Jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta. Apt. 10:43.
Mitä minun tulee uskoa ja tietää tästä syntien anteeksi saamisesta? Se sinun tulee tietää ja Jumalan oman iankaikkisen sanan nojalla uskoa, että vaikka syntisi olisivat kuinka raskaat, veriruskeat, niin syntien anteeksi anto Kristuksen kautta on niin voimallinen, ettei mikään synti hiuksen vertaakaan saa sitä heikkenemään, horjumaan tai kumoutumaan. Synti on liian heikko voittamaan suuren, kaikkivaltiaan Vapahtajan vanhurskauden ja sovituksen meidän edestämme.
Ei, täällä maan päällä, maalliseen vanhurskauteemme se tuottakoon epätasaisuutta, mutta taivasta se ei saavuta eikä horjuta. Daavid sanoo: »Niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.» Tässä tulee kysymykseen, mikä on voimallisempi, meidän syntimmekö vai Kristuksen vanhurskaus. Paavali sanoo: »Niin kuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsee vanhurskauden kautta iankaikkiseen elämään Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut tuon yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan tuon yhden, Jeesuksen Kristuksen kautta.»
Armo on kuitenkin syntiä voitollisempi. Olemmehan kumminkin suuren Herran Kristuksen rinnalla kovin pieniä ja heikkoja olioita. Meidän tekomme, synti ei toki voi voittaa hänen tekoansa, armoa, anteeksiantoa. Jos minulla Kristukseen uskovana olisi armo sillä hetkellä, kun itse olen hurskas ja menettäisin armon, kun teen syntiä ja hairahdun, silloinhan Kristuksen valtakunta olisi tekojen valtakunta, joiden voima olisi yläpuolella armon, eikä armon valtakunta, jolla on tekojen valtius. Mihin Kristusta silloin tarvitsisimme?
Jos nauttisin armoa vain sinä hetkenä, kun itse olen hurskas, mutta en kauempaa, silloinhan vanhurskaus todella tulisi töistä. Mutta silloin Kristus olisi hukkaan kuollut. Tällaisen häilyvän armon tähden Kristus ei ole ihmiseksi tullut eikä vertansa vuodattanut. »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Tätä minä kirjoitan teille, jottette syntiä tekisi. mutta jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.»
Meidän tulee sen takia tietää, että kun Jumala sanassaan nuhtelemalla ja uhkaamalla puhuu meidän synneistämme ja velvollisuuksistamme, tämä tapahtuu vain herätykseksi ja pelotukseksi suruttomille ja kevytmielisille sieluille. Sellaisille, jotka eivät koskaan tahdo kääntyä, jotta heidät täten vedettäisiin Kristuksen puoleen sekä myös uskovien pitämiseksi valveilla ja harjoituksessa. Mutta ei koskaan sillä tarkoiteta itse armon peruuttamista, sillä silloin olisi laki Jumalan lupausta vastaan. Pois se!
Vaan jokainen Kristukseen uskova on iankaikkisesti vapaa kaikesta lain kirouksesta, elää nyt siinä vapaudessa ja sillä paikalla, missä ei häntä saavuta mikään synti, ei mitään syntiä hänelle lueta. Niin kuin on kirjoitettu: »Autuas on se mies, jolle Jumala ei lue syntiä.» Huomaa: »Jolle Jumala ei lue syntiä.» Tämä on Kristuksen valtakunta, iankaikkisen, jokahetkisen, lakkaamattoman anteeksiantamuksen valtakunta, josta Herra juhlallisesti sanoo: Kansalla, joka siinä asuu, on oleva syntien anteeksiantamus.
Mitä siis itsessäni tunnen tai näenkin, mikä on pahaa, olkoonpa kylmyyttä ja, hitautta, tai arkuutta ja ihmispelkoa, tai kärsimättömyyttä ja vihaa, tai saastaisia haluja tai mitä hyvänsä, ne ovat kaikki syntejä, jotka kyllä ansaitsevat rangaistusta, katumusta ja anteeksianomista. Mutta armo, anteeksiantamus ei peräydy rahtuistakaan, vaan minulla se on Kristuksessa aivan vähentymättömänä, niin kauan kuin pitäydyn häneen uskon kautta. Silloin minulla uskon kautta on myös aina sellainen mieli, että nuhtelen itseäni, kärsin pahuuden tähden ja olen Hengen kanssa yksimielisyydessä.
Sen takia minun tulee totuudessa tunnustaa ja tuomita syntini ja parantaa elämäni. Mutta mitä omaantuntoon eli suhteeseeni Jumalaan tulee, on elettävä sellaisessa vapaudessa, niin kuin ei mikään olisi syntiä, niin kuin ei mitään lakia olisi, ei yhtä eikä kymmentä käskyä, vaan olisin jo taivaassa - sillä juuri niin on asiani Jumalan edessä. Sillä missä Jumala puhuu syntien anteeksiantamuksesta, ettei syntiä lueta y.m., siinä ei ole mitään sanaleikkiä, vaan täysi totuus, jumalallinen vakavuus ja totuus.
Tämä on se vapaus, johon Kristus meidät on vapauttanut. Tämä ei ole niin ymmärrettävä, ettei kristityssä ole mitään syntiä tai ettei mikään ole syntiä, mitä hän tekee. Vaan kuten sanottu, hän on nyt siinä valtakunnassa, missä ei mitään syntiä hänelle lueta Kristuksen tähden, johon hän uskoo ja joka on ottanut kaiken synnin kannettavakseen siinä valtakunnassa, missä lailla ei ole tuomiovaltaa. Ahdistaa ja vaivata meitä se kyllä saattaa, mutta tuomita se ei saata. Ylistetty olkoon Jumalan laupeusl
Mitä minun tulee uskoa ja tietää tästä syntien anteeksi saamisesta? Se sinun tulee tietää ja Jumalan oman iankaikkisen sanan nojalla uskoa, että vaikka syntisi olisivat kuinka raskaat, veriruskeat, niin syntien anteeksi anto Kristuksen kautta on niin voimallinen, ettei mikään synti hiuksen vertaakaan saa sitä heikkenemään, horjumaan tai kumoutumaan. Synti on liian heikko voittamaan suuren, kaikkivaltiaan Vapahtajan vanhurskauden ja sovituksen meidän edestämme.
Ei, täällä maan päällä, maalliseen vanhurskauteemme se tuottakoon epätasaisuutta, mutta taivasta se ei saavuta eikä horjuta. Daavid sanoo: »Niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.» Tässä tulee kysymykseen, mikä on voimallisempi, meidän syntimmekö vai Kristuksen vanhurskaus. Paavali sanoo: »Niin kuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsee vanhurskauden kautta iankaikkiseen elämään Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut tuon yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan tuon yhden, Jeesuksen Kristuksen kautta.»
Armo on kuitenkin syntiä voitollisempi. Olemmehan kumminkin suuren Herran Kristuksen rinnalla kovin pieniä ja heikkoja olioita. Meidän tekomme, synti ei toki voi voittaa hänen tekoansa, armoa, anteeksiantoa. Jos minulla Kristukseen uskovana olisi armo sillä hetkellä, kun itse olen hurskas ja menettäisin armon, kun teen syntiä ja hairahdun, silloinhan Kristuksen valtakunta olisi tekojen valtakunta, joiden voima olisi yläpuolella armon, eikä armon valtakunta, jolla on tekojen valtius. Mihin Kristusta silloin tarvitsisimme?
Jos nauttisin armoa vain sinä hetkenä, kun itse olen hurskas, mutta en kauempaa, silloinhan vanhurskaus todella tulisi töistä. Mutta silloin Kristus olisi hukkaan kuollut. Tällaisen häilyvän armon tähden Kristus ei ole ihmiseksi tullut eikä vertansa vuodattanut. »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Tätä minä kirjoitan teille, jottette syntiä tekisi. mutta jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.»
Meidän tulee sen takia tietää, että kun Jumala sanassaan nuhtelemalla ja uhkaamalla puhuu meidän synneistämme ja velvollisuuksistamme, tämä tapahtuu vain herätykseksi ja pelotukseksi suruttomille ja kevytmielisille sieluille. Sellaisille, jotka eivät koskaan tahdo kääntyä, jotta heidät täten vedettäisiin Kristuksen puoleen sekä myös uskovien pitämiseksi valveilla ja harjoituksessa. Mutta ei koskaan sillä tarkoiteta itse armon peruuttamista, sillä silloin olisi laki Jumalan lupausta vastaan. Pois se!
Vaan jokainen Kristukseen uskova on iankaikkisesti vapaa kaikesta lain kirouksesta, elää nyt siinä vapaudessa ja sillä paikalla, missä ei häntä saavuta mikään synti, ei mitään syntiä hänelle lueta. Niin kuin on kirjoitettu: »Autuas on se mies, jolle Jumala ei lue syntiä.» Huomaa: »Jolle Jumala ei lue syntiä.» Tämä on Kristuksen valtakunta, iankaikkisen, jokahetkisen, lakkaamattoman anteeksiantamuksen valtakunta, josta Herra juhlallisesti sanoo: Kansalla, joka siinä asuu, on oleva syntien anteeksiantamus.
Mitä siis itsessäni tunnen tai näenkin, mikä on pahaa, olkoonpa kylmyyttä ja, hitautta, tai arkuutta ja ihmispelkoa, tai kärsimättömyyttä ja vihaa, tai saastaisia haluja tai mitä hyvänsä, ne ovat kaikki syntejä, jotka kyllä ansaitsevat rangaistusta, katumusta ja anteeksianomista. Mutta armo, anteeksiantamus ei peräydy rahtuistakaan, vaan minulla se on Kristuksessa aivan vähentymättömänä, niin kauan kuin pitäydyn häneen uskon kautta. Silloin minulla uskon kautta on myös aina sellainen mieli, että nuhtelen itseäni, kärsin pahuuden tähden ja olen Hengen kanssa yksimielisyydessä.
Sen takia minun tulee totuudessa tunnustaa ja tuomita syntini ja parantaa elämäni. Mutta mitä omaantuntoon eli suhteeseeni Jumalaan tulee, on elettävä sellaisessa vapaudessa, niin kuin ei mikään olisi syntiä, niin kuin ei mitään lakia olisi, ei yhtä eikä kymmentä käskyä, vaan olisin jo taivaassa - sillä juuri niin on asiani Jumalan edessä. Sillä missä Jumala puhuu syntien anteeksiantamuksesta, ettei syntiä lueta y.m., siinä ei ole mitään sanaleikkiä, vaan täysi totuus, jumalallinen vakavuus ja totuus.
Tämä on se vapaus, johon Kristus meidät on vapauttanut. Tämä ei ole niin ymmärrettävä, ettei kristityssä ole mitään syntiä tai ettei mikään ole syntiä, mitä hän tekee. Vaan kuten sanottu, hän on nyt siinä valtakunnassa, missä ei mitään syntiä hänelle lueta Kristuksen tähden, johon hän uskoo ja joka on ottanut kaiken synnin kannettavakseen siinä valtakunnassa, missä lailla ei ole tuomiovaltaa. Ahdistaa ja vaivata meitä se kyllä saattaa, mutta tuomita se ei saata. Ylistetty olkoon Jumalan laupeusl
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tästä Luther on lausunut kehottavat sanansa: »Koska lihassamme on alituinen synti, niin kauan kuin elämme täällä maan päällä eikä virheittemme ja syntiemme loppua tule, niin on todella meillä sitä vastoin iankaikkinen anteeksi antaminen, jottemme synnin tähden joutuisi Jumalan vihan alle, vaan anteeksi saamisen tähden armossa eläisimme. Tämä on hänen iankaikkinen liittonsa, joka pysyy lujalla eikä horju, niin että sydämemme olkoon siitä varma, ettei synti voi meitä kadottaa.»
En tuohon kuvattuun epäjumalaan voi todisteiden puuttuessa uskoa, joten en ole synnin alainen.
En tunnusta synnin olemassaoloa lainkaan, eikä mielestäni uskonharhaisten kannattaisi väittää muita syntisiksi, vaikka sellainen itse tuntisi olevansa. Ainahan voi itseään ruoskia ja säkkikankaassa kulkea, jos itsensä syntiseksi tuntee. Muille ei tuota kannata julistaa.
Raamattu on omituinen kirja, Room.2:13. Room.3:28. Päätimme siis......Ketkä näin päätti? En ole saanut, vastausta Raamatun "asiantuntioilta".