Joskus palaan haaveissani siihen yhteisöllisyyteen, mikä vallitsi ennen vanhaan maaseutukylissä. Oli ennen isojakoa parikymmentä maataloa samassa ahtaassa ryhmäkylässä mäellä. Talot olivat tasa-arvoiset. Pelto- ja niittylohkot oli jaettu niin, että kaikilla taloilla oli joka lohkossa sarka. Työajat, viljeltävät lajit, ojitukset ja aitaukset piti tehdä naapureista riippuen ja yhteistyössä. Niin. Monet asiat olivat ennen paljon huonommin, mutta monet paremminkin kuin nykyään.
Oli kivettyneet maan tavat ja ihmiset tiesivät ilman lakikirjaa, miten toimitaan. Vastakohta sille mitä Yhdysvalloissa. Sinulla pitää olla yksityistuomari, kun asiat eivät toimi ihmisten kanssa sopimalla.
Sitten jossain vaiheessa isompien talojen isännät alkoivat ylpistyä ja syödä yhdessä omissa pöydissään. Eivätkä välttämättä enää osallistuneet töihin yhdessä renkien kanssa. Samoin emännät piikojen kanssa. Myös vähempiosaisten kateus heräsi. Taloista ja ihmisistä saatettiin tehdä pilkkalauluja.
Nykyään kaikki toiminta keskittyy ja poikkeus- tai sotaoloissa joku kahjo diktaattori saa kaikki ihmiset valtaansa. Ennen isännät päättivät kyläkokouksissa ja valta oli hajautetumpaa. Oli yhteinen metsä, paimen, yhteislaidun, jakokunnan turve-, savikuoppa, vene-, tukki-, pellavavalkama, tiiliraani, myllylahko, tielahko, riihi-, lato-, maatalouskone-osuuskunta. Hevoset käyttivät kotimaista riippumatonta poltuainetta.
Suku oli yli ydinperheen, puhumattakaan yksilöstä. Ihminen sai turvan suvulta. Mutta hänellä oli myös velvollisuuksia suvulle. Valtaa ja vastuuta ei voi hajauttaa, ne seuraavat toisiaan.
Nainen oli miehensä tai suvun lähimmän miehen holhouksen alainen. Vanhin poika peri talon. Talo saattoi kyllä siirtyä naisen kautta sulhaselle, mutta vain mies saattoi olla talon omistaja tai haltija. Appivanhemmat antoivat nuorelle parille myötäjäisinä elämän edellytyksiä. Miehelle varsinkin talo, maata ja työkalut, naiselle karjaa ja kotitalousvälineitä.
Morsianta ei kosittu häneltä itseltään, vaan tämän isältä, jolla oli oikeus kieltää avioliitto. Kosija oli joku suulas puhemies, joka yritti kehua sulhasta. Sulhanen itse ei ollut välttämättä edes mukana. Paikaksi puhemies pääsi häihin ja sai usein jauhoja. Avioliitto oli sukujen välinen sopimus ja eroja ei juuri ollut. Kihlatut asuivat erillään ja yleensä ensimmäisen kerran maattiin vasta hääyönä.
Salavuoteudesta selvisi yleensä pelkällä sakolla, yksinkertainen, kaksinkertainen huoruus tai avioton lapsi sitten käräjillä isommat rangaistukset.
Ihmisille oli säädetty tehtävänsä ja ei ollut juurettomuutta, kun vain hoiti osansa, eikä haaveillut suurista. Oli aateliset, papit, porvarit, talonpojat, käsityöläiset, palkolliset, itselliset, sotilaat, myllärit ja kirkonvaivaiset.
Maankiertäjät ja kerjäläiset otettiin pirttiin yöksi. Nyt vaivaiset, sairaat, vanhukset ja marginaaliryhmät on eristetty laitoksiin tai heitä palvellaan vain viran puolesta, ei niinkään koko ihmisyydellä. Aivan kuin heidän osansa ei olisi osa sitä vaivanalaisuutta mitä ihmiselämä on. Sinällään hyvä, että on sosiaalitoimi ja vähäväkisistä huolehditaan, mutta ongelma ei sisällisesti ratkea sillä, että kaikki epämieluisa vain sysätään sivuun.
Ei muukalaisetkaan ole syy ongelmiin. Jos ihmisten yhteisöllisyys ja lähimmäisenrakkaus olisi edes maanmiesten kesken terve, ei rauhaa enää maahanmuuttajat voisi hajottaa. Täysin sisäänpäinlämpeävä kulttuuri ei saa virikkeitä ja taantuu. "Laittakaa miekka tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, siihen kaatuu. " "Joka ei yhdessä kanssamme kokoa, se hajottaa"
En osaa sanoa oliko ennen vai nykyään paremmin. Tässä vain miettimistä. Mutta sopeutumalla selviää aina.
Oli kivettyneet maan tavat ja ihmiset tiesivät ilman lakikirjaa, miten toimitaan. Vastakohta sille mitä Yhdysvalloissa. Sinulla pitää olla yksityistuomari, kun asiat eivät toimi ihmisten kanssa sopimalla.
Sitten jossain vaiheessa isompien talojen isännät alkoivat ylpistyä ja syödä yhdessä omissa pöydissään. Eivätkä välttämättä enää osallistuneet töihin yhdessä renkien kanssa. Samoin emännät piikojen kanssa. Myös vähempiosaisten kateus heräsi. Taloista ja ihmisistä saatettiin tehdä pilkkalauluja.
Nykyään kaikki toiminta keskittyy ja poikkeus- tai sotaoloissa joku kahjo diktaattori saa kaikki ihmiset valtaansa. Ennen isännät päättivät kyläkokouksissa ja valta oli hajautetumpaa. Oli yhteinen metsä, paimen, yhteislaidun, jakokunnan turve-, savikuoppa, vene-, tukki-, pellavavalkama, tiiliraani, myllylahko, tielahko, riihi-, lato-, maatalouskone-osuuskunta. Hevoset käyttivät kotimaista riippumatonta poltuainetta.
Suku oli yli ydinperheen, puhumattakaan yksilöstä. Ihminen sai turvan suvulta. Mutta hänellä oli myös velvollisuuksia suvulle. Valtaa ja vastuuta ei voi hajauttaa, ne seuraavat toisiaan.
Nainen oli miehensä tai suvun lähimmän miehen holhouksen alainen. Vanhin poika peri talon. Talo saattoi kyllä siirtyä naisen kautta sulhaselle, mutta vain mies saattoi olla talon omistaja tai haltija. Appivanhemmat antoivat nuorelle parille myötäjäisinä elämän edellytyksiä. Miehelle varsinkin talo, maata ja työkalut, naiselle karjaa ja kotitalousvälineitä.
Morsianta ei kosittu häneltä itseltään, vaan tämän isältä, jolla oli oikeus kieltää avioliitto. Kosija oli joku suulas puhemies, joka yritti kehua sulhasta. Sulhanen itse ei ollut välttämättä edes mukana. Paikaksi puhemies pääsi häihin ja sai usein jauhoja. Avioliitto oli sukujen välinen sopimus ja eroja ei juuri ollut. Kihlatut asuivat erillään ja yleensä ensimmäisen kerran maattiin vasta hääyönä.
Salavuoteudesta selvisi yleensä pelkällä sakolla, yksinkertainen, kaksinkertainen huoruus tai avioton lapsi sitten käräjillä isommat rangaistukset.
Ihmisille oli säädetty tehtävänsä ja ei ollut juurettomuutta, kun vain hoiti osansa, eikä haaveillut suurista. Oli aateliset, papit, porvarit, talonpojat, käsityöläiset, palkolliset, itselliset, sotilaat, myllärit ja kirkonvaivaiset.
Maankiertäjät ja kerjäläiset otettiin pirttiin yöksi. Nyt vaivaiset, sairaat, vanhukset ja marginaaliryhmät on eristetty laitoksiin tai heitä palvellaan vain viran puolesta, ei niinkään koko ihmisyydellä. Aivan kuin heidän osansa ei olisi osa sitä vaivanalaisuutta mitä ihmiselämä on. Sinällään hyvä, että on sosiaalitoimi ja vähäväkisistä huolehditaan, mutta ongelma ei sisällisesti ratkea sillä, että kaikki epämieluisa vain sysätään sivuun.
Ei muukalaisetkaan ole syy ongelmiin. Jos ihmisten yhteisöllisyys ja lähimmäisenrakkaus olisi edes maanmiesten kesken terve, ei rauhaa enää maahanmuuttajat voisi hajottaa. Täysin sisäänpäinlämpeävä kulttuuri ei saa virikkeitä ja taantuu. "Laittakaa miekka tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, siihen kaatuu. " "Joka ei yhdessä kanssamme kokoa, se hajottaa"
En osaa sanoa oliko ennen vai nykyään paremmin. Tässä vain miettimistä. Mutta sopeutumalla selviää aina.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.