Mies on viisikymppinen. Meilä on ollut seksisuhde muutaman vuoden ajan. Miehen kalu on aika kookas ja hän käyttää penisrengasta. Ilmeisesti siksi, että seisoo paremmin, koska ei tahdo pysyä kunnolla kovana. Meno on ollut aina kiihkeää ja mies on aina saanut orgasmin tai kaksi.
Nyt tapaamisessamme oli pitkä tauko, yli vuoden. Seksi tuntui edelleen hyvältä, mutta mies ei lauennut, vaikka sekstailtiin ainakin 5-6 kertaa yön aikana. Oli juonut jonkin verran alkoholia. Johtuuko laukeamattomuus alkoholista vai onko tiedossa pysyvämpikin vaiva?
Nyt tapaamisessamme oli pitkä tauko, yli vuoden. Seksi tuntui edelleen hyvältä, mutta mies ei lauennut, vaikka sekstailtiin ainakin 5-6 kertaa yön aikana. Oli juonut jonkin verran alkoholia. Johtuuko laukeamattomuus alkoholista vai onko tiedossa pysyvämpikin vaiva?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voihan tuo laukeamattomuus johtua monestakin jutusta, kuten stressistä, kiireestä , huolista, kiihotuksen puutteesta jne. Kerroit , että suhteessanne on ollut pitkä tauko. Miesystäväsi on varmaankin tyydyttänyt tänä aikana paljolti itse itsensä. Kestänee varmaan jonkin aikaa, että hän tottuu taas siihen, miltä seksi tuntuu naisen kanssa. Olisiko niin, että laukeamattomuus on suurempi ongelma Sinulle kuin miesystävällesi? Neuvoni on, että rentoudu ja nauti seksistä!
Todennäköisesti laukeamattomuus on minulle suurempi ongelma. Mies tykkää kuulla, kun nainen voihkii orgasmin kourissa ja siitä hän ainakin sai nauttia. Minulle orgasmi on juuri se asia, mikä houkuttelee seksiin ja uskon sen olevan miehillekin tärkeä osa seksiä. Varmasti mieskin kokee seksin puutteelliseksi, jos ei itse laukea.
Kirjoitat, että orgasmi on juuri se asia, mikä houkuttelee Sinut seksiin ja uskot sen olevan miehillekkin tärkeä osa seksiä. Orgasmin saaminen yhdynnässä on tietenkin aivan ihana ja nautinnollinen juttu, mutta orgasmi ei tule monelle kovinkaan helposti. Olen aina pitänyt seksistä ja nautin rakastelusta ilman että saisin orgasmia. En vaan muista koskaan saaneeni orgasmia niin, ettei siihen pitäisi nähdä aivan mielettömästi vaivaa. Tämän vuoksi olen mieltynyt pikapanoihin, olo tään jälkeen "saanut ja tyydyttynyt".
Mulla ainakin on semmonen viinamulkku...pari -kolme paukkua, ja voi naida tuntikaupalla..
Tässä taitaa olla vastaus ongelmaan. Mies ei ole lasiin sylkevää sorttia. Olen kuullut, että muillekin alkoholia reippaasti käyttäville on ilmaantunut vastaava ongelma.
Vaikuttaa siihen sekin, jos vastapuoli ei myöskään ole lasiin sylkevää sorttia, tuppaa menemään vaan jyystämiseksi, kun vastapeliä ei oikeasti ole.
Alkoholi ja seksi eivät mielestäni kuulu kyllä yhteen. Meillä mies tissutelee aika usein, eikä näe itsessään mitään ongelmaa juomisesa; ei enää juurikaan seksihaluja eikä seiso enää. Seksielämä meillä täysin lässähtänyt. Harmittaa kun itsellä vielä olis haluja.
Vanhan vaimon "lomaa".
Olen 73v ukko ja kotioloissa liki 70v vaimoni harrastaa seksiä kanssani pari kertaa viikossa.
Kotona on eri laatuisia juomia mutta jostakin syystä minulle ei maistu.
Matkoillamme tissuttelen kohtuullisesti. Määrät vähenevät jatkuvasti ja juomat miedontuvat.
Vaimoni on itse sanonut, että ne ovat hänellekin varsinaista lomaa.
Vähäinenkin alkoilu heikentää mieskuntoni pieneen osaan normaalista.
Vaimoni lausuma "lomastaan" on oikeastaan melko loukkaava mutta toisaalta ymmärrettävä.
Vanhat miehet vaan on ihan toivottomia. Hyvä jos seisoo...
Pillerit on keksitty...
seisoo vanhoilla.useat kuuskymppiset ukot ovat tanssittaneet 38v vaimoani ja monesti naiseni on tuntenut vatsaansa vasten kovan kalun.panolle tahtovat.
Laukeamattomuus ei ole vaiva vaan opittu taito - kunnnioita sitä!!!
Taitoa on laukeamisen pitkittäminen, tosin silläkin on rajansa. Kokonaan siemensyöksyä ja orgasmia vaille jäävä mies on poikkeus, eikä siinä ole kyse taidosta.
Olet sä zsiikannu syvemmälle ? Jos se onkin africcalainen panokone ?
Nappailee sinisiä,mut ei o kertonu...
Jos hänellä on toinen?
Mielialalääkkeet eli ssrt lääkkeet aiheuttavat laukeamattomuutta niin miehille kuin naisillekin.
Itselleni kävi myös niin etten laukea vaimolleni ja tiedän kyllä syynkin siihen. Vaimoni on erittäin rajoitteellinen seksin suhteen ja minä haluaisin vähän muutosta. Kun vaimoa ei kiinnostanut meni yli kuukausikin että sekstailtiin, niin rupesin tyydyttämään itseäni ja saattoi mennä 2-3 tuntia että purkauduin koska siinä pystyi seksiä katsellessa itse määritellä purkautumisen ajankohdan. Tätä kun jatkoin yli vuoden joka päivä, niin nyt ollaan siinä etten saa vaimon kanssa koska kiihotus ei riitä.
Oletko ajatellut että olisi toinen nainen hänen elämässään?
Oletko Pohjanmaalta?
SSRI eli mielialalääkitys kuten cipramil aiheuttaa laukeamattomuutta niin miehillä kuin naisillakin.
Piilevä diabetes?
Mulla jopon keuliminen väheni ja hinkuttaa sai enemmän kuin ennen mällin irrotamiseksi.
Löytyipä sitten diabetes, pillerilääkitys ei oikein osunut ja keuliminenkin loppui lähes kokonaan.
Mentiin piikki insuliinille ja palautuminen tapahtui. Jopo keulii taas mutta aivan kuin osa herkkyydestä hukassa.