Etelä-Pohjanmaan soten oheisvalmistelut!

Kuka puuttuisi tähän sote:n oheisvalmisteluihin?
Osassa perusterveydenhuollon yksiköissä (esim. kuntayhtymät) viranhaltijapäätöksillä varmistetaan sukulaisille ja tutuille vakituiset työpaikat.
Toimia ei pistetä auki tai ne vaivihkaa julistetaan auki minimiajaksi.
Jos hakija sattuu olemaan ulkopuolinen, niin ei edes haastatteluihin kutsuta.
Nk asiantuntija tehtäviin valitaan ystävä, vailla todellista osaamista.
Valinnassa ei merkitse yliopistoklinikan vuosien työkokemus ja koulutukset mitään saatikka ruotsin ja englannin kielen hyvät taidot.
Jos hakijat kyselevät perusteluja valinnalle, niin heille jokaiselle vastataan eri tavalla, tekaistuja perusteluja.
682345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Taitaapi olla vaan Etelä-Pohjanmaan "pohjoispuolen käytäntöjä". Sisäpiiriä vahvistamalla hoitopuolen johtajat luulevat olevansa vahvemilla soten tullessa.
Voi olla, että käy toisin päin.

Äänestä

suhteilla ne on aina sovittu

Äänestä
  • Eikös tuota nk. asiantuntijan paikkaa pidetty 1½ vuotta täyttämättä. Hoidettiin sijaisjärjestelyin. Odoteltiin, että "ystävän" elämäntilanne muuttuu sellaiseksi, että pystyy toimea hakemaan.
    Etten sanoisi, törkeää toimintaa! Ja minkä viestin se antaa organisaatiossa muille työntekijöille, saatika sitten ulkopuolisille hakijoille, jotka taasen vievät tietoa eteenpäin tästä epäammatillisisesta ja lainvastaisesta johtamiskulttuurista ja organisaatiosta.
    Ei kyllä Vaasan yliopistossa hallinnon opinnoissa näin opeteta. Siellä korostetaan sitä "esimies on suunnan näyttäjä"!

    Äänestä

  • Lapualaiselle Peltolalle on ehkä vastenmielistä
    olla johtajana kehittämässä maakuntakeskusjärjestelmää.
    Onko täysillä mukana ? Vai jarrumiehenä.

    Äänestä

  • Kyllä+Peltolankin+hymy+hyytyy,+kun+saa+maakuntasotessa+Etelä-Pohjanmaan+pohjoispuolen+terveydenhuollon+"valopäät"+palkkalistoilleen.+Harmaita+hiuksia+tulee,+kun+pitää+miettiä,+mihin+nämä+palkkojaan+jatkuvasti+nostaneet+pikku+virkamiehet+sijoitetaan.++Tiedossahan+on.+että+yli+90+%+K2:n+henkilökunnasta+on+tyyttymättömiä+näihin+johtajiin+ja+johtamiskulttuuriin.+Tyytymättömyys+alkanut+noin+4+vuotta+sitten.+Henkilökunta+on+kuulemma+jo+tottunut+jatkuviin+asioiden+vääristelyihin,+epäoikeudenmukaisuuksiin+ja+salailukulttuuriin.++Se+mikä++veronmaksajan+ja+potilaan/asiakkaan+kannalta+on+huolestuttavaa+,++miksi+nämä+viranhaltijat+suorastaan+valehtelevat+asioita,+vääristelevät+tilastoja+ja+tietoja+jopa+potilaille,+omaisille,+valvoville+viranomaisille+ja+maksaville+tahoille+eli+jäsenkunnille

    Äänestä

  • epärehellistätoimintaa kirjoitti:

    Kyllä+Peltolankin+hymy+hyytyy,+kun+saa+maakuntasotessa+Etelä-Pohjanmaan+pohjoispuolen+terveydenhuollon+"valopäät"+palkkalistoilleen.+Harmaita+hiuksia+tulee,+kun+pitää+miettiä,+mihin+nämä+palkkojaan+jatkuvasti+nostaneet+pikku+virkamiehet+sijoitetaan.++Tiedossahan+on.+että+yli+90+%+K2:n+henkilökunnasta+on+tyyttymättömiä+näihin+johtajiin+ja+johtamiskulttuuriin.+Tyytymättömyys+alkanut+noin+4+vuotta+sitten.+Henkilökunta+on+kuulemma+jo+tottunut+jatkuviin+asioiden+vääristelyihin,+epäoikeudenmukaisuuksiin+ja+salailukulttuuriin.++Se+mikä++veronmaksajan+ja+potilaan/asiakkaan+kannalta+on+huolestuttavaa+,++miksi+nämä+viranhaltijat+suorastaan+valehtelevat+asioita,+vääristelevät+tilastoja+ja+tietoja+jopa+potilaille,+omaisille,+valvoville+viranomaisille+ja+maksaville+tahoille+eli+jäsenkunnille

    Riidellään joka asiasta ja toisaalla yksityistä verkostoa ujutetaan joka kuntaan.
    Eikö ministeriö puutu asiaan vai onko mitään väliä kenelle avaataan väylää kotikylään.

    Äänestä

  • esimiesonsuunnannäyttäjä kirjoitti:

    Eikös tuota nk. asiantuntijan paikkaa pidetty 1½ vuotta täyttämättä. Hoidettiin sijaisjärjestelyin. Odoteltiin, että "ystävän" elämäntilanne muuttuu sellaiseksi, että pystyy toimea hakemaan.
    Etten sanoisi, törkeää toimintaa! Ja minkä viestin se antaa organisaatiossa muille työntekijöille, saatika sitten ulkopuolisille hakijoille, jotka taasen vievät tietoa eteenpäin tästä epäammatillisisesta ja lainvastaisesta johtamiskulttuurista ja organisaatiosta.
    Ei kyllä Vaasan yliopistossa hallinnon opinnoissa näin opeteta. Siellä korostetaan sitä "esimies on suunnan näyttäjä"!

    Kukas tuollaisiin virkamiesten toimintapoihin voi puuttua? Ei kukaan. Ne on osa organisaation sisäisiä "luurankoja", jotka kolisee kaapissa, mutta eivät pääse ulos. Kolina vaan kuuluu kauas.
    Ja potilaiden saama hoidon laatu sen kun heikkenee. Syntyy näitä organisaation sisäisiä "omia hoitomalleja".
    Esimerkkinä: Potilas menee terveyskeskukseen jalan veritulppaepäilyn vuoksi, Joutuu useita kertoja käymään vastaanotolla. Veriarvot koholla, mutta verenohennuslääkitystä ei aloiteta. Potilas jäi ihmettelemään asiaa. Ymmärsi soittaa erikoissairaanhoitoon.
    Hoitolinjansta potilas kysyi kolmen eri sairaanhoitopiirin ensiapupoliklinikalta. Jokaisesta hän sai saman vastauksen!
    Jos Fidd arvo noin korkea, olisi heti aloitettava Kelxan lääkitys, ainakin siihen saakka, kun veritulppa poissuljetaan ultraäänitutkimuksessa. Kaikissa erikoissairaanhoidon päivystyksissä myös tähdenneettiin, että asia on päivystyluonteinen, eikä sitä voi siirtää seuraavaan viikkoon.

    Pienten terveyskeskusten päivystykset ovat täysin turhia ja potilaiden henkeä vaarantavia. Kun henkilökuntaa valitaan niihin sukulaisuus/ystävyys/tuttavuus periaatteella, ei voi muuta syntyä kuin "sutta ja sekundaa".

    Äänestä

  • Terveyskeskuksessa on nimetty nk. unihoitaja, joka vastaa uniapneaa sairastavien ohjauksesta. Varasin ajan unihoitajalle kysyäkseni CPAP-laitteeni toiminnasta. Vastaanottotilanteessa selvisikin se ettei kyseinen unihoitaja tiennytkään koko laitteen toiminnasta juuri mitään. Sanoi vain, että "tietää ainoastaan sen, että vihreä hymynaama tulee koneeseen merkiksi aamulla, jos laite on toiminut oikein". Lähdin vastaanotolta hölmistyneenä. Kotoa käsin soitin Seinäjoen keskussairaalan keuhkopolille asiantuntija sairaanhoitajalle ja sain kunnolliset asiantuntevat ohjeet.
    Tästä täysin mitättömästä tk:n unihoitajan vastaanottokäynnistä menee asuinkuntaani kuntalaskutuksena maksu. Mistä siinä maksetaan?

    Äänestä

  • Unihoitajan tehtävänkuvaan liittyy muutakin kuin CPAP-laitteen toiminnasta tietäminen. Uniapnean hoito on tärkeä asia ja osa kansansairauksien ennaltaehkäisyä. Kyllä terveyskeskuksen "unihoitajan" tehtävät vastuualuuen itselleen ottaneet täytyy perehtyä asiakokonaisuuksiin kunnolla.
    Miksi sote uudistusta tehdään??? Pyritään pääsemään eroon sosiaali- ja perusterverveydenhuollon TEHOTTOMUUDESTA!

    Äänestä

No se on jo järjen köyhyyttä, jos päästetään sellaiset asiantuntijat hanskasta, joilla olisi ollut ruotsin aj englannin kielen ammattisanasto hallussaan. Tulevaisuudessa yhä ennemmän tarvitaan hoitopuolelle juuri tämän kaltaisia ammattilaisia. Pitäisi ymmärtää se ettei enää valita työntekijöitä vain Kantakauhavaa varten vaan maakuntaa varten.
Yksityiset tahot rekrytoivat koko ajan juuri näitä todella ammattilaisia!

Maakuntasotessa esimiehille ja johtaville viranhaltijoille soveltuvuustestien lisäksi musteläiskätestit!

Äänestä
  • Jos hoitotyön johtamisessa on puutteita, näkyy se suoraan potilaiden huonona ja epäasiallisena kohteluna, hoitovirheinä, hoidon huonona laatuna ja korkeina kustannuksina (tutkimusten mukaan)

    Äänestä

  • Nyt on Kurikassa kaupungin työntekijöiden viihtyvyys työssään laskekenut romahdusmaisesti! Pusa ehti olla kaupunginjohtajana vain 7 kuukautta. Eli sama linja jatkuu kuin Kauhavalla Kasineuvoisessa, jossa oli sama trendi heti muutaman kuukauden kuluttua. Päättyi sitten lähes katastrofaaliseen tilanteeseen!
    Kurikan luottamusmiesten olisi kannattanut uskoa soveltuvuustestien tuloksiin. Ammattilaiset tekevät soveltuvuustestit. He ovat siihen kouluttautuneet.
    Maalikko näkee soveltuvuustestien tulokset, kun selailee Kurikka lehteä tai Ilkkaa.

    Äänestä

Sanomalehti KESKI-POHJANMAA 31.1.2016

Keski-Pohjanmaan Soiten toiminta alkaa huomenna

"Tavoitteena on aito sisällöllinen asiakas- ja potilaslähtöinen palvelujärjestelmän uudistus, jossa saadaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perus- ja erikoispalveluiden raja-aitoja madallettua ja tuotettua palveluita maakunnan ja lähialueen väestölle entistä saumattomampien palveluketjujen muodossa. Toimitusjohtaja Ilkka Luomaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten toiminta alkaa huomenna. Soite on maakunnallinen perus- ja erikoispalvelut sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhteen liittävä kuntayhtymä. Soitessa palvelut yhdistetään asiakas- ja potilaslähtöisellä tavalla, jossa sekä sosiaali- että terveydenhuollon yksiköt toimivat tiiviissä moniammatillisessa yhteistyössä. Tavoitteena on aito sisällöllinen asiakas- ja potilaslähtöinen palvelujärjestelmän uudistus, jossa saadaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perus- ja erikoispalveluiden raja-aitoja madallettua ja tuotettua palveluita maakunnan ja lähialueen väestölle entistä saumattomampien palveluketjujen muodossa. Muutoksia toimintaan toteutetaan vähitellen Soiten toiminnan käynnistyessä. Soiten vastaanottopalveluissa yhdistetään erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito siten, että potilas saa tarvitsemansa hoidon riippumatta siitä, missä ja milloin asioi. Erikoissairaanhoitoa tuodaan lähelle potilasta järjestämällä matalan kynnyksen konsultaatiomahdollisuus. Palvelupisteet jaetaan Hyvinvointipalvelukeskuksiin, Soite-asemiin sekä Soite-kioskeihin. Hyvinvointipalvelukeskuksissa on laajin palvelutarjonta. Hyvinvointipalvelukeskuksissa toimii terveydenhuollon virka-ajan päivystystoiminnan ja kiireellisen vastaanottotoiminnan lisäksi kiireetöntä hoitaja- ja lääkärivastaanottoa sekä lisäksi mm. neuvolapalveluja ja sosiaalipalveluja tiiviissä yhteistyössä. Osassa Hyvinvointipalvelukeskuksia on lisäksi vuodeosasto ja röntgen. Hyvinvointipalvelukeskukset sijaitsevat Kokkolassa, Kälviällä, Kruunupyyssä, Kannuksessa ja Tunkkarilla."

Mistä johtuu, että Keski-Pohjanmaalla on pienin puhein ja pienin työryhmin tehty merkittävä organisaatiomuutos erittäin onnistuneesti ja Etelä-Pohjanmaalla uudistuksia vasta suunnitellaan? Etelä-Pohjanmaalla sitä on tehty satojen ihmisen voimalla, tuhansien tuntien työpanoksin ja mitään ei ole vielä saatu aikaan. Edes perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö ei toimi juuri millään tavoin, johtuen perusterveydenhuollon jäykkyydestä.

Äänestä
  • Olen jo vuosia käyttänyt Kokkolan sairaalan eli Soiten palveluja valinnanvapauden myötä.

    Äänestä

onkohan joku miettinyt sitä että se sote ny siirtyy ensi vaalikaudelle..seinäjoellakin on vouhkattu aivan hulluna soten kanssa. mitäs ny ..kerkee tulla kunta,ja eduskunvaalit ennen sotea soppa on vielä ilman mausteita...kaikin puolin turha on valmistella kun ei tiedä ketä pöydässä istuu...hope so ettei keskusta...tuho on tehty

Äänestä
  • Nyt annettiin aikaa hakea muhkeita kuntaiitosavustuksia.
    Soten aikana niitä ei enää vuolaasti jaeta.

    Äänestä

totta tuokin...sairaalaa hiotaan sotekuntoon avustuksilla ny päätökset siirtyy...mitä päättää uusi hallitus ei tiedä kukaan

Äänestä
  • Ei ihan voi yleistää tätä Etelä-Pohjanmaan perusterveydenhuollon ongelmaa. Kyllä se kulminoituu pohjoisosaan. Muualla merkittävien asiantuntijoiden virkojen täyttämiseen yhteydessä käytetään psykologisia soveltuvuustestejä.
    Taitaa käydä ajan kanssa niin, että koko Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin uskottavuus kaatuu tähän, kun tulee valinnanvapaus,
    Väestö valitsee jotakin muuta kuin Etelä-Pohjanmaan.
    Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa on jo pitkään fokusoineet palvelut siihen, miten potilaat kokevat saamansa hoidon.
    Tuskin kummassakaan hyväsyttäisiin perusterveydenhuollon työntekijöiden kiroilua, humalassa (2,5 promillea )työskentelyä, krapulassa työskentelyä, lääkevarkauksia, eri asteisia tietosuojarikoksia, potilaiden/asiakkaiden kaltoinkohtelua, saattohoitopotilaiden kivun hoitamatta jättämistä ... lukuinen lista hoidon laiminlöynneistä ... joihin ei puututtaisi!
    Potilaat, omaiset ja yheistyötahot ovat vain rasite!

    Äänestä

  • Kotihoidossa ollut muistisairas kuoli aliravitsemukseen – söi vain Omar-karamelleja
    (Iltasanomat 15.9.17)

    Lapselle vakavat vammat: Äiti tuomittiin vauvan tiputtamisesta lattialle - syyte tahallisesta paiskaamisesta meni nurin (Iltalehti 15.9.17)

    Vaikka edellä mainitut tapahtumat ovat muualta Suomea, on ne tätä päivää myös Etelä-Pohjanmaalla. Tosin niistä ei saa puhua!

    Äänestä

  • Ei saa puhua vaikka alle vuoden ikäisellä olisi raajamurtuma!
    Totuushan on, että työntekijä/esimies syyllistyy virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos suojelee lasta ja vanhempia tällaisessä tilanteessa!

    Faktahan on:
    Pahoinpitelytutkimus käynnistetään seuraavissa tapauksissa
    Kaikki alle 1-vuotiaiden lasten luunmurtumat
    Kaikki alle 5-vuotiaiden kylkiluun, olkaluun varren ja lapaluun murtumat sekä nikamamurtumat
    Molemminpuoliset, pirstaleiset tai yli 1 mm levinneet kallonmurtumat
    Epäily imeväisen ravistelusta
    Kaikki tarkkarajaiset tai kuuman esineen aiheuttamat palovammat
    Jos mustelmia on paljon, ja ne sijaitsevat muualla kuin säärissä, reisissä, kyynärvarsissa, tai otsassa
    Kaikki muutkin kaikenikäisten lasten murtumat ja vammat, joissa esitietojen ja vammalöydöksen kesken on ristiriita tai joissa pahoinpitelytausta on mahdollinen

    "Pikkueriika" tapausten julkituloa odotellessa!

    Äänestä

  • Onhan sekin täysin käsittämätöntä, että esimies vaatii terveyskeskuksen muistihoitajalta "tehokkaampaa toimintaa". Tehokkuus tarkoittaa tässä tapauksessa muistiongelmaiselle potilaalle tehtävvää CERALD-testiä. Kyseisen esimiehen mukaan CERALD- testejä pitäisi ehtiä tehdä päivässä 5-7:lle potilaalle. Asiasta oltu yhteydessä useampaan asinatuntija tahoon mm. yliopistosairaaloiden dementiasairauksista vastaaviin asiantuntijoihin. Edellä mainituilta tahoilta selkeä vastaus > muistisairauden tutkimuksiin kuuluvaa CERALD-testiä ei saa muistihoitajan (sairaanhoitaja) tai psykologin tehdä kuin korkeintaan 2-3:lle työpäivää kohden.
    Testitilanteet vaativat rauhallista ilmapiiriä ja kiireettömyyttä! Liukuhihnamaisesti tehdyt tutkimukset antavat vääränsuuntaisia tuloksia.
    Potilaalle muistisairaus diagnoosin saaminen aiheuttaa usein voimakkaan kriisitilanteen, potilaalle kuin myös omaisille. Aikaa pitää olla havannoida ja selvittää, miten potilas kokee tilanteensa. Potilas voi kokea tilanteensa hyvinkin epätoivoisena...
    Muistihoitajan tehtävä EI perusterveydenhuollossa voi olla pelkästään testien tekemistä, vaan se on potilaan ja omaisten vankaa tukemista ja moniammatillista yhteistyötä eri tahojen kanssa.
    Potilas ja hänen omaisensa pitää olla keskiössä!

    Äänestä

  • Nyt nämä kuntayhtymän johtajat puhuvat ettei koko sotea tulisikaan. Voisiko joku järkevämpi taho tiedottaa, mistä on kysymys? Vai onko puhe vain näiden "valopäiden" omia päätelmiä. Hämmentää kuitenkin henkilökuntaa ja potilaita tämmöiset puheet. Virkamiehillä pitäisi olla vastuu, mitä suustaan päästävät!

    Äänestä

  • käsittämätöntäsalailua kirjoitti:

    Ei saa puhua vaikka alle vuoden ikäisellä olisi raajamurtuma!
    Totuushan on, että työntekijä/esimies syyllistyy virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos suojelee lasta ja vanhempia tällaisessä tilanteessa!

    Faktahan on:
    Pahoinpitelytutkimus käynnistetään seuraavissa tapauksissa
    Kaikki alle 1-vuotiaiden lasten luunmurtumat
    Kaikki alle 5-vuotiaiden kylkiluun, olkaluun varren ja lapaluun murtumat sekä nikamamurtumat
    Molemminpuoliset, pirstaleiset tai yli 1 mm levinneet kallonmurtumat
    Epäily imeväisen ravistelusta
    Kaikki tarkkarajaiset tai kuuman esineen aiheuttamat palovammat
    Jos mustelmia on paljon, ja ne sijaitsevat muualla kuin säärissä, reisissä, kyynärvarsissa, tai otsassa
    Kaikki muutkin kaikenikäisten lasten murtumat ja vammat, joissa esitietojen ja vammalöydöksen kesken on ristiriita tai joissa pahoinpitelytausta on mahdollinen

    "Pikkueriika" tapausten julkituloa odotellessa!

    HS
    Julkaistu: 10.10. 11:09
    Kesken vaipanvaihdon lattialle pudonneen vauvan äiti sai tiistaina sakkotuomion Espoon käräjäoikeudessa. Oikeus katsoi syyttäjän tavoin, että 31-vuotias nainen syyllistyi vammantuottamukseen.

    Onneksi muualla Suomea tunnetaan lastensuojelulaki ja sen velvoittamana lastensuojeluilmoituksen teko!

    Äänestä

  • epnpohjoisosanongelmat kirjoitti:

    Ei ihan voi yleistää tätä Etelä-Pohjanmaan perusterveydenhuollon ongelmaa. Kyllä se kulminoituu pohjoisosaan. Muualla merkittävien asiantuntijoiden virkojen täyttämiseen yhteydessä käytetään psykologisia soveltuvuustestejä.
    Taitaa käydä ajan kanssa niin, että koko Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin uskottavuus kaatuu tähän, kun tulee valinnanvapaus,
    Väestö valitsee jotakin muuta kuin Etelä-Pohjanmaan.
    Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa on jo pitkään fokusoineet palvelut siihen, miten potilaat kokevat saamansa hoidon.
    Tuskin kummassakaan hyväsyttäisiin perusterveydenhuollon työntekijöiden kiroilua, humalassa (2,5 promillea )työskentelyä, krapulassa työskentelyä, lääkevarkauksia, eri asteisia tietosuojarikoksia, potilaiden/asiakkaiden kaltoinkohtelua, saattohoitopotilaiden kivun hoitamatta jättämistä ... lukuinen lista hoidon laiminlöynneistä ... joihin ei puututtaisi!
    Potilaat, omaiset ja yheistyötahot ovat vain rasite!

    Eikös sen pahimman tietosuojarikkomuksen tehnyt kuitenkin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitaja, joka käytti kuntayhtymä kaksineuvoisen hoitajien käyttäjätunnuksia useiden kuukausien ajan! Mitä siitä seurasi? Ei yhtään mitään!
    Pusalla oli oma valikoiva tyylinsä johtaa ja puuttua epäkohtiin ja rikkomuksiin.
    Ainutlaatuista, etten sanoisi!

    Äänestä

  • Asia on ilmoitettu heti henkilökunnan toimesta Länsi-Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Arja Strömille. Toivon mukaan hän on käynnistänyt tarvittavat selvitykset, Asiasta on ilmoitettu myös Etelä.-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoidon ylihoitaja Päivi Leikkolalle, joka oli kuuleman mukaan "nauranut koko asialle".
    Vaikea asiahan se oli Leikkolalle puuttua asiaan, kun ensihoidon työntekijä on vaikutusvaltaien keskustalainen kunnallispolitiikko ja samaa puoluetta kuin ihän tse!

    Oikeuskansleri selvittää, toiminnan oikeellisuuden eli perästä kuuluu aikanaan.
    Odotellaan, mikä kannan otto hänellä on näihin "sisäpiirien" suhmurointeihin

    Vastaavassa tapauksessa toisen sairaanhoitopiirin ensihoitaja on saanut kenkää saman tien asian paljastuttua. Etelä-Pohjanmaalla työmoraali on ehkä hieman toisenlainen ja siihen meidän tulee sopeutuman. Tietosuoja on erilainen verrattuna muuhun Suomeen. Unohtamatta Kuntayhtymä Kaksineuvoisen sairaanhoitajia, jotka tyhmyyksissään luulivat, että keskustavaikuttaja ensihoitajalle tulee luovuttaa omat potilastietojen käyttäjätunnukset. Ei voi muuta sanoa näiden hoitajien kohdalla "äly hoi, älä jätä"!

    Äänestä

  • epnpohjoisosanongelmat kirjoitti:

    Ei ihan voi yleistää tätä Etelä-Pohjanmaan perusterveydenhuollon ongelmaa. Kyllä se kulminoituu pohjoisosaan. Muualla merkittävien asiantuntijoiden virkojen täyttämiseen yhteydessä käytetään psykologisia soveltuvuustestejä.
    Taitaa käydä ajan kanssa niin, että koko Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin uskottavuus kaatuu tähän, kun tulee valinnanvapaus,
    Väestö valitsee jotakin muuta kuin Etelä-Pohjanmaan.
    Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa on jo pitkään fokusoineet palvelut siihen, miten potilaat kokevat saamansa hoidon.
    Tuskin kummassakaan hyväsyttäisiin perusterveydenhuollon työntekijöiden kiroilua, humalassa (2,5 promillea )työskentelyä, krapulassa työskentelyä, lääkevarkauksia, eri asteisia tietosuojarikoksia, potilaiden/asiakkaiden kaltoinkohtelua, saattohoitopotilaiden kivun hoitamatta jättämistä ... lukuinen lista hoidon laiminlöynneistä ... joihin ei puututtaisi!
    Potilaat, omaiset ja yheistyötahot ovat vain rasite!

    Asiat tulee ajallaan kyllä julkisuuteen!

    Äänestä

  • kepusuhmurointi kirjoitti:

    Asia on ilmoitettu heti henkilökunnan toimesta Länsi-Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Arja Strömille. Toivon mukaan hän on käynnistänyt tarvittavat selvitykset, Asiasta on ilmoitettu myös Etelä.-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoidon ylihoitaja Päivi Leikkolalle, joka oli kuuleman mukaan "nauranut koko asialle".
    Vaikea asiahan se oli Leikkolalle puuttua asiaan, kun ensihoidon työntekijä on vaikutusvaltaien keskustalainen kunnallispolitiikko ja samaa puoluetta kuin ihän tse!

    Oikeuskansleri selvittää, toiminnan oikeellisuuden eli perästä kuuluu aikanaan.
    Odotellaan, mikä kannan otto hänellä on näihin "sisäpiirien" suhmurointeihin

    Vastaavassa tapauksessa toisen sairaanhoitopiirin ensihoitaja on saanut kenkää saman tien asian paljastuttua. Etelä-Pohjanmaalla työmoraali on ehkä hieman toisenlainen ja siihen meidän tulee sopeutuman. Tietosuoja on erilainen verrattuna muuhun Suomeen. Unohtamatta Kuntayhtymä Kaksineuvoisen sairaanhoitajia, jotka tyhmyyksissään luulivat, että keskustavaikuttaja ensihoitajalle tulee luovuttaa omat potilastietojen käyttäjätunnukset. Ei voi muuta sanoa näiden hoitajien kohdalla "äly hoi, älä jätä"!

    Millon tästä uutisoidaan?

    Äänestä

  • No ei hoitajat kyllä omia käyttäjätunnuksiaan toisille luovuta. Potkuthan siitä seuraa molemmille

    Äänestä

  • kepusuhmurointi kirjoitti:

    Asia on ilmoitettu heti henkilökunnan toimesta Länsi-Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Arja Strömille. Toivon mukaan hän on käynnistänyt tarvittavat selvitykset, Asiasta on ilmoitettu myös Etelä.-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoidon ylihoitaja Päivi Leikkolalle, joka oli kuuleman mukaan "nauranut koko asialle".
    Vaikea asiahan se oli Leikkolalle puuttua asiaan, kun ensihoidon työntekijä on vaikutusvaltaien keskustalainen kunnallispolitiikko ja samaa puoluetta kuin ihän tse!

    Oikeuskansleri selvittää, toiminnan oikeellisuuden eli perästä kuuluu aikanaan.
    Odotellaan, mikä kannan otto hänellä on näihin "sisäpiirien" suhmurointeihin

    Vastaavassa tapauksessa toisen sairaanhoitopiirin ensihoitaja on saanut kenkää saman tien asian paljastuttua. Etelä-Pohjanmaalla työmoraali on ehkä hieman toisenlainen ja siihen meidän tulee sopeutuman. Tietosuoja on erilainen verrattuna muuhun Suomeen. Unohtamatta Kuntayhtymä Kaksineuvoisen sairaanhoitajia, jotka tyhmyyksissään luulivat, että keskustavaikuttaja ensihoitajalle tulee luovuttaa omat potilastietojen käyttäjätunnukset. Ei voi muuta sanoa näiden hoitajien kohdalla "äly hoi, älä jätä"!

    Kuinkahan asiassa kävi kun tuo Ström on irtisanoutunut?

    Äänestä

Onpa erikoista tiedottamista! Kyllä virkamiehillä täytyy olla vastuu, mitä puhuvat sotesta. Henkilökohtaisia mielipiteitä ei voi puhua työssä.
Saako omat poliittiset intressit näkyä johtajien puheissa?

Äänestä
  • Tyypillistä sekoilua .
    Miksei kovapalkkainen johtaja, Lapuan Peltola sano mitään ?
    Lieneekö hänkin jarrumies ?

    Äänestä

  • Lapualainen Kai Pöntinen (kok.) jatkaa maakuntavaltuuston puheenjohtajana ja alavutelainen Lasse Anttila (kesk.) maakuntahallituksen johdossa. Valtuusto oli puolueiden piirijärjestöjen valmistelemissa henkilövalinnoissa yksimielinen.
    Lapualainen Asko Peltola on maakuntajohtaja.
    Lapuan herrat ajamassa Seinäjokea maakuntakeskukseksi. .?

    Äänestä

mihin sitä Lassea (Anttila) enää tarvitaan, kun on Kuusiolinna jo asiat saanut hoidettavakseen. Mielestäni olisi Lassen jo jäätävä päättävistä elimistä pois ja keskittyä muuhun toimintaan. Aika jo ajanut ohi ja eikö ne saavutetut edut jo riitä? Ikäpykälä käyttöön.

Äänestä
  • Peltola ei eilen radiossa tiennyt mitään, mitä Kurikassa ja Kauhajoella puuhaillaan Sotesopassa.
    Mitä Sotekopla puuhailee, ei mitään muutoksia nykyiseen lääkäripulaan.

    Äänestä

  • Pitkät..Kahvitunnit kirjoitti:

    Peltola ei eilen radiossa tiennyt mitään, mitä Kurikassa ja Kauhajoella puuhaillaan Sotesopassa.
    Mitä Sotekopla puuhailee, ei mitään muutoksia nykyiseen lääkäripulaan.

    Täysin väärä mies ollut Peltola tuohon paikkaan. Siksipä pitkin Etelä -POhjanmaata on omia suunnitelmia. Ja rahaa on palanut palkkoihin ja kokouspalkkioihin.

    Äänestä

sen takia seinäjoen keskusairaala ulkoistaa päivystystä äkkiä ja yrittää hakea liittoa tre kanssa koska kukaan ei oikeasti tiedä mitä tulee tapahtumaan ensi hallituskaudella lopuksi soten osalta..siks kai vaasakin jatkaa eritys sairaanhoidon sotetalon rakentamista ja yhteistyö uumajan meripelastuksen ja sydänyksikön kanssa sekä turun tyksin kanssa on viä kans . soppa tästä syntyy joo

Äänestä
  • SoteDigin toimitusjohtajana viime toukokuussa aloittanut Harri Hyvönen kertoi Talouselämälle kuukausipalkakseen 19 000 euroa. Palkka on yli 70 prosenttia enemmän kuin Suomen pääministerin 11 142 euron kuukausipalkkio.

    SoteDigin hallituksen puheenjohtajana toimivan entisen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajan Hannu Leskisen mukaan Hyvösen korkean palkan taustalla on pitkä rekrytointiprosessi. Ennen siirtymistään SoteDigiin Hyvönen toimi Jyväskylän kaupungin kehitysjohtajana.

    Äänestä

yleisesti on maakunta uudistuksen sotevalmistelun ja varsinkin kuntaliitosten hommissa lyöty muualla kun e-p alueella jarrut kiinni koska todellinen hyöty kunnille on vielä auki ja selviää vasta kun on nuijat lyöty lopullisesti pöytään elikkä sitten kun nykyiset nuijat on saatu eduskunnasta pois ja ymm..pari vuotta menee. moni kaupunki rakentelee omia ympyröitä perustaen sille että ainakin puoliksi mennään vanhalla mallilla ostopalveluilla lisäksi sipilän toilailuja jopa puretaan ensi kaudella

Äänestä
  • Kuten Aki Linden juuri kertoi.
    1000 uutta lääkäriä terkkareihin, maksaa 100 milj euroa.
    Se on pikkusumma kun uusi ulkoistettu Sote maksaa 20 miljardii eur.
    Siis lisää lääkikoulutusta ja reseptisairaanhoitajakoulutusta.

    Äänestä

  • Ei lääkärit halua täyttää perusterveyden lääkärivajetta koska yksityisellä ja erikoissairaanhoidossa palkka ja korvaukset ovat huomattavasti paremmat. Tyhmää päättäjien sanoakin ministeritasolla tuollaista sontaa...pitävät tavallisia ihmisiä niin tyhminä. Politiikkaa vain tekevät ryhmän päätöksestä...mitään en tiedä mutta vastustetaan tai puollan vaikka rki sanoo toista, se on Suomalaista politiikkaa.

    Äänestä

  • LisääLääkäreitäHetiiii kirjoitti:

    Kuten Aki Linden juuri kertoi.
    1000 uutta lääkäriä terkkareihin, maksaa 100 milj euroa.
    Se on pikkusumma kun uusi ulkoistettu Sote maksaa 20 miljardii eur.
    Siis lisää lääkikoulutusta ja reseptisairaanhoitajakoulutusta.

    Näitä reseptisairaanhoitajia ei tarvita yhtään lisää. On melkoisen erikoista, kun sairaanhoitaja, joka ei pääse edes lääkelaskuista ensi kerralla läpi niin koulutetaan reseptihoitajaksi pohjoispuolella Etelä-Pohjanmaata!!

    Äänestä

Ja kaiken tämän maksavat armas suomen kansa..etunenässä ne jotka ovat juuri pisinpään veroja maksaneet eli eläkeläiset kärsivät juuri nyt paskasta hoidosta ympäri maan...kiitos armas suomi

Äänestä

Ei ole varaa tai rahaa uusille lääkäreilee koska tuo summa menee yhden tohtorin kuskaamaan kopterilla, autokyyti ei enää riitä.
Soten päiväunissa nähty säästö on päättäjien märkä uni joka on vain kuvitelmaa joka on suunniteltu tapahtuvan palvelujen vähennyksellä, käyttäjien omavastuita korottamalla sekä hoitohenkilökuntaa vähentämällä. Tuo kaikki säästö on joko jo mennyt suunnitteluun (mm. kokouspalkkioihin ja ns. ei ihan pienipalkkaisiin asiantuntioihin, mitä nyt sitten ovatkin) sekä tulevan byrokratian pyörittämiseen.
Tämä on kyllä tuotu esiin joidenkin asiantuntioiden lausunnoissa mutta noiden tuominen esille jyrätään.
Sote = SAADAAN OMA TAHO ESILLE

Äänestä

vaalit välissä ja saas nähdä joutuuko etelä-pohjanmaalla ihmiset kuitenkin maksamaan kovia sairaalamaksuja ? ei muualta ole pakko tulla tänne kun on oma sote sairaala vaikka ei ole laajaa päivystystä....ottakaa tämä ennustuksena. myös oulu rakentaa omaa,kokkola laajentaa.onko jollakin toisenkäden tietoa mitä tapahtuu? ei tietty voi olla jos päätöksiä ei sitten kuitenkin loppukädessä tehdäkin hallituksen ulkopuolella? mikä saattaa olla täysin mahdollista nykyisestä toiminnasta kun uskoo jo mitä vaan

Äänestä
  • Jokiranta on fiksu kun yrittää oikeisiin töihin.
    Saisi Peltolakin yrittää.
    Emme tarvitse hiihtäjiä kovalla palkalla.

    Äänestä

  • Ja veronmaksajat maksavat singahtelevan lääkärin hyppäämiset ja lentämiset.

    Äänestä

sipilä selittää että kunnat maksaa ja kunnat valittaa että valtion rahat on loppu...aatelkaa kun sote menee läpi ja yksityistäminen viedään loppuun...tämän hallituksen kaikki metkut...kansan kurjuus .....

Äänestä
  • VANHUS vai VANKI , kummalle kuuluisi parempi elämä.
    Toinen on ase kädessä,kylmässä ,vilussa,sateessa ja nälässä vuosia ollut sodassa uhaten omaa henkeään.
    Toinen taas tahallisesti uhannut omaa vapauttaan...saanut siitä rangaistuksen ja täyden ylöspidon ...valittaen siitäkin kuinka joutuu "kärsimään".
    OTE...
    Tehostettuun palveluasumiseen sijoitettu vanhus maksaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle keskimäärin 125-130 euroa vuorokaudessa. Hinta sisältää ympärivuorokautisen hoidon ja täyden ylöspidon.

    Keskeytymätön huolenpito kuuluu myös vankien etuihin. Vankeja oli viime vuonna suljetuissa laitoksissa runsaat 2 000 ja avolaitoksissa noin 750. Yksi vanki istuu suljetussa laitoksessa rangaistustaan noin 208 euron vuorokausihintaan. Avolaitosvanki maksaa valtiolle noin 175 euroa. Tiedot ovat Rikosseuraamuslaitoksen tilastoista.

    Hinnassa on eroja
    Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja Ismo Rautiainen kertoo, että tehostetun palveluasumisen vuorokausikustannukset asiakasta kohti vaihtelevat 105 eurosta 150 euroon. Hinta riippuu siitä, millaisiin tiloihin seniori on asutettu.

    ONKO KAIKKI TEHTY OIKEIN.
    ONKO SOTESTA TÄTÄ MUUTTAMAAN
    TUSKIN ON ...
    Rahaa kyllä on mutta minne ne laitetaan on poliittinen päätös ja nyt ne laitetaan näin . Ketaavatko päättäjät edes perustella käytäntöä tälle kasvoja menettämättä...hävetkää.
    Tässä yksi selvitys miksi esim.maahanmuuttajat täyttävät vankilamme.

    Äänestä

Soten astuessa voimaan kuntien valvonta loppuu toimivuuden sekä palvelulaadun osalta sosiaali-/tervespalvelu tuottajissa . Koska MAAKUNNAT 18 kpl. ottavat vetovastuun .... Pikkupomot etäältä maakuntakeskuksista tuskin tulevat tietämään mitää pienen kunnan sisällä tapahtuu...eipä taida kiinnostaakaa . Asiakkaan tai omaisen äänen kuuleminen jää kuulematta. MITÄ SILMÄT EI NÄÄ ja KORVAT EIVÄT KUULE hukkuu soten kiemuroihin vaikka kuinka päivän ILKKA lehdessä SOTEN PIKKUPOMO LEIKOLA toisin väittääkin...SATA VARMA ETTÄ VALVONTA HUONONEE HUOMATTAVASTI TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ

Äänestä
  • Lisää lääkärikoulutusta heti.
    Ja sairaanhoitajille flunssareseptioikeuksia.
    Lapualaiset Sotepomot tuskin mitään keskittävät Seinäjoelle.???
    Näytelmä koko touhu.

    Äänestä

ny vielä menee potilastietojärjestelmä kilpailutukseen...maksaa kunnille 35miljoonaa. menee tod.näk muualle eli palkkatulot etelä suomeen. toivon sydämmestäni vaikka kunkku sipilä haluaa nuijia kunta ja sotelain nyt läpi vikoinen kun hullu on..ja todenäköisesti siihen rahaa sijoittanut olisi niin että eu-tuomio istuin viimeistään torppaa sen tältä kaudelta ja kansa tajuaa äänestää kepun ulos koska muut puolueet ovat jo käsittäneet tehneensä virheen suurilta osin

Äänestä

Ja nyt VALTIO UUSII HÄTÄKESKUSKUSTOIMINTAKIN uudella järjestelmällä.....EIKÄ MAKSA PALJON.... RAHAA KUN ON!
Uutisoitiin uuden järjestelmän toimivan puutteellisesti.... Turhia, päällekkäisiä hälytyksiä. Tavoitettavuus huonontunut...viivityksien takia. Kopterilla turhia lähtöjä riskinarvioinnin yliampumisen vuoksi. Robotisoinnin / automatiikan tuomaa hässäkkää ihmisten hyvinvoinnin, hengen kustannuksella.
Halpaa ja hyvää saadaan.

Äänestä

Onko kysymyksessä ihmisten hoito vai yksinkertaisesti vain ihmisten rahastus?

Äänestä
  • Tolpela virkansa puolesta Ilkassa pyysi maakunnalle yhtenäisyyttä.
    Lapualaisten teot ovat kyllä erottavia eikä yhdistäviä.

    Äänestä

  • JohtajuuttaKehiin kirjoitti:

    Tolpela virkansa puolesta Ilkassa pyysi maakunnalle yhtenäisyyttä.
    Lapualaisten teot ovat kyllä erottavia eikä yhdistäviä.

    Etelä-Pohjanmaan sotevalmistelut ovat olleet täysin fiasko!
    Tilataan ulkopuolisia asiantuntijoita kertomaan asiat, jotka ovat olleet selvillä jo monissa muissa maakunnissa ihan virkamiesten itsensä selvittäminä ja toteuttamina!
    Toivottavasti soten kaatuessa tämä E-P:n "suunnitteluporukka" pakkaa laukkunsa ja lähtee muualle ja annetaantilaa todellisisille tekeville asiantuntijoille.

    Äänestä

No nyt sitten tuuli käy EPSHP:n yhteispäivystyksessä....vihdoinkin piirin päälliköille että kuntapäättäjillekin annetaan ymmärtää ettei tuossa yhteisössä kaikki asiat henkilöstöpuolella ole kohdallaan. Lääkäreitä on lähtenyt ovia paiskoen, hoitohenkilökuntaa jo vuosia puhuneet ja ahdistuneet väsymiseen asti, aika moni yksinkertaisesti ottanut jalat alleen. Näitä asioita vain on aikaisemmin vähätelty ja pidetty ihan tavallisena liikehdintänä.

Äänestä
  • Johan se oli laajalti tiedossa, miten tulee käymään Etelä-Pohjanmaan ensihoidon, kun kyseinen johtaja siihen palkattiin. Ihmeen pitkään katsottiin ennen kuin johto heräsi!! Kalliiksi tuli veronmaksajille.

    Äänestä

Vielä tulee paljon lisää maksamaan . Tuota kaikkea ei ole yksistään rahalla korvattavissa..moni on saanut tuosta tarpeekseen. Hyvien tilastojen tekemenin ei tähtitiedettä nykypäivinä.

Äänestä

pienipalkkaset ihmiset raataa ja riitelee ja nyt työt vaan meinaa lisääntyä...mitäs sitten tapahtuu? työ uupumuksien joukko lisääntyy... ehkä se filippiiniläisten joukko tai soten kaato kumpi nyt vaan on ratkaisu

Äänestä
  • EePeellä kulunut 2.5 milj euroa Soten valmisteluihin.
    Kallista kahvikuppikoplaa on kokoontunut Seinäjoelle juttelemaan...tappelemaan.
    Lapualainen kallis johtaja lehdessä kuulutti yhtenäisyyttä ???
    Jokainen kirkonkylä saa oman sairaalansa, ilman lääkäreitä ???

    Äänestä

  • Puheet...Teot kirjoitti:

    EePeellä kulunut 2.5 milj euroa Soten valmisteluihin.
    Kallista kahvikuppikoplaa on kokoontunut Seinäjoelle juttelemaan...tappelemaan.
    Lapualainen kallis johtaja lehdessä kuulutti yhtenäisyyttä ???
    Jokainen kirkonkylä saa oman sairaalansa, ilman lääkäreitä ???

    Ei taida 2,5 milj.euron valmistelukulut riittää Etelä-Pohjanmaalla.

    Äänestä

Tuo sama jokaisessa Sote alueessa, tekee yhteensä useita kymmeniä miljoonia joten "säästöt" joita on kuviteltu tulevan kulutettu jo.....SUSI JO SYNTYESSÄÄN. Ehkä jotain hyvääkin ja se näkyy valmisteluryhmän kukkaroissa.
Kyllä kansalaisia viedään kuin pässiä narusta ja vielä kirkkain silmin.

Äänestä

Hyvä Saarakkala sekä Koski, pysykää myös taistelussa Sotea vastaan. Sillä ei tosiaankaan saada aikaan sitä mitä haetaan...vain hämminkiä, sekaannusta sekä eriarvoisuutta. Suuresti puhuttua säästökään, kustannusten nousua tuo ei tuo...vaan kaikki ns.säästöksi ajateltu on potilaan itsensä maksujen nousee.

Äänestä

Vaasa ilmoitti lehdessä olevansa valmis..olikohan se vittuilua seinäjoelle nyt kun sote kaatuu ja e-p on kivittänyt rahansa jo...suunitelmat menee maakunta tasolla täysin uusiksi samoin sairaanhoito piirien.
Itse toivon vain sitä ettei kansalaiset kärsi????? ehkä vaasan ja seinäjoen pitäisi lyödä hynttyyt yhteen monella tasolla? mutta se ei koskaan tule näkemään päivänvaloa.

Äänestä
  • Etelä-Pohjanmaa haluaa ottaa sote-uudistuksen omiin käsiin – ”Viimeksi neljä vuotta sitten jäimme odottelemaan, ja se oli virhe”
    Lapualaiset johtajat eivät tehneet mitään Seinäjoelle keskittyvän Soten eteen.

    Äänestä

vaasassa on jo pari vuotta suuniteltu tuota erva-aluetta johon kuuluu satakunta ranta turkuun asti ns-yliopisto sairaaloiden alue. vaasa-pori-turku,ja pari kopteria toki rannikkovartioston, seinäjoki menee palvelujen osalta luultavasti tampereelle koska aluaa pitää yksin oman soten eikä halua siihen muita kun e-p oman maakunnan. elikkä pikku kunnissa tulee tilastollisesti tosi ankeeta kun kepuvetoinen sote maakunta toiminta alkaa..onnea vaan

Äänestä

Pitäähän noille EI EDUSKUNTAAN päässeille tai kovasti pyrkikeille pikku johtajille löytää töitä kun saivat suunnitteluryhmistä kenkää.

Äänestä

arki koittaa vihreille miehille marssissa ja kepussa....muissa paikoissa suunitellaan koalitiota kaupunkien/sairaaloiden kesken ennen hallituksen muodostusta...kuinkas täällä??? tuttu etelä-pohjalainen minä itte ja yksin..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sotenoheisvalmistelut kirjoitti:

Kuka puuttuisi tähän sote:n oheisvalmisteluihin?
Osassa perusterveydenhuollon yksiköissä (esim. kuntayhtymät) viranhaltijapäätöksillä varmistetaan sukulaisille ja tutuille vakituiset työpaikat.
Toimia ei pistetä auki tai ne vaivihkaa julistetaan auki minimiajaksi.
Jos hakija sattuu olemaan ulkopuolinen, niin ei edes haastatteluihin kutsuta.
Nk asiantuntija tehtäviin valitaan ystävä, vailla todellista osaamista.
Valinnassa ei merkitse yliopistoklinikan vuosien työkokemus ja koulutukset mitään saatikka ruotsin ja englannin kielen hyvät taidot.
Jos hakijat kyselevät perusteluja valinnalle, niin heille jokaiselle vastataan eri tavalla, tekaistuja perusteluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu