auttakaa...

en oikeen tiiä mihin osastoon tää kuuluis nii laitoin nyt yleisesti terveyteen. mulla kävi siis pari viikkoa sitten pieni onnettomuus, mutta ei onneksi käynyt mitään kovin vakavaa, pari sormea murtui. olen melkein varma etten lyönyt päätäni mihinkään, mutta kun tultiin sairaalasta kotiin automatkalla silmäni sumenivat, korvat meni niin lukkoon että kuulin kaikki äänet tosi kaukaa ja alkoi pyörryttää ihan hirveesti. sitten se kuitenkin meni ohi, enkä viitsinyt enempää vanhempia pelotella kun koko tapaturma oli ollut aika shokki. no, sitten ehkä viikon päästä sain uudestaan tälläisen "kohtauksen". luin netistä, että noin saattaa tapahtua ennen pyörtymistä, mutta miksi en sitten pyörry? sama tapahtui vielä kolmannenkin kerran tänään, mutta ilman että silmät sumenivat. äänet vain kuuluivat kaukaa, alkoi oksettaa ja pyörryttää ihan hirveesti joten periaatteessa vaan kaaduin sänkyyn ja aloin itkeä. niin kauheeta oloa ei ole varmaan ikinä ollut. liittyykö nämä kohtaukset jotenkin onnettomuteen, tai mistä ihmeestä ne johtuvat? piäisikö mennä lääkäriin? on ollut aika stressin täytteinen kesä ja pääkoppa ollut jopa oikeesti hajoamassa välillä, voiko tällä olla merkitystä? alkaa jo pelottaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


6789 kirjoitti:

en oikeen tiiä mihin osastoon tää kuuluis nii laitoin nyt yleisesti terveyteen. mulla kävi siis pari viikkoa sitten pieni onnettomuus, mutta ei onneksi käynyt mitään kovin vakavaa, pari sormea murtui. olen melkein varma etten lyönyt päätäni mihinkään, mutta kun tultiin sairaalasta kotiin automatkalla silmäni sumenivat, korvat meni niin lukkoon että kuulin kaikki äänet tosi kaukaa ja alkoi pyörryttää ihan hirveesti. sitten se kuitenkin meni ohi, enkä viitsinyt enempää vanhempia pelotella kun koko tapaturma oli ollut aika shokki. no, sitten ehkä viikon päästä sain uudestaan tälläisen "kohtauksen". luin netistä, että noin saattaa tapahtua ennen pyörtymistä, mutta miksi en sitten pyörry? sama tapahtui vielä kolmannenkin kerran tänään, mutta ilman että silmät sumenivat. äänet vain kuuluivat kaukaa, alkoi oksettaa ja pyörryttää ihan hirveesti joten periaatteessa vaan kaaduin sänkyyn ja aloin itkeä. niin kauheeta oloa ei ole varmaan ikinä ollut. liittyykö nämä kohtaukset jotenkin onnettomuteen, tai mistä ihmeestä ne johtuvat? piäisikö mennä lääkäriin? on ollut aika stressin täytteinen kesä ja pääkoppa ollut jopa oikeesti hajoamassa välillä, voiko tällä olla merkitystä? alkaa jo pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu