TIEDUSTELULAKI SINUA VASTAAN

vihervasemmistohippi

Britannialla on maailman teknisesti ylivertaisin dataurkinta GCHQ ja se ei kyennyt estämään terrori-iskuja Lontoossa. USAlla on toiseksi paras dataurkinta maailmassa ja se ei ole kyennyt estämään terrori-iskuja USAssa esim. 911, Boston, Orlando. Venäjällä on todennäköisesti seuraavaksi tehokkain dataurkinta, sekään ei ole kyennyt estämään terrori-iskuja Venäjällä.

Dataurkinta ja perustuslain muutokset tehdään ihan muista syistä. Terrorismi ja huumesota on tekosyitä joilla näille muutoksille saadaan kansan hyväksyntä. Niitä EI KÄYTETÄ terrorismintorjutaan. SUPOlla oli tieto iskun tehneestä henkilöstä. Häntä olisi voitu tarkkailla jo nykyisen lainsäädännön turvin. Oli syytä epäillä henkilöä rikoksen tekemisestä ja terroristisoluun kuulumisesta. Näin ei tehty, vaikka laki mahdollisti.

Älä usko mitä hallitus sanoo. Ajattele itse. Muista historia. Suomalaisten on tartuttava aseisiin kohta. Opettele valmistamaan teräaseita, jousia, ansoja. Selvitä mitä luonnonantimia voi syödä, opettele varsinkin myrkkysienet ja marjat. Hanki teltta, makuupussi ja riittävän lämpimät vaatteet. Sota on tulossa. Kaikki aistivat sen nyt.

13

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Radio_ja_paristoja

      Huumeista päästään kun niitä lakataan käyttämästä ja ihannoimasta. Jokainen voi tykönään lakata kuluttamasta väkivaltaviihdettä, jossa teemana on vaikkapa huumekauppa. Media voi lakata arvottamasta huumetakavarikoita rahassa, sen sijaan kertoa, kuinka monta ihmistä takavarikoitu päihdemyrkkymäärä olisi tappanut. Massavalvontaa vastaan voi toimia käyttämällä salausta varsinkin silloin, kun ei ole mitään salattavaa.

    • näinhänseondd

      mitä ne nuo hyödryttää datata sun muut

      nuo tekee konkreettisesti ilman paljo tarvi nuo tekijämiehet mitää, ottavat vaa jokun auton yhtäkkiä ja lähtevät paahtamaan

      veikkaan et jollain kirjekyyhkyillä viestii nää tai vastaavalla, siinähä tutkivat dataa siel munkkipossua mussuttaen nörtit suojatyöpaikoissaan

    • TilaisuusTekeeKyttääjän
      • 17-52

        Kiirettä pidetään siksi että kukaan ei ehtisi lukea mitä paperia ollaan hyväksymässä.


      • HeTienaavatSillä
        17-52 kirjoitti:

        Kiirettä pidetään siksi että kukaan ei ehtisi lukea mitä paperia ollaan hyväksymässä.

        Käytetään Mr. Himaskataisen kreikkapaketti-tienaustaktiikkaa hyväksi...

        Ja taas joku tienaa tällä.


    • oiuyuioiuj

      Suomalaisten yksityisyys on nykyään mitätömän huono.

      Lähes jokaisella on läpeensä vuotavat Android, Windows, NSA, appsit jne.

      Lisäksi ketä tahansa voidaan "epäillä."

      Suomalaisten heikkoa yksityisyydensuojaa on parannettava, ehdottomasti.

      • EuroopanPuolesta

        EU:lle oma vapaan lähdekoodin Linux-käyttis pc ja mobiilipuolelle ja open sourcea myös toimisto-ohjelmiin ym. sekä firmwareen. Miksi me luovutetaan Euroopan tietotaito, kilpailutukset ja patentit jenkeille, kinukeille ja venäläisille?


    • realismi____

      hölmöläisten hommia ei urkinnalla tällaisia puukotuksia estetä vaan sulkemalla palautuskeskuksiin?

      • näiseond

        tämmöinen kriisi ilmennyt, nuo tuhannet kerättävä suljettuihin ei keskuksiin
        vaan palautuslaitoksiin

        työttömät työllistyy vartioimaan näitä potentiaalisia hirviöitä


    • ruskeakeltainen

      Tiedustelulaki tehdään siksi, että suomalaiset poliitikot ovat niin tyhmiä, että ne eivät opi muiden maiden digiurkinnasta eli, että sillä terroristeja ja huumeukkoja ei saada kiinni. Taas on sama tilanne, kun Ukrainan kriisi puhkesi, niin Suomessa pressa ja ministerineuvosto päättivät sopia isäntämaasopimuksen Naton ohi eduskunnan laittomasti. Poliitikoilla ruskeankeltainen valuu lahkeesta niin herkästi. Puolueet saa tiedustelusta kuitenkin tarkan puolueensa kannatuksen ja se maksetaan verovaroista.

    • KiirettäPiti

      Uutta tietoahan on, että suomen köyhät ja syrjäytyneet maahanmuuttajien lisäksi on Sipilän hallitus määritellyt riskiryhmiksi, jota varten tiedustelulaki tarvitaan. Tosin Sipilän hallitus tekee köyhiä lisää. Kiirekin loppui kun sote lait uhkaa myöhästyi ja niin kiireellisenä pidettiin, että perustuslakiakin olisi pitänyt muuttaa, vouhkaajia koko hallitus.

    • Anonyymi

      Väyrynen ja EU-vastaisia EU-vaaleissa. Ei kannata EU-mallioppilaita äänestää


      Anonyymi

      7.5.2019 18:16

      EU-maallioppilas-puiolueet rahastaa vain suomea EKP-pankki-eliitin suurkapitalismi-yhiöille?

      Caruna-Katainen, Sotebisnes-Sipilä? - jne?

      ps.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/13896748/hyvia-vaihtoehtoja-googlen-hakukoneelle
      https://www.suomenuutiset.fi/kankaanniemi-varoittaa-seuraavasta-eurokriisista-suomen-tulee-varautua-euron-hajoamiseen/

      google jne on enemmän vakoilua kuin stasi-gestapo-kgb koskaan?- eliittieduskunnan tuomien tiedustelulakien jälkeen jokaista suomen kansalaista vakoillaan suomessa nyt enemmän kuin missään maassa ketään suurrikollistakaan koskaan?

      siihen mihin Hitler, stalin ja Honecker ei pystynyt- pystyi EU-neuvostoliitto?

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14968967/tiedustelulaki-sinua-vastaan

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14982757/tiedustelulaki

      oikeat rikolliset tietää aina miten välttää kiinnijääminen ja ne ei netissä kerro mitä tekevät- sensijaan jokainen kansalainen on seurannan kohde?

      https://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/02/konnien-juonet-alkaa-paljastumaan.html

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Edward_Snowden

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Edward_Snowden

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Maailmanlaajuista_joukkovalvontaa_koskevat_paljastukset_(2013_alkaen)
      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/IAO

      • Anonyymi

        Kuka noitakin jaksaa lukea?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1538
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      91
      1201
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1064
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1035
    Aihe