Olemme sodassa, asioilla nyt oikeat nimet !

Terrorismin torjunnassa on ehkä Suomessakin ylitetty nyt se raja, jonka jälkeen pelkkä sosiaalitoimi tai ehkäisevä poliisityö eivät enää riitä, arvioi terrorismin tutkija, sotatieteiden tohtori Antti Paronen Iltalehdelle.
Parosen mukaan terrorismia torjutaan eri puolilla maailmaa erilaisin ratkaisuin. Raqqan esikaupungissa toimitaan toisin kuin Pariisin esikaupungissa. Toisaalta vasta värväytymässä oleviin henkilöihin ei kannata suunnata voimakeinoja.
10138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ilmeisesti meillä olis syytä vilkaista punavihreän kassakaappiin, mitä sieltä löytyisi asian tiimoilta.
Ainakin jo tiedossa viranomaisten haitantekoja. Myös kirkko astunut politiikan tantereelle punapää papin muodossa.

Ei me voida olla maailman omatunto, ei meillä ole resursseja siihen, Halosen vaatimuksien mukaan, meidän pitäisi jättää kotimainen avustus. Punavihreät kuvittelee meidän elävän öljylähteitten päällä, kun lapiolla vähän tökkää maahan öljy pulppuaa.

Äänestä
  • Miksi nykyhallitus sellaisia sitten puuhastelee, kutsuu pakolaisia maahan ja muuta kansan ja valtion vastaista toimintaa.

    Äänestä

  • Outoa.toimintaa.taas kirjoitti:

    Miksi nykyhallitus sellaisia sitten puuhastelee, kutsuu pakolaisia maahan ja muuta kansan ja valtion vastaista toimintaa.

    Voitko todentaa hallituksen "kutsun" vai valehtelitko ?

    Äänestä

  • gfhfdghdfghdfgh kirjoitti:

    Voitko todentaa hallituksen "kutsun" vai valehtelitko ?

    Vasemmistoliitto suorastaan valehtelee maailman menon.
    Taas tuli esille. Hänen muodossaan >
    " Outoa.toimintaa.taas
    20.8.2017 20:39
    Miksi nykyhallitus sellaisia sitten puuhastelee, kutsuu pakolaisia maahan ja muuta kansan ja valtion vastaista toimintaa."

    Heidän ainoa mukanaolo politiikassa on valehtelu.

    Äänestä

  • Outoa.toimintaa.taas kirjoitti:

    Miksi nykyhallitus sellaisia sitten puuhastelee, kutsuu pakolaisia maahan ja muuta kansan ja valtion vastaista toimintaa.

    Valheilla on yleensä lyhyet jäljet niin kävi taas sinun kohdalla.

    Äänestä


  • Niinainakunsossupuhuu kirjoitti:

    Valheilla on yleensä lyhyet jäljet niin kävi taas sinun kohdalla.

    Niinhän tarnoillesi on käynyt, kaikki valheet paljastuneet. Eikö hävetä ?

    Äänestä

  • gfhfdghdfghdfgh kirjoitti:

    Voitko todentaa hallituksen "kutsun" vai valehtelitko ?

    Sinäkin kepulaisena olet todentanut kutsun jo 2000-luvulla. Vanhanen ja Katainen halusivat Suomeen 1,8 miljoonaa ulkomaalaista.

    Sipilä lupasi ulkomaalaisille asuntonsa ja toivotti ulkomaalaiset tervetulleiksi Suomeen. Sipilä sanoi haluavansa olla mukana rakentamassa monikulttuurista Suomea.

    Turussa 18.8.2017 kaksi ihmistä murhannut ja kuuden ihmisen murhaa yrittänyt ulkomaalainen saapui Suomeen vuonna 2016 eli Sipilän hallituksen aikana ja luvalla.

    Äänestä

Suomessa ollaan Parosen mukaan nyt sen kysymyksen äärellä, tunnustetaanko terrori-isku sodankäynniksi vai ei. Länsimaissa sodankäynti oikeutetaan yleensä puolustuksellisena toimintana ja sama pitäisi ymmärtää terroristinkin näkökulmasta...

Äänestä
  • Vaikeata on enää, pääsivät juoksemaan yli, perhana.............

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurooppaherää kirjoitti:

Terrorismin torjunnassa on ehkä Suomessakin ylitetty nyt se raja, jonka jälkeen pelkkä sosiaalitoimi tai ehkäisevä poliisityö eivät enää riitä, arvioi terrorismin tutkija, sotatieteiden tohtori Antti Paronen Iltalehdelle.
Parosen mukaan terrorismia torjutaan eri puolilla maailmaa erilaisin ratkaisuin. Raqqan esikaupungissa toimitaan toisin kuin Pariisin esikaupungissa. Toisaalta vasta värväytymässä oleviin henkilöihin ei kannata suunnata voimakeinoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu