Sanoin aikaisemmin ja totesin muutama päivä sitten: "saitte, suomalaiset, mitä oli odotettavissa!"
Nyt oli tullut se hetki, jolloin terroristi iski puukolla viattomia. Seuraus oli hämmästyttävä
"älkää suuttuko"-reaktio. Niin, älkää nyt suuttuko, vaikka 2016 puukottaja pakotti seksuaaliseen tekoon vammaisen, pelokkaan naisen. Nuoruus, se nuoruus!
Meidän tulee ymmärtää loputtomasti kuin vanhemmat lapsiaan. Hänkin oli jonkun lapsi ja vanhemmat tunsivat mitä tunsivatkaan. Heidän tunteistaan emme ole vastuussa, omistamme ja toistemme tunteista olemme. Koska saamani rasisti-leimaan liitettiin huomautus, että tekijä pitää nimetä, voin käyttää sekä nimeä:" Mechkalia" sekä vaadittu päättäjä on : "Varsinais-Suomen käräjäoikeus." Luulisi mielipiteeni olevan luterilaisuuspalstan toverituomioistuimen hyväksymä.
Hesarissa, joka on lähteeni, kerrotaan, että hallituspuolueet ajavat vauhdilla tiedustelulakiin tiukennuksia. On aikakin. Mielestäni kirkko, asettumalla yhteiskuntaa vastaan piilottamalla paperittomia, koettamalla estää heidän palauttamistaan ja olemalla ottamatta huomioon laillisia karkotuspäätöksiä, on osavastuussa tapahtuneesta.
Tämä se seurasi!
6
146
Vastaukset
- taaasttä..sama
Palstan paikallinen pappi vaikenee. Pidetään minuutin hiljaisuus...
Vasta eilen yle uutisoi, kuinka Ruotsissa on jo 60 levotonta aluetta, joissa erilaiset jengit terrorisoivat, mutta kuinka ollakaan Suomessa ei ylen mukaan yhtään.
Nyt ollaan siis pahasti jäljessä tuon läntisen naapurin edistyneestä rikastamismallista ja kun meillä on kuitenkin pääsääntöisesti AINA pyritty sen malleja ottamaan pikaisesti käyttöön tänne itäiseen periferiaan.- taaasttä..sama
Suomi on ollut monella tapaa erilainen kuin Ruotsi. Olemme käyneet kaksi sotaa, oikeastaan kolme, Ruotsi ei yhtäkään ja kulttuurimme muistuttaa enemmän "itäisiä" virtauksia jo siksi ettemme ole niin varakkaita kuin naapuri. Lisäksi on olemassa kielimuuri, joka kyllä katoaa kun vanha polvi menee manan majoille.
Arvelen, ettei kantasuomalaisista saada mallien ottajia, mutta tulleeko sijaan väkeä joka asuttaa maamme jättäytyen sivuun mutta eläen tyytyväisenä rauhallisemmassa maassa kuin kotimaassaan ja muuttaen ympäristöä uuteen uskoon. - taaasttä..sama
Kas vain, palstan sääntöjen mukaan en saa kirjoittaa, että neljä nimettyä henkilöä on nimetyssä paikassa odottamassa nimettyä asiaa, vaikka nimetty teksti on julkinen.
Tietenkään sääntörikkomuksen nimeä ei kerrota. Se jää nimettömäksi - taastätäsamaa
Odottelen kiinnostuneena, sattuuko lisää vastaavia terroritekoja ja miten niihin suhtaudutaan. Muuttuuko Suomi niin kuin se on muiden rikosten mukana muuttunut. Muistan ajan, kun Suomessa oli huuumeita vain sotaveteraaneilla ja taiteilijoilla. Oi sitä dekadenssia! Nyt neuloja löytyy joka paikasta eikä enää voi puhua lintukodosta.
Muutummeko lähemmäs Tukholmaa vai Malmötä? Radikalisoituuko papit Isä Camillon vai vasemmistolaisten mukana taistelevan Espanjan sisällissodan papeiksi?
- MuhammedMyllypuro
Minun hymyilytti. Suomessa ateistit älykäs. Huumorintajuinen olen .Nauru aloittaja kirjoitus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122236- 1081098
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,251085Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4937Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 86845
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573