Raamatun kirjoituset käyvät toteen

KirjoituksetToteutuvat

Tämän päivän keskipohjanmaassa oli uutinen siitä miten lähitulevaisuudessa maksaminen muuttu.
Käteinen on jäämässä vähitellen pois, korttimaksaminen vähenee, lähimaksukortti maksaminen yleistyy ja sitten tullaankin siihen viimeiseen maksamistapaan eli siruun, joka 2000 vuotta sitten Raamattuun on kirjoitettu.
"Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku." (Ilmestyskirja 13:16-17)

Suomen pankin Kari Takala naurahtaa asialle " Voi olla, että joku firma tarjoaa kohta Suomessakin lähiluentasirua, joka laitetaan nahan alle etusormen ja peukalon väliin"
Ei pitäisi naurahtaa vakavalle asialle.
Ainakin yhdysvaltalainen yritys 32M ja ruotsalainen Epicenter ovat asentaneet työntekijöihinsä siruja. Sirun ottaminen on vapaaehtoista.

Sirun ottaminen on ensin vapaaehtoista, mutta asiat ajetaan siihen malliin, ettei mitään muita maksumahdollisuuksia ole, kuin ihon alle otettava siru, jolla myös kontrolloidaan jokaisen sirun ottaneet liikkumista ja elämää.
Tuota sirua ei missään tapauksessa pidä mennä ottamaan.
Maailman ihminen, joka pitää Raamattua satukirjana ei tuohon usko, vaan säntää ensimmäisenä ottamaan sirun ihonsa alle.

Uskovien ei tule missään tapauksessa ottaa tuota sirua ihonsa alle.

6

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fferref

      Kannattaa muuttaa metsään asumaan niin ei tarvitse pelätä kehitystä jota ihmiskunta tekee. Kaikenlaisia ennustuksia raamattukin selittää kun jopa maksaminen on siellä mainittu. Olisi jo aika päästää irti tuosta kirjasta ja alkaa ajattelemaan omilla aivoilla.

    • Efgc

      Olen ollut viidakossa alkuperäisväestön keskuudessa- se ei ple hyvä pakopaikka.
      Para paikka olla ja tietää realiteetit itsestään ja maailmasta nyt ja huomenna.
      Huominen elävässä vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa, ei sisällä pelkoa.
      Raamatun tulevaisuudenkuva antaa turvallisuuden ja toivon Jumalan lapsille. Niin kuoleman edessä, kuin tulevaisuudessakin. Olen pappina ollut kuolemaan tuomityu sairauteni vuoksi ja monia saattanut lädestä pitäen niin pitkälle ajan rajalle kuon se on mahdollista. Huikeita kokemuksia tarjotasn kuoleman rajalla, ne avaavat uskon todellisuuden ja yliluonnollisuuden.
      "Isä tietää kaiken"

    • Abcz

      Olen ollut viidakossa alkuperäisväestön parissa, metsä ei ole hyvä pakopaikka realiteeteista. Huono on neuvo paeta todellisuutta, jonka joutuu kuitenkin kohtaamaan halipa sitä tai ei. Olen kuolemaan kaksi kertaa tuomittu pappi ja tiedän usko Jumalaan ei sisällä pelkoa perimmäisten kysymysten äärellä. "Armo on suurempi kuin elämä" Olen niin monta kädestä pitäen saattanut niin pitkälle, jopa ylikin sen, mihin tavallinen ihminen voi toisen kanssa kulkea kuolemanvirrassa.
      Paras turvallisuus ja lepo on elää uskon antamassa vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Raamattu on ainoa elämän käsikirja, joka kertoo elämän jatkuvuuden senkin jälkeen kun " merta ei enää ole".

    • qåaäzm

      Ei se mikään siru ole tuo pedonmerkki. Kuinka eräs uskonnollispoliittinen systeemi sellaisia on voinut kehitellä, kun se edustaa keskiaikaista kulttuuria? Uskon siis että tuo peto on tuo maailmanvaltaan pyrkivä keskiaikainen systeemi jota kaikki tahot suosivat nyt. Heidän vaatetuskulttuuristaan on tullut trendi, tai siitä pyritään tekemään hyväksytty trendi. Tämä on yksi esimerkki että systeemi saataisiin hyväksytyksi.

      Peto ja pedonmerkki liittyy saumattomasti yhteen. Peto tappaa tälläkin hetkellä vääräuskoisia kuten Ilmestyskirja 13:15 jae puhuu. Merkki voi olla pelkästään symbolinen juttu, eikä siis konkreettinen esine. Kun se otetaan otsaan, se merkitsee pedolle kuuliaisia ajatuksia, ja käteen otettuna, se merkitsee kuuliaisia tekoja pedolle. Näin ajattelen ja moni muukin.

      • qåaäzm

        Tai sanotaan niin että en usko sirun olevan pedonmerkki. Mahdollista se tietenkin on, ja sitä kannattaa varoa ottamasta itseensä mielestäni.


    • Aika veikeä vertaus. En ollut koskaan asiaa noin ajatellutkaan.
      Monet haluavat uskoa tai paremminkin olla uskomatta. Mutta mielestäni tässä universumissa ei kannata ohittaa mitään kyseenalaista asiaa miettimättä ensin "miksi ei".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe