Suomessa nähtävissä ultra sinisilmäisyys myös viranhaltioiden taholta! Tietysti en tätä toivo ja yksittäiset Jeesuksen pyhät, olkaa siunatut! Itse voin jo tuhoutua Pahuuden taholta, ja tiedän että Jeesus minut herättää viimeisenä päivänä ja tärkeä tämä ymmärtää, sillä on totuutta! Tunnen Jeesuksen ja pyydän "Olkaa Lujat!"
Kaikki_maailmassa_voi_olla_jo_Pahan_vallassa
9
98
Vastaukset
- Tästä_ajasta
Tästä ajasta ja lähimenneestä:
Älkää luulko että vain ISIS edustaa islamia tässä maailmassa vaan tuntekaa mitkä valtakunnat tahtoivat Israelin juutalaisvaltion tuhota heti sen itsenäistyessä 1948.
Älkää luulko että uutisten esittämät äärioikeistolaiset edustavat sitä natsivaltaa, joka juutalaiset pyrki tuhoamaan koko Euroopasta ennen Israelin itsenäistymistä 1948.
Tässä ajassa väkevä eksytys tulee valheen kaikella voimalla, ja toisen maailman sodan aikaan Israelin luvatun maan islamilaiset Israelin juutalaisten viholliset ja Euroopan antisemitistit tekivät yhteistyötä, kuten myös nykyään sitä tekevät ja valheen kaikille voimalla, kuten on kirjoitettu edeltä tästä nykyajassa vaikuttavasta väkevästä eksytyksestä, ja YK:ssa lähinnä tuomitaan Israelia ja juutalaisia, ja vain harvat kansakunnat sitä tahtoo puolustaa vaikka ainoan Luojan tahdon mukaan ovat asuttaneet oman luvatun maansa ja Jeesus tahtoo sen pelastaa ihan jokaisen juutalaisen kohdalla ja myös tietysti kaikki vihamiehetkin tahtoo saattaa parannukseen niin Lähi-idässä kuin Euroopassa ja koko maailmassa.
Lähitulevaisuudessa näette hyvin selvästi ketkä vihaavat Israelia ja juutalaisia ja myös Israelin Pyhää Jumalaa eli Jeesuksen Isää ja Jumalaa ja ainoaa Luojaa, joka Pyhän Hengen on antanut monien ihmisten sydämiin ja kehottaa meitä pyhinään kantamaan ristimme ja seuraamaan Jeesusta, joka tuomittiin tässä maailmassa pahantekijänä, ja näin myös käy Jumalan pyhille lähitulevaisuudessa, kun hävityksen kauhistuksessa julmat sudet tekevät työtään tottelemattomuuden ja pimeyden lapsina kaikissa maailman maissa.
Jeesuksessa on hyvä pelastus jokaiselle ihmiselle ja jokainen ihminen, joka tahtoo elää jumalisesti maan päällä Jeesuksessa, joutuu myös vainotuksi ja pelastuu ja tulee Jumalan valtakuntaan siitä suuresta ahdistuksesta, josta Raamatussa hyvin selvästi kerrotaan ja Jeesus opetti seuraajilleen, että kuten minua vainotaan, näin myös teitä vainotaan. Autuaat tämän ymmärtää ja ristinsä kantaa ja joka ei tee Jeesuksen opetuksen mukaan, hänen kannattaa parannus tehdä ja sielunsa pelastukseen näin päästä. - Tästä_tunnistetaan
Tästä tunnistetaan Ilmestyskirjan pedon merkki: Ilman sitä oikeassa kädessä tai otsassa ei voi ihminen mitään ostaa eikä myydä maan päällä sen pahuuden yhteiskunnan vaikuttaessa ja hyvin lähellä on tämä aika meillä. Kuten toisen maailmansodan aikaan, myös lähitulevaisuudessa tekevät Lähi-idän Israelin vastustajat ja Euroopan Israelin vastustajat yhteistyötä ja tekevät sopimuksia, kuten Iranin kanssa on tehty tämä tässä lähihistoriassa. Yhdessä nämä saavat aikaan myös sekä Lähi-idässä että Euroopassa paljon väkivaltaa ja laittomuutta, kuten nähdään tästä ajasta näissä molemmissa alueissa. Väkivallan tekijöiden lisäksi syytökset ulotetaan näissä alueissa laajempaa ryhmää vastaan kuin on todellisuudessa väkivallan aiheuttajat ja toisaalta väkivaltaa harjoittavat tahot voidaan myös jättää syyttämättä, kun edustavat sitä virkavaltaa alueillaan, sillä tämä sopii oman alueensa hallitsijoille täysin tietysti.
- Yksiselitteisesti
Ilmestyskirjan pedossa on noiden neljän islamilaisen maan lisäksi myös Kreikka ja Rooma eli ortodoksinen ja katollinen ja protestanttinen maailma. Tietysti uskonnollisuutensa on samanlaista kuin fariseusten ilman Jeesuksen todillista tuntemista ja syytöksiensä kohteina Jeesuksen pyhät uudestisyntyneet ihmiset näissä hallinnollisissa alueissaan, kuten voimme ymmärtää tämän. Raamatussa selvästi esitetty että kaikki pakanakansat hyökkäävät Israelia vastaan, ja totuutta täysin tämä, ja tietysti Jeesuksella on yksittäisiä pyhiä ja lisää voi uudestisyntyä koko ajan ja varsinkin, kun 144 000 Jeesuksen apostolia Israelin yhdestätoista sukukunnasta aloittaa sen väkevän todistuksensa.
Saatanalle annetaan valta sotia näitä 144 000 Jeesuksen apostolia vastaan lähitulevaisuudessa ja apostolit ovat valmiit antamaan henkensä Isässä Jumalassa, ja Jeesuksen uhrikuolemasta ja tästä pyhien apostolien uhrista, voitetaan Saatana taivaassa ja heitetään maan päälle, ja tietää aikansa olevan enää tämän jälkeen se 3,5 vuotta, ja hävityksen kauhistus syntyy maan päällä tästä ja suuri ahdistus ja tuho moninaisesti, sillä ihmiset rakastavat pahuutta ja rahan ahneutta ja Saatana pystynyt eksyttämään monet kansat ja ihmiset näissä kansoissa, ja tästä syystä myös hävityksen kauhistus maan päälle voi koittaa Jeesuksen pyhien 144 000 apostolin murhan jälkeen.
Tämän jälkeen Saatana hallitsee maan päällä ja sotii Jeesuksen pyhiä vastaan ja suuri ahdistus on maan päällä, ja Jumalan tuomiot annetaan myös tälle maailmalle ja sen jälkeen Jeesus palaa ja pyhänsä nousevat kuolleista ja pääsevät Jeesuksen hääaterialle ja tuhatvuotiseen valtakuntaansa, ja Saatana sidotaan alas maan alle kahleilla eikä pääse eksyttämään kansoja laittomuuteen kuten ahneuteen eli rahan rakkauteen, ja Jumalan pyhille Jeesuksessa koittaa se suuri ilon päivä eli Herran päivä eli Jumalan Jerusalemin alas laskeutuminen taivaasta ja siihen pääseminen. Tätä Jeesuksessa saamme odottaa ja kiittää Isää nimessään, ja toki ymmärrämme, mitä pahaa on edessä pahuuden valtakunnan koittaessa ennenkaikkea Israelille ja juutalaisille ja jokaiselle Jeesuksen uuden liiton yhteyteen tuleville, mutta suuri ilo koittaa Herran päivänä, kun paha poistetaan maan päältä sekä Lähi-idästä ja tätä laajemmalta alueelta myös. - Ymmärtäkää
Ymmärtäkää tämä, että sekä islamistit että natsit voivat erittäin hyvin sekä Lähi-idässä että Euroopassa!
- Ihan_yksiselitteisesti
Ihan yksiselitteisesti Jeesus on syytettynä sekä Lähi-idässä että Euroopassa ja vainottuna valheellisin syytöksin ja tätä tekevät näillä alueilla tekevät yhteistyötä Jeesusta ja Israelia vastaan!
- Pelkkää_valhetta
Pelkkää valhetta ja murhaa ja vihaa mahdollisuuksien mukaan on sekä Lähi-idässä ja Euroopassa Jeesusta ja seuraajiaan vastaan, ja tämän tekijä on pukeutunut valkeuden enkeliksi tätä pahuuttaan harjoittaessaan ja tämä kaikki tapahtuu valheen kaikella voimalla juuri tässä meidän ajassa, ja aikamme on kuin Nooan ja Sodoman ajan, ja pian Jeesus palaa, kuten on luvannut, amen, halleluja!
- Raamatussa_totuus
Raamatussa totuus ja lohdutus Jumalan pyhille myös tähän aikaan: vain vähän aikaa kestää paha pimeyden valta-aika ja tämän jälkeen Jeesus palaa ja koittaa hyvä aika Jumalan pyhille. Tässä on toivomme, sillä Saatanalle ei ole mitään ymmärrystä laillisuudesta eikä totuudesta eikä laupeudesta, ja hedelmänsä on laittomuutta ja valhetta ja vihaa Jumalan pyhiä ja myös kaikkia ihmisiä kohtaan, toki eksytetyt eivät tätä itse ymmärrä laittomuuksiaan tehdessään, sillä Jumalan tuomiot annetaan vasta ihmisen kuoltua tai Jeesuksen palattua Tuomarina, ja Herran päivä on tätä myös koko maailmalle, amen!
- Raamatussa_kerrotaan
Tämän maailman Paha on mammonan haltija ja tuo pian pedon merkin voidakseen hallita kaikkia ihmisiä suuressa laittomuudessaan ja kuka ihminen ei ota pedon merkkiä ei voi ostaa eikä myydä, kuten on kerrottu tästä laittomuuden salaisuudesta ja Babyloniaksi on nimetty tämän maailman jumalattomuus ja Eufratista on kerrottu myös, jotta ei väärinkäsityksiä syntyisi Babylonian sijainnista. Kymmenen valtakuntaa hyökkää Israelin Jerusalemiin lähitulevaisuudessa ja asetetaan kumarrettava kuvapatsas sinne pyhälle paikalle ja Moorian vuoresta hyvinkin kyse. Vaikka pahalla valtakunnalla hallinnassa omilla joukoillaan 1/4 osa maata, niin pedon merkki tulee kaikkiin yhteiskuntiin, sillä Saatana antanut sen suuren valtansa pahalle ja monet tekee yhteistyötä mammonan herran kanssa tässä maailmassa.
Jumalan hyvyys Jeesuksessa on siinä, että vuodattaa Henkensä jokaiselle ihmiselle, joka tahtoo öljyn astiaansa, mutta risti myös tärkeä Jeesuksessa ja tässä maailmassa jokaisen opetuslapsensa kantaa ja suuresta ahdistuksesta on edeltä kerrottu ja monista erittäin pahoista laittomuuksista kuten murhista ja jo pedon merkin luonne on pyrkimys taloudelliseen pakottamiseen ja toki talouspakotteet tuttuja jokaiselle ihmiselle jo pitkältä ajalta myös ihmiskunnan yhtenä ilmiönä. Jeesuksessa tämän maailman paha voidaan voittaa ja ilman Jeesusta ei voi kukaan ihminen voittaa pahaa ihmisten alistajaa, kuten pedon merkin ottaminen on ihmisen alistamista pahan valtapiiriin. Jeesus edeltä kertonut, että monia kutsutaan myös tässä lähitulevassa ajassa Jumalan hääaterialle, ja monet kutsutut kieltäytyvät eivätkä tahdo seurata Jeesusta ja niin voittaa tämän maaiman ruhtinasta. Autuaat ottavat huomioon Jumalan ilmoitukset ja tahtovat myös rakastaa Jeesusta tekemällä opetuksensa mukaan ja voiman tähän kaikkeen antaa hyvä Jumala itse jokaiselle ihmiselle, sillä Jumala on hyvä ja tämän maailman ruhtinas on paha. Israelin juutalaisille Jumala antaa turvapaikan ja tietysti myös kaikille häneen turvaaville vaikka monia myös surmataan lähitulevassa hävityksen kauhistuksessa, ja suoraan on kerrottu kahden säkkipukuisen ja 144 000 murhista jo edeltä, mutta tämän kautta myös voitetaan Saatana taivaassa, ja voi maata sanotaan, sillä sen jälkeisessä 3,5 vuoden ajassa on hävityksen kauhistus maan päällä, ja toki jo ennen sitä monia vaikeita asioita tapahtuu maan päällä, kuten voidaan lukea näistä Jumalan antamassa profetiassa Raamatussa. Tärkeä ihmisten tuntea Jumalan ilmoitus, kun tahtoo ottaa siitä vaarin ja tahtoo myös päästä Jeesuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan ja alkaa, kun pahuuden valtakunta on sen 3,5 vuotta maan päällä ollut ennen Herran päivää eli Jeesuksen tulemusta. Kun Jeesus palaa, niin Jumalan pyhät kootaan alas laskeutuneeseen Uuteen Jerusalemiin ja näin suuri hääpäivä koittaa maan päällä, ja Saatana on sidottu maan alle eikä pääse kansoja enää johdattamaan harhaan maan päällä, kuten Jeesusta pyrki eksyttämään sen jälkeen, kun Jeesus on vesikasteen saanut Johannes Kastajalta ja Pyhän Hengen voiman taivaasta Isältä Jumalalta kyyhkysen muodossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029