Ei Juha Sipilästä uudistajaa tule ikinä!

Pääministeri Juha Sipilä yrittää näytellä pääosaa näytelmässä Uudistajat, mutta esitys on niin falski, ettei yksikään kansalainen usko Sipilän niin sanoittuihin uudistuksiin.

Esimerkiksi kiky teki loven köyhimpien työntekijöiden tilipusseihin. Sekö oli tarkoitus?

Sitten on tuo onneton maakuntauudistus, jonka ainoa tarkoitus on tehdä maasta täysivaltainen kepulandia, jossa kepun isännät johtavat ja valvovat kaikkia 18:aa maakuntaa.

Surullisin osa Sipilän Uudistajat-näytelmästä on sote, jossa Suomesta yritetään tehdä väkisin veroparatiisiyhtiöiden taivas suomalaisten verorahoilla. Yhtiöt jakavat taivasosuuksia vain yhtiöihinsä sijoittaneille ulkomaisille miljonääreille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Pääministeri Juha Sipilä yrittää näytellä pääosaa näytelmässä Uudistajat, mutta esitys on niin falski, ettei yksikään kansalainen usko Sipilän niin sanoittuihin uudistuksiin.

Esimerkiksi kiky teki loven köyhimpien työntekijöiden tilipusseihin. Sekö oli tarkoitus?

Sitten on tuo onneton maakuntauudistus, jonka ainoa tarkoitus on tehdä maasta täysivaltainen kepulandia, jossa kepun isännät johtavat ja valvovat kaikkia 18:aa maakuntaa.

Surullisin osa Sipilän Uudistajat-näytelmästä on sote, jossa Suomesta yritetään tehdä väkisin veroparatiisiyhtiöiden taivas suomalaisten verorahoilla. Yhtiöt jakavat taivasosuuksia vain yhtiöihinsä sijoittaneille ulkomaisille miljonääreille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu