Eliitin epätosien valheiden vastustaminen on vaarallista puuhaa. Eliitti tekee selvää kaikista vastustajistaan tosiasioista välittämättä. Maahanmuutto on yksi näistä valheista, joiden vastustamisesta tulee turpaan.
USA:ssa Charlottesvillen kahakassa esiintyneiden henkilöiden taustat on kaivettu esiin. On tietysti totta, että he esiintyivät väkivaltaisesti ja osa kannatti natsi-ideologiaa. Se mitä julkisesta esiintymisestä seurasi, on kuitenkin kuvaavaa ja koskee myös arvoliberaalimpia.
Henkilöt tunnistettiin ja heidät on savustettu työpaikoiltaan ja sosaiaalisesta mediasta. Tinderiin tai Facebookiin heillä ei ole enää mitään asiaa.
Väkivallalla uhoneen natsijohtaja työpaikaksi paljastui hot dog ravintolan keittiö, josta hän sai lähteä, koska ravintola palveli rasismia jyrkästi vastustavaa yliopistoa.
Maahanmuuton arvostelu on nykyisessä tilanteessa muuttunut vaaralliseksi puuhaksi. Kieli keskelle suuta, tai menee työpaikka nakkikioskilla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ville Niinistö on Suomen kovin Jihadisti ja kansan vihollinen.
Kannattaa varoa mitä näissä kirjoittelee. Nyt tehostavat tarkkailua, ja kun eräässä tunnetussa kaupungissa on nyt ollut tietty määrä uhreja, sekä tietty määrä tekijöitä plus häneen liittyviä muita linkkejä, on vallassa olevien tahojen saatava vähintään kolminkertainen määrä mielipidekirjoittajia jostain syytetyksi. Eli ainakin 25-30 napataan heti kiinni, sen jälkeen otetaan varmuuden vuoksi loput sata ja läväytetään isot sakot.
Sitten voivat pestä kätensä iloisena siitä, että taas demokratia toteutui.
Tuskinpa kaikki marssille osallistuneet halusivat väkivaltaa harjoittaa. Tosin täysi pasifismikin saattoi monen kohdalla osoittautua mahdottomaksi, kun oikeamieliset hyökkäilivät.
Luulisi mielipiteen- ja mielenilmaisunvapauksien olevan perusoikeuksia, vaan eivätpä ne ole, jos mielipide on väärä.
Ajatelkaapa, jos joku saisi potkut, koska on demari? Niin USA:n kuin Suomen demarit kuitenkin aloittivat sisällissodan, joten syytä nuivaan suhtautumiseen heikäläisiä kohtaan olisi aikalailla samansuuntaisesti kuin natseihinkin.
"Se mitä julkisesta esiintymisestä seurasi, on kuitenkin kuvaavaa ja koskee myös arvoliberaalimpia. "
Mitä siitä rasistisesta öyhöttämisestä olisi sitten pitänyt seurata sinun mielestäsi. Kakkukahvit ja kukkia työpaikalla? ;)))
Niin, kyllä jokaisessa kunnon fasismissa on rajoitettava mielipiteenvapauksia ja mielenosoitusmahdollisuuksia. Lisää ajatuspolisointia, vaativat hyvät liberaalit ihmiset!
Sinäkään et seniili edes tiedä mitä asioita ne "rasistit" siellä ajoivat.
Matti taas palasi öyhötyslinjallensa;)))