Eduskunta

Tapio.Talvi

Senkin uhalla, että Keskustan puoluetoimiston edustajat näillä palstoilla ovat toista mieltä ja yrittävät kaikin tavoin todeta minut sairaaksi tuulimyllyjä vastaan taistelevaksi henkilöksi, jatkan. Korostan sitä, että asia oli esillä eduskunnan istunnossa kuultaessa pääministerin ilmoitusta.

Olen vakuutettu siitä, että Aasian katastorfin jälkiselvittelyssä painopiste tulee siirtymään siihen tosiasiaan, että pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kanslia myöhästyi yli 24 tuntia
kriisivalmiuksissa tapanina 26.12.2005 sekä sen jälkeisenä maanantaina. Ja olen edelleen sitä mieltä, että myöhästymisen syyt olivat poliittiset.

Todennäköinen henkilö, joka ei ollut tehtäviensä tasalla lainkaan oli valtiosihteeri Risto Volanen (kesk), jonka vastuulla erityisesti oli kriisivalmiuksiin liittyvät pelastustoimet.

Pelastustoimien viivästyminen oli huomattavasti vakavampi kysymys, kuin ulkoministeriön onneton tilanne. Ulkoministeriössä omituisin selittely on ollut se, että tuhoalueelta tietoja vastaanottanut
henkilö ei kirjannut ja kertonut tiedoista eteenpäin ja tämä sen johdosta, ettei kukaan kysynyt.

On epälemättä niin, että keskustavaikuttaja Volanen havaitsi tilaisuuden tulleen kohottaa Suomen Keskustan kuvaa sekä pääministeri Vanhasen pyrkimyksiä.

Tätä seikkaa korostaa erityisesti siis se, että pääministeri Vanhanen ei kutsunut koolle valtioneuvostoa, vaan päätti niin kutsutulla matalanprofiilin taktiikalla omia itselleen pelastajapääministerin viitan. Maaherra Rauno Saari on todennut kokemusperäisesti, että valtionevosto olisi pitänyt kutsua koolle johtamaan koko operaatiota pelastus.

Vakavaa tässä on se, jos pääministeri voi ohittaa vakavassa kriisitilanteessa valtiöneuvoston, omien poliittisten hankkeidensa vuoksi, niin mihin Suomi on ajautumassa.

6

203

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapio jatkaa

      Sirola Opiston opettajat ovat kansainvalisten massamanipuloijien opeilla liikkeella(Gobbels, Marx jne). Kun tarpeeksi kauan hokee ja toistaa valheita, niin ihmiset alkaa uskoa vaikka mita. Nain Tapiokin ajattelee kayvan ja vastuun siirtyvan Ulkoministerion matapaiseesta toisaalla. Kylla sen Erkin on nyt vain EROTTAVA ihan niin kuin oikeassa demokratiassa kuuluu. Ei siina auta Tapio mikaan. Kylla sille jostain tyopaikka loytyy, rikkaan perheen vesa.

      • Tapio.Talvi

        pallo hukassa.

        Taitaa löytyä kekustasta enemmänkin niitä, jotka ovat oppinsa saaneet Sirola-opistosta. Missä
        se semmonen laitos-opisto on?


    • Hellä Mietonen

      Mahtoi olla masentavaa seurata eduskuntakeskustelua, kun oppositiopuolueiden puhujat hymistelivät hallituksen toimintaa. Kriittiset äänenpainot tulivat lähinnä hallituksen puolelta.

      Itse jouduin puhdistamaan silmälasini ja korvani uskoakseni, että se papilta vaikuttanut puhuja oli tosiaan Ben Zyskowictz. Puhe oli äärimmäisen kaukana Sauli Niinistön räksytyksestä kuukausi sitten.

      • Kannattaa muistaa, että Zysse ei ollut paikalla Thaimaassa ja Sauli Niinistö oli.

        Hallituksen ja pääministerin toimet pelastustoimien käynnistämisessä olivat ala-arvoisia. Sivistysmaassa tällainen moka johtaisi automaattisesti pääministeri n eroon.


      • Tapio.Talvi

        opposition puheenvuoron sävyä. Sieltä tuli selvästi esille, että pääministeri ilmoitus ei ollut riittävä. Asiaan palataan ,kun käsitellään Ahtisaaren tutkimuslautakunnan tulosta.

        Se tulee käsitteluun vuoden lopulla ja siinä on esillä myös se ongelma, joka liittyy pääministerin virheeseen.


    • Asian tekee Kepun ja Risto Volasen kannalta erityisen raskauttavaksi se, että Risto Volanen sai katastrofista ja sen täydestä laajuudesta tiedon jo kello 7:00 tapaninpäivän aamuna.

      Silti Volaselta ja Vanhaselta vei useita päiviä pelastustoimien käynnistäminen.

      Erityisesti Matti Vanhanen osoitti täydellistä johtajuuden puutetta. Näyttää siltä, että Vanhanen meni tosi paikan tullen täysin kipsiin. Matti Vanhanen ei kykene päätöksien tekoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 162
      2116
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      381
      1544
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1102
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      764
    5. 33
      651
    6. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      271
      649
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      641
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      583
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      43
      531
    Aihe