–Useimmat auttajista olivat ulkomaalaisia. En tarkoita, että vain ulkomaalaiset olisivat auttaneet ja vain suomalaiset seisoneet sivussa. Jakauma kuitenkin pisti ulkopuolisena silmään, sillä ulkomaalaistaustaisia oli auttamassa paljon enemmän.
Jani jatkaa kertomustaan kuvailemalla, että tapahtumapaikalle oli ehtinyt kokoontua heidän ajojahtinsa aikana arviolta sata ihmistä. Häntä kuitenkin ihmetytti, että useimmat paikallaolijat eivät auttaneet puukotuksen uhreja vaan kuvasivat heitä kännyköillään.
–Se oli vastenmielistä. En tarkoita, että kaikkien olisi pitänyt rientää apuun, se olisi luultavasti aiheuttanut vain enemmän sekasortoa. Silti mietin, jos maassa makaisi minun läheiseni yltä päältä veressä, en haluaisi, että kukaan kuvaa häntä.
https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/turkulainen-jani-jahtasi-epailtya-puukottajaa-pitkin-keskustan-katuja-vastenmielisen-moni-vain-kuvasi-maassa-makaavia-uhreja-200337980/
----
Toi on aika mielenkiintosta kanssa.. omankädenoikeudesta voi toki olla montaa mieltä, mutta jonkin arvonen huomio tuokin on, että suomalaiset pitkälti kuvasivat, kun ulkomaalaiset syöksyivät auttamaan. Kaks haavoittunutta miestäkin, yks oli ruotsalainen Hassan ja toinen joku samankaltasella nimellä (Hussein tms), mut suomalainen. Toki tuossakin jutussa poliisi peesaa, että parempi olla puuttumatta, mut silti ilmeisesti poliisit ovat menneet ampumaan miestä, jota väkijoukko osoittaa (jossain toisesa tilanteessa vois olla virheratkaisu).
Mitäs tuumaatte?
Jani jatkaa kertomustaan kuvailemalla, että tapahtumapaikalle oli ehtinyt kokoontua heidän ajojahtinsa aikana arviolta sata ihmistä. Häntä kuitenkin ihmetytti, että useimmat paikallaolijat eivät auttaneet puukotuksen uhreja vaan kuvasivat heitä kännyköillään.
–Se oli vastenmielistä. En tarkoita, että kaikkien olisi pitänyt rientää apuun, se olisi luultavasti aiheuttanut vain enemmän sekasortoa. Silti mietin, jos maassa makaisi minun läheiseni yltä päältä veressä, en haluaisi, että kukaan kuvaa häntä.
https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/turkulainen-jani-jahtasi-epailtya-puukottajaa-pitkin-keskustan-katuja-vastenmielisen-moni-vain-kuvasi-maassa-makaavia-uhreja-200337980/
----
Toi on aika mielenkiintosta kanssa.. omankädenoikeudesta voi toki olla montaa mieltä, mutta jonkin arvonen huomio tuokin on, että suomalaiset pitkälti kuvasivat, kun ulkomaalaiset syöksyivät auttamaan. Kaks haavoittunutta miestäkin, yks oli ruotsalainen Hassan ja toinen joku samankaltasella nimellä (Hussein tms), mut suomalainen. Toki tuossakin jutussa poliisi peesaa, että parempi olla puuttumatta, mut silti ilmeisesti poliisit ovat menneet ampumaan miestä, jota väkijoukko osoittaa (jossain toisesa tilanteessa vois olla virheratkaisu).
Mitäs tuumaatte?
Vastaukset 105
Vanhimmat
Poliisi on opettanut suomalaisia ihan videolla, miten pitää toimia, jos vakava väkivalta uhkaa.
Katso poliisin video: Pakene, piiloudu, hälytä.
Suomalaiset toimivat poliisin ohjeiden mukaan. Tosin poliisi kehoitti naisia kilisyttämään avaimia, jos joku mies ahdistelee...
Tässä jutussa ei silti paettu, piilouduttu tai hälytetty. No varmaan joku niinkin teki, mut ilmeisesti todella moni kulki vaan kuvaamassa uhreja, joista muutama teki kuolemaa. En oo nähnyt poliisin videoita, mut vähän epäilen et tollasta on ohjastettu tekemään (kuvaamaan uhreja).
"Poliisi on opettanut suomalaisia ihan videolla, miten pitää toimia, jos vakava väkivalta uhkaa.
Katso poliisin video: Pakene, piiloudu, hälytä."
Juuri näin. Miksi pitäisi riskeerata oma terveys sen vuoksi, kun suomalaiset päättäjät ja viranomaiset ovat luoneet nykytilanteen ja tehneet kaikkensa sen eteen, että näitä vastaavia terroritekoja saadaan myös Suomeen? Hoitakoot viranomaiset ja päättäjät itse omat sotkunsa. Maahan laittomasti tulijat näyttävät muutenkin menevän päättäjien arvostuksessa, päätöksenteossa ja toimenpiteissä kaiken muun edelle.
Aika karu ajattelumalli tuokin. Ei pidä auttaa, koska syy on jonkun toisen? Vähiin on käynyt yhteisöllisyys suomalaisten keskuudessa -- yleistää ei toki sovi.
VITUN AASI!!! Voit ihan itse mennä sinne vaaleihin ja pyrkiä päättäjäksi ja yrittää keksiä parempia ratkaisuja... Esim "finxit"...
No nyt on kyllä vakuuttavaa järkeilyä. Näin mun täytyy tehdä.
Olisiko syy se että oikeat suomalaiset miehet olivat klo 16.00 vielä töissä tai juuri kotiin päässeet töistä, eivätkä kaupungilla selfie-puhelimineen lattella tai jäätelöllä kuten nuoret koulupojat ja maahanmuuttajat. Tämä on parempi selitys. Tunnetusti oikeat raavaat kantismiehet ovat laittaneet naisia kiusaavia rikollisia ennen kuriin, jos heitä on vaan ollut paikalla.
Tuo tietty on houkutteleva perustelu, mut hieman vajaa tuokin. Toripäivä kuitenkin, paljon väkeä jos oot koskaan siellä käynyt. Tietty riippuu siitä kuinka tiukka määritelmä on "oikealle" suomalaiselle miehelle, mut olettaa sopii että niitäkin on siinä tilanteessa ollut.
Odinin miehetkin oli kaikki vielä duunissa tuohon aikaan.
Kyllä työikäiset miehet on keskimäärin töissä tai työmatkalla klo 16. Työttömät aikuiset miehet taas ei tee torilla mitään. Siellä on torikauppiaitten lisäksi eläkeläisiä, nuoria kavereita lattella ja ulkomaalaisia jäätälöllä sekä kotiäitejä lapsineen ja nuoria neitejä.
Suomalaiset miehet ei käy kahvilla torilla tai sen ympäristössä, ne ei ostele vihanneksia ja hedelmiä torilla eikä myöskään shoppaile Hansassa, Wikkellä ja Yliopistonkadulla.
Siksi terroristi varmaan piti kauppatoria hyvänä paikkana iskeä naisten kimppuun puukon kanssa.
Eikä suomalainen mies myöskään kulje bussilla ei työmatkoja eikä muutenkaan.
..joten ei syytä mennä torille työpäivän päätteeksikään.
Kuule, aivan turha tulla lässyttämään mitään yhteisöllisyydestä. Sen verran paljon on tullut oltua mukana erilaisessa vapaaehtoistoiminnassa, jotta voi sanoa mielipiteensä vapaasti ja ääneen. Nykyisillä Jonneilla on vielä pitkä matka Facebookkiensa ja Twittereidensä ääreltä todelliseen yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Mutta, sekin pitäisi varmaan vanhempien näille uusavuttomille opettaa aivan kädestä pitäen.
Mitä tulee aiheeseen, en todellakaan aio ottaa osaa yhteenkään tapaukseen, jossa on osallisina näitä Lähi-Idästä tuotuja ja uskonnolla aivopestyjä kunniakansalaisia. En ole heitä tänne kaivannut, eikä ole kaivannut moni muukaan suomalainen. Heidän mukanaan tuomat ongelmat kuuluvat näille yltiösuvakeille sekä rähmällään oleville ja munattomille viranomaisille. Hoitakoot nämä itse luomansa ongelmat kaikista varoitteluista huolimatta.
Kun kerran yltiösuvakit ovat viime vuosien ajan niin kovasti halunneet saada Suomeen kaikki maailmalla ilmenevät negatiiviset asiat, ongelmat ja tapahtumat, nyt te olette siitä myös ensimakua saaneet! Sitä saa mitä tilaa! Sen sijaan, että olette aina vaatimassa toimenpiteitä muilta, menkää ITSE estämään näitä puukotuksia kaduilla ja toreilla! Mikä estää?! Voitte samaan aikaan järjestää vaikka konsertin väärin ymmärretyille terroristeille ja siinä samalla syyllistää lisää suomalaisia rasisteiksi omassa kotimaassaan.
Suvakkiajattelun mukaan Lähi-Idästä laittomasti maahan tulleen kunniakansalaisen pitää saada hillua Suomen kaduilla täysin vapaasti puukko kourassa. Nähtäväksi jää, miten pitkälle suomalaisten lapsenuskoinen sinisilmäisyys riittää! Kuinka monta vastaavaa tapahtumaa tarvitaan, ennen kuin turvallisuudesta vastaavat viranomaiset ja maan korkeimmat päättäjät heräävät sekä saavat kasvatettua itselleen munat, ja tähän hallitsemattomaan turvapaikkaturismiin sekä laittomasti maassa oleiluun saadaan oikea kontrolli ja seuraamukset.
Ainut totuus on, että ne tekijän perään juosseet ulkomaalaiset yrittivät auttaa tekijää pakenemaan juostessaan siellä muiden joukossa. Vaikea on havaita, kuka on puukottaja ja kuka juoksee hajauttaakseen suomalaisten havaintoja.
Valtamedia tuntuu ainakin ottavan kaiken mahdollisen propagandistisen hyödyn irti näistä uhreja auttaneista ja tekijöitä jahdanneista läpsyttäjistä. Tietysti Turussa tuntuu olevan paljon matuja, mutta miten on mahdollista että esim. yhtä puukotettua auttamaan oli sattunut "tukholmalainen" ja Ruotsin kansalainen. Yksi oli päätynyt Helsingin sanomiin puku päällä ja studiotasoisen kuvan voimin jo ennen kuin pahin adrenaliiniryöppy on laskeutunut ja tapahtuneesta ehtinyt toipua. Samalla lehdistö ja presidentti Niinistö kyynelehtivät vuolaasti, kuinka jokaista terroristia kohti on 1000 hyvää ihmistä ja kuinka Turussa nähtiin myös hyviä tekoja.
Alakoulun laskuopin mukaan Suomessa olisi siis ainakin 2999 terroristia, kun yksi on nyt teholla, jos valtamedian ajateltaisiin tarkoittavan kaikkia maahanmuuttajataustaisia ja pyrkivän näin torjumaan terrori-iskun aiheuttamaa muukalaisvihamielisyyttä. Jos taas ajateltaisiin tämän 1:1000 kaavan koskevan vain syksystä 2015 Suomeen virranneita taisteluikäisiä lähi-itäläisiä olisi Suomessa yhä noin 30 terroristia. Näiden mahdollista uhrilukua on tietysti mahdoton arvioida. Joka tapauksessa, kuinka moni meistä haluaa joutua terrori-iskun uhriksi lohduttautuen sillä, että kurkunleikkaajaamme kohti on olemassa 1000 hyvää geelitukkaista iPhone-miestä? Tai omaisensakaan joutuvan. Tai vaikka teko ei koskisi ketään tuntemaamme henkilöä, koskee se luottamukselle ja turvallisuudelle pohjautunutta yhteiskuntaamme.
Tarkempia silminnäkijähavaintoja odotellessa tyydyn toteamaan vain, että Turussa olleet kotimaiset sankarimme eivät saaneet vastaavaa mediahuomiota osakseen.
Skeptikko minussa kuitenkin julkituo oman epäilyksensä että mikäli kyseessä oli eliitin palkkatappajan tiettyjä psykologisen sodan päämääriä palveleva Amok-surmanjuoksu, niin lavastetulta matujen rooli auttajina kyllä vaikuttaa. Yksi mahdollisuus on, että he olivat paikalla myös varmistamassa, että teosta päävastuun ottava tekijä myös siinä onnistuu., ja toinen tekijä/muut tekijät pääsevät pakoon. Ehkä pimentoon jäävä toinen tekijä/tai muut tekijät sulautuivat kaaoksen ja paniikin turvin yleisön joukkoon ja esiintyivät sitten auttajina. Kukapa auttajia osaisi epäillä.
Veikkaan että jatkossa myös kantasuomalaiset torimyyjät "lainaavat" ohikulkijalta pesäpallomailoja vastaavien tapausten tullessa kohdalle. Myös metallitankoja sattuu tulevaisuudessa löytymään useammilta. Tähän mennessä vain tietyille vähemmistöille on sattunut ilmestymään takintaskusta teräaseita kun he ovat sattuneet joutumaan kahnauksiin.
Tässä on yksi oikea auttaja:
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005335001.html?ref=rss
Ei pidä puuttua toisten asiohin , carsinki jos joku näkee, vähän noloo ja silleen
Suomalaisilla ei ollu näppiksii mukana joilla puolustautua/hyökätä kimppuun?
Valtavalemedian uutisointi asiasta on todella hämäräperäistä.
Yhtä hämäräperäistä kuin "paikalle sattuneet auttajat" atakkiin tarkoitettuine mailoineen. Yhtä hämäräperäistä kuin valemedian sankareiksi nostamat ulkomaalaiset.
Miksi valemedia on jälleen yksissä tuumin maan ylimmän turvallisuudesta vastaavan johdon kanssa päättänyt valehdella, esim rohkeiden suomalaisten toimista tämänkin terrori-iskun yhteydessä.?
Liian paljon harmaata aluetta ollakseen puhtaat jauhot pussissa...
Suomalaiset ei viitti liata salihousuja ellei vakuutus korvaa. Juurikin niin. Toinen juttu on se, et jos jotenkin puutut niinku mihinkään joudut heti tavalla tai toisella korvausvastuuseen. Varsinkin jos on hometta jossain...muallakin kun korvissa.
Kun osapuolena on positiivisen syrjinnän piirissä olevat kunniakansalaiset, kannattaa asiat jättää viranomaisen hoidettavaski. Sitä paitsi, vain syntyperäisen suomalaisen tulee noudattaa poliisin antamia ohjeita: pakene, piiloudu, hälytä.
Tähän sanon sen verran että jokainen "valtamedian" lehdyke on kyllä löytänyt vain ja ainoastaan ulkomaalaisia kommentoimaan tapahtunutta. Ilmeisesti Turussa ei ole muita suomalaisia ollut paikalla kuin uhreja.
Lehdet ajavat ulkomaalaisten etuja tässä tilanteessa joka on kummallista mutta toki ulkomaalaisissakin on hyviä ihmisiä. Uutisoinnissa vaan on todella selvää nyt se että koitetaam keinolla millä hyvänsä nostaa ulkomaalaisia sankareita esiin. Jokainen tietää miksi näin on. Suvakkisuomi. Onneksi suvakeita on suomessa yhtä vähän kuin turvapaikanhakijaterroristeja. Itse en tunne yhtäkään suvakkia vaan kaikki on kyllä samoilla linjoilla normaalejen ihmisten kanssa eli rahat kiinni.
Suomalaisille tuli kiire lähettää kavereille viesti "tsekkaa, olin paikalla".
Niin suomalaisille pojille jotka on tohon aikaa shopailemassa tai lattella torin kulmilla. Suomalaiset miehet jotka ei edes viestittele someen kännykällä tai ota kuvia, saati selfieitä on vielä töissä tai työmatkalla ruuhkassa Ratapihankadulla, Naantalintiellä, Hämeenkadulla, Uudenmaankadulla, Aninkaistenkadulla, Koulukadulla tai jossain muussa ruuhkasumpussa.
Mediassa haastateltiin oikeastaan vain värillisiä auttajia ja myös kynttilämeren luona olevista kuvatuista henkilöistä suuri osa oli maahanmuuttajia. Oli mm. nuori pari käsi kädessä josta mies lähi-idästä. Lisäksi mamulapsia rattaissa vanhempien kanssa. Kuka tuo pieniä lapsia tuollaiseen paikkaan, vai kutsuiko media? Voitte miettiä onko oikeasti Turun keskustassa olevista suurin osa maahanmuuttajataustaisia vai ottaako valtamedia heitä kuviin ja videoihin harkitusti. Tämä on yhtä teatteria koko median toiminta tässä uutisoinnissa. Vaativatko viranomaiset ja uutismediaohjeistus että tällaisissa tapauksissa yleistä mielipidettä on rauhoitettava esittämällä maahanmuuttajia sympaattisesti? Ainakin median materiaalista näin voi päätellä.
Ja nyt ainakin Turun Sanomat sensuroi eli blokkaa koko kommentoinnin viikonlopun ajaksi, tälläkin koitetaan manipuloida ja ohjata ihmisten mielipiteitä ja viestintää asian tiimoilta.
Alkaa huolestuttaa yhä enemmän tämä hallinnon ja viranomaistahojen isällinen massojen manipulaatio ja hallinta.
Tossa Lapin Kansan jutussa (Alma) nimenomaan haastateltiin jotain Jania, joka oli ollut juoksemassa kaverin perässä. Et kyllä niitä suomalaisiakin haastatellaan. Ylellä joku turkulainen nuori sälli puol ysin uutisissa kertomassa omista tunnelmistaa ja että miksi oli pitänyt mennä viel tänään sinne paikalle. Taitaa olla enemmän kiinni tuo näkemäs vinoutuma siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsot.
Nähdäkseni sekin on ymmärrettävää, että maahanmuuttajat haluavat osoittaa sympatiansa niin uhreille kuin turkulaisille, mutta myös mielipiteensä muille maahanmuuttajille.
Jos Turun Sanomat blokkaa keskustelua, mitä siitä, heillä on siihen oikeus. Vai julkaistaanko lehdessäkin kaikki yleisönosastokirjoitukset?
Media kuvaa Turun torilla nimenomaan maahanmuuttajataustaisia ihmisiä uutisiinsa. Todellisuudessa suurin osa torilla liikkujista on kantiksia mutta uutisissa suurin osa kuvaan sattuvista sopivasti etnistä alkuperää. Mikään muu ei selitä kuin se että media luo kuvaa.
En ole mikään Suomi ensin tyyppi, mutta tämän näkee valveilla oleva ihminen heti.
En tietenkään oo ihan kaikkia juttuja kaikilta lafkoilta lukenut, mut aika monipuolisesti on mielestäni kuvattu.
The Guardianilla on kanteletta soittava nainen (kuvattu varmaan eilen kun on noin vähän kynttilöitä vielä): https://www.theguardian.com/world/2017/aug/19/finland-police-believe-turku-knife-attack-was-terrorism Miltei kansallisromanttinen kuva tuo (suomalaisen ottama näemmä)
Toisaalta, mielikuvillahan kaikki media työnsä tekee, eikä se välttämättä ole ihan kehnoimmasta päästä ajatus näyttää, että siellä käy myös ulkomaalaiset osoittamassa sympatiaansa. He ilmeisesti kuitenkin käyvät siellä omasta tahdostansa.
Mutta kuvaako median kuvaaja heitä ihan omasta tahdostaan?
Kuvaaminenhan on hyvä jos muuten on jo auttajia... kuvaan voi aina eksyä yllättäviä todisteita.
Tarttee kasata vahoist avaimista killukkeita, niin saa kokea turvallisuudentunnetta alvariinsa, kuhan muistaa helistellä niitä kävellessään.
Tämä asia ei tarvitsisi lapsellista mölinääsi.
Tarvitaan lisää maahanmuuttajia, jotta jatkossa vastaavassa tilanteessa löytyisi auttajia.
Suomalaiset on peloteltu toimettomiksi. Jos suomalainen tekee jonkun tempun läheisen auttamiseksi on joku taho huutamassa häntä käräjille. Varsinkin jos kyseessä on avuntarpeessa oleva lapsi kannattaa juosta karkuun ja lujaa... jos miespuolinen pelastaa esim. 5 vuotiaan lapsen esim. auton alle joutumasta on melko varmaa, että saat syytteen pedofiliasta ja parista pienemmästä rikoksesta. Eli karkuun vaan jos jossakin jotakin tapahtuu.
Siltäkö pakoonjuoseelta natsilla tuntuu.
Hieno provo. Voit lohduttautua, että sodan/kriisin syttyessä myös teitä velliperse-sivareita tarvitaan johonkin. Jos ei muuten, miinoja polkemaan tai maalitauluiksi. Sivarin on turha luulla, että vapaamatkustaminen jatkuu yhteiskunnassa tiukan paikan tullen. Vielä nyt voi valittaa ja aukoa päätään sekä juosta naisten hameen alle turvaan valittamaan.
Näin on avainnippu kaulaan ja eikun karkuun ja kovaa.
Lompsa kannattaa pölliä ensin
ja huutaa samalla se "allahu akbar" vai miten se meni?
Ei Puotilan kappelin pihassa ollut yhtään mamua auttamassa kun Irakilainen turvapaikahakija puukotti suomalaisen 86 vuotiaan vanhuksen yli 50 puukoniskulla kuoliaaksi, eikä liioin Kokemäellä jossa Afganistanilainen turvapaikanhakija hakkasi, raiskasi ja lopulta poltti elävältä nuoren suomalaisen tytön, miksei siitä puhuta etteivät silloin olleet paikalla?.
Koska ne eivät liity tähän tapaukseen? Jos ne liitetään, niin sitten voidaan liittää myös kaikki suomalaiset joukkomurhat tai isommat kähinät (koulusurmat jne).
No mutta onhan ne teidän suvakkien toimesta liitetty tähän tapaukseen jo lukuisia kertoja tämän vajaan parin päivän aikana. Miksi se nyt on niin suuri ongelma sitten?
Siellä piilee väärän yhteneväisyyden virhepäätelmä. Siinäkin on ongelmansa, että niputat mut suvakiksi ja kuvittelet, että ajattelen kuten kuvittelet suvakkien ajattelevan. Kannattaa avata silmät ja kirkastaa järki.
Kyllähän ne liittyvät sillä tavalla, että kaikissa rikoksissa tekijöinä olivat radikalisoituneet muslimit.
Niin, eivät tietysti liity teidän suvaitsevaisten mielestä. Turun tapauksessa on kyseesti selvästi "yksittäistapauksesta", jota hyssyttelemällä ja suomalaisia syyllistämällä yritetään saada pesemällä mustasta valkoiseksi. Tämähän tietysti palvelee nykyisin Suomen johtavia kokoomus-, keskusta-, perussuomalais-, uuvatti-, vasemmisto-, vihervasuri- ja demaripoliitikkoja, jotka hyötyvät nykyisestä haittamaahanmuuttobisneksestä joko valtion tai kuntien viroissa tai pakolaiskeskusten yms. bisneksen kautta.
Sen sijaan, että viranomaiset keskittyisivät itse ongelmaan (syyhyn), koko ajan keskitytään vain seuraamuksiin kalliilla rahalla perustamalla jos jonkinlaista työryhmää pohtimaan asiaa ja laatimaan uutta raporttia. Mutta, ei tehdä elettäkään sen suuntaan, että Suomen rajoille laitetaan päälle todellinen kontrolli, ja että Suomeen pääsy estetään näiltä paperittomilta ja tietonsa valehtelevilta elintasoloisilta. Myöskin koko turvapaikkaprosessi pitäisi keskeyttää aina ja henkilkö karkoittaa maasta ilman selityksiä, mikä henkilö jo turvapaikkaprosessin aikana syyllistyy Suomessa rikoksiin. Mutta ei! Suomessa isot- ja pikkurikolliset nyt ovat muutenkin demlaantuneen oikeuslaitoksen suojeluksessa. Eihän täällä saa edes vanhat sotaveteraanit puolustaa omaa henkeään omassa kodissaan, jos varkaat sattuvat tulemaan sisälle väkisin.
Suomen nykyinen pakolaispolitiikka on todellakin hölmöläisten hommaa. Maahan pääsee loisimaan kuukausiksi ja jopa vuosiksi veronmaksajien rahoilla, kunhan vain Suomen ulkorajaa ylittäessä ja tullissa 1) valehdella sen minkä ehtii 2) hävittää paperinsa 3) sepittää uskottavan nyyhkytarinan sekä 4) valehdella ikänsä. Suomalainen viranomaistantta on niin sokea, ettei erota 20-30 vuotiasta partapoikaa edes alaikäisestä lapsesta. Siinä on hyvä lähtökohta maahan loisimaan tuleville partapojille, kun kaiken saa valmiina pöytään, kunhan vain muistaa joka välissä valehdella ja puhua muunneltua totuutta. Eli siis, tämä maahan loisimaan tuleva porukka totutetaan jo alussa siihen, että valehtelemalla sekä haukkumalla kantaväestön edustajaa rasistiksi pääsee yhteiskunnassa pitkälle ja saa kaiken haluamansa. Se on luojan lykky, ettei ole tullut tehtyä lapsia tähän hyvin sairaaksi muuttuneeseen maahan, jossa tuleville sukupolville perinnöksi näyttää jäävän nykypäättäjien taloidellisesti ja henkisesti raiskaama maa, jossa ei osata arvosta edes omaa kulttuuria ja itsenäisyyttä.
Mää taidan käydä parturisa, jos onnistus kuvamaan seuraavalla kerralla. Enää ei mannetkaan puukota ku harvakseltan.
Toisaalla luki että tämän murhaajan perässä juoksi kymmenen miestä joista 5 kantasuomalaista ja 5 ulkomaalaistaustaisia. Nyt siis sumutetaan ihmisiä sillä että sankarit olisivat olleet vain maahanmuuttajia. Tässä unohdetaan se asian ydin jonka vuoksi näitä terroritekoja tapahtuu: Kyseessä on Euroopan valloitus. Missään tapauksessa tämä välikohtaus ei poliittisen ja rahaeliitin mielestä saa vaarantaa monikulttuurisuuskehitystä, jossa kantasuomalaisten painoarvo yhteiskunassa pienentyy koko ajan.
Siksi tämä valtamedian huomio nyt käännetään pois tekijästä.
Emme lisäksi voi olla varmoja tuleeko näiden ulkomaalaistaustaisten sankareiden lapsista fanaattisia jihadisheja. Näinkin on Euroopaassa käynyt. Siksi olisi parempi että myös "maltilliset" arabit, kurdit, iranilaiset, afgaanit, somalit poistettaisiin maasta.
