Keskusteltuani hyvinkin kirjavan uskonnollisen joukon kanssa erinäisistä aiheista jossain vaiheessa keskustelua, alkoi se sitten mitä tahansa, keskustelu päätyy käsittelemään uskonnollisia kysymyksiä. Koska oma asemani näiden osalta on jokseenkin poikkeava, ateisti kun olen, nämä keskustelut yleisesti ottaen luistavat kohti tilannetta jossa kyseinen henkilö katsoo aihelliseksi julistaa minulle omaa uskoaan. Ikään kun en olisi koskaan aikaisemmin törmännyt samankaltaisiin tai täysin identtisiin käsityksiin.
Jossain vaiheessa tämä julistus muuttuu pyynnöksi, vaateeksi tai anomiseksi sen puolesta, että myös minun tulisi uskoa samoin.
Kun tämä uskonnollinen henkilö on toipunut hämmennyksestään joka on seurausta siitä etten ole automaattisesti ja ensisijaisesti kieltämässä hänen esitystään kerrottuani olevani ateisti ja järkytyksestään sen osalta etten myöskään ole hyväksynyt esitystä sellaisenaan, päädytään kysymykseen: Miksi?
Miksi minä en usko?
Johon vastaukseni on aina.
Miksi minun tulisi uskoa?
Kun sitten muutaman viihdyttävän hetken semanttisen kikkailun jälkeen päädytään tilanteeseen jossa uskonnollinen henkilö huomaa olevansa asemassa jossa hän on kykenemätön perustelemaan omaa vakaumustaan minulle tavalla joka on vakuuttava, hän vetää taskustaan viimeisen valttikortin. Usko, henkilökohtaisen kokemuksen kautta.
Enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi uskonnolliset hekilöt kokevat että anekdoottinen julistus olisi edes uskonnollisesta näkökulmasta katsottaessa vakuuttava todisten yhtään mistään.
Sen sijaan että uskonnolliset henkilöt olisivat vakuuttuneista jonkun muun kokemuksen pohjalta he ovat vakuttuneita uskostaan lähtökohtaisesti oman kokemuksensa kautta.
Miksi siis vedota omaan henkilökohtaiseen kokemukseen, kun se selkeästi osoittaa ettei kenenkään muun henkilökohtainen kokemus ole peruste edes heidän omalle uskolleen?
Miten tällainen julistus siis voisi olla pätevä yhtäkkiä vain sen takia että minä olen uskonnoton?
Hämmästyttävää sanoisin.
Jossain vaiheessa tämä julistus muuttuu pyynnöksi, vaateeksi tai anomiseksi sen puolesta, että myös minun tulisi uskoa samoin.
Kun tämä uskonnollinen henkilö on toipunut hämmennyksestään joka on seurausta siitä etten ole automaattisesti ja ensisijaisesti kieltämässä hänen esitystään kerrottuani olevani ateisti ja järkytyksestään sen osalta etten myöskään ole hyväksynyt esitystä sellaisenaan, päädytään kysymykseen: Miksi?
Miksi minä en usko?
Johon vastaukseni on aina.
Miksi minun tulisi uskoa?
Kun sitten muutaman viihdyttävän hetken semanttisen kikkailun jälkeen päädytään tilanteeseen jossa uskonnollinen henkilö huomaa olevansa asemassa jossa hän on kykenemätön perustelemaan omaa vakaumustaan minulle tavalla joka on vakuuttava, hän vetää taskustaan viimeisen valttikortin. Usko, henkilökohtaisen kokemuksen kautta.
Enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi uskonnolliset hekilöt kokevat että anekdoottinen julistus olisi edes uskonnollisesta näkökulmasta katsottaessa vakuuttava todisten yhtään mistään.
Sen sijaan että uskonnolliset henkilöt olisivat vakuuttuneista jonkun muun kokemuksen pohjalta he ovat vakuttuneita uskostaan lähtökohtaisesti oman kokemuksensa kautta.
Miksi siis vedota omaan henkilökohtaiseen kokemukseen, kun se selkeästi osoittaa ettei kenenkään muun henkilökohtainen kokemus ole peruste edes heidän omalle uskolleen?
Miten tällainen julistus siis voisi olla pätevä yhtäkkiä vain sen takia että minä olen uskonnoton?
Hämmästyttävää sanoisin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Uskova kristitty ei usko, että hindun tai muslimin uskonnolliset kokemukset olisivat aitoja, mutta vaatii uskomaan että hänen oma kokemuksensa olisi. Toisin sanoen uskova kristitty vaatii uskomaan johonkin mihin hän ei itsekään usko, eli toisen uskonnolliseen kokemukseen.
Mutta koskas uskovien väitteissä olisi jotain järkeä tai logiikkaa ollut.
>>> Uskova kristitty ei usko, että hindun tai muslimin uskonnolliset kokemukset olisivat aitoja, mutta vaatii uskomaan että hänen oma kokemuksensa olisi. <<<
Eikä siinä vielä kaikki, sillä ollessaan itse vakuuttunut oman kokemuksensa kautta, edes muiden samaa uskontoa harjoittavien henkilökohtaiset todistukset eivät ole riittäviä.
Toki ne voivat toimia vahvistuksena omalle käsitykselle, eräänlaisena vertaistukena, mutta kaikesta huolimatta nämä muiden kokemukset eivät ole se mihin he vetoavat, vaan sen sijaan vetoomus kohdistuu omaan kokemukseen.
Kyllä vain, täsmälleen juuri noin. Lisäksi on huvittavaa, miten yhden uskovan kristityn jumala on täsmälleen samasta asiasta täysin vastakkaista mieltä kuin toisen uskovan jumala.
Eihän mikään todista selvemmin sitä, että kyseessä on itse keksitty mielikuvitusjumala, kuin tuo että se jumala sattuu kummasti olemaan asioista samaa mieltä kuin uskova itse ja toisen uskovan näköjään pahasti skitsofreeninen jumala onkin sitten aivan eri mieltä tasan samasta asiasta.
Oikealla todellisella jumalalla ei voisi olla yhdestä ja samasta asiasta kaksi täysin vastakkaista ja toisensa täydellisesti kumoavaa näkemystä, joten on selvää ettei kyseessä ole mikään oikea jumala, vaan itse keksitty jolla on tietenkin ne itse keksityt mielipiteet.
Ei monenkaan "julistavan" uskovaisen kanssa tarvitse keskustella, kun oppii tunnistamaan kaavan ja näkee uskovaisen tarkoitushakuisen pyrkimyksen sen teennäisen ystävällisyyden takana. Tuo julistaja on kuin "kissa, joka kiertää kuumaa puuroa" tai lapsi, joka on pyytämässä rahaa vanhemmaltaan. Tuntuu siltä, että tuo julistaja näkee minut vain objektina, käännytettävänä. Olen jonkin uskonnollisen masturbointifantasian kohde. Uskovainen "alentuu" puhumaan vaikka säästä, koska joka hetki on lupaus siitä, että pääsee myymään sitä narkkarituotettaan Jeesusta.
Kaikki uskonnollisperäinen avustustyö ja hyväntekeväisyys loppuisi koko maailmassa kuin seinään, jos sitä tekeviltä kiellettäisiin ehdottomasti tekemästä samalla mitään uskonsa julistamista ja käännyttämistä. Koska se uskon julistaminen ja uskon tuputtaminen on koko toiminnan ainoa motiivi.
Kävin kauan sitten rippikoulun. Silloin piti opetella pitkiä pätkiä Katekismuksesta ja 10 käskyä totta kai . Piti luetella niitä ulkomuistista. Siihen se homma sitten jäi.
Kummallista, kun olin useissa työpaikkahaastatteluissa niin ei kysytty noita "ulkoa opittuja" vaan kysyttiin usein osaanko englantia, ruotsia tai saksaa.
En tosin hakenut papin, suntion tai kanttorin virkaa.
Mutta kun keskustelee vaikka kuntapolitiikasta jonkun henkilön kanssa tietämättä että kyseinen henkilö on sitä julistavaa tyyliä, keskustelu jostain syystä johtuen päätyy käsittelemään uskonnollisia käsityksiä.
Ei niin että minulla henkilökohtaisesti on mitään sitä vastaan, että keskustelu siirtyy politiikasta uskontoon. Tosin olen saanut usein sellaisen vakutelman, että kyseessä oleva uskonnollinen henkilö, keskustelun päätyttyä, potee jonkinasteista katumusta keskustelun aihevalinnan osalta. Mikä osaltaan on myös hieman outoa.
>>> Tuntuu siltä, että tuo julistaja näkee minut vain objektina, käännytettävänä. <<<
Niin ja älyllisesti jälkeen jääneenä vedotessaan syihin uskoa jotka eivät päde edes hänen oman vakaumuksensa suhteen. Ikään kuin se ettei joku usko, tarkoittaisi sitä ,että mikä tahansa todistus olisi riittävän hyvä.
Olet mitä todennäköisimmin oikeassa jos ei muuten niin siksi, että uskonnollisten instituutioiden tuki avusustyöhön loppuisi.
Ihmiset jotka auttavat mitä todennäköisesti tekevät niin koska haluavat aivan aidosti auttaa, valitettavaa on vain se että yleismaailmallisesti uskonnollisilla instituutioilla on moraalinvartijan maine, huolimatta siitä että uskonnolliset opit yleisesti ottaen eivät ole millään muotoa moraalisia.
Tietenkään siinä ei ole mitään uutta, että uskonnolliset instituutiot, käyttävät ihmisten auttamishalua hyväkseen ja vetoavat siihen uskonnollisena huolimatta siitä että halu auttaa on lähtöisin ihmisistä itsestään ei uskonnosta.
No mä en usko "joulupukkiin" mut jos joku lapsi siihen uskoo niin ei se multa oo pois vaikka olen itsekkin siihen uskovinani (ettei sen mieli pahotu)
Homous ei mielestäni ole ok mut jos se joidenkin mielestä on ok niin annan ymmärtää et munkin mielesttä ok (itse kuitenkaan osallistumatta aktiivisestti homosteluun)
Mitä a: hyötyy siittä et murskaa b:n mailmankuvaa