Koiramme riippuvainen toisesta koirasta?

Vanhempi koiramme on 3 vuotias, pystykorvan sekoitus, jolla on kaverinaan nyt noin vuoden ikäinen labbis. Labradorin otimme ihan pentuna, ja molemmat ovat nätisti kotona aina työpäiviemme ajan, ja jäävätkin ihan rauhassa oleskelemaan ilman turhia tuhoamisia tai ääntelyjä, jäävät yleensä nukkumaan korviaan loksauttamatta omalle paikalleen. Nyt siis onkin huolena, että kun otamme vanhemman koiramme johonkin mukaan, ja labbis jää kotiin, alkaa tämä nuorempi koira haukkua ja ulvoa mielettömästi, joskin hiljenee vähän ajan päästä. Tätä ei siis tapahdu muutoin kuin vanhempi koira lähtee kotoa pois, ja labbis jää yksin kotiin. Onko muilla vastaavaa kokemusta?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nemico kirjoitti:

Vanhempi koiramme on 3 vuotias, pystykorvan sekoitus, jolla on kaverinaan nyt noin vuoden ikäinen labbis. Labradorin otimme ihan pentuna, ja molemmat ovat nätisti kotona aina työpäiviemme ajan, ja jäävätkin ihan rauhassa oleskelemaan ilman turhia tuhoamisia tai ääntelyjä, jäävät yleensä nukkumaan korviaan loksauttamatta omalle paikalleen. Nyt siis onkin huolena, että kun otamme vanhemman koiramme johonkin mukaan, ja labbis jää kotiin, alkaa tämä nuorempi koira haukkua ja ulvoa mielettömästi, joskin hiljenee vähän ajan päästä. Tätä ei siis tapahdu muutoin kuin vanhempi koira lähtee kotoa pois, ja labbis jää yksin kotiin. Onko muilla vastaavaa kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu