Ahdistava tilanne

SosiaalinenAhdistus

Kävin tänään seurakunnan tilaisuudessa, käyn tilaisuuksissa pelkästään kuuntelemassa puheita, saarnoja ja kun puhe/saarna on pidetty, niin lähden suoraan kotiin, vaikka mahdollisuus olisi jäädä kirkkokahville ja seurustelemaan.
Ihmisten kanssa seurustelu ei ole oikein minun juttuni, koska olen ujo, sosiaaliset tilanteet ahdistavat, olen ihmispelkoinen ja oman arvon tuntoa on tuskin lainkaan, johtuen koulukiusaamisesta.
Seurakunnan tilaisuuksissa olen kuitenkin käynyt, mutta menen aina mahdollisimman sivuun istumaan, mutta tänäänkin koin järkytyksen, kun lähelleni tuli nuoria naisia, vaikka olisi ollut tilaa kauempana, mutta miksi he siihen lähelle tulivat istumaan.

Tilaisuuden loppupuolella koin tilanteen ahdistavana, kun tilaisuuden juontaja ehdotti, että jokainen seurakuntalainen tervehtisi vierellä olijaa, esittelisi itsensä ja vielä tervehtisi toista paikalla olijaa.
Tämä oli minulle ahdistava tilanne, olisin halunut kadota paikalta ja ajattelin, että toivottavasti kukaan ei vaan tule minua tervehtimään, varsinkaan kukaan vastakkaisen sukupuolen edustaja.
Onneksi kukaan ei tervehtinyt minua ja en minäkään uskaltanut ketään tervehtiä.
Ehkä olisi uskaltanut tervehtiä, jos lähellä olisi ollut samaa sukupuolta oleva, mutta en missään nimessä uskalla mennä ventovierasta naista tervehtimään.
Helppohan se on sosiaalisesti lahjakkaan ja ihmispelottoman tervehtiä toista.

Vaikka pelkään tuollaisia tilanteita, niin en pelkää ollenkaan sellaista tilannetta, että jos tilaisuuteen olisi rynnännyt joku teräaseen kanssa, niin olisin uskaltanut käydä hyökkääjän kimppuun, sellaisa tilanteita kohtaan minulla ei ole mitään pelkoja.

17

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sosiaalisten tilanteiden pelko taitaa olla aika yleistä.
      En itsekään pidä noista tervehtimiskehoituksista tuohon tapaa kuin kerroit. Eivät ne minua enää ahdista, mutta nuorena uskovana ahdisti kovinkin. Olen myös aika arka ja ujo, vaikka ihmisten on usein sitä vaikea uskoa, koska olen puhelias.
      Tuolla tavalla on toki hyvät perustelut saattaa seurakuntalaisia tutustumaan toisiinsa, mutta uskon aika monelle tulevan kylmä hiki , kun aletaan sanoa, että tervehdipä sitä vieressä istuvaa.

    • ölkpokiop

      Itse en tervehdi muutoin, kuin nyökkäyksillä noissa tilanteessa, koska tilanne on teennäisen ahdistava.

      Ehdotankin, että vastaisuudessa ne, jotka haluavat tervehdyksiä nostavat kätensä ilmaan siitä merkiksija muut jätettäisiin rauhaan tästä rituaalista.

      • Nämähän ovat vähän sellaisia ryhmäyttämisjuttuja, luulen.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Nämähän ovat vähän sellaisia ryhmäyttämisjuttuja, luulen.

        Tarkoitus on juurikin saada kontakti aloittajan tyyppisiin vetäytyjiin. Ikävästi ohittivat hänet.

      • eihätäää
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Nämähän ovat vähän sellaisia ryhmäyttämisjuttuja, luulen.

        Kursseilla ja kaikissa muissakin maallisissa tilauksiissa esitellään lähes aina itsemme ja myös tervehditään toisia. Itse en vieroksu ihmisten tervehtimistä.

      • Toki näiden tarkoitus on se yhteyden luominen ja puuttuminen juuri siihen, että ketään ei jätetä ulkopuolelle.
        Kun itse olen ujo kursseilla kävijä, voin hyvin ymmärtää sen, ettei vaikka se itsensä esittely ole kaikille ihan helppoa. Me kun olemme niin erilaisia. Joku on kovin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut ja rohkea, toinen on aivan toisesta laidasta ja jokunen siitä väliltä.
        Harvoin tervehtimättömyys on sinänsä tervehtimisen vieroksumista, luulisin. Paljon useammin taitaa olla kyse juuri erilaisista peloista ja arkuudesta. Toki on niitäkin, jotka ihan oikeasti haluavat olla omissa oloissaan ja keskittyä tilaisuuden antiin itsekseen.

    • SosiaalinenAhdistus

      Mukava kuulla, etten ole ainoa, joissa tuntee olonsa vaivautuneeksi tällaisissa tilanteissa.
      Jos tuo vielä yltyy joksikin seuraleikiksi, niin voi jäädä seurakunnan tilaisuuksissa käynnit vähiin.
      Kun lähden kuuntelemaan seurakuntaa puheita ja saarnoja, niin en minä silloin halua mitään sosiaalisia tutustumis juttuja, vaan kuunnella puhe ja puheen jälkeen suoraan kotiin.

      Onhan ihminen sosiaalinen olento, ainakin osa ihmisistä, mutta ei sitä pidä alkaa tuolla tavalla tuputtamaan.

      • Olen samaa mieltä, että nuo tilanteet ovat epämukavia, vaikka niissä hyvä tarkoitus onkin. Toivottavasti kuitenkin uskallat mennä tilaisuuksiin mukaan.

      • eihätäää
        Kuusenjuuret kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, että nuo tilanteet ovat epämukavia, vaikka niissä hyvä tarkoitus onkin. Toivottavasti kuitenkin uskallat mennä tilaisuuksiin mukaan.

        Itse en ole koskaan pitänyt tervehtimistä epämukavana. Suomalaiset itseasiassa ovat liikaakin toisiaan vieroksuvia ja umpimielisiä. Maahanmuuttajat ovat paljon fiksumpia tässä suhteessa.

      • eihätäää kirjoitti:

        Itse en ole koskaan pitänyt tervehtimistä epämukavana. Suomalaiset itseasiassa ovat liikaakin toisiaan vieroksuvia ja umpimielisiä. Maahanmuuttajat ovat paljon fiksumpia tässä suhteessa.

        Tervehtimisiäkin on niin monenlaisia, jotkut käyvät helpommin, jotkut tuntuvat epämukavilta. Hienoa, että sinulta homma sujuu. Kaikille asia ei ole ihan niin helppo.

    • Tuo sosiaalisten tilanteiden pelko on todellakin varmaan aika yleistä ja valitettavasti siihen ei mitään hokku pokkus keinoa ole muu kuin se, että vierailee siellä epämukavuusalueella niin usein, että saa onnistumisen kokemuksia.

      Jos seurakunnan tilaisuudet kiinnostaa niin rohkeasti vaan sinne kyllä siellä sitten oppii muutamia tuntemaan kun muutaman kerran käy niin sitten meneminen onkin jo ihan mukavaa kun on tuttuja vastassa.

      Tuo on niin yleistä, että todennäköisesti se vierus kaverikaan ei siinä niin hirveän vahvoilla ole. Tuosta sosiaalisuudesta aina puhutaan ja tärkeä ominaisuus se on mutta aika harvalla se nyt ihan luonnostaan tulee ja etenkin jos on saannut muutamia itsetunnon kolhuja matkan varrella niin siihen täytyy opetella ihan uudella tavalla.

      Uskoisin kuitenkin näin itsekkin iät ajat seurakunnan tilaisuuksissa käynneenä, että kukaan ei ole siellä sinua tai käytöstäsi arvostelemassa joten siinä mielessä voit olla rauhallisin mielin. Leukaa pystyyn vaan :)

      • "Uskoisin kuitenkin näin itsekkin iät ajat seurakunnan tilaisuuksissa käynneenä, että kukaan ei ole siellä sinua tai käytöstäsi arvostelemassa joten siinä mielessä voit olla rauhallisin mielin. Leukaa pystyyn vaan :)"

        Olen samaa mieltä ja rohkaisen myös menemään tilaisuuksiin.
        Muistan kyllä sieltä alkuajoilta, miten halvaannuttavaa se oli, kun joku sanoi jotain tuollaista.
        Kuten sanoitkin, se omalla epämukavuusalueella usein vierailu auttaa ajan kanssa asiassa. En tosin itse ole ihan kokonaan tuota kauhua voittanut ja joissakin asioissa väistyn. Olen kyllä oppinut sanomaan, että tähän en kykene.
        Emme ehkä aina tule miettineeksi sitä, miten erilaisten pelkojen kanssa kamppaileva kokee näitä meidän seurakuntiemme tapoja.
        Toisaalta halu tulla kohdatuksi ja toisaalta pelko.
        Omassa seurakunnassani oli ja on edelleen mies, joka kättelee jokaisen sisälle tulijan ja toivottaa rauhaa. Minuun se teki syvän vaikutuksen ja tekee yhä. Tuo tapa on meille aroille ja ujoille paljon helpompi, koska se kuuluu muutenkin tapoihimme. Nuo eri kättele -vieressä -istujaa ovat ....mitenköhän sitä kuvailisi, miksi ne ovat pelottavampia kuin ovella kättely? Jotenkin ne vaan ovat erilaisia tilanteita ja ymmärrän myös sen, että joku ei uskalla tulla, jos niitä kovin paljon viljellään. Pitäisi tietysti rohkaistua, mutta sekin on helpommin sanottu kuin tehty.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        "Uskoisin kuitenkin näin itsekkin iät ajat seurakunnan tilaisuuksissa käynneenä, että kukaan ei ole siellä sinua tai käytöstäsi arvostelemassa joten siinä mielessä voit olla rauhallisin mielin. Leukaa pystyyn vaan :)"

        Olen samaa mieltä ja rohkaisen myös menemään tilaisuuksiin.
        Muistan kyllä sieltä alkuajoilta, miten halvaannuttavaa se oli, kun joku sanoi jotain tuollaista.
        Kuten sanoitkin, se omalla epämukavuusalueella usein vierailu auttaa ajan kanssa asiassa. En tosin itse ole ihan kokonaan tuota kauhua voittanut ja joissakin asioissa väistyn. Olen kyllä oppinut sanomaan, että tähän en kykene.
        Emme ehkä aina tule miettineeksi sitä, miten erilaisten pelkojen kanssa kamppaileva kokee näitä meidän seurakuntiemme tapoja.
        Toisaalta halu tulla kohdatuksi ja toisaalta pelko.
        Omassa seurakunnassani oli ja on edelleen mies, joka kättelee jokaisen sisälle tulijan ja toivottaa rauhaa. Minuun se teki syvän vaikutuksen ja tekee yhä. Tuo tapa on meille aroille ja ujoille paljon helpompi, koska se kuuluu muutenkin tapoihimme. Nuo eri kättele -vieressä -istujaa ovat ....mitenköhän sitä kuvailisi, miksi ne ovat pelottavampia kuin ovella kättely? Jotenkin ne vaan ovat erilaisia tilanteita ja ymmärrän myös sen, että joku ei uskalla tulla, jos niitä kovin paljon viljellään. Pitäisi tietysti rohkaistua, mutta sekin on helpommin sanottu kuin tehty.

        Niin sellainen ihan käytännön ratkaisuahan on se, että valitsee istumapaikkansa siten, että voi milloin tahansa siitä sitten kätevästi lähteä ulos jos homma alkaa ahdistamaan.

        Yksin ei kuitenkaan kannata jäädä koska se eristäyminen tavallaan vaan ruokkii sitä tunnetta lisää. Vaimollani oli joskus ruuhkavuosina vastaavanlaista, ihan paniikkikohtauksiin asti. Kaikkea kun oli silloin liikaa, oli pienet lapset, oma työ, karmeat lainat ja mies joka kulki reissutöissä . Hän onneksi pääsi tuon yli juurikin sitkeästi vaan käymällä siellä epämukavuusalueella ja no, en väitä , että mikään yltiösosiaalinen on nykyäänkin mutta pärjää hyvin elämässään ja jopa nauttii ihmisten kanssa olemisesta.

      • nähty.on kirjoitti:

        Tuo istumapaikan valinta on hyvä neuvo. Ihan käytävän vieressä niin siitä on helppo lähteä hissun kissun. Ja kyllä sitä kannattaa omaan tahtiin siedättää itseään näissäkin asioissa. Ja olla rohkeasti oma itsensä ja hyväksyä sekin, että ahdistaa. Itse asiassa yllättävän monia ahdistaa, kun joskus on ollut mahdollisuus asioista keskustella.

    • Älä_tapa_kiihko-uskis

      Kristillistä paatosta se Turun puukottajakin oli aikansa kuunnellut kristillisessä koulussa, ennekuin ahdistui ja radikalisoitui raamatun tuputtamista tappokäskyistä.

      • Ihan itsekö keksit 😳?

    • erakkoeukko

      En minäkään siedä enkä kestä, jos joku tulee lähelle,
      koko elonsa kun homeisissa laitoksissa on töitä tehnyt ja aina em paikoissa huomauteltu haisemisesta - olen ajatellut että metsä kirkkoni olla saa
      - tuulessa ja sateessa, luonnossa enempi rauhallisia elementtejä kuin muka-muka- tekoystävällisyydessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3985
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3618
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3107
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2528
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2377
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      44
      2075
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      46
      1949
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1748
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      29
      1601
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1546
    Aihe