Sauli tapaa Trumpin tänään 28.8

Halonen kävi toistakymmentä kertaa Yhdysvalloissa, mutta ei saanut kutsua Valkoiseen taloon.
Kärkkäimmät kriitikot syyttivät Halosta suhteiden pilaamisesta hänen kritisoituaan Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa YK:n yleiskokouksessa vuonna 2004.

Tässäkin kohdin presidentti Urho Kekkonen oli edellä muita, silloin ja edelleen nytkin! Kekkosella oli valtaa ja se näkyi. Kaikki huipentui vuoteen 1975 - ETYK.
Presidentti Urho Kekkonen matkasi kolmeksi viikoksi vierailulle Kanadaan ja Yhdysvaltoihin syksyllä 1961. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ja tämän puoliso, rouva Jacgueline Kennedy tarjosi Kekkoselle ja rouva Sylvi Kekkoselle lounaan Valkoisessa talossa.

Harvassa on tapaukset, että USA presidentti tulee jo lentokentälle vastaan vierastaan, kuten Kekkoselle kävi.

- Suomi ja suomalaiset tunnetaan Yhdysvalloissa rohkeudesta, luonteenlujuudesta ja periksiantamattomuudesta, jotka ovat luoneet maineenne täällä Yhdysvalloisa, Kennedy sanoi vierailulla.

- Toivon, että vierailuni Yhdysvaltoihin kehittää ja vahvistaa hyviä ja ystävällisiä suhteita, jotka ovat kaikki vuodet vallinneet maidemme välillä, Kekkonen puolestaan sanoi.

Kekkonen palasi matkalta kotiin keskelle noottikriisiä.

Toisen kerran Kekkonen vieraili Valkoisessa talossa heinäkuussa 1970. Yhdysvaltain presidenttinä toimi silloin Richard Nixon.

Kekkonen sanoi päivällispuheessaan, että Suomen asemassa olevan maan kannalta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väliset suhteet ovat ratkaisevan merkitykselliset. Presidentti oli huolissaan ydinaseiden keskittämisestä Eurooppaan.
- Minusta tuntuu kuitenkin, että Euroopan aseet ovat suunnatut menneisyyden haamuja vastaan ja että Euroopan kansoja ovat erottamassa pulmakysymykset, jotka itse asiassa eivät enää ole pulmia, Kekkonen lausui.

Saman vuoden lokakuussa Kekkonen osallistui Yhdysvalloissa YK:n 25-vuotisillalliselle. Elokuussa 1976 Kekkonen kävi Yhdysvalloissa valtiovierailulla. Presidenttinä oli silloin presidentti Gerald Ford.

Myös Presidentti Mauno Koiviston työvierailulla syksyllä 1983 lounastettiin Valkoisessa talossa. Tällöin isäntänä oli presidentti Ronald Reagan.

Koivisto tarjoutui välittämään Neuvostoliitolle viestin yhdysvaltalaisilta, mutta heillä ei ollut viestiä annettavaksi.

- Lounaspöydässä yritin keskustella Reaganin kanssa aseistariisunnan näkymistä, mutta keskustelua ei varsinaisesti syntynyt, Koivisto muistelee tapaamista Historian tekijät -kirjassaan.

Koivisto kävi Yhdysvalloissa työvierailulla myös keväällä 1991, jolloin presidenttinä oli Georg Bush vanhempi.

Presidentti Martti Ahtisaari vieraili Valkoisessa talossa syksyllä 1994 presidentti Bill Clintonin vieraana. Presidentit keskustelivat muun muassa Baltiasta ja pohjoismaista osana Euroopan integraatiota.

Clinton ilmaisi, että Yhdysvallat näkisivät mielellään Suomen ja muut pohjoismaat jäseninä mukana kehittämässä Euroopan unionia.

Keväällä 1999 Ahtisaari osallistui Naton 50-vuotiskokoukseen ja joulukuussa hän kävi Yhdysvalloissa työvierailulla.
16196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Urkki oli päätä pidempi muita presidenttejämme.

