Menetin 4,5 vuotiaan lapseni pari kuukautta sitten. Viime yönä näin ihanaa unta hänestä. Hän oli elossa ja juoksimme kilpaa takapihalla. Silitin hänen päätään kun hän istui sylissäni ja nauroi. Aamulla heräsin luullen uneni olleen totta. Siinä meni sitten jonkin aikaa että sain itseni kasaan ja lähtemään töihin.
Muistan niin selvästi kun hän kömpi viereeni sänkyyn ja nukahti kainalooni ja tuhusi unissaan.
Haluan hänet takaisin. nyyh
Muistan niin selvästi kun hän kömpi viereeni sänkyyn ja nukahti kainalooni ja tuhusi unissaan.
Haluan hänet takaisin. nyyh
Vastaukset 11
Vanhimmat
En osaa edes kuvitella mitä olet käynyt ja käyt läpi elämässäsi nyt. Otan osaa suureen suruusi.
Olen pahoillani tapahtuneesta. En voi kirjoittaa, että ymmärrän tuskasi, koska en missään nimessä voi ymmärtää. En ole itse joutunut mitään noin kauheaa kokemaan. Itselläni on myös 4.5-vuotias lapsi ja surullinen tarinasi koskettaa syvältä, pelkkä ajatus oman lapsen kuolemasta salpaa hengityksen. Voimia tulevaisuuteen!
elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa..
Olet saanut kokea jotain sellaista joka on totta. Lapsi on onnellinen siellä missä on hän on ottanut sinuun yhteyttä nukkuessa kun on jotenkin huomannut miten se on mahdollista...
Toivon sinulle lisää tälläisiä kokemuksia niin kauan kun suru on raskain..niin kauan kun ymmärrät itse ettei tämä näin voi jatkua..
HEI URHEA NAINEN!
Voi miten surullinen olen puolestasi. Oman lapsen menettäminen on raskain isku, mitä ikinä voi ihmisen kohdalle sattua.Minä uskon, että lapsesi on lähelläsi edelleen, vaikka et häntä näe, ja unissa voit pitää häntä sylissä. Kun itse kamppailin vakavan sairauden kanssa ja jouduin pitkäksi aikaa sairaalaan, sanoin lapsilleni, että illalla kun menette nukkumaan ja laitatte silmät kiinni, voit tuntea poskella ihan pienen, kevyen silityksen, kun äiti sinua kaukaa ajattelee ja silittää. Olivat kuulema tunteneet, ainakin saivat lohtua ikävään...
Sinulle iso halaus ja uskotko, tyttäresi voi olla ihan lähelläsikin.
sillä olen todennäköisesti menettämässä pojan syövän takia.. ei jaksa edes ajatella mitä sitten..tuntuu siltä että haluais lähteä mukana..
Ei siitä meinaa toipua millään. Itken päivittäin ja sisälläni on tyhjää. En saata uskoa että poikani on poissa. En pystynyt menemään edes hänen hautajaisiinsa. Vietin viikon sängyssä itsesäälissä. Enkä ole vieläkään pystynyt käymään haudalla. Jalat eivät tunnu kantavan sinne asti.
Toivottavasti lapsesi parantuu. Käyn lahjoittamassa rahaa syöpäsäätiölle.
Sydäntäni raastoi kun luin lapsesi menetyksestä. Itse menetin ensimmäisen lapseni, pojan hänen ollessa vasta 2,5 kuukauden ikäinen, syy kätkytkuolema. Näin hänestä unta silloin kun hän olisi ollut n.yhden vuoden, siinä unessa hän tuli nauraen vaaleat kiharaiset hiukset hulmuten, pienet kädet levällään minua kohti. Aikaa on kulunut 33 vuotta ja hän on joka ainoa päivä mielessäni.
Nyt jälleen elän suurta, tuskallista surun aikaa. Maanantaina menetin ensimmäisen lapsenlapseni, pikku-Melindan vastasyntyneenä. Sydämeni on särkyä tuskasta ja kysyn, voi miksi, voi miksi?? Miksi minun tyttäreni täytyy käydä se kauhea suru ja raskas taakka läpi, minkä itsekin?? Tämä kaikki on niin väärin ja epäoikeuden mukaista.
Sinulle kaiken oman suruni rinnalla haluan kuitenkin lohduttaa, että nuo ihanat unet toivon mukaan kuitenkin edes vähän lohduttaa ja antaa voimia kestää tämän vaikean ajan yli. Onko sinulla muita lapsia?
Olet ajatuksissani ja myötäelän suuressa surussa.
"Sun kuvasi lapseni kultainen,
mä kätken pohjahan sydämen,
elon polkuja täällä kulkeissain,
sua muistelen siunaten, rakastain"
Tämä värssy on ollut mielessäin kaikki nämä raskaat surun vuodet.
Lohduttavin halauksin!
Ihanassa hengellisessä CD-levyssä Lauluja särkyneille, on laulu lapsensa menettäneille. Tämän CD:n sävellykset ovat Pekka Simojoen ja Petri Laaksosen käsialaa ja tekstit on tehnyt Anna-Mari Kähäri.
Tässä nämä laulun Perhonen, sanat.
Eilenhän vasta, katselin lasta,
haurasta kasvavaa.
Näin siivet hennot, näin ensilennot,
odotti kaunis maa.
Taivaaseen lensit, valoa päin,
huoneeseen yksin pimeään jäin,
siivin haavoittunein sinä lensit
luo Jumalan.
Mureni taika, mitä on aika,
missä on perhonen?
Tiedämme täällä, levon sait päällä
Jumalan kämmenen.
Taivaaseen lensit, valoa päin,
huoneeseen yksin pimeään jäin,
siivin haavoittunein sinä lensit
luo Jumalan.
Perhonen pieni, valaisit tieni,
aina jäät sydämeen.
Päivämme kiitää, aika pois liitää,
kohtaamme uudelleen.
Valossa kylpee Jumalan maa,
jokainen siivet eheät saa.
Sinä taivaaseen lensit,
jo siellä odotetaan.
Kiitos osanotostasi, mutta en kykene pitämään edes radiota auki koska jotenkin kaikki kappaleet tuntuvat jollain ihmeen tavalla liittymään lapseeni ja siihen kuinka paljon häntä rakastan/tin.
Minkälaisessa työssä olet?Ajattelin vaan jos et voi pitää edes radiota auki tai käydä lapsesi haudalla,kuinka jaksat hoitaa työsi?Hanki itsellesi apua,hyvä ihminen.
en voinut välttää itkua kun luin tätä..
Voimia sinulle, itse en jaksaisi jos lapsistani joku kuolisi.
Tuntuu niin pelottavalta ajatellakkin asiaa.
Miksihän tämän elämän pitää olla näin vaikeaa.?