"– Sillä oli pitkä veitsi ja se huuteli allah akbaria ja joku valkopaitainen mies yritti muistaakseni hyökätä sitä päin."
-torimyyjä Arya Rashidi, 24-
Ihan tossa Lapin Kansan jutussa luki tuo että puolet ja puolet ois ollut molempia -- ja sit tietty ne kaks ulkomaalaista, jotka lienevät tälläkin hetkellä sairaalassa (ainoat miehet jotka haavoittuivat).
Aikamoinen sumutus on tuokin, että 18-vuotias marokkolainen jannu oikeasti olis tällä tempulla vallottamassa Eurooppaa. Pysähdys nyt itse hetkeksi ja mieti ketä sua vedättää ja minkä takia. Savusumua, lie.
Lapin kansasta kaikki voi näyttää mediasta luettuna toiselta kuin Turkulaisesta.
Suomalainen on sellainen, että pätee keskustelupalstoilla..todellisissa tilanteissa täysin hyödytön.
Mainittu+pätee+erityisesti+länsisuomalaisuuteen.+Kovimmat+sodat+Suomen+historiassa+on+suupuheiden+mukaan+käyty+länsirajalla.+Otin+ihan+piruuttaan+lukuja+talvisodasta+,+jossaTurku+menetti+kahinassa+väestöstään++noin++0,17+%++ja+samaan+aikaan+syntymäkuntani+Ristijärvi+noin+1,9+%.+Sama+pätee+koko+itä-+ja+pohjoislinjaan.++Länsisuomalaisuuteen+liittyy+tietynlainen+masentunut+flegmaattisuus.
Haukutko ihan itseäsi pelkuriksi?
Jännää että kun matuterroristi tappaa ihmisiä niin kantikset alkaa syyttelemään toisiaan, jopa sota-ajan jutuista=))
Harmi ettei yhtään Virtasta ollut paikalla, nolo juttu.
Olivatko verta vuotavan, maassa makaavan naisen auttajat ja elvyttäjät, esim lääkäri, myös ulkomaalaistaustaisia, siis ennen ambulanssin tuloa?
Tekijän perässä ehkä juostiin, mutta kuolevaa kuvattiin.
Jos jollain on hätä ja on vuotamassa kuiviin, kuvataan. Elämä on elokuvaa nykysuomalaisille.
Mistä johtu ettei yhtään kantasuomalaista pukumiestä päässyt kehiin. Oikein pisti silmään tuo pukumiesten puuttuminen katukuvasta. Ilmeisesti virastoissa hyvinnii.
Unohda suomalaiset pukumiehet. He hoitaa hommat läppäreillä. Siis et he oikeasti laittas tikkua ristiin muuoin kuin golfatessa. Eihän ne osaa tehdä enää mitään käytännössä. Kyllä se auttaminen jää sellaisille jotka itse joutuvat käytännössä selviytymään.
Tekijän pysäytti ihan täysiverinen suomalainen poliisi. Se maahanmuuttajataustainen ruotsalainen turisti joka auttoi oli muuten sitten yli nelikymppinen mies, eikä mikään "17-vuotias" ihgukultamuna. Varmasti mies on myös sellainen että tuomitsee teidät terrorismin puolustajasuvakit alimpaan helvettiin!
Vastaus TÄRKEÄÄN aloitukseen
Jännästi islamilaisten julmaa ja raukkamaista väkivallan tekoa lievennetään sillä että islamilaiset ovatkin sankareita ja suomalaiset luusereita.
SEN SIJAAN pitäisi kunnioittaa uhreja ja osoittaa veljeyttä ja sisaruutta näitä uhreja kohtaan tuomitsemalla koko väkivaltaan kiihottava islamin uskonto Euroopassa. No,,, Sen aika tulee vielä.
Olen puhunut. Jag har talat.
Ja nimenomaan unohdetaan tarkoituksenmukaisesti se että koko isku on islamiterroristin tekemä. Jos pultsari puukottaa toisen pultsarin nakkikioskin kulmalla ja lauma pultsareita lähtee puukottajan perään, niin nostavatko nämä suvakit kaikki pultsarit silloinkin jalustalle? EI! Ne saastat puhuu vain white trashista niin kuin aina!
"Jos" on heikko perusta, ethän sille rakenna yhtikäs mitään.
Mitä tulee toiveelles uskonnon tuomitsemisesta, no, ei tule tapahtumaan.
JOS tuota saastaa ette olisi päästäneet Suomeen, niin tätä ei olisi tapahtunut!
Ei edelleenkään kovin kestävä järkeily, mieti nyt.
Miettisit sinä suvakkiluuseri edes kerran. Ihan oikeita ihmisiä on tapettu teidän unelmamatunne toimesta ja teidän unelmanne mukaisesti. Teitä vihataan nyt ja ihan syystä! Selittelyt on ihan turhia!
*huoh* Kiitos tästäkin, tiedänpähän taas paikkani.
Eivät He ymmärrä. Heidät on kuin hypnotisoitu. He ovat kuin huumeiden vaikutuksen alaisena. Heitä ei haittaa uhrien kohtalo! Onks nää suvakit niitä jotka otti sen sikapiikin vai millä ihmeellä heidät on saatu ihan sekaisin?
Mieti nyt suvakki muutaman kerran! Tapetut O-L-I-V-A-T I-H-A-N O-I-K-E-I-T-A I-H-M-I-S-I-Ä
Olivat kyllä, voi sanoa että ovat vieläkin. Ja mitä siitä sitten? Kaks kuollutta ja meidän tulee muuttaa kulttuurimme? Kuka siinä taas voittaakaan, me vai terroristit? Ihan turha jossitella mahdollisilla tulevilla uhreilla tai sillä mitä nämä ihmiset olisivat nyt mieltä kun ovat kuolleita. He ovat kuolleita, teemmekö heille kunniaa pelkäämällä?
En suostu siihen että jotkut huutokuntalaiset sanelisivat sen, miten tämä maa toimii ja miten meidän pitäisi yhteisönä toimia. Se ei ole suomalainen tapa toimia, vaan täysin vierasta mulle, lienee eurooppalaista hapatusta.
Lisää suomalaisia henkivartijoiksi joka kadunkulmaan ja hyvä pesäpalloiluharrastus siihen mukaan vaan.
Vahinkohan se jos joskus osuu haparoivaan slam-slam-valittajaan. Ei siitä voi ketään syyttää.
mielenkiintoista terroriteko tapahtui ja suomalaisia tässä joten syyllistetään. kyllä hyysärit osaa aina
Joo ihan uskomatonta pilkkaa uhreja kohtaan omien kansalaisten taholta!!
"Koska eivät liity tähän tapaukseen". Puotilan ja Kokemäen tapauksissa oli yhteisenä tekijänä se että kummassakin tapauksessa rikoksentekijä oli ulkomaalaistaustainen turvapaikanhakija kuten myös tässä Turunkin tapauksessa eli ne kaikki liittyvät siten toisiinsa. Joko meni jakeluun?
Ja aivan vastaavasti, suomalaisten tekemissä joukkosurmissa kohteet ovat olleet sattumanvaraisesti valikoituneita isompia ihmisjoukkoja kuten ilmeisesti nytkin -- joten yhtäläisyysviivan kait vedät niihinkin? Jos yhtä liukkailla mennään, niin suomalaiset vittuun Suomesta?
Sanotko suvakki mihin me karkoitamme suomalaisen vaarallisen henkilön?
Osa takaisin Karjalaan ja loput saunan taa? Mut eikös vaan, että jos kerta on pakko niputtaa maahanmuuttajien rikokset, niin yhtä hyvin voi niputtaa rikoksia muillakin perusteella, kuten esim. uhrien määrällä? Se Hyvinkään ammuskelijakin lusii tuomiotaan ja niin tällekin käy.
Tilastollisesti kuluu varmaan ainakin 100 vuotta, että kukaan uhkaisi kantasuomalaisten suorittamien henkirikosten määrää Suomessa. Perheväkivaltaakaan ei muutama ulkomaalainen pysty horjuttamaan. Et mikä tässä on se ongelma. Suomalainen saa kännipäissä tappaa ja örheltää mut ei suathana kukkaan muu.
No jos minä saan ryypätä puoli vuotta ja sinä aloitat vasta sitten, niin saat sinä tehdä aikamoisen teon jos otat sen kiinni viikossa. En toki epäile, että ettekö te Karttuset siihenkin pystyisi. Minä tosin en pystyisi ryyppäämään puolta vuotta, mutta sehän onkin meidän yksi eromme.
Tällä menolla ei kestä kymmentäkään vuotta, kunnes suurin osa euroopasta on islaminuskoinen.
Et mikä tässä on se ongelma?
Fakta vaan on että hyökkäys loppui poliisin luotiin ja auttaminen TYKSin heiniä. Turha rakennella sankaritarinoita.
Tottahan tuo on. Enemmän tämä (miten ihmiset toimivat) on ajankuva, miten moni suomalainen tarttuu videokameraan, kun käden ulottuvilla kärsitään.
Taidat tarkkailla vain Suomea. Yleinen ilmiö tuo uhrien kuvaaminen on ympäri maailmaa, oksettavaa mutta totta.
Nimimerkki eiNäinÄläViitsi, jos suomalaiset murhaajat pitäisi karkoittaa Suomesta vittuun niin äiti vittu olisi ainoa johon niitä mahtuisi kerralla enemmän.
Eihän suomalaiset maanteiden kolaripaikoilla enää pysähdy auttamaan, vaan ajavat uteliaina kurkkien ohi.
Sitten kun ambulanssit ja poliisit ovat paikalla, riittää kyllä väkeä. Pientareet ovat solkenaan täynnä autoja, joista lumpsitaan housuja nostellen ja kamera kädessä ottamaan kuva kotialbumiin.
Viime aikoina useamman kerran ulkomaalaistaustainen henkilö on ollut se, joka on hypännyt veteen ja pelastanut jonkun hukkumasta tai on mennyt rohkeasti estämään puukotusta.
Fakta on se,että auttajina olisi pitäny olla Sipilä,Orpo,Risikko,Katainen,Niinistö ja monet muut jotka paasaa pää punaisena MEIDÄN pitää ja pitää ottaa pakolaisia KUKA käskee ottamaan yhtään no tietysti EU ja sitä nuollaan pelkurimaisesti ylivelkaantuneena pelätään jotain sanktioita virkamiehet on valmiita tappamaan kansalaisia turvatakseen rahavirrat yhteiskuntarauhan merkitys on niille vieras käsite.
Täytyy nyt sanoa suoraan, että ilman ulkomaalaisia, uhriluku voisi olla suurempi. Onneksi näin. Onneksi puuttuivat asiaan ja estivät vielä suuremman verilöylyn. Samoin kiitos supisuomalaisille, jotka reagoivat hätään ja lähtivät auttamaan apua tarvitsevia. Vastaavassa tilanteessa toivon, että itse uskaltaisin tomia. Sekään ei ole itsestään selvää, kun on tottunut mäkkärielämään. Voi olla, että kyky auttaa käytänössä on surkastunut ja kadonnut olemattomiin. Voi olla, että selviytymiseen liittyvä geeniperimä on vauraissa länsimaissa rapautumassa tarpeettomana.
täysin päättäjien vika kun antavat kielteisen päätöksen saaneen kulkea vapaana?
Ilman ulkomaalaisia uhriluku olisi 0, revi siitä suvakki.
Jos ei oteta huomioon suomalaisten itse suorittamia henkirikoksia joissa taas Suomi johtaa tilastoja oliko suutuspäissä tehdyissä puukotukisissa tms. Et ei kannata heittäytyä tekopyhäksi näin sunnuntaina.
Mut nehän mielletään ylesesti hyväksytyksi suomalaiseksi toiminnaksi.Kun valkea suomalainen tappaa niin se vaan nyt kuulukin asiaan ei siitä kannata puhua.
Johtopäätös: Tappajia olisi enemmän kuin tarpeeksi omastakin takaa.
Silti pitää hyysätä ulkomailta lisää. Ei kannataisi heittäytyä tekopyhäksi suvakinkaan.
miksi päättäjiä ei vaadita vastuuseen virheistään?
Ai siitä, että ilmastonmuutos pakottaa miljoonat ihmiset liikkeelle vileempiin maihin tai et kukaan ei viitsi jaksa, ei ole kiinnostunut ratkaisemaan olemassa olevia konflikteja Syyriassa, Afhganistanissa jne. Eiks Ahtisaaren vois lähettää omaustannushinnalla neuvottelemaan sopua vaikka kansalaiskeräyksellä. :)
Tämä oli mitä osuvin ja paikkansapitävin kommentti: "Ilman ulkomaalaisia uhriluku olisi 0. "
No voi v**tun Jani! Me suomalaiset haluamme eroon noista terroristeista ja annamme poliisin jahdata heitä! Sitä paitsi videoilla mitä itse olen nähnyt, vain suomalaiset auttavat ja ananaskampauksilla varustetut matut seisovat vaan ympärillä steppaillen. Hyvä, että suomalaiset ovat kuvanneet videoita, joilla voidaan asiat todistaa. Katso itse MV-lehden sivulta.
Suomalaisten kurkunaukivetämisistä ei vaan puhta mediassa mitään. Ne lakaistaan maton alle. Ne ovat onnettomia sattumia.
Jos joku terroristi hyökkäisi kimppuuni, ja makaisin verta vuotavana kadulla.
Niin minulla ei ole mitään sitä vastaan että siitä otettaisiin kuvia ja videota.
Olisipa aika sairas ajatusmaailma, jos verta vuotavakin vielä olisi sitä mieltä että häntä kohdannut rikos pitää piilottaa julkisuudelta, ettei tekijä (ihana suklaasilmäinen kulttuurinrikastaja) vain saisi vihoja päälleen.
Kuukaan Kanta-Suomalainen ei edes uskaltanut tulla haastatelluksi tv:n ohjelmaan kaikki olivat ulkomaalaistaustaisia.
Suomipoika on peloissan.
Suojelen vain lähiomaisiani enkä riskeeraa itseäni virheiden vuoksi joita idoottipolitikot tekivät !
No jos perässä juokseminen on auttamista. Ei nämä iltalehtien "sankari" miehet muuta tehneet ennen kuin tyyppi oli poliisien huostassa. En kyllä usko etteikö suomalaiset olisi tehneet vähintään samaa siellä.
Jotain hämärää noissa jutuissa on kun pelkäävät kommentteja näihin auttamisiin liittyen koska ei saa kommentoida.
Taidetaan vähän kokeilla turkulaisten pinnaa.
Suurimmalla ns. maallikoilla ei ole joko psyykkistä kykyä tai tietoa auttaa hätätila-potilasta. Ammatti auttajatkin kelaavat hoitotyön prosessia saatuamme tiedon yleensä Hätäkeskuksesta. Eli ymmärrän ettei suurin osa kykene auttamaan jos joku vuotaa kuiviin. Maahanmuuttajat tulevat maista, jossa on sota. He ovat siellä joutuneet auttamaan silpoutuneita ihmisiä. Heillä on kyky toimia tästä syystä.
Katso tästä oikeat uutiset, niin tiedät ja ymmärrät paremmin:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14968715/uusi-media-perustettu-#comment-90886771
Lukekaa tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14968195/haussa-video-jolla-mamu-auttaa-turussa
Kun kaikki Allahakbaraattoritkin saavat medioiden ansiosta tiedot auttajista nimien kera niin saa roppakaupalla lisää vastaavia tehtäviä, kun kaikki lykkäävät seuraavankin kerran saman puolustajan Allahakbaraatoreita vastaan, jolloin siis kaikki Allahakbaraattoritkin silloin tietävät kuka on taas tulossa puolustajaksi. Ja parhaimmillaan saavat puolustajan kotiosoitteen netistä vaivatta käyttöönsä. Helppoa, vaivatonta ja turvallista hommaa siis?
Lakimiehetkin ihmettelevät, mitä tuo puolustaja oikein tekee?
Niin, N kappaletta masinoivia Allahakbaraattoreita löytyy tarvittaessa paikalle jos paikallekin.