Suomalaisten ihmisten auttamishalu. Kuka meistä suomalaisista ihmisistä pitäisi huolen jos ei olisi perussuomalaiset puoluetta. Ei kukaan. Ennen vaaleja ollaan muka ystäviä ja luvataan meille vaikka mitä mutta vaalien mentyä takki kääntyy. Ihan kaikki puolueet ovat tähän asti pettäneet meidät. Itsekkyys on saanut vallan. Mutta Jussi Halla-aho on rehellinen. Luotamme häneen.
Perussuomalaisten aatteena ei rasistinen
NykyPerusSok
52368
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Millä tavalla sinä tulet autetuksi sitten kun Halla yksin päättää budjettimme sisällön?
Ei Kait kukaan ihan yksin päätä
Tohtori Halla-aho on viisas mies, hän saa kaikki salkut. Tulee aika jolloin näemme Mestarimme ylimmällä korokkeella! Hänelle yksin raikukoon miljoonien kansalaistemme ylistyshuuto!
Hän tietää mistä puhuu!
Ilmanmuuta Halla yksin. Muut eivät auta ketään!
Siniset Ufokääpiöt loikkivat persuista pois. Nyt puolue on puhdas. YESS!
Suvakit ovat jo tuhonneet Suomea jo 6-0, milloin kansan enemmistö saa päättää meidän yhteisistä asioista.
Tohtori Halla-aho on isänmaallinen. Uuvatit eivät sellaista hyväksy. Tosi outoja nuo uuvatit.
Edes oma vaimo ei voi luottaa Halla-Ahoon.
Entä luotto uv loikkareihin, satojentuhansien äänestäjien pettäminen on petos, kansan äänestys puoluekokouksessa on laki jota noudatan, virka ei ole pysyvä se on ansaittava.
Halla-aho on Pietarin trollitehtaan jatke - että sellainen isänmaallinen.
No höpö höpö sinä
On monia isänmaallisiakin politikkoja puolueissa,mutta vain muutama jotka sen uskaltavat näyttää.Jussi Halla-aho sen uskaltaa tehä.
Mitä isänmaallisuutta on siinä,että maahan kerätään islamistejä joiden vihasaarnaajaimaamit
kehuskelevat islamin lipun viekä tulevaisuudessa liehuvan Suomen Eduskuntatalon katolla.
Aloittaja on oikeassa. Jos kaikki eivät vielä ole tietoisia, miten persut ovat suomalaisia auttaneet, niin laitetaan tähän hieman listaa tähänastisista saavutuksista:
3 päivää ilmaistyötä
50 euron lääkeomavastuu
Ylityökorvauksen puolittaminen
Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
Bensaveron nosto
Poliisien määrää LEIKATAAN
Vammaistukea leikataan
Kotihoidon tukea leikataan
Kansaneläkettä leikataan
Lapsilisiä leikataan
Opintotukea leikataan
Leskeneläkettä leikataan
Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
Kiinteistöveroa nostetaan
Vammaispalveluista leikataan
Sairauspäiväraha pienenee
Kuntoutusraha pienenee
Sairasvakuutusmaksut nousevat
Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
Ajoneuvoveroa kiristetään
Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
Veteraanien etuuksiin leikkauksia
Perusväylänpitoon leikkauksia
Työttömyysturvaa leikataan
Mökkiveneet verolle
Sosiaaliturvaa leikataan
Koulutuksesta leikataan lisää
Bensaveroa korotetaan uudestaan
Autonkäyttömaksua korotetaan uudestaan
Mopojenkin verotus kasvaa
Velkaantuminen kasvaa
Kansaneläke laskee uudelleen
Takuueläke laskee
Lämmityspolttoaineiden vero nousee
Kiinteistövero nousee
Lääkekorvauksia lasketaan uudelleen
Terveyskeskusmaksuja korotettiin
Päivähoitomaksuja korotettiin
Vanhainkotien henkilökuntaa vähennetään
Valtion metsät yksityistetään
Ulkomaiset yritykset kaivelevat luonnonsuojelualueita
Talvivaaraan ei laitettu kuriin
Finavia sotkut
Soten seurauksena valtio saa elättääkseen lisää kovapalkkaisia johtajia
Posti joutuu leikkaamaan nurmikoita samaan aikaan, kun osalta väestöstä aiotaan lakkauttaa osalta viikkoa postinjakelu
Rahaa lapioidaan yksityisiin vokkeihin
Hallintarekisteriä ajetaan väkisin läpi
Perintövero leikataan vain 500 000 euroa ylittävissä perinnöissä köyhä maksakoon edelleen veronsa täysimääräisenä
Olli Rehnille ja parille kokoomuslaiselle kivat suojatyöt, eikä maksanut kuin muutaman miljardin.
Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus
Diabeetikoilta viedään lääkkeet
Luovuttivat SOTEn avulla suomalaisten terveydenhuollon kokoomuskaveriensa firoille vailla mitään vastuita
Valtio tukee guggenheimia
Lisää leikkauksia eläkkeisiin
Lisää leikkauksia lapsilisään
Leikkauksia myös peruspäivärahaan
Koeaika pitenee puoleen vuoteen
Takaisinottovelvoite lyhenee
Pitkäaikaistyöttömän voi palkata ilman perustetta määräaikaiseksi
Nämä on Soinin Sipilän Orpon aikaansaannoksia. Ja tuo mamujenotto sai punavihreiden sekä rkp:n siunauksen
Ihan kiva lista.
Hallituksessa istui muitakin kuin ps ja eiköhän se tyhmemmällekkin jo ole selvinnyt että soinin johtama ps myi hillotolpan ja ulkomaan viran takia aivan kaikki aatteet ja mielipiteet.
Mutta käsität varmaan että osa listan asioista on vaan täytynnyt tehdä. Suomen talouden nostaminen takaisin kilpailukykyiseksi ja velan oton lopettaminen( kiitos sdp,kok,kesk edellisissä hallituksissa) vaatii kivuliaita päätöksiä. Tietysti rikkailta voisi napsaista enemmän ja vero tulojen valumista ulkomaille estää, mutta sipilähän sen on päättännyt miten toimitaan. Kaikkia ei voi miellyttää ja jos halutaan rangaista rikkaita niin se pitää muistaa vaaleissa ja jos haluaa ettei matut puukota ihmisiä kaduilla niin sekin pitää sitten muistaa vaaleissa. Ihan turhaan itket täällä jos menit laittamaan lipukkeeseen kesk.kok. ehdokkaan numeron. Mutta luulen että olet näitä ketkä ei äänestä mutta huutelet jokaisesta päätöksestä vastaan, eli ei kelpaa mikään.
Persujen toimintatapa ja selkäranka on jo nähty ja huonoksi havaittu. Eli kukaan itseään kunnioittava ihminen ei enää koskaan äänestä yhtäkään persua mihinkään.
Nämä kaikki päätökset kelpasivat uuspersuille ilman vastalauseita eli ette edes yrittäneet kaataa näitä, kaikki kelpasi, kunhan saitte olla hallituskyydissä mukana. Kaiken lisäksi persujen hallituskaudella maahanmuutto Suomeen monikymmenkertaistui, joten olette yhtä lailla osasyyllisiä Turun terrori-iskuun.
Politiikka on teillä vain väline pienen porukan elintason nostoon politiikkaleikkien avulla. Maahanmuuttojorinoittenne lisäksi teillä ei ole esittää mitään järkevää ohjelmaa ongelmien ratkaisemiseksi.
Nuiden mainitsemiesi ihmisten ansiota on myös se,että Suomen velanotto pienentyy hitaasti mutta varmasti.Yli varojen eläminen on lopetettava,koska velkojen maksaminen jää lapsillemme.
Puolitoistamiljaartia vuosittain velkaa joudutaan ottamaan pakolaisten hoitamiseen joka on hitveä summa ja poissa suomalaisten hoitamisesta.
Tuota yhtäkkistä pakolaistulvan aiheuttamaa riesaa ei ole ollut aikaisemmilla hallituksilla,tuo kannattaa muistaa kun listoja laati,i niin kuin tämä nimimerkki "eiEnääIkinä"
Useimmiten se kyllä tarkoituksella unohtuu listojen laatijoilla.
Luoja meitä varjelkoon persujen enemmältä auttamiselta. Persujen hallituskauden jälkeen riittää vuosikausiksi korjattavaa.
Suvakeiilla on verta käsissään
Turun tapahtumat olisi olleet helposti estettävissä. SOS hallituksen olisi tarvinnut noudattaa vain itse hyväksymänsää hallitusohjelmaa.
Naurattaa toi Somali joka luulee olevansa kaupanomistaja ei mulla muuta.
Uuvatit haluaa nyt tilapäisen oleskeluluvan niille joille ei ole myönnetty turvapaikkaa
Asunnot jaetveydenhoidon ja rahaa köyttöön?
Sosiaalihuolto ei saa enää maksaa mitään laittomasti maassaoleville!!! Muu kurkkuun punavihreille ellei Suomen lakia aleta noudattamaan.!
Samaan aikaan Huora-aho jyskyttää vieraan naisen päällä. Oma puolisi itkee kotona ja Jussin ainoa viesti on "Turpaa kiinni akka kun Mestari nai".
Jos noin on niin tarviko punavihreäkommari Touko Aallon katsoa mallia ja pitemmälle hän meni. Jussi huolehtii Hilla vaimostaan ja lapsistaan. Ehkä Hilla hyräilee "Jussista sain miehen armaan".....
Huora-aho joutaa vaan harvoin kotiinsa, kun höylää maakunnissa jalkavaimojaan. Kasvojen ilme ei värähdäkään Jussin "työskennellessä".
Uuvattien prinssinakit eivät saa naista ja parku on kova.
Eihän nyt Isänmaallisuus ole rasismia. Pidetään huolta suomalaisista.
Minä äänestän aina Perussuomalaisia
Minä sen sijaan olen täysipäinen.
Minullakin on vaikea mielisairaus.
Toresta notta Perussuomalaiset on paras puolue suurimmalle-osalle-eli-miljoonille-suomalaisille.
Siis Suomessa on muka miljoonia natseja? Rohkenen epäillä.
Perussuomalaiset haluaa hyvää koko ihmiskunnalle. Ihmisen on parhaasta asua kotimaassaan.
Suomalaisten hyödyksi =Perussuomalaiset
Älä anna punavihreän eliitin huijata itseäsi. Punavihreät on ehdottomasti enemmän ulkomaalaisten kuin suomalaisten puolella.
En varmasti
Uuvateilla ja koiran oksennuksella on paljon yhteistä: harvat tykkää.
Perussuomalaiset seuraava pääministeri puolue
Ihanko oikeastiko haaveilet, että viiden prosentin kannatuksella ja alle kymmenellä kansanedustajalla noustaan pääministeripuolueeksi? Ja että neuvottelun ja suhdetoiminnan moniosaaja Halla-aho suostuttelisi muut puolueet mukaan rasismista tuomittujen kanssa samaan hallitukseen?
No selvisi ainankin se että Halla-Aho ja persut on näköjään ainoa puolue joka ei halua Islamisoida Suomea kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajilla.
Eikö uuvateille mikään mamumäärä riitä??
Persut halusivat ja myös saivat maahanmuuton monikertaistettua. Kaikki tämä tapahtui peruspersu Juho Eerolan laatiman maahanmuutto-ohjelman mukaisesti eikä yksikään nykypersuista ei irtisanoutunut tästä linjasta. Maahanmuuttovyörystä haluttiin saada poliittista etua, mutta laskelmat menivät pieleen: persujen kannatus on puolittunut ja alamäki ei kun jatkuu. Kaksilla rattailla kun ei voi ajella loputtomasti.
Jussi Halla-aho kokoaa seuraavan hallituksen.
Upeaa on
Ihana olisi Suomessa asua tai on kun Perussuomalaiset on pääministeripuolue. Rauha rakkaus, hyvinvointi. Olisi mukava kun Suomessa kävisi vain itse matkansa maksavia ulkolaisia turisteja, niin kävisikin sitten. Turismi toisi vaurautta Lappiin ja ihan koko maahan. Uusia työllistäviä yrityksiä syntyisi kuin sieniä sateella. Nuoret opiskelisivat hyviin ammatteihin. Maastamme tulisi maailman paras.
Mistäs olet kuullut "rauha rakkaus" -lausahduksen? Tai mitä tiedät hyvinvointimme taustoista?
Ei helvetti mitä lakien kumartajia koko persporukka oikeen on ja samaan hengenvetoon sakki siteeraa oikeustaistelijoita ja muusikoita ja mitä ikinä vain voi omia, niin, että siteeraukset istuvat koskemaan yksin persuja, tuota raukkispopulaatiota.
Perussuomalaiset on ainoa Suomen ja suomalaisten puolella oleva puolue.
Niin, ja se hommasi kaiken lisäksi heti hallitukseen päästyään Suomeen vielä 35000 uussuomalaista. Vain persuilla on näin avara sydän ja halu auttaa hätää kärsiviä ihmisiä.
Suomen kansan vähäosaiset pyytävät persuja lopettamaan suomalaisten ihmisten auttamisen, sillä suurella osalla heistä ei ole persujen auttamisen jälkeen varaa ruokaan, asumiseen eikä lääkkeisiin.