Sipilä oli omaisuudenohjaus ministeri 2016 jolloin omaisuudenohjausyksikkö hyväksyi Finnairin Vauramolle 130 000 euron lisäeläkkeen vuodessa. Käyettiinköhän niihin pienituloisilta ja sairailta leikattuja rahoja? Vai kenties pienituloisten lomarahoista leikattuja?
IS:
" Omistajaohjausyksikölle kerrottiin lisäeläke-esityksestä maaliskuussa.
Valtio-omistajan edustajat eivät antaneet lentoyhtiö Finnairille palautetta, vaikka Finnair päätti myöntää lisäeläkettä toimitusjohtaja Pekka Vauramolle.
Finnair kertoo julkistaneensa päätöksen internetsivuillaan viime elokuussa. Omistajaohjausyksikölle esityksestä kerrottiin jo maaliskuussa 2016, Finnair kertoo selvityksessään."
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005317298.html
IS:
" Omistajaohjausyksikölle kerrottiin lisäeläke-esityksestä maaliskuussa.
Valtio-omistajan edustajat eivät antaneet lentoyhtiö Finnairille palautetta, vaikka Finnair päätti myöntää lisäeläkettä toimitusjohtaja Pekka Vauramolle.
Finnair kertoo julkistaneensa päätöksen internetsivuillaan viime elokuussa. Omistajaohjausyksikölle esityksestä kerrottiin jo maaliskuussa 2016, Finnair kertoo selvityksessään."
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005317298.html
Vastaukset 53
Vanhimmat
Hyvä veli verkosto jakaa etujaan, tänään sinulle, huomenna minulle jne. Eihän Sipilä puutuu tuollaisiin asioihin, hän voi pian tarvita apua omaa "hillotolppaa" varten.
Finnair pomolle 130 000€ lisäeläkettä, kuka päätti?
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/06/finnair-pomolle-130-000e-lisaelaketta-kuka-paatti/
Kepun Mika Lintilä ei ollut asiasta päätettäessä ja omistajaohjauksesta vastaaville ilmoitettaessa vielä ministeri vaan aikaisemmin omistajaohjauksesta oli vastuussa nykyinen pääministeri Kepun Juha Sipilä. Kuinka ollakaan.
Tänään Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen puolusti kovasti Finnairin pomon 130 000€:n lisäeläkettä, joten puheenjohtaja pitää valtion omistajatahon eli meidän kansalaisten tahdosta erottaa heti.
"Stora Enson [entinen] toimitusjohtaja Jouko Karvinen ei anna armoa itselleen. ”Kaikista epäonnistumisistani saisi Talouselämään erikoisnumeron”, hän sanoo läksiäishaastattelussaan".
http://www.talouselama.fi/uutiset/jouko-karvinen-kaikista-epaonnistumisistani-saisi-talouselamaan-erikoisnumeron-3456176
Epäonnistumiset näköjään jatkuvat, joten mies pitää saada pois tekemästä vahinko valtiolle.
Ihmettelyä onkin herättänyt miksei valtio puutu yritykseen mistä omistaa suurimman osan ja millä perusteella miljoonan vuodessa tienaava Vauramo on ansainnut 130 000€ lisäeläkkeen. Finnairin päätöksen siunasi pakostikkin siis Juha Sipilä omistajaohjaus kaudellaan.
Aina kun jotain epäeettistä tai arveluttavaa tapahtuu niin tämä sama kaveri on asialla!
Lintilän masinoima "vouhotus" on aivan turhaa totuus on jo paljastettu kepu-ikävästi
"Lintilän tietämättömyydestä huolimatta Finnairin suuromistaja eli valtio tiesi lisäeläketouhuista, jotka oli kerrottu myös mediassa.
Suomen Kuvalehti uutisoi 15. helmikuuta 2017, että pääministerin kanslian omistajaohjausyksikössä tiedettiin toimitusjohtaja Vauramon lisäeläkkeestä. Valtio kuitenkin päätti olla kieltämättä sitä, jos Finnairin hallitus sellaista aikoo ehdottaa.
Toisin sanoen: suurimmalla osakkeenomistajalla Suomen valtiolla ei ollut sananvaltaa yhtiön johdon palkitsemisessa. ”Vallattomaan” aikaan omistajaohjauksesta vastasi pääministeri Juha Sipilä (kesk), jolle virkamiehet raportoivat kaiken valtion omistuksiin liittyvät asiat.
Ministeri Mika Lintilän vouhottaminen mediassa lisäeläkkeestä onkin aivan turhaa.
Finnairin hallitus antaa kirjallisen selvityksen siitä, mitä he jo päättivät. Ja siitä, että Finnairin hallituksen päätöksen siunasi tuolloin omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Juha Sipilä.
Ehkä Lintilän kannattaisikin omistajaohjauksesta huolestuneena ministerinä pyytää kirjallista selvitystä myös puoluetoveriltaan, pääministeri Juha Sipilältä."
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/finnair-pomon-130-000-euron-lisaelakkeesta-paatti-7-ihmista-paaministeri-sipila-viis-veisasi/?shared=980270-47d5a558-999
.
onkohan tuossakin ollut sukulaisuus- tai lahkolaisuussuhde?
Samaa saastaa ja vauhti kiihtyy. Sulle mulle politiikka jatkaa voittokulkuaan. Ihmettelen kun porukat äänestävät nämä omiin taskuihin kähmijät valtaan vuodesta vuoteen. Tosin oli nykypuolueista mikä hyvänsä vallassa mikään ei erota niistä toisistaan, yhtä samaa mössä, ovat oman edun ja kavereiden asialla. Mutta Kokoomus ja Kepu ovat pahimmat kaikista. Kuitenkin yhteen ääneen huudetaan ääni väristen pelastamaan SUOMI ja luopumaan mm. pienipalkkaisten lomarahoista. Eikö tosiaan ihmisten silmät aukea vai ovatko niin masokistia että oikein vaativat raippaa vuodesta toiseen ja äänestävät kokoomuksen-keskustan valtaan. Jotain hulluruohoa kansalla syötetään ruoan mukana, ei tätä muuten ymmärrä.
Nyt tässä ei voi edes vedota kepuistisesti mihinkään "sukulaisuus" -oljenkorteen vaan on tiedossa kuka on vastuussa asiasta eikä mitään reittiä ole paeta siitä tosiasiasta
Siksi leikkasi takuu- ja kansaneläkkeet.. .
Tämä on uskomatonta näiden hyväosaisten ja kovapalkkaisten suhmurointi sinulle minulle systeemillä. Samat päättäjät päättämässä ristiin toistensa kanssa, kaikki samanlaisia etuoikeutettuja.
"Finnair kertoo, että toimitusjohtajalla oli päätöstä tehtäessä vahvat näytöt kolmen vuoden ajalta. Yhtiö kertoo teettäneensä lisäeläke-esityksen valmistelun pohjaksi pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kompensaatiovertailun, jonka se teettää joka vuosi."
Elikkä "vahvan kolmen vuoden näytön" johdosta lisäkeläke/vuosi tulee olemaan 130 000 € ja valtion yhtiö on maksamassa tällaista kohtuutonta summaa! Miten kepulainen omistajaohjauksesta vastaava ministeri aina mokaa Finnairissa...onhan se hyvä jakaa muhkeita palkkioita kun eivät omista pusseista mene.
Jouko Karvinen se jakelee kavereille lisäeläkkeitä ja palkkioita. Miten Finnair voi jatkuvasti olla otsikoissa johdolle maksettavien palkkioiden ristiriitaisista jakamisista.
Mitä me Karvisesta muistamme: Karvisen alkuaikoihin Stora Ensosta putsattiin pöytää isoilla alaskirjauksilla myymällä USA:n toimintaa pois, runsaalla tappiolla tietenkin. Vuosituhannen vaihteessa tehty ostos oli luettu Suomen teollisuushistorian suurimpiin virheisiin.
Kemijärvi-päätös on myös yksi Karvisen epäonnistumisista. Muut yhtiöt näkevät, että Suomessa päinvastoin kannattaa investoida selluun, mutta Karvinen avittikin Ruotsin metsäteoolisuutta lopettamalla ja alas ajamalla täällä tehtaita. Ammattitaitoinen vai onneton tunari, jokainen voi arvioida itse.
Sipilä on huolella harjattava tapauksen johdosta. Tämäkin Sipilän toimi haisee ja pahasti hyväveli toiminnalta.
Eroa Sipilä
On se kumma, että johtajat ovat aina ansainneet kaiken, mutta kun työntekijöiden palkoista on kyse, niin kaikki on liikaa.
Lontoossa asuva saneeraaa ja veropakolainen Karvinen ehdotti ja veronkiertää Sipilä hyväksyi pienen kohtuulisen130 000 euro/v lisäeläkkeen köyhälle valtion yhtiön johtajalle ja ruokinatketjunlenkille. Siihe ei tarvittu vuosi sitten kiky sopimusta ja kiristystä, riitii, että oli ymmärtäviä ystäviä valtion taskulla jakovaroja jakamassa.
Hyvälle veljelle maksettava lisäeläke kuitataan lomarahoista, jotka Sipilä kuppasi matalapalkkaisilta työntekijöiltä. Vammaisilta kupatut yli 60 miljoonaa euroa käytetään niin ikään hyvien veljien hyväksi ja Sipilän Tervetuloa Suomeen -hankkeeseen.
Sipilä ei sitä ole hyväksynyt kuten mediassa on jo kerrottu
Juuh, vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä "valehtelemaan kykenemätön" Lestakyrpä oli "autuaan" tietämätön:
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708072200310985_pi.shtml
-Hälytyskellot olisivat aivan varmasti alkaneet soida, jos tällaisesta olisi kerrottu meille etukäteen. Tämä on niin räikeässä ristiriidassa valtion tahdon kanssa, Sipilän esikunnasta todettiin.
Vai, että oikein "hälytyskellot"...
Buharuhahaa, kas kun ei vaskikellot.
Keputollo puhuu "niin totta kun osaa" ja kas..............................
Elättietana ja syöttiläspaskiainen painaa paskanaamojen totuutta.
"Puhun niin totta kun voin" sanoi Tolliskomaan paskanaama-Anneli kun keputotuutta päästeli.
runkkari sipilä kosti kakaransa kuoleman leikkaamalla hoitajien loma-rahoja. eipä taida sääliä löytyä hyvä että jotain paskaa saa kokea toikin emäpaska kasa sipilä.
https://www.keskipohjanmaa.fi/uusimmat/515863/sipila-finnairin-vauramon-lisaelake-vastoin-valtion-kantaa
Kaikki mitä Kaarvinen tekee aiheuttaa aina katastrofin. Nyt tämä päätös on peruttava taas Jouko Karvisen ylitettyä valtuutensa.
Mikä se tätäkin epäonnistujaa vetää aina paikkoihin, jossa valtion tai veronmaksajien rahaa palaa yhden miehen virheiden johdosta jakukaan ei mahda mitään. Ei mahda lintiläkään ja asia painetaan villaisella.
Sipilän eli pälvikaljuisen paskakasan kannattaa pitää kitansa kiinni duunarien palkakorotusvaatimuksista kun seuraavat tuloneuvottelut käydään.
Kaveria ei jätetä! Kaverille kans fyffeä!
kepu! ei kepu!n silmää noki
Hallitus löytää tämänkin eläkekorotuksen edestään tulevissa työmarkkina neuvotteluissa. Sipilän olisi kannattanut miettiä sitäkin, kun hyväksyi korotuksen.
Sama Kervinen lopetti Storan aikana
Kemijärven kannattavan sellutehtaan ja pyöritti
rikollista puukartellia vuosikaudet.
Siis ei jätkällä mitään moraalia.
Sipilä on surkeuden huippu Sama mihin ryhtyy kaikki menee päin persettä
Sipilä ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Eräänlainen käänteinen Robin Hood siis...
Turha+se+enää+on+pääminsterin+pahoitella+vuoden+takaista+päätöstä,+jonka+media+onneksi+taas+julkaisi+ja+oikein,+ennen+alkavia+palkkaneuvotteluja.+Ja+Lintilän+yritykset+omistusohjauksesta+vastaavana+ministerinä+ovat+silmän+lumetta...mitään+ei+seuraa+ja+se+on+aivan+varmaa.
Nyt+kaikille+työntekijöille+vähintään+3+%+palkankorotukset,+lomarahojen+leikkaus+peruttava+ja+muut+hölmöt+kiky+kikkailut+roskakoppaan.++Jos+yksi+johtaja+saa+lisäeläkkeen+normaalin+eläkkeen+päälle+ja+sanotaan+että+ansioitta,+niin+kyllä+vaikkapa+Finnairin+suorittavan+tason+täytyy+päästä+nauttimaan+samoista+eduista.
Miten+ihmeessä+ja+millä+meriitillä+kävelevä+katastrofi+Jouko+Kervinen+haalittiin+Finnairin+hallitukseen+ja+puheenjohtajaksi.++Ensi+töikseen+järjestämässä+hyvälle+veljelle+lisäetuuksia.++Vauramo+ei+tarvitse+lisäeläkettä,+eikä+se+ollut+2013+palkatessa+edes+rekryagendalla.
Miten+tällä+hallituksella+Finnairissa+kaikki+valvonta+pettää?
Ei tietenkään seuraa, Finnair kertoo pösilön tuholaisen Karvisen suulla, että sorit siitä, ja eläke tuplataan. Ministerit siunaavat asian hiljaisuudessa ja julkisuudessa ovat kovinkin ihmeissään.
Hallituksen valvonta ei fFnnairissa petä, pettävät vain kansalaiset ja keräävät rahaa kaveripiirilleen.
Tämä on sitä uutta "polittista toimintatapaa kun pannaan tase töihin" ja luvattua "avokonttori tyyppistä otetta hallitustyöskentelyssä. Unohtivat vain mainita, että valtion ja valtioyhtiöiden tase laitetaan töihin omien ja sukulaisten sekä kaveripiirien hyväksi töihin!
Mottona! yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta etuja jaettaessa sisäpiirille!!!
Puniikkilauma ulisee kuin ....
Minusta tuntuu että vain HULLUJEN HUONEEN KEPULAISET eivät käsitä mistä on kyse.
MITEN VOIT OLLA NOIN TIETÄMÄTÖN JA TYHMÄ?
Taas selvisi että sosialisti avaaja valehteli.
Navettakommunistit hyppii paniikissa
Sipilä ei tehtäviensä tasolla!
Uskokoon ken haluaa tätä näytelmää, politiikot ovat olevinaan yllättyneitä, mutta kun asialle ei enää mitään voi.
Näin me kansalaiset uskomme että asia on, uskokoon ken haluaa, minä en.
Ei ole ihme se , että nuo rotta-politiikot tarvitsevat legioon turvamiehiä , ihme on jos uskaltavat ilman niitä kansan keskuuteen, yksinkertainen ja helppo kysymys , lohon jopa rottakin osaisi antaa oikean vastauksen, kenen on syy moiseen ? Hyvät kansalaiset jos onnistutte varastamaan tai kavaltamaan valtion rahaa tai omaisuutta , niitä ei tarvitse palauttaa, ellei MOLEMMAT osapuolet palautukseen suostu, tämän yksi rotta pääuutisissa tänään on vahvistanut. Ei tämä ihan uutta ole suvi linden kykypuolueen ministeri ohjasi muutaman miljoonan ikiomaan gplf bisnegseen , rahoja ei voitu palauttaa , kun se ei molemmille sopinut , menkää rotat kiikkuun , olisi kaikille helpompaa.
Röh röh siat rahastaa ja vaativat taviksilta malttia ja joustoja, kiky on taviksen bonus.
Siinä herrojen arvostus kansalle.
Miksi en veisi tavisten rahoja? VVO antaa ja minä otan.
Sinähän vietkin, sossun myöntamät rahat ja tuet, työttömyyskorvaukset ja yhteiskunnan kustantamat mielenterveystalvelut. Lisäksi viellä yhteiskunta, eli tavikset maksavat mielenterveyteesi liityvien hoitojen lääkekuluista valtaosan.
Valitettavasti näköjään turhaan, edelleenkin pakkomielteinen käytöksesi jatkuu .
Kyllä pitää olla tyhmää kansaa kun mukisematta nielee kaikki selitykset , luulettekos ettei moiset tapaukset olisi estettävissä jos tahtoa olisi , no maksajat on kyllä tiedossa , kuka viittii raataa maksaakseen nuo ökylisät jo ökyrikkaille , en minä !
Up
Tiedon puutteeseen vetosi hurrien pääministerikin tietovuoto ja ulkoistus asiassa, (tosin uutisointi oli ajoitettu Putinin vierailun ajankohtaan , hurrit olivat mustasukkaisia kun Suomi kallistui itään). sama tiedonpuute vaivaa sipilää ja niinistöä. Eikö tämä tietämättömyys tai tiedonpuute ole pätevä syy hakea eroa tehtävistä, ettekö te pyrkyri rotat käsitä , olette tehtävissä, mitä ette hallitse, joten erotkaa. Ala arvoisi selityksiä , miten alas voi rotta-politiikko valheineen vajota., älkää erehtykö luulemaan , että kansalaiset olisi yhtä tymiä kuin te, heillä vaan ei ole konstaja puuttua rotta-politiikkojen rikolliseen toimintaan"laillisin keinoin".
Hurrien pääministeri vetosi tietämättömyyteesä , samoin tekee sipilä ja niinistö, eikö olisi aika vetää johtopäätäkset ja erota.. Älkää tietämättömät rotta-politiikot luulko, etti kansa ymmärrä teidän jauhavan pelkkää paskaa, ei, kysymys on siitä, ettei kansalaisilla ole MITÄÄN mahdollisuuksia " laillisin keinoin "ryhtyä teidän valheisiin ja rikollisiin tekoihin.
Up.
XXXXXXXXXXXUpXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXUpUpXXXXXXXXXXXX
.-.-.-.-.-Up-.-.-.-.-.
.-.-.-.-.-Up_Up-.-.-.-.-.
Nostoa kaipaa tosiasiat kepusta ja Sipilästä, pankkomajurin hulluus tarttunut on.
Up pankkopaskalle hiukan tarinaa tosielämästä.
Pankkopaska mitään mistään elämästä ymmärrä. Pakkomielle on Halonen ja Halosen eläke.