Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja

Tiedättehän sen tunteen, kun joku laulu puhuttelee? Tuntuu, että se kertoo juuri niistä omista tunteista ja ajatuksista niin että koskee.

Olen miettinyt kuolemaa viime aikoina paljonkin. Silloin kun kaikki on hyvin, sitä ajattelee, että kaikkihan me kuollaan joskus ja voinhan minä jäädä vaikka bussin alle huomenna. Mutta silti se on jotenkin kaukaista. Sitten ajatukset voivat äkisti kääntyä niin päin, että voinhan minä elää vielä vaikka kuinka kauan ja voinhan minä jäädä vaikka bussin alle huomenna.

Olen miettinyt, että pelkäänkö kuolemaa. Olen miettinyt, että onko uskossani jotain vikaa, kun myönnän pelkääväni. Enemmän kuitenkin olen miettinyt kuolemista ja kuinka sitä kohtaan on ihan oma pelkonsa. Senkin suhteen pitäisi luottaa Jumalaan ja yleensä minä luotankin. Mutta kun ei meille luvata mitään helppoa tietä, niin välillä tulee ahdistavia hetkiä. Mitä jos en kestäkään voittajana?

Vähän synkkiä ajatuksia ehkä näin yömyöhällä. Mutta hei, voinhan jäädä vaikka bussin alle huomenna. Ai niin. Se laulu, se löytyy tämän linkin takaa.

http://www.tv7.fi/vod/player/47572/

On muuten mahdottoman kaunis ääni tuolla naisella. Lämmintä viikonloppua kaikille.

29

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä, minä ja minä sekä vaappuva mielikuvitusjeesus ja ikuinen elämä kuolemanpelosta.

      • Pidätkö revontulista, he-ma?

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Pidätkö revontulista, he-ma?

        Tietänet kuusenjuurten keskimääräisen syvyyden ja pituuden, riippumatta ontoksi lahonneesta ytimestä?

      • saviseutulainen

        Hm, "mielikuvitusjeesuksesi" näyttää valvottavan sinua "he-ma"!
        Älä luovuta, jatka etsimistä - löydät ehkäpä vielä, jos Jumala on sinulle armollinen, oikean Jeesuksen, Kristuksen Jeesuksen, joka ei työnnä sinuakaan pois, jos tahdot Hänen tykönsä tulla.

        Jeesus sanoo: "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Jumala, joka on minut lähettänyt, häntä vedä ( kutsu ) ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä".

        Ja myös: "Yhtäkään, joka minun tyköni tulee, minä en ulos heitä".

        Jumala kutsuu - Raamatun mukaan - ihmistä kahdesti, kolmestikin. Miten Hän meitä kutakin kutsuu, se on täysin Jumalan päätännän, Hänen tahtonsa, varassa.
        Kaikki eivät Jumalan kutsuun/kutsuihin vastaa - elämänsä viimeisillä metreilläkään.

        Ethän "he-ma" tahdo kuulua heihin, jotka itsepintaisesti hylkäävät Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa elämänsä päivien loppuun asti.

        Jeesus Kristus: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut".

      • he-ma kirjoitti:

        Tietänet kuusenjuurten keskimääräisen syvyyden ja pituuden, riippumatta ontoksi lahonneesta ytimestä?

        Tulee vähän surullinen olo vastaustasi lukiessa..

      • he-ma kirjoitti:

        Tietänet kuusenjuurten keskimääräisen syvyyden ja pituuden, riippumatta ontoksi lahonneesta ytimestä?

        Kyllä tiedän. Tiesitkö muuten, että kuusi symboloi suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä?

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Kyllä tiedän. Tiesitkö muuten, että kuusi symboloi suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä?

        Kuusta ei voi oikein käyttää sellaisenaan hirsirakentamisessa sen kieroutumiskäyttäytymisen vuoksi, joten hyvin kuvaavaa on.

        Uskonharhainen on kieroon kasvatettu tai kasvanut, koska hänen päässään asuva jumalmato ei salli hänen nähdä jumaluuden puuttuvia todisteita.

        Suoraselkäinen uskonharhainen etsisi todisteet jumalastaan ja sen jälkeen nauttisi loputonta arvostusta koko ihmiskunnan osalta. Valitettavasti niitä todisteita ei ole olemassakaan.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Tulee vähän surullinen olo vastaustasi lukiessa..

        Kysymys oli järjetön.

      • he-ma kirjoitti:

        Kysymys oli järjetön.

        Hyvä on, vaikka en oikein ymmärräkään, miten se niin järjetön oli, että ansaitsi järjettömän vastauksen? Mutta eipä minun sinun logiikkaasi tarvitsekaan tietää.