Äänestä

Tämä on jo keputrolliltakin niin naurettavaa, ettei voi kuin nauraa . . . . :)

Äänestä
  • https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/20/kennedyn-ura-uutiskatsauksin-kuubasta-kekkoseen

    Harvemmin USA presidentti on lentokentällä vastassa vierastaan.
    Kekkonen oli kovakasvo maailmalla silloin. Juontaa taitonsa junailla neukkujen kanssa.

    Siihen saat nauraa ihan vapaasti !
    Jos kovin mitätöntä naurajaa olisi presidenttinä silloin ollut, me oltaisiin osa Neuvostoliittoa ollut. Aika oli kovaa tähänkin suuntaan. Ei sillä yksin, että olisi siihen painostaneet, vaan meillä oli omatkin painostajat liittymiseen Neuvostoliittoon. Halosen puhekkaan ei niin imartele 70 -luvulla. Taistolaiskommunisteista nyt mainitakseenkaan..

    Kyllä ne Stasilistat on piilossa ja pysyy, näköjään.

    Äänestä

oli se urkki

Äänestä
  • Kyllä! Sanoo esikunta-aliupseeri (evp) ihan mitä tahansa.

    Äänestä

Kepulainen toistaa valheellista mantraansa vuodesta toiseen, mutta sehän vahvistaa vain tosiasiaa, että kepu pettää aina.
Olisit lainannut tekstin kokonaan, tässä se puuttuva palanen
"Tarja Halonen
Presidentti Tarja Halonen vieraili Valkoisessa talossa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2000 hän tapasi presidentti Bill Clintonin.
Presidentit keskustelivat Lähi-idän tilanteesta, Suomen ja Yhdysvaltain sekä Euroopan unionin ja Yhdysvaltain suhteista. Clinton kuvaili tapaamisessaan Suomen menestystä ilmiömäiseksi.
Halonen vieraili toisen kerran Valkoisessa talossa 2002. Kyseessä oli yksityinen vierailu, jolla Halonen tapasi Yhdysvaltain tuoreen presidentin George W. Bushin. "

Kekkosen aikaan maailma oli pienempi ja USA pressalla riitti aikaa myös pienelle suomelle, nyt siellä juoksee liki koko maailman johtajat, niin sinne ei tule automaattikutsua vähän väliä.
Ja kuten se Venäjä, niin ei se USAkaan toimi aina oikein, eikä sen p@rsausta tarvitse jatkuvasti nuolla, jos saksalaiset kusettaa aina, niin jenkit vetää aina kotiin päin kaupallisesti.

Äänestä
  • Jos katsoit tänään puoliyhdeksän uutiset, siellä juuri sama esille Halosen matkoja sinne ei noteerattu lainkaan. Uutisankkuri esitti kysymyksen ulkopoliittiseninstituutin "NAKILLE".
    että, edellinen vierailu oli presidentti Koiviston aikana, että on niin kauan, kun nyt Niinistö on siellä, ja "nakki siihen, että näin voidaan sanoa.
    Voitte sen tarkistaa areenasta, ennenkuin alat tuomitsemaan ketään sanomisista.
    Ei näitä Halosen tulekkaan sillälailla noteerata, että niillä olisi jotain hyytyä maalle, hän vain halusi omaan yksityissuihkariin uuden " ALASAMPUMINEN" merkinnän. Kuten sotien aikana lentäjät laittoi koneisiinsa merkinnät alasammutuista vihollisen koneista.

    Laitan sen esille valmiiksi mistä kohtaa voit sen katsoa, kun areena aukeaa.

    Ei Halosta noteerata näissä ympyröissä. Vaikka Yleen uutislukija oliisi sen nyt varmasti sanot Halosenkin, muttei hänkään sitä kehdannut, kun tiesi Tarjan tarkoitukset matkaansa sinne, itse tyrkyllä, että eikö pääse. Jopa eräskin matkansa hotellin kulmille oli yöpymään ja laittoi väkensä etsimään aikaa Valkoiseen taloon presidentin pakeille, ei tullut. Siinä lehtikuvassa hotellin sängyllä isui matami. Ihan sentakia matka sinne.

    Äänestä

  • Ei Halosta huomioita.
    Kyllä se on tosiasia.

    Äänestä

  • tai kerro kuka pyysi sinulta rahaa korvaukseksi siitä että saat majoittaa pakolaisia pikku taloosi.
    Henkilöitten ja viranomaisten nimejä kaivataan

    Äänestä

  • LopetaValehtelu kirjoitti:

    tai kerro kuka pyysi sinulta rahaa korvaukseksi siitä että saat majoittaa pakolaisia pikku taloosi.
    Henkilöitten ja viranomaisten nimejä kaivataan

    Ei tämä nyt liity muuhun, kuin oli juttua presidenttien vierailusta Valkoiseentaloon.
    Halonen kuitenkin ei ole mikään USA:ssa. Eikä muuallakaan, ehkä Seta ja Sexpo hänellä ilakoi eniten. Heille kultapoika.

    Äänestä

  • Onpa tosi vähän kerrontaa, noinkin harvinaisesta tapahtumasta. Kuin suomen presidentin vierailusta Valkoisessa talossa. Siellä keskusteltiin Itämeren liikenteen vilkastuvasta tilanteesta.
    Venäjän USAn ja Suomen suhteista toisiinsa, toimittajat pyysivät Niinistöltä neuvoja USAn - Venäjän suhteiden parantamiseen. Ilmaston muutoksesta, vallankin Jäämerellä, mikä voi sulattaa sen. Sekä jopa Hornet kaupoista, vaikka niitä ole vielä päätettykään.

    Suuren osan vei Trumpilta vastata noihin toimittajien tivaamiin hurrikaani tuhojen selvittelyihin. Joten vierailuaika oli hieman hurrikaanin takia väärä, kun se vei niin suuren huomion. Tuosta kahden keskisestä tapahtumasta, mutta kun kutsuja tulee niin harvoin niin hyvä näinkin.

    Herää kysymys onko Suomi sittenkään vapaa maa. Kun eilen poistettiin asiallisen rekisteröidyn kirkoittajan kysymys, keskustellaanko siellä ehkä tuosta aiheesta.
    Mitä mieltä olette?

    Äänestä

  • Kaup_Kesk_-- kirjoitti:

    Onpa tosi vähän kerrontaa, noinkin harvinaisesta tapahtumasta. Kuin suomen presidentin vierailusta Valkoisessa talossa. Siellä keskusteltiin Itämeren liikenteen vilkastuvasta tilanteesta.
    Venäjän USAn ja Suomen suhteista toisiinsa, toimittajat pyysivät Niinistöltä neuvoja USAn - Venäjän suhteiden parantamiseen. Ilmaston muutoksesta, vallankin Jäämerellä, mikä voi sulattaa sen. Sekä jopa Hornet kaupoista, vaikka niitä ole vielä päätettykään.

    Suuren osan vei Trumpilta vastata noihin toimittajien tivaamiin hurrikaani tuhojen selvittelyihin. Joten vierailuaika oli hieman hurrikaanin takia väärä, kun se vei niin suuren huomion. Tuosta kahden keskisestä tapahtumasta, mutta kun kutsuja tulee niin harvoin niin hyvä näinkin.

    Herää kysymys onko Suomi sittenkään vapaa maa. Kun eilen poistettiin asiallisen rekisteröidyn kirkoittajan kysymys, keskustellaanko siellä ehkä tuosta aiheesta.
    Mitä mieltä olette?

    No kokeillaan miten kommunistinen ylläpito suomi 24 on.
    Jos haukkuu ja herjaa pääministeriä tai presidenttiä mitä kauheimmilla teksteillä, tai muilla uhkauksilla, niin viestit säilyy.
    Mutta kun laittaa viattoman viestin. "Karjalan palautus", kuten eilenkin oli asia kirjoittajalla.
    Niin viesti katosi alta aikayksikön, kokeillaan taas käykö samoin minun viestilleni.

    Äänestä

  • törkeetä kirjoitti:

    Mitä ihmettä onko valvoja vaihdettu, kun noin vaarallinen sana. "Karjalan palautus".
    On saanut olla saitilla jo lähes vuorokauden. Onko sittenkin Suomi "lähes" vapaa maa ??

    Äänestä

Niinistöä ennen viimeinen Valkoisessa talossa kävijä oli Mauno konklaavihirttäjä Koivisto.

Sale sai nyt palkkiomatkan hävittäjäostoksistaan.

Äänestä
  • Pistätkö tuohon, ja muutenkin voisit alkaa käyttää "faktapohjaa" omituisissa yksinkertaistetuissa tulkinnoissasi. Edes yrittää selittää, miksi ja miten olet, useimmiten aika erikoiseen tulkintaasi päätynyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Urkki.edelleen.lyömätön kirjoitti:

Halonen kävi toistakymmentä kertaa Yhdysvalloissa, mutta ei saanut kutsua Valkoiseen taloon.
Kärkkäimmät kriitikot syyttivät Halosta suhteiden pilaamisesta hänen kritisoituaan Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa YK:n yleiskokouksessa vuonna 2004.

Tässäkin kohdin presidentti Urho Kekkonen oli edellä muita, silloin ja edelleen nytkin! Kekkosella oli valtaa ja se näkyi. Kaikki huipentui vuoteen 1975 - ETYK.
Presidentti Urho Kekkonen matkasi kolmeksi viikoksi vierailulle Kanadaan ja Yhdysvaltoihin syksyllä 1961. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ja tämän puoliso, rouva Jacgueline Kennedy tarjosi Kekkoselle ja rouva Sylvi Kekkoselle lounaan Valkoisessa talossa.

Harvassa on tapaukset, että USA presidentti tulee jo lentokentälle vastaan vierastaan, kuten Kekkoselle kävi.

- Suomi ja suomalaiset tunnetaan Yhdysvalloissa rohkeudesta, luonteenlujuudesta ja periksiantamattomuudesta, jotka ovat luoneet maineenne täällä Yhdysvalloisa, Kennedy sanoi vierailulla.

- Toivon, että vierailuni Yhdysvaltoihin kehittää ja vahvistaa hyviä ja ystävällisiä suhteita, jotka ovat kaikki vuodet vallinneet maidemme välillä, Kekkonen puolestaan sanoi.

Kekkonen palasi matkalta kotiin keskelle noottikriisiä.

Toisen kerran Kekkonen vieraili Valkoisessa talossa heinäkuussa 1970. Yhdysvaltain presidenttinä toimi silloin Richard Nixon.

Kekkonen sanoi päivällispuheessaan, että Suomen asemassa olevan maan kannalta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väliset suhteet ovat ratkaisevan merkitykselliset. Presidentti oli huolissaan ydinaseiden keskittämisestä Eurooppaan.
- Minusta tuntuu kuitenkin, että Euroopan aseet ovat suunnatut menneisyyden haamuja vastaan ja että Euroopan kansoja ovat erottamassa pulmakysymykset, jotka itse asiassa eivät enää ole pulmia, Kekkonen lausui.

Saman vuoden lokakuussa Kekkonen osallistui Yhdysvalloissa YK:n 25-vuotisillalliselle. Elokuussa 1976 Kekkonen kävi Yhdysvalloissa valtiovierailulla. Presidenttinä oli silloin presidentti Gerald Ford.

Myös Presidentti Mauno Koiviston työvierailulla syksyllä 1983 lounastettiin Valkoisessa talossa. Tällöin isäntänä oli presidentti Ronald Reagan.

Koivisto tarjoutui välittämään Neuvostoliitolle viestin yhdysvaltalaisilta, mutta heillä ei ollut viestiä annettavaksi.

- Lounaspöydässä yritin keskustella Reaganin kanssa aseistariisunnan näkymistä, mutta keskustelua ei varsinaisesti syntynyt, Koivisto muistelee tapaamista Historian tekijät -kirjassaan.

Koivisto kävi Yhdysvalloissa työvierailulla myös keväällä 1991, jolloin presidenttinä oli Georg Bush vanhempi.

Presidentti Martti Ahtisaari vieraili Valkoisessa talossa syksyllä 1994 presidentti Bill Clintonin vieraana. Presidentit keskustelivat muun muassa Baltiasta ja pohjoismaista osana Euroopan integraatiota.

Clinton ilmaisi, että Yhdysvallat näkisivät mielellään Suomen ja muut pohjoismaat jäseninä mukana kehittämässä Euroopan unionia.

Keväällä 1999 Ahtisaari osallistui Naton 50-vuotiskokoukseen ja joulukuussa hän kävi Yhdysvalloissa työvierailulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu