Olen elämäni aikana useasti saanut kuulla olevani kylmä ja ilkeä ihminen. Mielestäni en ole. Olen rajoja ja sääntöjä rakastava ihminen, jonka mielestä niitä pitää noudattaa. En koe näkeväni asioita musta-valkoisena, vaan koen, että rajat ja selkeät säännöt auttavat ihmisiä tulemaan toimeen keskenään. En uskalla kertoa mielipidettäni. Tiedän että usein kerron mielipiteeni liiankin suoraan, mutta mielestäni turhat jaarittelut ja mussutukset poistavat sen itse asian. Mitä selkeämmin ihmisille puhuu, sen paremmin toiset sen ymmärtävät.
Näin ei kuitenkaan ihmiset näyttävän kokevan asioita.
Tunnen empatiaa ja sympatiaa ihmisiä kohtaan. Pystyn suremaan ja iloitsemaan toisia hyvissä ja huonoissa hetkissä.
Parisuhteeni kaatui vuosi sitten, koska minua huijattiin niin pahasti etten enää kykenyt luottamaaan partneriin. Ainoa syy, miksi hänet voisin ottaa takaisin on taloudellinen syy. En tunne häntä kohtaan enää mitään. Aloitin uuden parisuhteen ja luulin sen olevan hyvä. Kuitenkin, ahdistun hänen jatkuvasta yhteydenotoista, siitä että hän haluaa koko ajan tavata ja hän haluaa koko ajan että kerron kuinka pidän hänestä. Tilanne meni jo siihen malliin, että lopetin kirjoittelun. Hän kysyi jos haluan erota. Sanoin en, koska en kehdannut sanoa hänelle etten jaksa suhdetta.
Viihdyn yksin. Olen aina yksin, paitsi töissä. En vapaa-aikana kaipaa muitten ihmisten seuraa, koska tuntuu ettei minulla ole ystäviä joiden kanssa sopisin.
Joskus tunnen oloni yksinäiseksi. Mutta en tiedä haluanko tehdä asialle mitään. Tunnen, että joskus vielä haluaisin rakastua. Mutta en tiedä olisiko minusta sellaiseen enää tässä iässä.
En tunne olevani masentunut. Mutta en tiedä tunnenko olevani onnellinen. Parin vuoden päästä lapset lentävät pesästä ja silloin olen totaalisen yksin. En tiedä pelkäänkö sitä päivää vai odotanko sitä.
Olen kyllästynyt kuuntelemaan puolituntemattomien ihmisten kommentteja minusta, että olen ilkeä ihminen. Pitääkö minun avautua niin paljon kaikille, että he ymmärtävät että olen yksinäinen, pelokas ja pelkään kaikkea? Sekä on ainoa ratkaisu? Näyttää kuinka haavoittunut olen ja kuinka helposti minut voi murskata?
Lapsuuteni oli muuten hyvä, mutta veljen hyväksikäyttö minua kohtaan jätti jäljen. En tiedä minkälaisen, koska en ole halunnut asiaa pohtia kauhean paljon. Kotona oli rakastava äiti ja isä joka omalla tavallaan näytti rakkauttaan ostamalla minulle makeisia.
Teini-ikä oli kauheaa juomista ja juhlimista ja kännipäissä sekoilua ja muille ihmisille huutamista.
Aikuisiässä lopetin alkoholinkäytön.
Näin ei kuitenkaan ihmiset näyttävän kokevan asioita.
Tunnen empatiaa ja sympatiaa ihmisiä kohtaan. Pystyn suremaan ja iloitsemaan toisia hyvissä ja huonoissa hetkissä.
Parisuhteeni kaatui vuosi sitten, koska minua huijattiin niin pahasti etten enää kykenyt luottamaaan partneriin. Ainoa syy, miksi hänet voisin ottaa takaisin on taloudellinen syy. En tunne häntä kohtaan enää mitään. Aloitin uuden parisuhteen ja luulin sen olevan hyvä. Kuitenkin, ahdistun hänen jatkuvasta yhteydenotoista, siitä että hän haluaa koko ajan tavata ja hän haluaa koko ajan että kerron kuinka pidän hänestä. Tilanne meni jo siihen malliin, että lopetin kirjoittelun. Hän kysyi jos haluan erota. Sanoin en, koska en kehdannut sanoa hänelle etten jaksa suhdetta.
Viihdyn yksin. Olen aina yksin, paitsi töissä. En vapaa-aikana kaipaa muitten ihmisten seuraa, koska tuntuu ettei minulla ole ystäviä joiden kanssa sopisin.
Joskus tunnen oloni yksinäiseksi. Mutta en tiedä haluanko tehdä asialle mitään. Tunnen, että joskus vielä haluaisin rakastua. Mutta en tiedä olisiko minusta sellaiseen enää tässä iässä.
En tunne olevani masentunut. Mutta en tiedä tunnenko olevani onnellinen. Parin vuoden päästä lapset lentävät pesästä ja silloin olen totaalisen yksin. En tiedä pelkäänkö sitä päivää vai odotanko sitä.
Olen kyllästynyt kuuntelemaan puolituntemattomien ihmisten kommentteja minusta, että olen ilkeä ihminen. Pitääkö minun avautua niin paljon kaikille, että he ymmärtävät että olen yksinäinen, pelokas ja pelkään kaikkea? Sekä on ainoa ratkaisu? Näyttää kuinka haavoittunut olen ja kuinka helposti minut voi murskata?
Lapsuuteni oli muuten hyvä, mutta veljen hyväksikäyttö minua kohtaan jätti jäljen. En tiedä minkälaisen, koska en ole halunnut asiaa pohtia kauhean paljon. Kotona oli rakastava äiti ja isä joka omalla tavallaan näytti rakkauttaan ostamalla minulle makeisia.
Teini-ikä oli kauheaa juomista ja juhlimista ja kännipäissä sekoilua ja muille ihmisille huutamista.
Aikuisiässä lopetin alkoholinkäytön.
Vastaukset 1
Vanhimmat
He!
Kirjoitat hyvin paljon kuin itse kirjoittaisin, jos kirjoittaisin itsestäni. Toki kaikki ei ole samoin, mutta esim. tuo omassa rauhassa viihtyminen täsmää.
Ole itsesi ja anna toisten ajatella mitä tahtovat, luultavasti he aivät niin paljon sinua mieti kuin sinusta tuntuu.
En toivottele mitään muuta kuin hyvää päivää!
Taatto