      • he-ma kirjoitti:

        Kuusta ei voi oikein käyttää sellaisenaan hirsirakentamisessa sen kieroutumiskäyttäytymisen vuoksi, joten hyvin kuvaavaa on.

        Uskonharhainen on kieroon kasvatettu tai kasvanut, koska hänen päässään asuva jumalmato ei salli hänen nähdä jumaluuden puuttuvia todisteita.

        Suoraselkäinen uskonharhainen etsisi todisteet jumalastaan ja sen jälkeen nauttisi loputonta arvostusta koko ihmiskunnan osalta. Valitettavasti niitä todisteita ei ole olemassakaan.

        Voipi olla noinkin. Sen sijaan sitä voi käyttää paneeleissa, siitä voi tehdä saunaan lauteet, Ja koska kosteus tunkeutuu siihen hitaasti, niin se kestää hyvin vaikkapa julkisivuissa. Ja muuten, oikein sahattuna se ei kieroudu helposti. Jos ei mitään muuta, niin jouluna siitä on monille suurta iloa joulukuusena.

        Kyllä meillekin kannetaan sisään hartaudella vuosien kuluessa piinattu tuuhea ja leveä kuusi, onhan se sentään vanha pakanallinen traditio.

      • he-ma kirjoitti:

        Kyllä meillekin kannetaan sisään hartaudella vuosien kuluessa piinattu tuuhea ja leveä kuusi, onhan se sentään vanha pakanallinen traditio.

        Traditioilla on merkityksensä ihmisen elämässä.

      • he-ma kirjoitti:

        Kyllä meillekin kannetaan sisään hartaudella vuosien kuluessa piinattu tuuhea ja leveä kuusi, onhan se sentään vanha pakanallinen traditio.

        Jotkut traditiot ovat parempia kuin toiset. Meillä aikanaan kannettiin sitä sisään sen takia, että se ilahdutti erityisesti lasten mieltä, ei siksi, että se olisi pakanallinen traditio. Mutta kukin tyylillään.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Traditioilla on merkityksensä ihmisen elämässä.

        Kyllä. Talvipäivänseisausta ja alkavan valon juhlaa juhlaa vietettiin vuosisatoja, ennenkuin aavikkoepäjumalan edustajat se jouluksi kaappasivat.

      • he-ma kirjoitti:

        Kyllä. Talvipäivänseisausta ja alkavan valon juhlaa juhlaa vietettiin vuosisatoja, ennenkuin aavikkoepäjumalan edustajat se jouluksi kaappasivat.

        Niinhän se on. Ihminen tarvitsee erilaisia asioita ja traditioita. Ja jos traditiossa on sisältö, joka kestää, kuten uskossa Kristukseen on, se merkitys on vielä suurempi kuin pelkkien tapojen merkitys.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Niinhän se on. Ihminen tarvitsee erilaisia asioita ja traditioita. Ja jos traditiossa on sisältö, joka kestää, kuten uskossa Kristukseen on, se merkitys on vielä suurempi kuin pelkkien tapojen merkitys.

        Satumaailmassakin tietysti voi onnellisena elää ja seurata olematonta kolmiomaisen epäjumalan yhtä kulmaa.

        Tiesitkö muuten Luciferista?

        https://fi.m.wiktionary.org/wiki/Lucifer

      • saviseutulainen kirjoitti:

        Hm, "mielikuvitusjeesuksesi" näyttää valvottavan sinua "he-ma"!
        Älä luovuta, jatka etsimistä - löydät ehkäpä vielä, jos Jumala on sinulle armollinen, oikean Jeesuksen, Kristuksen Jeesuksen, joka ei työnnä sinuakaan pois, jos tahdot Hänen tykönsä tulla.

        Jeesus sanoo: "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Jumala, joka on minut lähettänyt, häntä vedä ( kutsu ) ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä".

        Ja myös: "Yhtäkään, joka minun tyköni tulee, minä en ulos heitä".

        Jumala kutsuu - Raamatun mukaan - ihmistä kahdesti, kolmestikin. Miten Hän meitä kutakin kutsuu, se on täysin Jumalan päätännän, Hänen tahtonsa, varassa.
        Kaikki eivät Jumalan kutsuun/kutsuihin vastaa - elämänsä viimeisillä metreilläkään.

        Ethän "he-ma" tahdo kuulua heihin, jotka itsepintaisesti hylkäävät Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa elämänsä päivien loppuun asti.

        Jeesus Kristus: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut".

        Jeesuksen sanomisiin ja saturaamattuun on turha viitata, koska ne ovat kirjoittajien omaa fiktiota tai kopioitu aikaisempien uskontojen ja nuotiotarinoiden loputtomasta arkistosta.

        Muuten ottaisin mielelläni vastaan oikeita todisteita jumalista. En kuitenkaan pidätä hengitystä odottaessani.

      • he-ma kirjoitti:

        Satumaailmassakin tietysti voi onnellisena elää ja seurata olematonta kolmiomaisen epäjumalan yhtä kulmaa.

        Tiesitkö muuten Luciferista?

        https://fi.m.wiktionary.org/wiki/Lucifer

        Kuka missäkin maailmassa elää. Kai se onnellisuus on aika hyvä asia ?

    • Jotkut pelkäävät myös nukahtamista jos vaikka aamulla ei herääkkään. Toiset taas eivät saa unta millään, vaikka haluasivat nukkua.

      Jotkut taas kellon soidessa eivät haluaisi herätä ja nousta uuteen päivää vaan haluavat jatkaa untaan.

      Mutta kukaan ei kokonaan voi unta voittaa, mikä olisi ensimmäisen asteen kokeilu, jos uskoo kuolonunesta heräävänsä ja elävänsä ikuisesti ilman unta.

      Mielenkiintoista olisi kysyä joltakin kuolleelta, että haluaako hän herätä ja palata tänne ikuisesti monimutkaiseen elämään taistelemaan leivästä ja pelkäämään kuolemaa.

      Ehkä hän miettisi pitkään ja vastaisi, että, olemattomuudellakin on puolensa, olemiseen verrattuna.

      • Jos se kuolleista herääminen tarkoittaa heräämistä elämään, jossa ei ole vaivoja eikä epätäydellisyyttä, saattaa joku sitäkin vaihtoehtoa hyvänä pitää.

      • Onhan niitä tapauksia ollut, että ihminen on todettu jo kuolleeksi, mutta onkin sitten palannut takaisin elämään. Heillä on ainakin useimmiten uutisoitu olevan myönteisiä kokemuksia kuolemasta, eikä se välttämättä ole ollut olemattomuutta. Kuolleilta saadut vastaukset varmaan riippuisivat siitä, mitä siellä kuoleman rajan takana oikein on ja minkälaista hänen elämänsä oli.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Jos se kuolleista herääminen tarkoittaa heräämistä elämään, jossa ei ole vaivoja eikä epätäydellisyyttä, saattaa joku sitäkin vaihtoehtoa hyvänä pitää.

        Ensin pitäisi tämä maailma tehdä senkaltaiseksi, että niitä ei ole, mutta mitä mielenkiintoa tässä sitten olisi ?

        Kun kuolema tai kipu tulee lähelle, elämän arvo nousee, sitä sanotaan Elämän ylösnousemukseksi.

        Kun ihmiset pelkäävät kuolemaa, he huomaavat elävänsä.

        Hallelujaa, mahtava elämä kaikessa epätäydelllisyydessä ja pienissä onnen pipanoissa, joita ei huomaisi jos kaikki olisi onnellista.

    • Eiköhän suurinosa ihmisistä jossakin vaiheessa elämäänsä jonkun verran pelkää kuolemaa. Se kun on jokatapauksessa, ajatteli asioita sitten miten tahansa niin vähintään tämän elämän loppu.

      Oman kuolemansa pohtiminen johtaa ihmisellä vääjäämättä siihen luopumisen tuskaan koska vaikka kuinka haluaisimme ajatella itsestämme kovin yleviä olemme loppupeleissä hyvinkin itsekkäitä. Vakavasti sairas ihminen joutuu tietenkin oman kuolemansa hyväksymään koska mahdottoman edessä ei muutakaan voi ja pääsee ehkä irti pelostaan mutta ilman luopumisen tuskaa ei tuokaan tapahdu.

      • Ainakin näin eläkeukkona kuolema tulee joskus mieleen vaikka se ei sitten niin peloittaisikaan. Kyllä minä pelkään usein oman jälkipolveni kuolemaa vaikka he ovatkin terveitä mutta kun kaikkea sattuu.

      • Luopumisen tuska on kieltämättä oleellinen kuolemaa miettiessä.

    • Joskus voisi surra sitäkin aikaa, kun itseä ei vielä ollut.

      Missä olin ennenkuin synnyin, ikuisuus on kulunut, kun minua ei vielä ollut, mistä minä tulin ja miksi yleensä ole olemassa, onko minulla jotakin tekemistä täällä vai odotanko vain vapahdusta ruumiin kahleista. Jota itseasiassa pelkään, koska se on ovi jonnekin joka minulta on salattu.

      • Mielenkiintoinen pointti tuo sureminen sitä aikaa kun itseä vielä ei ollut. Hyviä kysymyksiä muutenkin nuo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5087
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      23
      3441
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      30
      2761
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1790
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      241
      1311
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      935
    Aihe