Strateginen ilmasota, maasota ja kalustotappiot

Entä merisodankäynnin vaikutus? Saksan sukellusveneiden tappio Atlannilla leikkasi Saksan laivastotuotantoa osuudella joka merkitsi noin 5% Saksan tuotannosta. Ja mikä pahinta Saksalle se menetti asemiaan kun ei upotustonnit romahtivat 70-80% kun taas omat tappiot moninkertaistuivat.

Miten Saksan maasodan kalustotappioiden kasvoivat sen takia että viholliselle tuleva lasti pääsi perille. Jokatapauksessa maasodalla ei koskaan voitu aiheuttaa niin suuria materiaalimenetyksiä että Saksan kyky käydä sotaa olisi luhistunut.

Saksan taistelutappiot lentokoneissa vuonna 1944 olivat tilastojen mukaan 15 327, joista 12 430 oli yksimoottorisia hävittäjiä/hävittäjäpommittajia. Näistä kaikista koneista vain 2 500 menetettiin itärintamalla. Tämä kertoo kuitenkin vain osan tappioista sillä noin 15 000 lentokonetta menetettiin myös menettämällä tuotantoa tai ei-operatinaalisina tappioina, mm onnettomuuksien kautta. On myös tunnettu asia että osa taistelutappioista johtui siitä että strateginen ilmasota kerrannaisvaikutuksineen laski tuotantotasoa aiheuttaen onnettomuuksia ja laski lentäjien osaamistasoa.

Kaikkiaan yli 30 000 lentokoneen menetyksistä Neuvostoliiton ilmasodan vaikutus on jäänyt alle 10%:iin vuonna 1944 kun se vuotta aiemmin oli noin 18-19% ja vuonna 1942 lähes 40%.

Japanin ilmavoimien kalustotappioista vaikka pommitusten ja merisodan kokonaisvaikutusta tuotannon putoamiseen ei edes oteta huomioon oli kirkkaasti ei-operatinaaliset tappiot suuremmat kuin taistelutappiot. Eräissä esimerkeissä taistetappiot saattoivat olla jopa alle 20% kokonaismenetyksissä ja harvoin ylittivät 50%:n osuuden muutenkaan. Tyynenmeren alue asetti korkeat vaatimukset sekä Japanin että USA:n lentäjille. Ja kyseessä olivat lentäjät jotka ainakin 1941-43 muodostivat taitotasoltaan eräät maailman parhaimmat sillä Tyynellemerelle ei amatöörejä ja keltanokkia kannattanut lähettää lentämään.

Saksa menetti itärintamalla taistelutappioina vuosina 1941-44 noin 12 500 lentokonetta. Vuosina 1939-45 Saksa valmisti 95 000 lentokonetta joista 87 000 ennen vuotta 1945. Tuon tilaston perusteella sota itärintamalla muodosti vain 14% Saksan lentokonetuotannosta. Ei-operationaaliset tappiot (joissa Neuvostoliiton sotakone sinänsä ei näytellyt juuri mitään keskeistä osaa) mukaanlukien osuus on tosin voinut nousta 20%:iin.

Vuoden 1944 synteettisen polttoainetuotannon romahduttamisen jälkeen on ollut täysin selvää että kasvaneesta tuotannosta ei suurta iloa Luftwaffelle enää ollut. Koska romahduttamisen teki pääasiassa juuri USAAF menee Luftwaffen valtava tappio vuonna 1944 lähesyksinomaan länsivaltojen ja eteenkin USA:n ansiolistaan. Tämä katastrofi teki myös Saksan armeijasta kauniina kirkkaina päivänä istuvan ankan eli vapaan riistan.

Luulenpa ettei läheskään kaikki historioitsijat vieläkään ole sisäistäneet näitä faktoja ja Neuvostoliitto ja sen torso perillinen Venäjä tekee kaikkensa jotta nämä hustorioitsijat eivät tulevaisuudessa sitä edelleenkään tajuaisi.

Vastoin yleistä laajalle levinnyttä väärinkäsitystä ei toisessa maailmansodassa Saksan ja Japanin sodankäynnin potentiaalia koskaan tuhottu (maa)taistelussa aiheutetuilla materiaalitappioilla, koska

- tappioiden osuus muodosti pienen osan niiden koko tuotannosta
-eteenkin armeijan menetetty kalusto pystyttiin nopeasti ja aika edullisesti korvaamaan tuotannolla.

Tärkein tekijä oli vihollisen sotatuotantopotentiaalin, raaka-ainelinkin ja eteenkin polttoainesaatavuuden vakava tuhoaminen ilma- ja merisodalla. Tämä johti vihollisen toimintavapauden menettämiseen ja liikkuvuuden heikentymiseen.

Maasota sinänsä oli liian hidas, junnaava ja tehoton tapa lyödä vihollinen. Demokratioissa se oli myös epäsuosittu metodi. Juuri siksi se kai olikin diktatuurimaiden yleinen tapa toimia. Koska ne eivät parempaan pystyneet.

Kun Saksa kykeni tuottamaan maaliskuussa 1944 kaikkiaan 180 000 tonnia lentokoneiden tarvitsemaa polttoainetta kykeni Saksa tuotamaan tuota polttoainetta kesä-joulukuussa, siis 7 kuukaudessa, vain 220 000 tonnia. Keskimääräinen tuotanto siis romahti 82%:lla. Oli siis täysin selvä asia että Saksan ilmavoimien operationaalinen kyky romahti samassa mittaluokassa. Tai oikeastaan enemmän sillä tuotannon hajauttaminen laski tuotannon tasoa ja polttoainepula romahdutti lentäjien osaamistason. Luftwaffen potentiaalista hävisi todennäköisesti 90% tuona vuonna. Tarvinneeko siis ihmetellä jos kesä-elokuussa 1944 Saksan maavoimia vietiin kuin mätää kukkoa kaikilla rintamilla? Maavoimien taisteluarvo ilman ilmasuojaa on perin heikko. Saksa oli kuin puna-armeija kolme vuotta aiemmin.

Tässä Luftwaffen raiskaamisessa impotentilla Neuvostoliiton VVS:llä ei ollut juuri mitään merkittävää roolia.

Vain maasodan luonne:edetään nopeasti parisataa kilometriä kunnes logistiset ongelmat pysäyttävät etenemisen 2-4 kuukaudeksi esti sen että sota Euroopassa olisi loppunut jo jouluna 1944. Se että ennusteltiin yleisesti loppua jo vuonna 1944 alleviivaa vain sitä että maasodan luonnetta varsin hidastempoisena sotamuotona ei tajuttu. Saksan sotatuotannolla ei edelläänkään kesällä 1944 ollut vaikeuksia nopeasti tuottaa armeijalle kalustoa ja aseita menetetyt tilalle. Operaatio Bagrationin kalustotappiot olivat vain 2% Saksan vuoden 1944 sotatuotannosta. Niin primitiivistä oli maasota varsinkin itärintamalla.

Täällä taas esitellään vaiika mitä lukemia ILMAN MITÄÄN LÄHTEITÄ.

Liittoutuneiden pommituskampanja tuhosi saksalaista lentokonetuotantoa lentokonemäärissä enemmän kuin mitä Luftwaffe menetti itärintamalla neljän vuoden aikana. Vielä rajumpi seuraus noista pommituksista oli se että Luftwaffe menetti polttoainetuotannon myötä mahdollisuuden antaa edes kohtalaista koulutusta uusille lentäjille entisten tilalle. Luftwaffe siis kuvainnollisesti hirtettiin lyhtypylvääseen vuonna 1944.

Kriegsmarinen kärsimä sukellusvenesotatappio Atlannilla saattoi olla kokonaisuuden kannalta vielä ankarampi isku sillä Saksalla ei ollut mitään millä horjuttaa nyt länsivaltoja. Kaikki lend lease voitiin lähettää myös veressä kylpeneelle puna-armeijalle jotta se saataisiin nousemaan pyörille ja liikkumaan. Nämä on tietysti asioita joita on turhaa "maakravuille" selvittää. He katsovat vain silmät soikeina maasotakeskeisestä maailmankuvastaan II maailmansotaa.

Niin. Wikipedian mukaan USA:n lentokonepoistuma oli sodassa 95 000 mutta taistelutappioina (tuhoutui, ei palannut tukikohtaan, poistettiin kirjoista) niitä menetettiin noin 23 000 eli 1/4.

Saksan lentokonekaluston taistelutappioista itärintama kokonaisuudessaan muodosti vuosina 1939-45 noin 25% mutta kokonaispoistumasta tai jos lasketaan mukaan menetetty tuotantovaiheen lentokonekalusto tai se jota ei koskaan onnistuttu saamaan yksiköihin tuo itärintaman osuus kokonaismenetyksissä lienee ollut alle 20%. Koska Neuvostoliitto ei tuhonnut eikä pystynyt millään lailla vaikuttamaan Saksan lentokonetuotantoon muutenkaan niin lienee uskottavaa esittää että ilmasodan menetyksista Saksalle vastasivat länsivallat 80%:sti. Ellei enemmän. Ja tuo ilmasotahan vei Phillips Payson O'Brienin ja muutaman muun tutkimuksen mukaan 55-60% Saksan sotavarustelusta.

Upottiko Neuvostoliitto lopulta yhtään saksalaista sukellusvenetta sanotaan nyt vaikka ennen vuotta 1945? Kai ehkä muutaman?

》Upottiko Neuvostoliitto lopulta yhtään saksalaista sukellusvenetta sanotaan nyt vaikka ennen vuotta 1945? Kai ehkä muutaman? 《

http://uboat.net/maps/baltic_sea.htm


Kyllä se sokea kanakin jonkun jyvän löytää... liikuta karttaa...

Saksan V-2 ohjelma joka maksoi kaikkiaan todennäköisesti yli 3 miljardia Saksanmarkkaa ei jäänyt vaille liittoutuneiden omia ponnistuksia projektia vastaan. Esim vuoden 1944 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana se vastasi 17% RAF:n pudottamista pommeista ja kaikkiaan noin 5.6
% länsiliittoutuneiden Eurooppaan pudottamista pommeista (124 000 tonnia) koko sodan aikana kohdistui hyökkäyksiin V-asemia vastaan. Tätä Operaatio Crossbowta voidaan siis pitää eräänä II maailmansodan suurimpana sotilasoperaationa. Lisäksi on huomioitava että huomattava osa liittoutuneiden hyökkäyksistä suoritettiin yksi- ja kaksimoottorisilla koneilla. Eräässä vaiheessa vuotta 1944 Crossbow nousi liittoutuneiden sodankäynnin prioriteettien aivan kärkeen. Vielä niinkin myöhään kuin huhti-toukokuussa 1945 peräti 4 000 ilmahyökkäystä tehtiin V-2-asemia vastaan.

Tämä V-2 valmistus oli mittasuhteiltaan niin suuri projekti että vastasi tuotantoarvoltaan (kustannuksiltaan) pelkästään vuonna 1944 noin 20 000 FW-190 hävittäjää/hävittäjäpommittajaa. Sitä voi verrata siihen että vuosina 1941-44 Luftwaffe menetti itärintaman sodassa 11 000 lentokonetta, suurin osa yksimoottorisia koneita.

Silloin kun joudutaan tekemään valinta kotirintaman ja omien puskajussien uhraamisen välillä niin kaikki valtiot uhraavat mieluummin puskajussinsa. Saksa veti hävittäjäsuojansa idästä kotirintaman suojaksi ja RAF vähensi Normandian pommituksia ja lisäsi hyökkäyksiä V-rakettiasemia vastaan. Eli hierarkiajärjestyksessä maasota jää aina alemmalle tasolle ja strateginen ilma- ja merisota on aina prioriteettilistojen huipulla.

Maasota joutui vuosina 1939-45 alistettuun asemaan. Niin se vain on.

Viis tässä materiaaleista mutta kun natsisaksan miehistömenetykset kävivät valtaviksi ei sodan lopputuloksesta jäänyt mitään epäilystä. Tämä huomioitiin Suomessakin jo toisen sota-
vuoden lopulla ja Stalingradin katastrofi sinetöi lopullisesti tämän totuuden josta alkoi toi-
minta tuhoisasta sodasta irtautumiseksi. -Ja historian valossa se oli viisaasti toimittu!

Vuoden 1944 lopulla ja vuoden 1945 alussa Hitler määräsi Kurinmaalla olevia Saksan armeijan joukkoja puolustamaan tiukasti aluetta amiraali Karl Dönitzin vaatimuksesta jotta Saksan uuden XXI-sukupolven sukellusveneille olisi Itämerellä harjoittelu- ja testialue. Siis Saksan armeija taas kerran oli ilma- tai merisodan supertaistelukentälle alisteisessa asemassa. Armeija oli kuin huora omistajansa (air and sea power) komennossa.

Jo pelkästään se että merivallat ovat kautta historian olleet teknologisesti kehittyneempi kuin mannervallat osoittaa sen että myös sodissa maasodankäynti ei ole se ratkaisevin. 1900-luvulla astui kuvaan kolmiulotteisuus kun ilmasota nousi merisodan rinnalle ja osittain ohikin. Tämä laski huomattavasti vielä lisää maasodan painoarvoa.

Merisota ja saarto kuristi vähitellen Saksan sotakoneen ja kotirintaman 1917-18. Vuosina 1943-45 romahdus oli vielä totaalisempi kun meri- ja ilmasota kuristi Natsi-Saksan sodankäyntikyvyn. Hitlerin naurettava maasotakeskeisyys "uusine panssareineen" alleviivaa tuon virheellisen maasotakeskeisen maailmankuvan täydellisen tappion.

Stalin puolestaan rakensi fantastisen tarinan myöhemmille sukupolville puna-armeijan keskeisestä roolista. Breznev rakensi kultin Suuresta Isänmaallisesta Sodasta ja Putin näyttää tehneen siitä jopa uuden uskonnon.

Mutta marsalkka Zhukov toki tiesi että ilman Usan panosta puna-armeija ja Wehrmacht olisivat jääneet rämpimään itärintaman primitiiviseen sotaan kunnes jompi kumpi tai molemmat olisivat menettäneet sotilaallisesti vähäarvoisen tykinruokansa. Aina alkuvuoteen 1944 tilastot osoittivat että Stalinilta olisi tuo tykinruoka todennäköisemmin loppunut ensin. Tappiosuhde näet vielä 1943 oli yhä vähintäin edullinen Saksalle; 1:4 tai 1941-43 peräti 1:6.5. Tykinruokaa NL:lla oli kuitenkin NL:lla 1:3.

Materiaalin suhteen Saksalla oli vielä edullisempi tapposuhde; 1:3.8 kun tuotantosuhde oli NL:lle vain 1:2 ja supistui 1943.

Mikä on miljoonan kiväärimiehen sotilaallinen painoarvo vuonna 1944? Ilman muuta huomattavasti matalampi kuin vuonna 1810. Mikä oli kehittyneemmänkin panssarikaluston painoarvo ilman ilmasuojaa vuonna 1944. Dramaattisesti matalampi kuin keveiden panssarien joilla oli takana täydellinen ilmaherruus ja ilmatuki. Mikä painoarvo oli sillä länsiliittoutuneiden ilmasodalla joka keväällä 1944 romahdutti Saksan synteettisen polttoainetuotannon lähes 90%:sti ja jo merkitykseltään vähäisemmön Ploestin öljytuotannon noin 50%:sti? Sen merkitys oli aivan valtava. Mutta valtava vaikutus oli myös liittoutuneiden voitolla Atlannin sodassa. Näiden rinnalla Stalingrad, El Alamein ja Kursk olivat aivat mitättömiä.

Vielä yksi asia: Britannian tiedustelu sai huhtikuussa 1944 tärkeän tiedon: Luftwaffen kapasiteetti ylipäätänsä lentää taivaalla oli kääntynyt huomattavaan alamäkeen. Jo synteettisen polttoaineen tuotannon mustin hetki tuli vasta toukokuussa.

Sota-ajan tarkoitukseen käytetty propaganda on fantastisella tavalla yhä hurauttanut jopa historioitsija kuvittelemaam että toinen maailmansota oli panssari - ja maasotakeskeistä taistelua. Tosiasiassa jopa varsin alkeellisen itärintaman maasodan tunnusluvut puhuvat toista. Sen sijaan että vuoden 1943 lopulla itärintamalla olisi ollut 4 000 saksalaista ja 10 000 puna-armeijan taistelupanssariajoneuvoa oli Saksan joukoilla käytössä tuossa vaiheessa vain noin 920 ja puna-armeijallakin lopulta vain noin 2 200. Alikehittyneessä ympäristössä nuo armeijat olivat hämmästyttävän paljon vuoden 1918 armeijoiden kaltaisia, liejussa ja lumessa rämpiviä joukkoja. Neuvostoliiton virallisetkin tappiolukemat kertovat karua kieltään: tappiot kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina olivat heinäkuusta 1943 toukokuuhun 1944 noin 7.8 miljoonaa.

Saksa ja NL sotivat itärintamalla täysin vanhakantaisella tavalla valtavia tappioita kärsien. Saksan teknologisesti kehittynein sotakoneen osa (tosin pieni) oli länsivaltoja vastaan. Luftwaffen lentokoneiden pahiten ajastaan jälkeenjäänyt kalusto (mm. Stukat ja Heinkkelit) olivat idässä koska lännessä niiden elinkaari olisi ollut järkyttävän lyhyt.

II maailmansodan historia pitäisi kirjoittaa niin että sivumääristä vähintäin 20% pitäisi kohdistaa sotatuotantoon liittyviin asioihin, 5% poliittisiin kuvioihin, 20% maasotaan, 20% merisotaan ja 35% strategiseen ilmasotaan.

Saksan sotatuotannon huippu saavutettiin heinäkuussa 1944. Lähinnä siksi että Normandian maihinnousua tukeneet strategiset pommitukset oli keväällä 1944 keskeytetty lukuunottamatta tehokkaiksi osoittautunutta offensiivia synteettistä polttoainetuotantoa vastaan. Huhtikuusta-heinäkuuhun pommitukset keskittyivät V-2 asemia sekä rautatieverkostoa vastaan. Näin suurin osa sotatuotannosta sai hengöhdystauon. Heinäkuun 1944 tuotannon jakaantuminen antaa kiinnostavia tietoja:

- lentokoneet 48,3%
- ammukset 24,0%
- aseet 9,3%
- panssarit, telatykit, rynnäkkötykit 7,8%
- Laivaston alukset 4,5%( matalin osuus sodan aikana)
- moottoriajoneuvot 2,4%
- panssaroidut kuljetusajoneuvot (half-tracks) 1,6%
- ruuti 2,1%

Tiedossa on lisäksi mikä osuus aseista ja ammuksista (ml ruuti) meni laivastolle, ilmavoimille sekä ilmatorjuntajoukoille. Vuoden 1944toisella ja kolmannella neljänneksellä aseista se oli 44% ja ammuksista 32%. Myöskään kaikki ajoneuvot eivät menneet maavoimille.

Ilmavoimien, merivoimien ja ilmatorjunnan osuus heinäkuussa 1944 koko sotatuotannosta on siten ollut noin 65,5% olettaen että 10% ajoneuvoista on mennyt muualle kuin Saksan armeijalle. Tuo osuus on luultavasti ollut tosiasiassa suurempi.

Kannattaa muistaa että heinäkuussa 1944 laivastotuotannon osuus oli poikkeuksellisen matala. Se alkoi tämän jälkeen nousta tasolle 7-8%. Näin ollen sodan lopulla yli 2/3 Saksan sota tuotannosta ei kohdistunut maasodan tarpeisiin.

Taitaa olla kaikki nämä tutkimukset,joissa korostetaan laivaston ratkaisseen sodan lopputuloksen, Brittien tekemiä;)

Mitähän nuo prosenttiluvut tarkoittavat, osuutta työvoimasta, osuutta työtunneista, osuutta raaka-aineista, energiasta, materiaaleista yleensä, osuutta käytetystä rahasta?

Sinänsä onhan tuossa se wanha filosoofinen kysymys, että onko autossa tärkeämmät etu- vai takapyörät vai peräti ratti. Voihan sitä tuollaistakin tietysti miettiä, jos ei ole muuta tekemistä.

Strategiselle ilma- ja merisodalle on luonteenomaista, että vaikka niitä voidaan käydä pienemmin miesmäärin, ovat tappiot niissä suhteessa helposti suurempia kuin maasodassa, vaikka vastakkain olisivat tasaväkiset osapuolet.

Myös sodan osapuolten tavoitteet ovat ratkaisevia. Jos tavoitteena on vain pysäyttää vihollisen hyökkäys ja tuottaa sille tappioita, ei se vaadi niin suuria ponnistuksia kuin pyrkimys sodan voittamiseen pakottamalla vihollinen antautumaan tai valtaamalla sen ydinalueet. Täydelliseen voittoon pyrkivän on tuotettava hyökkäyksellisiä aseita, jotka ovat kalliimpia ja jos vihollinen pystyy aiheuttamaan tuhoa niiden tuotannolle ja varastoille, ovat materiaaliset menetykset suuria.

Jos Saksa olisi ajoissa muuttanut strategiansa puolustukselliseksi, olisi se saattanut selvitä pidempään ja kärsiä suhteessa vähemmän materiaalisia tappioita. Ehkä. Tai sitten ei.