Me, tai muukaan Eurooppa ei nykyisellään tarvitse Natoa Venäjän uhan vuoksi.
Turha verrata Krimiin. Siihen on syynsä ja sen valtaus ei olisi ollut mahdollista ilman aseita.
Sen sijaan yksikään Euroopan maa, tai edes yhdysvallat, ei tosin Venäjäkään ammu rajan yli pyrkiviä aseettomia ihmisiä. Afrikasta vyöryy niin meriteitse kuin korkeiden aitojenkin yli (Esim. Espanjaan) ihmisiä, mitä suurempana joukkona he tulevat sen helpommin he pääsevät. Yhdysvaltoihin on mennyt laittomasti jo miljoonia ihmisiä eteläisen rajan yli ja meno jatkuu, sitä ei voi mitkään aidat pysäyttää.
Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä asein Suomeen. Rajan yli voi kävellä aseettomana, jos rajavartijat ottavat kiinni, riittää kun sanoo "asylum" ja ihmiset kyyditään vastaanottokeskuksiin ja annetaan rahaa ja ruokaa. Keskuksissa ei tarvitse pysyä. Näin useimmat EU -maat Suomi mukaan luettuna voidaan kansoittaa aseettomasti, siitähän valloitussodissa nimenomaan on loppujen lopuksi kyse.
Venäjällä tämä tiedetään, jos he katsovat tarpeelliseksi miehittää Suomen, se tehdään siviilien avulla, minkä EU:n turvapaikka- ja siirtolaispolitiikka ja käytäntö mahdollistavat. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että Venäjän intresseissä tätä olisi.
Sen sijaan meidän kannattaa toivoa kädet kyynärpäitä myöden ristissä, ettei Nato ja Venäjä ajaudu aseelliseen konfliktiin tai ettei USA/Länsimaat onnistu lietsomaan ja tukemaan merkittävää vallankumousta Venäjälle. Se synnyttäisi valtavan, miljoonien ihmisten pakolaisaallon itärajamme yli ja käytännössä muuttaisi Suomen venäläiseksi. Voihan toki olla, että monille nykyisen maailmanpolitiikan kannattajille tämä sopisi, koska tavoitteena on muutenkin kansallisvaltioiden romuttaminen ja maailmanvaltion pystyttäminen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiltuille on tyypillistä se, että väliin väitetään, ettei Venäjä uhkaa ketään ja väliin sitten seuraavaa: "Osaako Nato kiimakko edes kuvitella mitä tarkoittaa olla massiivisien ohjusiskujen kohteena?"
Venäjä on arvaamaton ja agressiivinen maa ja ainoan varman turvan antaa Nato-jäsenyys!
Sinulla on luetun ymmärtäminen hukassa, vai etkö osaa suomen kieltä? Et ole käsittänyt mitään avauksesta ja vastaat johonkin muuhun, mistä ei ole ollut mitään puhetta. Nato jäsenyys ei anna mitään turvaa siviili-invaasiolle. Nato on hyvä juttu, jos Eurooppa ensin laittaa täydellisen stopin siviilien tulemiselle vapaasti rajojen yli, armeijat eivät tällä hetkellä sitä estä ja ongelma on juuri siinä. Sen tajuavat jo kouluttamattomat afrikkalaiset ja vaikka Venäjä olisikin arvaamaton, tyhmiä he eivät ole.
Ja kuten todettu, sotilaallinen konflikti tai vallankumous Venäjällä olisi meille katastrofi, miljoonat siviilit tulisivat rajan yli. Arvaamaton Venäjä voi lähettää myös ilman konfliktia miljoona siviiliä rajan yli, sen estämiseksi ei armeijasta tai Natosta ole mitään hyötyä. Eli jos Venäjän uhkaan haluaa varautua, niin ensin pitäisi laittaa EU:n siirtolaispolitiikka kuntoon, estää siviilien laiton tulo alueelle, ottaa kiinni alueelle pyrkivät ja toimittaa ilman neuvottelua takaisin, niin etelässä, idässä kuin missä tahansa.
Miten sitten vainottujen turvapaikan käsittely? Ainoa oikea ratkaisu olisi muodostaa konflikti alueiden läheisyyteen turvallisia alueita, joita valvottaisiin ulkomaisin ja paikallisin asevoimin. Pakolaisia sijoittaville ja vastaanottaville naapurimaille annettaisiin apua heidän työllistämiseksi, saataisiin samalla uusia halpatuotanto alueita tehtaidemme sijoituspaikaksi, eikä tarvitsisi aiheuttaa kaaosta yrittämällä tuoda halpatyövoima tänne.
"Ja kuten todettu, sotilaallinen konflikti tai vallankumous Venäjällä olisi meille katastrofi, miljoonat siviilit tulisivat rajan yli. Arvaamaton Venäjä voi lähettää myös ilman konfliktia miljoona siviiliä rajan yli, sen estämiseksi ei armeijasta tai Natosta ole mitään hyötyä."
Ei, mutta rajojen sulkemisesta on. Sen voi tehdä mikä hyvänsä valtio ääritilanteessa riippumatta EU:sta!
"Ei, mutta rajojen sulkemisesta on. Sen voi tehdä mikä hyvänsä valtio ääritilanteessa riippumatta EU:sta! "
Noinhan se teoriassa on. Käytännössä ääritilanne on ollut jo vuosia, laivat tuovat mustanaan afrikkalaisia Eurooppaan, parhaimmillaan miljoonan vuosivauhtia. Meillä on länsimaissa ja myös Venäjällä jo niin korkea sivistystaso, ettei poliittista voimaa rajojen sulkemiseen ole, koska satojen tuhansien ja miljoonien pyrkiessä rajan yli, tarvittaisiin päätös jonka nojalla armeija tulee apuun ja voi jopa ampua siviilejä. Sellaisen päätöksen tekemiseen ei löydy poliittista voimaa ja jos löytyisikin, se veisi aikaa niin kauan, että maa olisi jo täynnä rajan ylittäneitä. Jos päätös saataisiinkin teoriassa aikaiseksi, ei Euroopan minkään valtion rajalla tai Yhdysvalloissa ruveta ampumaan alueelle pyrkiviä siviilejä. Muutamat Euroopan valtiot ovat voineet laittaa rajat kiinni vain sen vuoksi, että suurin osa Eurooppaa on avoinna. Lisäksi Eurooppa on niin riitainen keskenään, että jopa järjestöjen alukset voivat kuljettaa siirtolaisia maanosaan ilman syytteitä, vaikka kyse on laittoman siirtolaisuuden harjoittamisesta.
Hyvä esimerkkihän on Yhdysvallat. Rajan yli on tullut miljoonia ja taas miljoonia laittomia siirtolaisia, joitakin saadaan kiinni ja kuljetetaan takaisin, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta.
Eli jos Venäjältä lähtisi kriisin vuoksi tai muuten vyörymään tänne kymmeniä ja satoja tuhansia siviilejä, heidän lukumääränsä ehtisi nousta miljooniin ennen kuin mitään päätöksiä sen estämiseksi syntyisi, senkin jälkeen he pääsisivät vyörymään maahan, jos tulisivat isoina massoina. Aivan kuten Etelä-Euroopassa tapahtuu.
Ja jos Venäjä joutuu suureen aseelliseen ulkoiseen tai sisäiseen konfliktiin, meillä on täällä nopeasti miljoonia venäläisiä. Toki heistä suurin osa jatkaisi muualle Eurooppaan kuten etelän pakolaiset nyt, mutta kyllä mekin olisimme kusessa.
Avaaja: käy peremmälle sanoi hämähäkki kärpäselle:-D