 1947. Heinäkuun eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion muun muassa Valpon ylilyöntien johdosta, ja sosialidemokraatit muodostivat 29. heinäkuuta 1948 Fagerholmin vähemmistöhallituksen ilman kommunisteja. Presidentti Paasikiven tuella hallitus aloitti äärivasemmiston puhdistamisen yhteiskunnan avainpaikoilta, ja valmisteli Valpon lakkauttamisen ja sen korvaamisen huomattavasti kevyemmän organisaation suojelupoliisilla. Pidätys- ja kuulusteluvaltuudet siirrettiin rikospoliisille.
Valpon lakkauttaminen merkitsi äärivasemmiston vaikutusvallan kaventumista. Kommunistit hyökkäsivät rajusti lakkauttamista vastaan."
Myös "vaaran vuosina" itsenäisyys säilyi!
Vaaran vuodet -nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko Neuvostoliiton miehityksen tai kommunistien vallankaappauksen kautta. Pelkoa aiheuttivat tuolloin monet välirauhan ehdot sekä sisä- ja ulkopolitiikan tapahtumat. Uhka liittyi kylmän sodan alkuvaiheeseen, jolloin Neuvostoliitto tiivisti otetta etupiiristään ja kommunistiset puolueet nousivat yksinvaltaan muissa Itä-Euroopan maissa. Jatkosodan päättymisestä 1944 alkaneiden vaaran vuosien on katsottu jatkuneen vielä vuonna 1947 solmitun lopullisen rauhansopimuksen ja sitä seuranneen valvontakomission maasta lähdön jälkeen ja päättyneen 1948 tai 1949.
Antikommunistista näkemystä edustava termi "Vaaran vuodet" sai alkunsa Lauri Hyvämäen vuonna 1954 julkaisemasta kirjasta Vaaran vuodet 1944-1948.
SKDL:n menestys ja Punainen Valpo
Rauhanehdoissa vapautettiin kommunististen puolueiden toiminta, mikä vaikutti sisäpoliittiseen tilanteeseen. Kommunistien liittolaisineen perustama Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) sai kevään 1945 eduskuntavaaleissa 49 paikkaa ja uuteen hallitukseen 6 ministeriä. Suomen sisäministeriksi tuli Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) kuulunut Yrjö Leino ja pian kommunistit valtasivat valtiollisen poliisin, jolloin syntyi niin sanottu Punainen Valpo. Sosiaalidemokraattien ehdokaslistoilta valittujen Sylvi-Kyllikki Kilven ja Atos Wirtasen siirryttyä syksyllä 1946 SKDL:n ryhmään muodostui siitä eduskunnan suurin. Varsinkin vuonna 1948 velloivat useat huhupuheet kommunistien vallankaappaussuunnitelmista, joiden olemassaoloa ei kuitenkaan ole kyetty varmasti todistamaan.
Vaaran vuosien väistyminen
Keväällä 1948 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, mikä stabiloi Suomen ja Neuvostoliiton välejä. Kesän 1948 eduskuntavaaleissa SKDL kärsi vaalitappion ja se pudotettiin pois uudesta hallituksesta.
Kommunistien toiminnan eräänä merkittävänä vastatekijänä on katsottu olleen Suomen taloudellinen avautuminen läntisille markkinoille. Vuonna 1947 vapaa vienti nousi merkittävissä määrin vastikkeetonta sotakorvausvientiä suuremmaksi. Noina vuosina läntisessä Euroopassa ryhdyttiin käymään laajaa keskustelua integraatiokehityksen aloittamisesta vastavetona Itä-Euroopan tapahtumille
Puna-Valpo oli SKP:n käsikassara - ja SKP oli NKP:n käsikassara.
Mikäli Puna-Valpoa ei olisi lakkautettu ja mikäli kommunistit olisivat päässet niskan päälle, Puna-Valposta olisi tullut Suomen KGB.
Puna-Valpoa syytettiin omavaltaisuuksista.
Taisi olla apulaispäällikkö Aaltonen, joka vastasi arvosteluihin:
- Ennen sotia ja sotien aikana Valpo ( ja sen edeltäjä EK) oli oikeistovoimien hallussa. Nyt on demokraattisten voimien vuoro yrittää.
Heh-heh!
Mitä demokraattista kommunismissa oli?
Kommunismi pyrki demokraattisen yhteiskunnan kumoamiseen ja proletariaatin diktatuuriin: luokkaviholliset olisi eliminoitu (likvidoitu, viety vankileirien saaristoon tai suljettu mielisaiaaloihin).
Ja sellaisia "demokraattisia" voimia vastaan ennen sotia, sota-aikana ja sotien jälkeen Suomessa taisteltiin.
Kommunismihan on kuin paskasta leivottu kakku, joka on valheilla kuorutettu. Niitä valheita
edustaa muun muassa sana 'kansandemokratia'.
Kommunistit olivat ahtaalla ennen sotia Suomessa ja yhtenä kovanyrkkisenä ja jänmäkkänä poliisina tunnettiin Etsivän poliisin tutkija Urho Kekkonen!