Kirkko lopetti palautusten vastustamisen?

Evl-kirkko on ollut johtavassa asemassa vastustamassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia.
Nähdäkseni kirkko on myös saanut hidastettua palautusprosessia.
Kirkko on myös osallistunut mielenosoituksiin ja myös rahoittanut esim lentoaseman mielenosoituksia, joissa lentoturvallisuus vaarantui mielenosoitusten takia.

Turun terrori-iskusta on tässä vaiheessa selvinnyt että epäilty puukottaja on kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut, mutta ei ole saatu palautettua.

Terrorismitutkija Alan Salehzadeh sanoi jo toukokuussa: "Suomessa kävelee tikittäviä aikapommeja"

Kirkolla on ollut merkittävä rooli "aikapommien" lisääntymisessä, yhtään väheksymättä monia johtavia poliitikkoja, jotka myös ovat pyrkineet jarruttamaan palautuksia.

Kirkko ja monet laitalahkot ovat myös menneet halpaan, kun kuvittelevat koko ikänsä muslimina eläneiden kääntyvän oikeasti kristityiksi pelkällä sormen napsautuksella.
Puhutaan sadoista kääntyneistä, jossa täytyy olla suurin osa valekääntyjiä, koska nyt yhdeksi perusteeksi turvapaikalle käy se jos on kääntynyt kristityksi.
Laitalahkolaisten IRR-TV kehuskeli jo marraskuussa kääntyneitä olevan yli tuhat.

Nyt en ole Turun iskun jälkeen onneksi huomannut kenenkään vastustavan palautuksia.

28

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiva kun peukutit taas itseäsi🤗

    • usko.vainen

      Kuulappas Pe.ku. Pääsikö taas valhe ihan tahallaan vai tahattomasti?

      "Puhutaan sadoista kääntyneistä, jossa täytyy olla suurin osa valekääntyjiä, koska nyt yhdeksi perusteeksi turvapaikalle käy se jos on kääntynyt kristityksi."

      Ilmeisesti tahallisesti koska viittasit IRRTV:hen 😉
      Laitatko sen todisteen missä sanotaan kristityksi kääntymisen esistävän turvapaikan saamista, kiitos!

      Tässä muuten hyvä kääntyneen haastattelu
      "Turvapaikanhakijan tie voi olla tuskainen ja täynnä vaaroja. Miksi heitä saapuu Suomeen? Vieraana afgaanimies."

      http://vod.tv7.fi/vod/marttyyrien_aani/marttyyrien_aani-142-w.MP4

    • Mihin Pe.ku hävisit?

    • Nyt jo 70% käännytyksen valittajista perustelee valitustaan kristinuskoon kääntymisellä.

      Alkujaan Kalevan uutinen viime keskiviikolta kopioituna Iltalehdestä:

      "Kaleva: Yhä useampi turvapaikanhakija ilmoittaa kääntyneensä kristinuskoon vasta kielteisestä päätöksestä valittaessaan
      Migrille palautuvista turvapaikkapäätöksistä 70 prosentissa uusi peruste on kristinuskoon kääntyminen."

      • Mutta sillä ei ole vaikutusta turvapaikan saamiseen.
        Heillä on tästäkin asiasta väärä tieto kuten sinullakin, eiks niin? 🤗


      • ukova.nainen

        Se oli Päivi räsänen joka nosti haloon, että kääntyneen sanaa on uskottava eikä saa palautta,
        joissain kristittyjen blogeissa pidettiin vainona kun haastattelussa kysytään perusteluja kääntymiselle.
        Kristinusko on yksi peruste turvapaikalle, mutta ei takaa sitä automaattisesti ja siitä onkin ollut apua jo turvapaikan hakijoile.


      • ukova.nainen kirjoitti:

        Se oli Päivi räsänen joka nosti haloon, että kääntyneen sanaa on uskottava eikä saa palautta,
        joissain kristittyjen blogeissa pidettiin vainona kun haastattelussa kysytään perusteluja kääntymiselle.
        Kristinusko on yksi peruste turvapaikalle, mutta ei takaa sitä automaattisesti ja siitä onkin ollut apua jo turvapaikan hakijoile.

        Tietoa
        http://www.migri.fi/nain_palvelemme/asiakastiedotteet/tiedotteet_turvapaikka/1/0/kristityksi_kaantymalla_ei_saa_automaattisesti_turvapaikkaa_73615


      • ukova.nainen kirjoitti:

        Se oli Päivi räsänen joka nosti haloon, että kääntyneen sanaa on uskottava eikä saa palautta,
        joissain kristittyjen blogeissa pidettiin vainona kun haastattelussa kysytään perusteluja kääntymiselle.
        Kristinusko on yksi peruste turvapaikalle, mutta ei takaa sitä automaattisesti ja siitä onkin ollut apua jo turvapaikan hakijoile.

        "Kristinusko on yksi peruste turvapaikalle, mutta ei takaa sitä automaattisesti ja siitä onkin ollut apua jo turvapaikan hakijoile. "

        Juu, noin se menee.
        Se tosiaan on yksi peruste turvapaikalle ja käsitellään tapauskohtaisesti.
        kristiuskoon kääntymiset ovat aiheuttaneet myös hakemusten palauttamisia alempaan oikesasteeseen tai maahanmuuttovirastolle.
        Siitähän tulee jo automaattisesti jopa puoli vuotta lisäaikaa Suomessa kun hakemusta käsitellään uudestaan.


    • KTS--

      Räsänenhän se nosti esiin että kristityille ja varsinkin vasta kääntyneille on oltava jonossa etupaikka.

      • Tuota se yritti jo ollessaan ministeri.
        Hänen mielestään ainoasaan kristityillä on oikeus turvapaikkaan.


      • Ninnukkainen
        Pe.ku kirjoitti:

        Tuota se yritti jo ollessaan ministeri.
        Hänen mielestään ainoasaan kristityillä on oikeus turvapaikkaan.

        Mikä ihan järkevää onkin kun ei ainakaan täällä Euroopassa ole ollut kristittyjen tekemiä terrori-iskuja viime aikoina.


    • Näin.on

      Kovin on ollut kirkko nyt hiljainen käännytettyjen auttamisesta, eikä asian aktivistejakaan ole näkynyt tapahtumia kommentoimassa.

      • Mummomuori tais olla etupäässä.

        Jos vapaiden suuntien seurakunnilla on yli tuhat käännytettyä, niin mikä onkaan pelkona, kun lähes kaikki on heidän vihollisina pitämiään valekääntyjiä?


    • uskonnot.kiellettävä

      Siinä nyt näette mitä uskonnot saavat maailmassa aikaan.
      Ellei niitä olisi ollenkaan, täällä olisi varmasti paljon rauhallisemapaa.
      Kaikenmaailman kirkot ovat pahan alku juuria.

      • älä.hömpsöpä

        Älä syytä muita siitä mitä islam opettaa ja muslimit tekevät.


      • En usko, että kovin paljon rauhallisempaa olisi vaikka uskontoja ei olisikaan, jos ihminen olisi vielä olemassa.


      • Poliisi ei ole vielä ilmoittanut epäillyn uskontoa.

        Tatuointi vasemmassa käsivarressa viittaa siihen, ettei ole muslimi.
        Hän on valittanut kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.

        70% valittajista käyttää yhtenä perusteena kristinuskoon kääntymistä.


      • mitä.veikkaat
        Pe.ku kirjoitti:

        Poliisi ei ole vielä ilmoittanut epäillyn uskontoa.

        Tatuointi vasemmassa käsivarressa viittaa siihen, ettei ole muslimi.
        Hän on valittanut kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.

        70% valittajista käyttää yhtenä perusteena kristinuskoon kääntymistä.

        Ei tarvitse ilmottaa, ilmoitti sen itse huutamalla Allahu akbar.
        Mitä luulet Pe.ku onko tappaja sunni vai shiia?


    • Googleta

      Islamin Aikapommi. Profeetta Muhammad: "Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, tappakaa hänet".

      • Pudis55

        Niin ja tässä raamatusta.
        5. Moos. 13:13-16 ”Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia … teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa.”


    • koraaniKehottaaVainoon

      Vainouskonnon harjoittajat ovat uhka ihmisen turvallisuudelle, hengelle ja terveydelle? Evl kirkko maksakoon uhreille miljoonan per puukotettu korvaukset, syylliset tilille.

    • Nostaja

      Nostan.

      Jatkaako kirkko kännytettävien hyysäystä?

      • putkaalinnaavankeutta

        Sopii yrittää, nyt Risikko lupailee että matun piiloittaminen kriminalisoidaan.


      • putkaalinnaavankeutta kirjoitti:

        Sopii yrittää, nyt Risikko lupailee että matun piiloittaminen kriminalisoidaan.

        Jostain syystä puukottaja on Suomeen saavuttua lähetetty kristilliseen opistoon?

        kyllä tuolla touhulla saa kaiken menemään pieleen.


      • putkaalinnaavankeutta kirjoitti:

        Sopii yrittää, nyt Risikko lupailee että matun piiloittaminen kriminalisoidaan.

        Nyt on selvinnyt sekin että Pansion vastaanottokeskuksen asukkaat on usein varoittaneet turhaan johtoa epäillyn uhkakäyttäytymisestä.
        Vastaanottokeskuksen johtaja Jaana Sikiö on aiemmin sanonut, että heillä joutuu laulamaan kristillisiä lauluja, koska se hänen mielestään kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.

        Kristiuskoa siis tuputetaan väkisin turvapaikkaa hakeville muslimeille.


    • Mahumetti

      Se yksi suvakkipelle valittiin piispaksi - ei enää tarvetta riekkua mediassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe