Varmatieto Anton kuolee ei Kari tai Aaro.

Kyllä kuolema korjaa varmaan Antonin kuten itsekin olin arvellut. Tulevan jakson nimestä ja kuva kappauksesta tämä saattaa hyvinkin käydä ilmi. TÄMÄ ON LÄHES JO VARMA TIETO. Osa 3212: Anton ei ole autoimmuuni, ainakin Iltapulun sivuilla on kuvakaappaus mikäli liittyy kyseiseen jaksoon, jossa Linda on kasvotusten Aaron kanssa. Jakson nimi taas viittaisi siihen, että jaksossa näytetään kuinka Antonin kuolema tapahtui tai Anton todetaan jaksossa lopullisesti kuolleeksi sairaalassa. " Anton ei ole Auto immuuni".

Harmi tosin nuorelle näyttelijälle, joka mielellään olisi varmasti jatkanut sarjassa, jos siis kuolee lopullisesti. Onneksi kuitenkaan Kari Taalasmaan hahmoa ei tapettu, koska se jos mikä olisi ollut iso menetys (Käy ilmi tulevista jakson nimistä). Tommi Taurulan näyttelemänä kuuluu ehdottomasti sarjan parhaisiin hahmoihin. Tosin nyt kun asiaa miettii tarkemminkin niin, miksi Olga Temosen paluu sarjaa Nooran roolissa tapahtuisi, jos Karin hahmo olisi kuollut. Eihän aikaisemminkaan sarjaan ole saatu kovin montaa vanhaa näyttelijää vierailemaan vain siksi, että joku olisi kuollut tai taistelisi hengestään.
12961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Anton todetaan jaksossa lopullisesti kuolleeksi sairaalassa."

Kukapa täällä olisi lopullisesti kuollut? Kuolihan Liisakin Ismon käsivarsille sairaalassa ja silti edelleen elossa

Äänestä
  • Totta, mutta ei salkkaritkaan kaikkeen voi taipua. Liisa Kristiinan kuolemaahan ei koskaan virallisesti sarjassa näytetty miten tapahtui. Tuskin esimerkiksi Jenni palaa hahmona enää ikinä salkkareihin. Aaroa taas ei varsinaisesti ihan lopullisesti sarjassa koskaan todettu kuolleeksi. Siksi hänkin "palasi" kuolleista enemmänkin kuolemanporteilta.

    Toisaalta tuo mitä Antonista arvelin on vain arvauksia. "Kuoleeko vai ei", mutta tuo voisi olla mahdollinen juonen käänne tai sitten todetaan vakavasti vammautuneeksi ja mainoksissa nähty ruumisarkku taas viittaisi jonkun muun kuolemaan. Kari tai Aaro eivät ainakaan kuole autonalle se on 110 varmatieto.

    Äänestä

  • Kristiinan kuolemaa ei näytetty.

    Vanhoissa jaksosisa kerrottiin että kuoli Ismon käsivarsille sairaallassa. Uusissa jaksoissa kerrottu että "kuoli" yksin saattokodissa.

    Ja esim. Aaron tialnteessa jopa ruumis löydetty arkusta jne.

    Joten taatusti jos vaikkapa Miia haluttaisi sarjaan takaisin se ei olisi ongelma. Sama Jennin tai vaikkapa Paulan kanssa, aikaa mennyt niin paljon että kaikki ei muista mitä tapahtunut.


    Annikalle taasen tuskin olisi enää paikkaa sarjassa muutenkaan?

    Äänestä

Aaro se ei ole ainakaan. Juttelee Lindan kanssa hautausmaalla.

Äänestä

3217 jakso Kari on kilpikonna.
3239 jakso sinun afrikkasi, Kari taalasmaa.

Äänestä

janne seläntakana se johtuun anton kävi aikaiselle varasto meni autoalle - Lindan kurkista autoalle tai ruumisarkun-

Äänestä

Eiköhän se Antton ole, mut epäilen kyllä et vois olla Aaro, Kari se ei ainakaan ole, koska Tommi Taurula on edelleen tulevissa jaksoissa.

Äänestä

tänää tule salkkari -linda veli anton ja anton kuolisen autoalle voit ollaan sitä epäilen anton kuoli

Anton todetaan jaksossa lopullisesti kuolleeksi sairaalassa ja linda meni ruumishuoneet sairaalla

anton on kuoli anton on kuoli anton on kuoli anton on kuoli

Äänestä

älä kirjoita

linda kuuli kari vastaja linda kävi varastosta soitettu sepolle kari lähteen karkun ulos joku muut sen on anton ja anton on koullut anton kuollut

Äänestä

älä kirjoita ok

linda kuuli kari vastajat linda kävi varastosta. soitettu seppo sekä viimeisin kari lähteen karkun ulos joku muut kuollut sen on anton anton on kuollut anton kuollut

Äänestä

Nyt jäitä hattuun... Pitää muistaa, että tämä on vain elokuvaa ja siksi järki käteen. Ei ole syytä vaipua masennukseen. Näyyelijät ovat täysissa voimissaan kaikesta huolimatta. Näin Anttonin kaupungilla ja oli aivan kunnossa ja ok.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nytseonsittenselvää kirjoitti:

Kyllä kuolema korjaa varmaan Antonin kuten itsekin olin arvellut. Tulevan jakson nimestä ja kuva kappauksesta tämä saattaa hyvinkin käydä ilmi. TÄMÄ ON LÄHES JO VARMA TIETO. Osa 3212: Anton ei ole autoimmuuni, ainakin Iltapulun sivuilla on kuvakaappaus mikäli liittyy kyseiseen jaksoon, jossa Linda on kasvotusten Aaron kanssa. Jakson nimi taas viittaisi siihen, että jaksossa näytetään kuinka Antonin kuolema tapahtui tai Anton todetaan jaksossa lopullisesti kuolleeksi sairaalassa. " Anton ei ole Auto immuuni".

Harmi tosin nuorelle näyttelijälle, joka mielellään olisi varmasti jatkanut sarjassa, jos siis kuolee lopullisesti. Onneksi kuitenkaan Kari Taalasmaan hahmoa ei tapettu, koska se jos mikä olisi ollut iso menetys (Käy ilmi tulevista jakson nimistä). Tommi Taurulan näyttelemänä kuuluu ehdottomasti sarjan parhaisiin hahmoihin. Tosin nyt kun asiaa miettii tarkemminkin niin, miksi Olga Temosen paluu sarjaa Nooran roolissa tapahtuisi, jos Karin hahmo olisi kuollut. Eihän aikaisemminkaan sarjaan ole saatu kovin montaa vanhaa näyttelijää vierailemaan vain siksi, että joku olisi kuollut tai taistelisi hengestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu