Otsikossa tulikin esiin ihmetyksen aiheeni.
Vanat ilmestyivät Suomen taivaalle muistaakseni 2007 eikä sen jälkeen ole kesäaikaan näin pitkiä taukoja ollut.
Paskavanateoreetikot sanovat että ruiskuttajilla on rahat loppu.
Tiivistevanateoreetikoilla onkin nyt selityksen paikka.
Vanat ilmestyivät Suomen taivaalle muistaakseni 2007 eikä sen jälkeen ole kesäaikaan näin pitkiä taukoja ollut.
Paskavanateoreetikot sanovat että ruiskuttajilla on rahat loppu.
Tiivistevanateoreetikoilla onkin nyt selityksen paikka.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Yöllä laskevat pienkoneilla ja helikoptereilla, päivälennot kun saaneet leviävine vanoineen liikaa huomiota.
Kyllä niitä näkyy ja odotahan vaan kun taivas selkenee. Nyt on hyvä sumuttaa pilviverhon takana.
Olen huomannut että kuun puolivälissä on kaikkein eniten vanoja. Silloinko planeetta x näkyisi kaikkein parhaiten ja sumutusta on lisättävä?
Jep, konepilvet taivaalle edelleen ilmestyvät yön aikana ja lienevät syy epävakaiseen ja kylmään kesään. Koska lämpöä ei ole päässyt pohjoiseen normaalia määrää, on keski-euroopassa kuumempaa kuin tavallisesti.
Ja samaan aikaan normaalissa maailmassa pilvet estävät lämmön haihtumisen takaisin avaruuteen. Kuten esimerkiksi käy Venus nimisellä planeetalla.
Höpöti höpöti. Muisteleppa lukion kemiasta ja fysiikasta aineen olomuodon muutoksen vaikutus lämpötilaan.
Vesihöyrystä eli kaasusta vedeksi eli nesteeksi - sitoutuuko vaiko vapautuuko olomuodon muutoksessa lämpöä?
On luotu kaksinkertainen sääpommi - täällä kylmää ja kosteaa ja siellä kuumaa ja kuivaa.
Eli kun ei ole ollut vanoja niin mitäs ilmasta nyt sitten puuttuu?
Kai te sentään mittaatte mitä keuhkoihin vedätte?
Tänään oli yksi pitkä tiivistevana pääkaupunkiseudulla klo 10.50- 11.05. Se kulki luoteesta kaakkoon. Muita ei ole näkynyt joten kaikki muut lentokoneet lentelivät moottorit sammutettuina.
Tässä hauska lentokone joka säästää polttoainetta ja sammuttaa moottorin aina liikennevaloihin tullessaan:
https://www.youtube.com/watch?v=CQRIVqkfils
Rumppi pani stopin vanoille:
https://www.youtube.com/watch?v=P9Sxo1Ml5qU
9.8.2017 Turun taivaalla taas vanoja, syysdumppaus alkanut.
Johtuisikohan tämän Lucifer-helteen rantautumisesta Suomeen? Maahamme luvattiin kaunista 22-26 asteen auringonpaistetta ja heti alkoi paskanruiskutukset.
Huomasin myös, Turussa. Vanoja meni ristiinrastiin.
9:s päivä oli Stadissa 1(!) vana, eilen ja tänään ei ensimmäistäkään!
"Syysdumppaus on alkanut" :D
Juurihan täällä todettiin, että Trump on lopettanut rahoituksen kemikaalivanoille? Onpa täällä ristiriitaista tietoa.
Trump on marionetti joka ei päätä mistään.
Paskaruiskutukset ovat vähentyneet dramaattisesti; sen voinee jokainen huomata. Nyt dumppavat enää varastojämät pois kuljeksimasta. Rahoitus on vähentynyt tai jopa loppunut kokonaan.
Nyt alkavat tiivistevanaväittäjille tukalat ajat kun vanat häviävät ja saamme ihailla sinistä taivasta... D
Eliitti on oahassa jamassa, nyt ei voi enää ruiskuta kun rahat loppuu, tai sitten ihmiset ovat herännyt ja liika kirjoittanut eri kommenti plastoilla ja keskustelufoorumilla että joutui lopeta myrkytä ihmiset j pellot.
Ja sitten kun säät taas muuttuu ja vanat palaa entiselleen rahaa yhtäkkiä ilmestyi?
Kiinnostaisi edelleen se että mitä se on mitä ilmasta nyt puuttuu, mitä vanat sinne toi mitä ei enää ole?
Vanatus on nyt ainakin väliaikaisesti loppunut tai sitten ilmasto on niin lämmennyt ettei 10:ssä kilometrissa ole enää pakkasta.
Mutta kun ne vanat ovat esim. Turun keskustan yllä muutamassa kilometrissä.
Tänään 17.8.2017 klo 17.50- lensi suoraan taivaan halki täysillä lentokone, joka veti paksut valkoiset höyrypilvet jälkeensä. Koko hemmetin taivaankansi oli kuin tie taivaalla. Mistä johtuu?
Tämä oli Helsingissä.
Vanoja ei ole ollut pitkään aikaan.
Tiivistevanaukkelit ovatkin nyt paniikissa ja valehtelevat.