Mielenilmaus Narinkkatori 26.8. klo 15

Tapahtumainfo - Terrorismin vastainen mielenilmaus.

Paikka ja aika: Lauantai 26.8.2017 Klo 15.00 alkaen, Narinkkatori Helsinki.

Tapahtuman kulku:

- Puheet
- Marssi kesärantaan missä laskemme hautakynttilät Turun terrori-iskun uhrien muistoksi

Tapahtuman tarkoitus:

- Vaadimme hallitusta ryhtymään toimiin että, kaikki kenellä tiedetään olevan terrorismikytköksiä tulee poistaa välittömästi maasta.

- Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on otettava kiinni ensitilassa ja sijoitettava palautuskeskuksiin minkä kautta heidät poistetaan maasta.

- Kaikki kenellä ei ole papereita, viisumia yms. matkustusasiakirjoja on poistettava maasta välittömästi.

- Rajat on suljettava välittömästi ja rajavartiolaitoksen on tehtävä tehokasta rajavalvontaa.

- Vaadimme hallituksen eroa ja uutta kansanäänestystä.

Korostan vielä että, tapahtuma ei ole rasistinen, emmekä vastusta työperäistä maahanmuuttoa.

Jos sinä olet samaa mieltä asiasta paina osallistun tapahtumaan painiketta ja tule paikalle.

Kutsu myös ystäväsi tapahtumaan ja näytetään valtiolle että, emme hyväksy nykyistä toimintatapaa ja jos valtio ei ala toimiin sisäisenturvallisuuden parantamiseksi niin olemme valmiita seuraavaksi ryhtymään yleislakkoon.

Tapahtuman järjestäjä: Henri Nieminen
24448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Venetsian pormestari: Jokainen, joka huutaa täällä Allahu Akbar, ammutaan

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venetsian pormestari allahu akbar ammutaan-69284

– Jos joku huutaa "Allahu akbar" juostessaan läpi Pyhän Markuksen aukion läpi, hänet ammutaan neljän askelen jälkeen, Luigi Brugnaro sanoi terrorismia ja radikalismia käsitelleessä seminaarissa Riminillä tiistaina.

Äänestä

Kaikki Suomen Venäjään liittämistä kannattavat joukkoon mukaan.

Äänestä
  • Ei Suomen kalifaattia kannattaville.

    Äänestä

Onkohan suvakit niin idiootteja että menevät vastamielenosoituksensa kanssa osoittamaan tukeaan terroristeille?

Vastaus: luultavasti ovat.

Äänestä
  • Juuri tuolla vastamielensoituksella osoitetaan tukensa terrorismille. Mutta eihän suvakkien logiikka riitä tajuamaan noin vaikeita asioita. Pääasia, että pääsevät taas riehumaan ja hakkaamaan. Toivottavasti Turun poliisi hoitaa homman kotiin. Pitäkää poliisihevoset suojattuna ettei hevosten hakkaajat pääse yllättämään myös eläintensuojelukiihkossaan.

    Aina on pienoinen ironia ilmassa, kun suvakkien tempauksista puhutaan.

    Äänestä

  • Ja kymmenen uutisissahan se vastaus tulikin ja se oli ihan odotettu. Vastamielenosoitusta suunnitellaan mutta poliisin mukaan vielä siitä ei ole ilmoitusta tehty.

    Äänestä

  • Niin tapahtuu. Terroristeja ei saa syrjiä ja meidän pitää elättää kaikki vierasmaalaiset, jotka apuamme tulevat Suomesta asti pyytämään! Olemme niin rikkaita, mutta onko Suomen kansa samaa mieltä, kuin päättäjämme jotka luulevat, ettei kukaan Suomessa ansaitse alle 2000 euron kuukaudessa? En usko, koska kansa kyllä tietää mikä heidän tilanteensa on nyt ja miten käy islamisaation seurauksena tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • enolerasisti kirjoitti:

    Ja kymmenen uutisissahan se vastaus tulikin ja se oli ihan odotettu. Vastamielenosoitusta suunnitellaan mutta poliisin mukaan vielä siitä ei ole ilmoitusta tehty.

    Johan+tuo+Yle+radiouutiset+klo+10.00+ehätti+hönkäisemään,+että+Narikkatorilla+lauantaina+terrorismin+vastainen+mielenosoitus+ja+samaan+hengenvetoon+suorastaan+riemastuneena+uutisten+lukija+tokaisi+tylysti+että+siellä+on+myös+vastamielenosoitus+fasismia+vastaan!!!!+Siis+fasismia...mitä?...onko+Suomen,+meidän+suomalaisten+kotimaamme+turvallisuutta+ajattelevat+kansalaiset+joita+meitä+on+vielä+ainakin+85%+kansasta++nyt+sitten+fasisteja!!?

    Äänestä

  • yleveroakovielä kirjoitti:

    Johan+tuo+Yle+radiouutiset+klo+10.00+ehätti+hönkäisemään,+että+Narikkatorilla+lauantaina+terrorismin+vastainen+mielenosoitus+ja+samaan+hengenvetoon+suorastaan+riemastuneena+uutisten+lukija+tokaisi+tylysti+että+siellä+on+myös+vastamielenosoitus+fasismia+vastaan!!!!+Siis+fasismia...mitä?...onko+Suomen,+meidän+suomalaisten+kotimaamme+turvallisuutta+ajattelevat+kansalaiset+joita+meitä+on+vielä+ainakin+85%+kansasta++nyt+sitten+fasisteja!!?

    Niin islaminuskoisia fasistejako vastaan ne osoittavat mieltään, vai ketä?

    Äänestä

Onkohan se tämän Ilja Anti-Pers-janetskindol-skin nimien keräysporukka paikalla? Jossa EkFöristä kotoisin oleva Erik Kamyyla Komyyla kieltää kaiken mahdollisen?

Äänestä

Osallistun minäkin nyt ensimmäistä kertaa, sillä joku raja pitää tähän matu-idioottien pelleilyyn ja Hölmölän kuppaamiseen jo saada.

Äänestä

Jos mielenilmaus järjestetään terrorismia vastaan (Ei hyväksytä terrorismia Suomessa!),
niin mikähän on ns. vastamielenosoituksen tavoite (paitsi keskisormien tuuletus)?

EHDOTAN MIELENOSOITUKSEN NIMEKSI: EI HYVÄKSYTÄ TERRORISMIA SUOMESSA!

Äänestä

Vihelletään peli poikki terrorismille.

Äänestä

Aika hauska.Jos mielenosoitus on järjestetty "Terrorismia vastaan".....ja toiset tulevat tekemään sille vastamielenosoituksen...nehän tukevat sitten hölmönä terrorismia.Eikö se jo ole riittävä syy,laittaa koko porukka telkien taa, tiilenpäitä lukemaan.Terrosismin tukemisesta,ja viellä julkisesti.....ovatpas he noloja XD

Äänestä
  • No sehän siinä just niin naurettavaa onkin. Suvakit olisivat kerrankin voineet näyttää olevansa fiksumpia mitä ovatkaan ja jättää tuo vastamielenosoitus tekemättä mutta eihän ne niin monimutkaisia asioita ymmärrä. Se ei tietenkään ole yllätys kenellekään.

    Äänestä

NYT KAIKKI MUKAAN!

Ei ole liian iso vaiva paitsi, jos tykkäätte että kotimaan voi antaa kokonaan muslimeille.

Äänestä

Jos tuossa miekkarissa on taustapiruna Marco ym." suomi ensin" porukkaa niin en osallistu, en tue heidän toimiaan mutta jos kyseessä järkevää porukkaa niin osallistun mielelläni!

Äänestä

Olishan se pitänyt arvata että Marcon porukka " Terrorismia vastaan " mielenosoitus on kiero yritys saada porukkaa mukaan ja itselle kunniaa ja mainetta. Mamut ei Suomea hallitse Marco,tarkoitan juuri sinua! Ei suomalaiset tyhmiä ole.

Vastamielenosoitus tässä: Antifasistinen vastamielenosoitus
Ei tuumaakaan tilaa vihanlietsonnalle!
Kokoontuminen la 26.8. klo 14:30 Narinkkatorilla

Lauantaina 26. elokuuta Helsingissä aiotaan järjestää “Terrorismin vastainen” mielenilmaus, joka pyrkii Turun viime perjantaisen veriteon varjolla lietsomaan etnistä vihaa ja kiristämään valtion kontrollia entisestään. Tapahtumaa pyritään nyt mainostamaan “salonkikelpoisempaan” sävyyn, mutta sen alkuperäinen nimi “matut ulos – hallitus alas” kertoo siitä kaiken oleellisen. Turun murhenäytelmä on fasisteille vain yksi uusi syy ajaa synkkää agendaansa. Mielenilmauksen takana ei ole mitään järjestöä, mutta on selvää, että sitä puuhaavat tulevat samasta liikkeestä, joka on aiemmin pitänyt leiriä “Suomi-Maidanilla”. Siellä he ovat heilutelleet käsiaseita ja pippurikaasuja sekä lietsoneet seuraajiaan häiritsemään turvapaikanhakijoita, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, mielenosoittajia, ärtyneitä ohikulkijoita ja muita kaupunkilaisia, jotka eivät heidän valkoiseen Suomeensa mahdu.

Tällaiset mielenosoitukset eivät ole ikinä tervetulleita Helsinkiin, eikä fasisteille tule antaa tilaa käyttää Turun kaltaista tragediaa keppihevosena poliittisten päämääriensä ajamiseen. Siksi kokoonnumme sinne minne hekin tekemään selväksi kuinka tervetulleita he ovat lietsomaan ihmisvihamielistä ajatusmaailmaansa kaupunkimme kaduille.

Äänestä
  • Mistä sinä sellaista kuvittelet että DeWitin höperö ja muu Suomi ensin-sakki tuon takana olisi?

    Äänestä

  • Sinä siis olet terrorismin puolesta, koska kannatat terrorismin vastaisen mielenilmaisun vastamielenosoitusta. Oletko kenties itsekin suunnitellut pukeutua trendikkäästi pommiliiviin? Tai kenties suunnittelet väkijoukkoon ajamista autolla? Vai puukollako ajattelit alkaa huitomaan?

    Äänestä

Tämä sama mielenilmaus täytyy saada kaikkiin Suomen kaupunkeihin.Ehkä meidän on tehtävä kuten puolalaiset jotka jotain vaatiessaan pysyvät kaduilla niin kauan että heidän vaatimukseensa vastataan.

Äänestä

"Vastustan Suomen turvapaikkapolitiikkaa, pakolaisten holtitonta vastaanottamista ja turvapaikan saaneiden pitkäaikaista elättämistä. Vastustan kansallisomaisuutemme pilkkomista ja myyntiä ulkomaisille yrittäjille."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terrorismia_vastaan kirjoitti:

Tapahtumainfo - Terrorismin vastainen mielenilmaus.

Paikka ja aika: Lauantai 26.8.2017 Klo 15.00 alkaen, Narinkkatori Helsinki.

Tapahtuman kulku:

- Puheet
- Marssi kesärantaan missä laskemme hautakynttilät Turun terrori-iskun uhrien muistoksi

Tapahtuman tarkoitus:

- Vaadimme hallitusta ryhtymään toimiin että, kaikki kenellä tiedetään olevan terrorismikytköksiä tulee poistaa välittömästi maasta.

- Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on otettava kiinni ensitilassa ja sijoitettava palautuskeskuksiin minkä kautta heidät poistetaan maasta.

- Kaikki kenellä ei ole papereita, viisumia yms. matkustusasiakirjoja on poistettava maasta välittömästi.

- Rajat on suljettava välittömästi ja rajavartiolaitoksen on tehtävä tehokasta rajavalvontaa.

- Vaadimme hallituksen eroa ja uutta kansanäänestystä.

Korostan vielä että, tapahtuma ei ole rasistinen, emmekä vastusta työperäistä maahanmuuttoa.

Jos sinä olet samaa mieltä asiasta paina osallistun tapahtumaan painiketta ja tule paikalle.

Kutsu myös ystäväsi tapahtumaan ja näytetään valtiolle että, emme hyväksy nykyistä toimintatapaa ja jos valtio ei ala toimiin sisäisenturvallisuuden parantamiseksi niin olemme valmiita seuraavaksi ryhtymään yleislakkoon.

Tapahtuman järjestäjä: Henri Nieminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu