Sipilällä aikaa vain seuraavaan galluppiin

Seuraavan kannatusgallupin jälkeen alkaa kepussa paniikkien paniikki. Sitten sipilän seuraajaehdokkaat astuvat esiin ja berberin käsketään tukkia suunsa ja hipsiä takaoikealle.

Vaalitäky vaihdetaan ensi vuoden alkupuolella tuoreempaan matoon.
17221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olisi todellinen etu koko suomelle ja suomalaisille.

Äänestä

Kepun+kannatus+saattaa+olla+lähempänä+10%+kuin+15%.+Sipilä+tekee+päätöksen+"tunkin"+jättämisestä,+mutta+kertoo+tämän+julkisuuteen+vasta+muistelmissaan.

Äänestä

Seuraava puoluegallup voi aiheuttaa paniikin missä puolueessa tahansa.

Kokoomuksessa odotukset ovat valtavat, kun Turun tapahtumien takia ministeri Risikko on vallannut mediatilan noin 50-prosenttisesti. Sitä vastoin vihreitä ehkä vähän hermostuttaa, oliko Ylen mittaustulos luotettava vai onko edessä paluu normaalille kolmannelle tai neljännelle sijalle. Demareilla on suorastaan tuskanhiki, koska Rinteen aloitetta lapsentekotalkoista häpesi omakin porukka. Kepua hermostuttaa, oliko viimeinen gallup vain toiveita antava. Uudesta alamäestä tulisi paha mieli.

Äänestä
  • Risikko ei kyllä positiivisessa mielessä ole mediaa vallannut, vaan ihmettelyjen kanssa, miksi tuo sama emakko oli muutamia viikkoja sitten pohtimassa, miten saadaan verovaroja syötettyä laittomasti maassa oleville pakolaisille, siis kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille.
    Eikä osannut sellittää, miksi meiltä on tuhensia pakolaisia häviksissä?

    Äänestä

  • NoNytOnkinJännää kirjoitti:

    Risikko ei kyllä positiivisessa mielessä ole mediaa vallannut, vaan ihmettelyjen kanssa, miksi tuo sama emakko oli muutamia viikkoja sitten pohtimassa, miten saadaan verovaroja syötettyä laittomasti maassa oleville pakolaisille, siis kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille.
    Eikä osannut sellittää, miksi meiltä on tuhensia pakolaisia häviksissä?

    Vain harva enää muistaa, mitä Risikko on lausunut joskus viikkoja sitten, kun niistä lausunnoista ei silloin oltu kiinnostuneita. Nyt kiinnosti. Kokoomus tietää tämän ja hallitsee toimittajien mielenohjailun paremmin kuin yksikään muu puolue.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Eiköhän tuosta toimittajien pökölaumasta joku sentään ala perkaamaan noita Risikon, aika koomisia tarinoita, kun täti säikähtää, tarinaa tulee. Kun taas menee hyvin, sepustelee tarinoita kun ei olisi alahuulta ollenkaan. Eihän meidän toimittajamme kovinkaan kummosilta tunnu ja vaikuta, mutta kyllä tuolla jollain viellä välähtää.

    Äänestä

  • Kyllä tuo sosialisti Rinne höpötti muutakin paskaa, kuin lapsenteko talkoot. Kuten sen että noiden murhamiesten taustojen tarkastuksia, ei saisi lisätä. Miksei kukaan toimittaja kysynyt, että montako sataa tai tuhatta suomalaisten murhaa pitää tapahtua. Että sosialistit antaa lisätä tappajien tarkastuksia.
    Onko heillä taustassa pelko siitä, että silloin voisi alkaa paljastua myös SAKn liitoissa. Tapahtuneet hirmuteot, tiedä häntä, mutta jotain tuo Rinne kyllä haluaa salata.

    Äänestä

Kyllä nämä palstan aiheeseen liityvät kommentit pitää olla pankkomajurin häirikkö kommettien yläpuolella.

Äänestä

Pitkän virhelistan jälkeen myös puukotuksen tuoma MustaPekka jää sipilän käteen. Kepujen on heitettävä hemmo yli laidan.

Äänestä

Riihessä annetaan lisärahoitusta poliisille. 7200:sta noustaan takaisin niihin lukuihin joista aikoinaan luovuttiin.

Äänestä

Lukuja:

*2010>>>>> 7876 Poliisia
*2014>>>>>7483 Poliisia
*2017>>>>>7200 Poliisia

Äänestä

Lisääntyvä poliisien määrä tarkoittaa myös lisääntyvää poliisimielivaltaa. Kyllä nämä toreilla ja turuilla konetuliaseiden kanssa patsastelevat poliisit huolettavat ainakin minua.

Siksi monta kertaa on tullut poliiseilta kuraa niskaan ihan siitä syystä, ettei viitsi alkaa niitä mielistelemään.

Äänestä
  • Poliisit mm. rauhoittivat MTK:n masinoiman humalaisen roskajoukon, joka saapui Helsinkiin häpäisemään kaupunkia, maata ja eduskuntaa. Raahasivat tappamansa sian eduskunna rappusille ja repivät liput saloista sekä häiritsivät liikennettä. Tunnuksena roskaväellä olivat isiksen tapaan irtileikatut pässinpäät.

    Äänestä

  • Kyllä suomessa tapahtuu vielä muutama hirmuteko, ennen kuin nuo naurettavat lait saadaan kuntoon. Kuten tuokin että, poliisi ei saa töihin mennessään kantaa virka asettaan.
    Mielestäni tuo pitäisi olla pakollinen varuste poliisilla jo työmatkalla. Sehän lisäisi poliisin valmiutta joka päivä lähes parituntia. Jos ympäristössä sattuu jotain kammottavaa, niin poliisi olisi paljon lähenpänä. Kuin piiristä hälytettynä, rosvo makaisi jo käskytettynä maassa.
    Piirin maijja kävisi vain noutamassa rosvon säilöön.
    Näin useamman päivän karkurin etsinnät, olisi silloin jo historiaa.
    Näin ollen poliisin virka aseen hallussapito, myös kotimatkalla pakolliseksi, niin hommat alkaa luistaa..

    Äänestä

  • Kaup-Kesk_-- kirjoitti:

    Kyllä suomessa tapahtuu vielä muutama hirmuteko, ennen kuin nuo naurettavat lait saadaan kuntoon. Kuten tuokin että, poliisi ei saa töihin mennessään kantaa virka asettaan.

    Tuohon toiseksi viimeiseen lauseeseen hieman korjausta. " Näin useamman päivän, kymmeniä poliiseja työllistävät, karkurin etsinnät olisi silloin ja historiaa.
    Mutta nuo vanhoilliset lait on tehty, vasemmisto hallitusten aikaan. Joilla ei ole mitään tekemistä nyky maailmassa, vaan ne pitää uudistaa.

    Äänestä

  • Kaup-Kesk_-- kirjoitti:

    Kyllä suomessa tapahtuu vielä muutama hirmuteko, ennen kuin nuo naurettavat lait saadaan kuntoon. Kuten tuokin että, poliisi ei saa töihin mennessään kantaa virka asettaan.
    Mielestäni tuo pitäisi olla pakollinen varuste poliisilla jo työmatkalla. Sehän lisäisi poliisin valmiutta joka päivä lähes parituntia. Jos ympäristössä sattuu jotain kammottavaa, niin poliisi olisi paljon lähenpänä. Kuin piiristä hälytettynä, rosvo makaisi jo käskytettynä maassa.
    Piirin maijja kävisi vain noutamassa rosvon säilöön.
    Näin useamman päivän karkurin etsinnät, olisi silloin jo historiaa.
    Näin ollen poliisin virka aseen hallussapito, myös kotimatkalla pakolliseksi, niin hommat alkaa luistaa..

    Tuosta olisi väistämättömänä seurauksena poliisin ampumien kansalaisten määrän selkeä lisääntyminen ameriikan malliin. Aseita kantaisivat erityisesti ne poliisit, jotka olisi viisainta poistaa poliisivoimista kiireen vilkkaa muutenkin. Sitten olisi niitäkin, jotka nappaisivat tohelon poliisin aseen karmein seurauksin. Aseet lisäävät aseiden käyttöä, se on fakta.

    Äänestä

Kernit kiillotukseen kepulit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HetkiLyöViimehetkiLyö kirjoitti:

Seuraavan kannatusgallupin jälkeen alkaa kepussa paniikkien paniikki. Sitten sipilän seuraajaehdokkaat astuvat esiin ja berberin käsketään tukkia suunsa ja hipsiä takaoikealle.

Vaalitäky vaihdetaan ensi vuoden alkupuolella tuoreempaan matoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu