Lapsettomuus on uskovista vain naisten oire

Lapsettomuus on maailmalla kasvussa. Sitä ilmenee joka toisella pariskunnalla sukupuolesta riippumatta. Uskovat väittävät, että lapsettomuus on vain naisten juttu, vaikka se on todettu olevan miehilläkin. Mutta siihen ois pariskunnan tyydyttävä että eivät saa lasta (jonkun "jumalan tahto"?) eikä hedelmöityshoidot saisi tulla kysymykseenkään (koska se on jonkun "jumalan tahdon vastaista" -ihan kuin uskovainen olisi itse se jumala). Lapsettomuuteen saa kalliita hoitoja, mutta ne maksavat todella paljon. Uskovilla ratkaisuna olisi tietysti että kiellettäisi naisilta e-pillerit ja hormoonikierrukat, jotka tietysti heidän mutu-tuntumallaan aiheuttavat juuri sitä lapsettomuutta. Ehkä niitä ei käytettäisi, jos ne aiheuttaisivat lapsettomuutta. Niitä on tutkittu, että ne jopa lisäävät naisilta lapsen saantia sitten kun niistä luopuu, mutta lapsettomuuteen niillä ei ole muulloin vaikutusta kuin silloin tietysti kun ne ovat käytössä.

Uskovaisilla olisi ehkä eniten lapsettomuutta, jollei heitä vihittäisi kirkossa avioliittoon. Mikään maistraatissa vihkiminen tai muu parissuhde ei tulisi kuuloonkaan?! Avioliittoon asti pitää odottaa, jotta pääsee pukille.
Se on ollut minulle mystistä miten uskovaiset löytää sellaisen puolison joka kestää selibaatissa hääyöhön asti (tai ylipäätänsä puolison) eikä harjoita tulevan puolison kanssa avioliitoa ennen tai ole harjoittanut seksiä ennen sitä jonkun toisen kanssa ennen kuin pariskunta on edes tavannut. Väitän, että lipsuu se suksi uskovaisella ja sänkypuuhiin päädytään monesti ennen avioliittoa oli se sitten itse jumala sanonut toista ja tehdään nimenomaan sen "jumalan tahdon vastaisesti". Uskovat puhuu raamatun noudattamisesta, mutta eivät noudata sitä oikein itsekään. Muiden tulee sitten noudattaa?! :D
Mitä sitten tapahtuu, jos vaimo ei olekaan neitsyt hääyönä? Tuleeko isä tai morsiammen veli ja tappaa sen avioliittoon vihityn tyttärensä tai siskonsa?! Turhaa sitä on vaimokin silloin itseään pihdannut, jollei verta tule lakanoille kun vain sitten kun joku tulee ja vie hengen?! Tosin kaikilta naisilta ei tule verta lakanoille. :) siinähän sitä uskovainen aviomies saa sitten rapsutella päätänsä miksei tule ja onko vaimo huorissa juossut. :)

6

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12____13

      "...Tosin kaikilta naisilta ei tule verta lakanoille. :) siinähän sitä uskovainen aviomies saa sitten rapsutella päätänsä miksei tule ja onko vaimo huorissa juossut. :)"

      Niinpä, nykyään onkin parempi jättää koko juttu väliin, kun eihän sellaista naista todennäköisesti ole nykyään, joka ei olisi jo nuoresta asti juossut... :)

      • Puhut sä :DDDDDD Musta?????? Mä tykkään sexitä ja olen Uskossa


    • saarnamies

      Luoja on suunnitellut niin, etteivät kaikki hiivaperseiset naiset saa lapsia.

      • On se myöskin miestenkin ongelma, etteivät saa lasta kenenkään naisen kanssa. Aika julma se sun luojasi. En tiedä muuta luojaa kuin jokaisen omat vanhemmat. Parempi olisi ettei sulla ole lapsia!


    • Talkooseurat

      Uskiksilla on talkoot sitä varten, jos ei kotona onnistu.

      • Uskovaiset syntyy perseen kautta, kun ovat aina kyselemässä muilta mistä ovat tulleet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6276
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      25
      3797
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      171
      2913
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2830
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1724
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1602
    7. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1583
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1561
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1298
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      21
      1232
    Aihe