EU-rauhanprojekti on silkkaa huuhaata!

HerääEurooppa

EU:ta puolustetaan useimmiten ja vahvimmin sillä, että unioni estäisi sodat Euroopassa. kyse on suuren luokan huijauksesta, kuten muussakin EU-propagandassa.

Ei ole mitään pelkoa, että nykyaikana joku militaristinen ja väkivaltainen kansalliskiihko heräisi niin, että esim. Saksa ja Ranska päätyisivät sotaan keskenään. Jokainen järkevä sen tajuaa.

EEC riitti aivan hyvin muodostamaan tärkeän keskinäisen siteen Euroopan maiden välille. EU:n litovaltiohanke päinvastoin luo uusia jännitteitä maanosaan. Jopa sisällissodat ovat mahdollisia, jos Brysselin hihhuli-eliitti jatkaa pakkomamutusta ja eurooppalaisten kansojen tuhoamiseen tähtäävää linjaansa.

9

149

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BrysselinDiktatuuri

      Tuo paljon hehkutettu väite, että muka EU estäisi sodat Euroopassa, on naurettava. Tuollaiset väitteet osoittavat, että EU:n on vaikea puolustaa olemassaoloaan.

      Kyse on vain Euroopan vallan keskittämisestä pienelle eliitille, jota ei ole demokraattisesti valittu mistään maasta. EU on siten kaikin puolin todella arveluttava hanke!

    • qåaäzm

      Aloittaja on oikeassa. Eu sanoo yhtä, tekee toista. Lietsoo sotaa tuolla pakottamisen politiikallaan. Kiristää jäsenvaltioita ottamaan ukkoja lisää elätettäviksi. Ei tämä mihinkään rauhaan viittaa.

      • qåaäzm

        Jos eu toimisi rauhanomaisesti, se antaisi jäsenvaltioiden päättää kuinka paljon ukkoja otetaan. Vapaus valita on rauhan yksi ominaisuus. Pakolla ei saada kuin puolihurjia lapsia - kuuluu sanonta.

    • Avaus-on-pötyä

      1. EU perustettiin aikanaan eri vaiheissa nimenomaan, jotta vältyttäisiin Ranskan ja Saksan välisiltä sodilta.

      2.Jospa EU-vihaajat esittävät listan EU-maiden keskinäisiät sodista?

      3. Mitään liittovaltiohanketta ei ole kuin EU-vihaajien valeissa. Talous- ja rahaliitonmahdollinen syventäminen vain lisäisi yhteistyötä ja rauhanvoimia.

      4. EU:ssa määräävät jäsenmaiden demokraattisesti valitut johtajat. Ei ole mitään EU-vihaajien mainostamaa Brysselin eliittiä.

      • qåaäzm

        Kohta on Brysselin eliitti kunhan liittovaltio päässee vauhtiin. Liittovaltiosta eräskin täällä palstoilla höyryää, oikein nimimerkin kanssa. No, rauha saatiin pysyväksi näiden suurten maiden välille, mutta pitikö kaikki muutkin samaan paskaan sotkea mukaan? Kuinka esimerkiksi mitätön Suomi liittyy näiden suurten maiden suhteisiin? Ei mitenkään.

      • qåaäzm kirjoitti:

        Niin, ei ole Amerikassa sotia ollut Liittovaltion jälkeen.
        Eurooppa on niin suuri, että sillä ei ole ulkopuolisia uhkia.
        Tasa-arvo Euroopassa toteutuu myös vapaasti muuttamalla osavaltiosta
        toiseen jos katsoo siellä voivan paremmin.

        Luulen kuitenkin, että yli 90% ihmisistä pitää kuitenkin siitä, että ihmiset
        ovat tasa-arvoisia. Suomi-maidenilla ja suomi-per**** on sitten vaikeampi
        tehdä ja nyt jo vaikeampi tehdä ihmisistä eriarvoisia.

        Eli Heidän johtajuutensa sitten kuihtuu ja ihmiset saavat oikeutta ja tasa-arvoa.

      • qåaäzm
        Liittovaltio kirjoitti:

        No miksi natotetaan, jos ei uhkia ole? Amerikan kehitystä ei mielestäni voi verrata eu:n pakottamistouhuun. Amerikka syntyi pikkuhiljaa, ja tietääkseni ilman pakottamista. Asiat ehti rauhassa edetä, mutta eu:ssa kaikki runnotaan väkisin läpi, ja siitähän soppa syntyy. Sanontaa lainaten, "kun koira viedään väkisin metsään, se ei kunnolla oravaa hauku".

      • eunukki_valehtelee_taas

        Ensinnäkin EU:ta ei perustettu sodan jälkeen vaan EEC!

        Toiseksi nuo perustelut ovat täysin vanhentuneet, kun EU:ta perustettiin ja liittovaltiohanketta nykyään ajetaan.

      • qåaäzm kirjoitti:

        No miksi natotetaan, jos ei uhkia ole? Amerikan kehitystä ei mielestäni voi verrata eu:n pakottamistouhuun. Amerikka syntyi pikkuhiljaa, ja tietääkseni ilman pakottamista. Asiat ehti rauhassa edetä, mutta eu:ssa kaikki runnotaan väkisin läpi, ja siitähän soppa syntyy. Sanontaa lainaten, "kun koira viedään väkisin metsään, se ei kunnolla oravaa hauku".

        Jenkit maksaa rahaa, pikku poliitisille kusip****johon sinäkin haluat.
        Jenkeillä on Naton aseteollisuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      830
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      115
      534
    Aihe