Juutalaisten Raamatussa esitetty Babyloniasta

Raamatussa_esitettynä

Varmasti kaikkien maiden esivalta kadehtii Babylonian kuninkaan valtaa kaiken inhimillisyyden yläpuolella, sillä ihminen ei tahdo olla syyllinen Jumalan tuomioistuimen edessä aikanaan, ja tästä syystä tahtoo itselleen maan hallitsijana sellaisen suvereenin aseman, kuten natseilla oli ja islamin uskonoppineilla on myös nykyään esimerkiksi Iranissa. Samoin ihmisten keskuudessa kommunististisissa järjestelmissä vallitsee ja Turkissa myös tätä nähtävissä, samoin tietysti kaikkialla missä esivalta syyllistyy rikoksiin ja esittää että toimii oikein kansalaisiaan kohtaan oli syytökset vastapuolelta millaisia tahansa. Näin on tietysti kaikkialla, sillä ihmisen luonto on sama ollut aina ja samoin Jumalan Jeesuksessa, mutta ihmiset eivät sitä vain tahdo arvostaa sillä itsensä kieltäminen ja ristin kantaminen ei ole tässä ajassa populaaria vaan kauhistus monien mielestä todellisuudessa koska eivät tunne Raamatun Jumalaa eikä Jeesusta eikä ristinsä merkitystä.

25

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamatussa_tästä

      Oliko Job vai ystävänsä oikeassa ja onko demokratiassa enemmistö oikeassa?

    • Ihmisten_maailmassa

      vähemmistöt ovat aina uhrattavissa ja jopa voidaan sitä perustella rauhan säilymisellä. Raamatussa myös pahuuden harjoittaja esittää "nyt on rauha ei mitään hätää".

    • Venäjältä_lähtöisin

      Venäjältä lähtöisin oleva TV on kaikkialla oivallettu valtaa pitävien hyväksi tiedotusvälineeksi. Sodissa aina ensimmäinen uhri on totuus, ja sotia eivät ole vain eri kansakuntien väliset konfliktit vaan myös täysin erilaiset asiat. Valtaapitävät nauttivat propagandasta omien etujensa ajajina.

    • Ei_kai_sentään

      tässä nykyajass esitettyjä voi kukaan ymmärtää kuin POLIISI? POLIISILLA valta kaikessa yhteiskunnissa, ei kai sentään Raamatun kautta edes Jumala voi esittää sellaista mitä POLIISI ei voisi esittää sen suuren koneistonsa kautta ja yhdistettynä kaikkien valtakuntien poliisitahot keskenään. Ei sentään, sillä POLIISI on yhteiskunnissa se vallankäyttäjä!

    • Eikös_POLIISI

      Eikös Poliisi yhteiskunnassa anna luvat rahankeräykseen vaikka Jeesus kielsi apostoleiltaan sen kukkaron mukaanottamisen? Olen pahoillani tietämättömyydestäni, ja eikö poliisi mahtisanallaan aja riivajat ihmisistä vaikka Jeesus antoi vallan apostoleilleen tähän toimintaan? Anteeksi tietämättömyydestäni, ja eikös poliisi paranna sairaat sanallaan, vaikka Jeesus tätä teki ja vallan antoin apostoleilleen tähän, mutta ovat nykyajan poliisit Jeesuksen apostoleja, jotka herättävät kuolleita ja tekevät hyvää, sillä Paavalin mukaan esivalta on Jumalasta, vai olisiko palomiehet sitten polisien sijaan tai lääkärit, sillä Luukas oli lääkäri, kai nyt joku taho nykyisessä yhteiskunnassa edustaa Jeesusta? Tietysti papit, sillä voivat parantaa sairaita Pyhässä Hengessä ja herättää kuolleita ja myös vapauttaa riivattuja pahuuden henkivalloista, ja hienoa että keksin viimein miten Jumala on tahtonut myös Suomessa nämä Jumalan Valtakunnan asiat hoitaa, ja vähän aikaa jo ajattelin, ettei olisi mitään tahoa Jumalassa, vaan kaikki olisi Saatanasta.

      • Oletko_hölmö

        poliisi toimii kuten yhteiskunta säätää!


    • Nyt_odotetaan_Jeesusta

      Nyt odotetaan apua taivaasta!

    • Ei_vaineskaan

      Kenen kuva siinä rahassa onkaan, sori erehdyksestä!

    • Odotetaan_tätä

      Jeesuksen kuva on rahassa! Ehkä Jeesuksen kuvaa ei koskaan tule rahaan, mikä sääli :)

    • Näin_Suomessa

      ehkä ainakin Niinistön kuva sentään saadaan rahaan, oli sitten kolikko tai seteli!

    • Tolkkua_asioihin

      Niinistö ei varmaan edes toivo kuvaansa rahaan!

    • Tärkeintä_lienee

      ettei terroriteon tehneen kuvaa tule rahaan! Ihan vakavasti!

    • Ihan_oikeesti_

      Ihan vilpittömästi kaikki ihmiset toimii!

    • Kysy_vaikka_

      Kysy vaikka terroristilta, ihan vilpittömässä hyvässä tahdossa hän toimii myös Suomessa. Hänet on kasvatettu siihen!

    • Suomalainen_valta

      Suomalainen valta kyllä osaa erottaa naisten vihaajat naisten keskinäisestä sympatioista ja varsinin siihen asemaan asetettujen naisviranomaisten taholta, sillä aina mies on se syyllinen ja nainen syytön tällaisissa tapauksissa!

    • Johtopäätelmä_siis

      Johtopäätelmä siis ettei kyse ole vain terrorismistä vaan nimenomaan naisiin kohdistuneesta terrorismista, sillä naiset kokivat suurimmat vahingot ja miehet vain sekundäärisiä vahinkoja.

    • Kuinka_ihanaa

      Kuinka ihanaa onkaan kun naiset tekevät yhteistyötä Poliisien kanssa omia miehiään vastaan! Poliisi rakastaa kansalaisten tarkkasilmäisyyttä!

    • Poliisi_tahtoo_naisten

      Poliisi tahtoo naisten esittävän kaiken miestensä alkoholin juomisen ja siitä johtuvat äänekkään keskustelun, että voi itse tehdä virka- eli esivaltana sen päätöksen, ketä tahtoo syyttää ja kenet vapauttaa mahdollisista syytöksistä! Tämä on erityisen tärkeää ja koskee jokaista päivää tulevien vuosien suhteen, sillä POLIISI on tosissaan miesten kohdistamasta väkivallasta naisia tai tyttäriään kohtaan! Hätänumero on 112 ja soita heti, kun mies esittää vähimmässäkin määrin mielestäsi väkivaltaa tai on muutoin juopunut omassa kodissaan, sillä poliisilla on se yksipuolinen valta näissä tilanteissa rangaista miestänne tai ketä tahaansa ihmistä tai jopa Jeesusta joka veden viiniksi muutti ilman esivallan lupaa Israelissa Rooman vallan alaisuudessa! Tietysti voin ilmoittajana olla väärässä, kuten myös poliisi putkaan ihmisiä viedessään!

    • Tietysti_todellisudessa

      Poliisin olisi hyvä esittää mitä miehet saa omissa kodeissaan tehdä ilman putkaan viemistä! Mutta eihän ne sitä tee, sillä YLE:n sivuilla tekstiteeveessä esitetään vain rikollisuudesta ja sen mahdollisuudesta ja silti viedään Suomessa monia miehiä putkaan vaimojensa tai muiden naisten esittämien syytteiden mukaan, eikä poliisi välitä yhtään miesten esittämästä todellisuudessa. Tätä on Suomalainen Tasa-arvo vuonna 100 itsenäisyydestä! On hienoa olla suomalainen mies 2017, ja samalla ymmärrän hyvin Jeesuksen ongelmaa oman kansansa kanssa, sillä Jeesus on Israelin Ylkä eli Morsian, jonka vaimo tahtoo murhata ristillä, kuten on konkreettisesti tapahtunut roomalaisten sotilaiden toimesta, sillä juutalaisilla ei valtaa ollut Ylkäänsä itse murhata ristillä!

    • Ymmärtäkää_aloitus

      poliisi on vain Babylonian edustaja!

    • Totuus_Raamatussa

      Totuus Raamatussa ja Ilmestyskirjassa ja Iisebelistä, kuinka yhteiskunnassa 4000 edustajaansa ja Eli ainoa Jumalan profeetta. Ihan sama ymmärrättekö, sillä Jeesuksessa on voitto tästä maailmasta ja Saatanassa eli Iisebelissä on tuhoutuminen! Olen vain väsynyt tähän paskaan Suomessakin tässä laittomuuden ajassa!

    • Paskankaan_merkitystä

      paskankaan merkitystä poliisilla tai muillakaan auktoriteeteillä! Saatana toimii!

    • Poliisi_luulee

      Poliisi luulee hallitsevansa tilannetta ja syyttää syyttömiä!

    • Saatanan_poliisi

      Todellisuutta on tässä ajassa!

    • "Jeesuksessa on voitto tässä maailmassa............ " .

      Niin varmaan, kirkko rahoittaa laittomien maahantulijoiden mielenosoituksia ..... mitä muuta se rahoittaa?
      Juokse puukkoon, niin pääset nopeammin Jeesuksen luokse.

      Kirkko lohduttaa sitten, että Jeesus ottaa vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe