Keskustalaista verorahojen rahanpolttoa part 1

Keskustan siltarumpusuhmurointi kävi kalliiksi: Kymmeniä miljoonia veroeuroja hassattiin junarataan, jota ei enää koskaan käytetä
Sunnuntai 27.8.2017 klo 18.08 (päivitetty klo 18.16)
Yli 40 miljoonan euron ratainvestointi Etelä-Savossa on valunut täysin hukkaan. Kiskoja on jo purettu ja rata katkaistu. Lasku keskustahallituksen ratafarssista osoitetaan veronmaksajille.

Keskustalaisten Matti Vanhasen pääministeri- ja Anu Vehviläisen liikenneministerikaudella päätettiin sijoittaa 42 miljoonaa euroa Etelä-Savossa sijaitsevan junaradan korjaukseen.
Vaaralliseksi lahonnut rata saatiin entistä ehommaksi, mutta junaliikenne sillä on lakannut.
Jättimäinen siltahanke on katkaissut kalliilla kunnostetun radan, jota on nyt ryhdytty purkamaan.

Keskustan johtama hallitus sijoitti 42 miljoonaa euroa Pieksämäki-Savonlinna-radan korjaukseen vajaat kymmenen vuotta sitten. Investoinnin perusteisiin laskettua junaliikennettä ei radalla kuitenkaan koskaan saatu kulkemaan.

Nyt Savonlinnan eteläpuolella sijaitseva Laitaatsaaren syväväylän jättisiltatyömaa on haudannut alleen uusitut ratakiskot sekä romuttamassa entisen rautatiesillan.

Siitä eivät junat enää kulje. Eivätkä ole kulkeneet yli vuoteen, kun rataa alettiin purkaa ja betonilaattoja panna pinoon.

Kovaa arvostelua

Aikanaan kannattava Pieksämäki-Savonlinna-junarata oli pakko sulkea henkilöliikenteeltä vuonna 1998. Pahasti lahonnutta vaarallista rataa jyskyttivät sen jälkeen enää harvakseen kulkeneet puutavarajunat, kunnes rata kymmenen vuotta myöhemmin korjattiin perusteellisesti.

74 kilometriä pitkän Huutokoski-Savonlinna-osuuden lahonneet ratapölkyt vaihdettiin betonisiin, penkereet vahvistettiin ja turvalaitteet uusittiin. Osuudelle asennettiin automaattinen kulunvalvontajärjestelmä.

Keskustan Matti Vanhasen johtamaa hallitusta arvosteltiin kovin sanoin kymmenien miljoonien satsaamisesta syrjäiseen ja hiipuneeseen savolaisrataan samaan aikaan, kun pääkaupunkiseudun tiehankkeet ja pääteiden korjaukset olisivat kipeästi kaivanneet noita rahoja.

Vanhasen puoluetoveri Anu Vehviläinen kantoi samassa hallituksessa liikenneministerin salkkua. Savonlinnan taidelukiosta aikanaan valmistunut Vehviläinen kuitenkin puolusti vahvasti radan kunnostamista. Modernin radan laskettiin virkistävän alueen teollisuutta, matkailua sekä erityisesti viiden tuhannen opiskelijan liikkumista kotiseudulleen.

Kalliisti korjatulle radalle asennettu raidepuskin osoittaa, että junaliikenne on ohi.
Kalliisti korjatulle radalle asennettu raidepuskin osoittaa, että junaliikenne on ohi. (RISTO KUNNAS)
Isot kustannukset

Radan kunnostuksesta huolimatta henkilöliikennettä ei saatu enää koskaan käyntiin. Ja koska rata oli jätetty sähköistämättä, puutavaraliikennekin alkoi karttaa sitä. Sähkötöntä rataa pystyi ajamaan vain diesel-vetureilla. Niiden kalliit ratamaksut siirsivät kuljetukset maanteille ja kumipyörille.

Yksi kuolinisku modernille joutoradalle oli Itä-Suomen yliopiston ilmoitus siirtää opettajakoulutus Savonlinnasta Joensuuhun. Sen myötä häipyvät kaupungista ne viitisen tuhatta opiskelijaa eli yli viisi prosenttia kaupungin väestöstä, jonka liikkumista radan uskottiin helpottavan.

Kovin isku oli kuitenkin parhaillaan rakennettava Laitaatsaaren kapeikon yli 24 metrin korkeudessa ylittävä jättisilta. Siihen ei ratakiskoille enää löytynyt tarvittavaa 12 miljoonaa euroa. Syynä oli radan vähäinen liikenne.

Liikenneviraston mukaan sillan suunnittelussa on otettu huomioon se, että rata voitaisiin joskus siihen liittää. Enää sitä ei kuitenkaan saisi 12 miljoonalla.

- Uuden sillan rakentaminen erillisurakkana tulisi tämän hetken arvioiden mukaan maksamaan 15 miljoonaa euroa, sanoo projektipäällikkö Hannu Nurmi Liikennevirastosta.

Anu Vehviläisen liikenneministerikaudella päätettiin sijoittaa 42 miljoonaa euroa Etelä-Savossa sijaitsevan junaradan korjaukseen.
484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Korjataan järjestystä.

Äänestä

Annettiinko urakka Kääriäisen sukulaiselle siinä missä tuulimyllyt Pekkarisen vävylle. Sipilän suku leikittelee myös veromiljoonilla.

Äänestä

Kepulla ja maalaisliitolla on pitkät perinteet liiassa investoimisessa periferiossa, Kekkosen tiet ovat vallan kuuluisat tästä ja samaa suhmurointia.

Äänestä

Rata oli jo ennen korjaushanketta vähällä liikennöinnillä. Sen tiedon olisi pitänyt riittää Vanhaselle (kesk) ja Vehviläiselle (kesk) vakuudeksi siitä, ettei rataa kannata eikä myöskään pidä korjata.

Aiheen silloisen uutisoinnin myötä terveen ajattelutavan omaavat tajusivat heti, että käyttämättömään rataan suunnattu hanke on turha ja erittäin kallis. He ilmoittivat siitä lehti- ja nettipalstoilla, mutta viesti ei tavoittanut kepulaisia (kesk) ainakaan siten että he sen ymmärtäisivät. Kymmenien miljoonien eurojen härski tuhlaus saattoi alkaa.

Vanhasen hallitus tuhlasi myös toiseen, mitään tuottamattomaan humpuukihankkeeseen yli kaksi miljardia euroa. Veronmaksajien rahojen tuhlaamisesta ketään ei saanut syytettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Verojen.fanittaja kirjoitti:

Keskustan siltarumpusuhmurointi kävi kalliiksi: Kymmeniä miljoonia veroeuroja hassattiin junarataan, jota ei enää koskaan käytetä
Sunnuntai 27.8.2017 klo 18.08 (päivitetty klo 18.16)
Yli 40 miljoonan euron ratainvestointi Etelä-Savossa on valunut täysin hukkaan. Kiskoja on jo purettu ja rata katkaistu. Lasku keskustahallituksen ratafarssista osoitetaan veronmaksajille.

Keskustalaisten Matti Vanhasen pääministeri- ja Anu Vehviläisen liikenneministerikaudella päätettiin sijoittaa 42 miljoonaa euroa Etelä-Savossa sijaitsevan junaradan korjaukseen.
Vaaralliseksi lahonnut rata saatiin entistä ehommaksi, mutta junaliikenne sillä on lakannut.
Jättimäinen siltahanke on katkaissut kalliilla kunnostetun radan, jota on nyt ryhdytty purkamaan.

Keskustan johtama hallitus sijoitti 42 miljoonaa euroa Pieksämäki-Savonlinna-radan korjaukseen vajaat kymmenen vuotta sitten. Investoinnin perusteisiin laskettua junaliikennettä ei radalla kuitenkaan koskaan saatu kulkemaan.

Nyt Savonlinnan eteläpuolella sijaitseva Laitaatsaaren syväväylän jättisiltatyömaa on haudannut alleen uusitut ratakiskot sekä romuttamassa entisen rautatiesillan.

Siitä eivät junat enää kulje. Eivätkä ole kulkeneet yli vuoteen, kun rataa alettiin purkaa ja betonilaattoja panna pinoon.

Kovaa arvostelua

Aikanaan kannattava Pieksämäki-Savonlinna-junarata oli pakko sulkea henkilöliikenteeltä vuonna 1998. Pahasti lahonnutta vaarallista rataa jyskyttivät sen jälkeen enää harvakseen kulkeneet puutavarajunat, kunnes rata kymmenen vuotta myöhemmin korjattiin perusteellisesti.

74 kilometriä pitkän Huutokoski-Savonlinna-osuuden lahonneet ratapölkyt vaihdettiin betonisiin, penkereet vahvistettiin ja turvalaitteet uusittiin. Osuudelle asennettiin automaattinen kulunvalvontajärjestelmä.

Keskustan Matti Vanhasen johtamaa hallitusta arvosteltiin kovin sanoin kymmenien miljoonien satsaamisesta syrjäiseen ja hiipuneeseen savolaisrataan samaan aikaan, kun pääkaupunkiseudun tiehankkeet ja pääteiden korjaukset olisivat kipeästi kaivanneet noita rahoja.

Vanhasen puoluetoveri Anu Vehviläinen kantoi samassa hallituksessa liikenneministerin salkkua. Savonlinnan taidelukiosta aikanaan valmistunut Vehviläinen kuitenkin puolusti vahvasti radan kunnostamista. Modernin radan laskettiin virkistävän alueen teollisuutta, matkailua sekä erityisesti viiden tuhannen opiskelijan liikkumista kotiseudulleen.

Kalliisti korjatulle radalle asennettu raidepuskin osoittaa, että junaliikenne on ohi.
Kalliisti korjatulle radalle asennettu raidepuskin osoittaa, että junaliikenne on ohi. (RISTO KUNNAS)
Isot kustannukset

Radan kunnostuksesta huolimatta henkilöliikennettä ei saatu enää koskaan käyntiin. Ja koska rata oli jätetty sähköistämättä, puutavaraliikennekin alkoi karttaa sitä. Sähkötöntä rataa pystyi ajamaan vain diesel-vetureilla. Niiden kalliit ratamaksut siirsivät kuljetukset maanteille ja kumipyörille.

Yksi kuolinisku modernille joutoradalle oli Itä-Suomen yliopiston ilmoitus siirtää opettajakoulutus Savonlinnasta Joensuuhun. Sen myötä häipyvät kaupungista ne viitisen tuhatta opiskelijaa eli yli viisi prosenttia kaupungin väestöstä, jonka liikkumista radan uskottiin helpottavan.

Kovin isku oli kuitenkin parhaillaan rakennettava Laitaatsaaren kapeikon yli 24 metrin korkeudessa ylittävä jättisilta. Siihen ei ratakiskoille enää löytynyt tarvittavaa 12 miljoonaa euroa. Syynä oli radan vähäinen liikenne.

Liikenneviraston mukaan sillan suunnittelussa on otettu huomioon se, että rata voitaisiin joskus siihen liittää. Enää sitä ei kuitenkaan saisi 12 miljoonalla.

- Uuden sillan rakentaminen erillisurakkana tulisi tämän hetken arvioiden mukaan maksamaan 15 miljoonaa euroa, sanoo projektipäällikkö Hannu Nurmi Liikennevirastosta.

Anu Vehviläisen liikenneministerikaudella päätettiin sijoittaa 42 miljoonaa euroa Etelä-Savossa sijaitsevan junaradan korjaukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu