Hei,
Internetistä löytyy tästä ketjuja pilvin pimein, muttei mitään ihan tuoretta tietoa. Ajattelin siis kysyä, jos joku osaisi auttaa.
Minulla on ulosotossa noin 20 000 euroa, täysin omia töppäilyjä muutaman vuoden takaa. Olen maksanut veloista noin neljäsosan takaisin ja minulla on nykyisin vakaat tulot.
Asunnon etsiminen on ollut yllättävästi todella vaikeaa, etenkin täällä Helsingissä missä asunnot ovat muutenkin kiven alla. Onnnistuin kuitenkin saamaan tutuntutun kautta asunnon, johon voin muuttaa koska vaan. Maksoin asunnosta normaalia reilummat vuokravakuudet.
Tajusin vasta vähän liian myöhään, että vuokraisäntä vaatii luonnollisesti kotivakuutuksen. Olen kokeillut molemmista firmoista, joissa minulla on sellainen aiemmin ollut (IF ja Pop-vakuutus). Kumpaankaan en ole eläessäni jättänyt laskua maksamatta tai maksanut myöhässä, mutta kieltäytyivät antamasta vakuutusta nyt luottotiedottomuuteen vedoten.
1) Tietääkö kukaan, onko jotain vakuutusyhtiötä josta voisin saada kotivakuutuksen jättämällä esimerkiksi ison etumaksun? Ei mitään ongelmaa jättää vaikka 500e "pantiksi".
2) Kaikenlaisia yleisiä strategianeuvoja otetaan myös vastaan
3) Onko kellään mitään kokemuksia sinunturvaksi.fi-palvelusta? Tuo näyttää sivujen perusteella aika höpöhöpö-firmalta, mutta toisaalta tuo kai kävisi periaatteessa vakuutuksesta? Voisiko tuosta olla ratkaisuksi?
4) Onko mitään muuta keinoa, esimerkiksi voinko käyttää jotain omaistani takaajana, voiko vuokranantaja ottaa vakuutuksen omissa nimissään jos sovimme asiasta tai jotain tällaista? Käsitin, että toisen puolesta kotivakuutusta ei voi ottaa jos ei asunnossa asu. Mutta voiko omistamaansa kiinteistöä jotenkin vakuuttaa jollain yleisvakuutuksella niin, että se kattaa kaiken riippumatta kuka siellä asuu? Toisin sanoen onko yhtään mitään tapaa, jolla voimme hoitaa tämän yhteistyössä vuokraisännän kanssa?
Tuntuu ihan absurdilta, ettei tähän tunnu olevan mitään keinoa. Nyt olisi hyvät neuvot kalliit, kiitos vastauksista!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kävin paikan päällä ja sain kotivakuutuksen,Turva Vakuutusyhtiöltä.Ehtona oli että, piti maksaa kerralla vuodeksi eteenpäin.
https://www.turva.fi/henkiloasiakkaat
Kotivakuutuksen saa kait kun maksaa sen vuosimaksun kerralla. Itellä on vakuutusmaksussa koti- ja matkavakuutus ja niiden yhteenlaskettu vuosimaksu neljässä erässä on vajaa satanen, eli ei pitäs olla kuin n. 5e/kk tuon kotivakuutuksen osuus....
Ja pitää olla aika urpo, jos on 20k ulosotossa.
Pitää olla aika urpo jos piikittää velkaista joka todella yrittää hoitaa velkojaan.
Vittu, kuvittelet sä, että tavallisella ihmisellä on rahaa niin, että on varaa keljuilla. Itselläki on ollut velkaa joskus. Viimeiset velat maksoin 2002 ja ei rahaa ole kun on työtön... ei luottotietoja menetä kuin omaa tyhmyyttään. Luottotiedoista ja niiden menettämisestä on puhutu niin paljon, että ihme että monikaan asiat kunnossa oleva ei sit opi ennakkoon ja puolusta itseään..... Se on tällee ku elää itse sästeliäästi ja ajaa vähällä nii hurjaa kuunnella sitä kuin joillain on sitä ja tätä, ja hetken päästä ei ole edes tuulen huuhtomaa takapuolta....
Nyt kun kunnat on siirtäny toimeentulotuet kelaan, niin taitaa olla aika vaikeaa saada enää harkinnanvaraistakaan vakuutuksiin, koska se toimeentulotukikin pitää ensn hakea ja sitten vasta kunta voi harkita..... Joku veronmaksaja vois nostaa maitonsa taas... mutta on meitä muitakin joita vituttaa tää ylivelkaisten hyyssäminen