Olen kuullut useammalta taholta, että itsesääli olisi syntiä ja saatanasta. Olen erimieltä. Itsesäälissä rypeminen tekee hyvää ihmiselle ja ihmisen sielulle. Jos ihminen ei pääse kunnolla suremaan, ihminen sairastuu. Surut lähtee suremalla. Itselläni on tästä henkilökohtaista kokemusta. Olen ollut myös mielenterveysongelmista kärsineen ystävän terapeuttina. Tulokset ovat erittäin hyvät! Ystävien rooli on myös erittäin tärkeä. Ystävät rohkaisee ja nostaa pikkuhiljaa pinnalle tällaisen syvästi surevan ystävän. Kyllä ne surut sitten aikanansa loppuu. Yhtäkkiä vaan huomaa, että kyyneleet loppuu ja aurinko paistaa.
Itsesääli - syntiäkö?
Terapeutti
261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.
Joskus on tuntunut siltä, että toisen surun tai huonon olon pikatuomiolla itsesääliksi ja vieläpä itsesäälin synniksi on tarkoitus vaan päästä eroon hankalasta ihmisestä, jota joutuisi kuuntelemaan ja varsinkin kuulemaan.
Onko itsesääli edes oikea nimi sille, että ihminen on kokenut vaikeita asioita ja hänestä se myös tuntuu vaikealta?
Suru vie aina aikansa. Hyvä on, että sille annetaan tarpeeksi aikaa. Sisään käännytetty suru sairastuttaa ihmisen niin fyysiseksi kuin psyykkisestikin. Masennus ja ahdistus on sisään pakolla käännytettyä surua. Ei ole annettu itselleen lupaa itkeä surua pois. Itku on luonnollinen tapa lievittää surua. Silloin pitää itkeä kun on itkun aika.
Eri asia tietenkin on itsesäälissä rypeminen, jolloin ei ole tarkoituskaan käsitellä ja surra surua pois, vaan siinä heittäydytään marttyyriksi ja aiheutetaan vain pahaa mieltä itselleen ja muille.