Jokainen laiton maassaolija on UHKA

Laittomasti maassaolijat huostaan. Ei kekkulointia kaupungilla kustannuksellamme, mielenosoituksia, kantaväestön murhia. Keinoja löytyy lähettää jokainen kotimaahansa.

Risikko on vain huolissaan, ettei laittomia käytetä hyväksi maassamme. Ei meidän hengestä. Täti on kaukana todellisuudesta.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Myös lailliset pakolaiset ovat vakava uhka suomalaisille monellakin muulla tavalla kuin vain terroriuhkan kasvattajina, ja siksi heidän tulee palata omaan kulttuuriinsa heti kun se suinkin on mahdollista!

Äänestä

Meinasi alkaa naurattaa, kun päättäjät äsken uutisissa spekuloivat, että laittomasti maassa olevien rangaistuksia pitää kiristää.

Nythän he saavat vain sakkoja - jotka suomalaiset maksavat kaiken hyvän lisäksi - mutta tulevaisuudessa heille voitaisiin tuomita jopa puolen vuoden vankeusrangaistus, josta koituvat kulut suomalaiset edelleen maksaisivat asianajopalkkioineen päivineen.

Mitä halavattua? Vankeusrangaistus?

Pyydän ja rukoilen polvillani: järki hoi, älä jätä, älä edes meidän päättäjiämme.

Eiköhän AINOA OIKEA tapa ole palauttaa laiton kuljeskelija saman tien kun tavataan kuleksimasta. Ensin säilöön, sieltä kotiinsa.

Kiitos etukäteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JärjetöntäPOLITIIKKAA kirjoitti:

Laittomasti maassaolijat huostaan. Ei kekkulointia kaupungilla kustannuksellamme, mielenosoituksia, kantaväestön murhia. Keinoja löytyy lähettää jokainen kotimaahansa.

Risikko on vain huolissaan, ettei laittomia käytetä hyväksi maassamme. Ei meidän hengestä. Täti on kaukana todellisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu