Vanha äitini kuoli tammikuun alussa. Vietimme vielä viime joulun yhdessä. Äiti oli aina ns. jouluihminen. Vaikka nyt on vasta elokuu, olen miettinyt jo tulevaa joulua. Ensimmäistä joulua ilman äitiä. Lähinnä ajatus tuntuu kolkolta ja äärimmäisen ikävältä. Käytännössä en haluaisi viettää joulua enää koskaan. Minulla ei ole omaa perhettä ja ajatus esim. sisarusten kanssa... Monesta joulusta näiden kanssa on jäänyt vain ikävä maku riitoineen ym. Nyt saavat järjestää joulunsa miten haluavat. Asun Helsingissä ja oletan, että täällä on myös joulunpyhinä muutakin kuin jouluista tekemistä. Periaatteessa jouluhan muodostuu vain päivistä kuten muukin aika, mutta jollain tapaa siihen vain latautuu niin paljon tunnetta ja muistoja, joten tuntuu mahdottomalta vain ohittaa se. Kaupat, lehdet yms. toitottavat joulua, on joululaulukonsertteja, pikkujouluja... Sulkeudunko vain omaan kotiini muutamaksi päiväksi ja nukun unilääkkeiden voimalla koko joulun ohi? Varaanko matkan? Vai kehittelenkö oman joulun omine perinteineen? Äitiä mietin ja ikävöin joka tapauksessa näin arkena kuin pyhinäkin.
Ensimmäinen joulu ilman äitiä
Sureva
101639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä olen yksinelävä. On minulla kaksi siskoa ja heillä perheensä, mutta ei tule mieleenkään että menen viettämään joulua heidän kanssaan ja ei se ole edes sitä mitä kaipaisin, ei perinne.
Minunkin todellisimmat joulumuistot kiirivät lapsuuteen, aikaan kun vanhemmat elivät ja me kolme tyttöä elimme maalla. Nykyään joulu merkitsee enemmän Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa ja sehän se oikea joulun merkitys onkin. En kuitenkaan ole löytänyt raamatullista perustetta joulun vietolle, koska Kristus on keskellämme joka päivä ja hetki ja en tiedä onko tärkeää miettiä hänen syntymäpäiväänsä.
Minun jouluni on joka vuosi erilainen. Viisi vuotta sitten matkustin erääseen paikkaan vapaaehtoistöihin. Usein joku tai muutama ystävä kokoonnutaan syömään aattoiltana yhdessä, lauetaan joululauluja ja luetaan jouluevankeliumi. Voin käydä joulua-aaton vesperissä tai yöjumalanpalveluksessa. Vanhempien ja lähisukulaisten haudoille voin viedä kynttilöitä, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Monena jouluaattona tai joulupäivänä olen ollut töissä.
Matka voisi olla ihan hyvä ajatus ensimmäisenä jouluna äidin poismenon jälkeen, mutta kun niitä jouluja on vielä edessä monia, niin se oman joulun kehittely on hieno asia. Kun toteuttaa kolme kertaa peräkkäin jonkin jutun, niin se alkaa olemaan jo perinne.
Voimia sinulle ja kyllä se joulu ohi menee. Ei kannata vielä stressata.
Hei
Minusta vastauksesi on niin hyvä ettei ole mitään lisättävää. Ajattelen juuri näin: joulusta selviää kyllä, vaikka kaikki on erilaista. Seurakunnissa tapahtuu paljon joulun aikaan, yksin ei tarvitse jäädä. Niistä tulee joulun alla tietoa esim. Kirkko ja kaupunki -lehdessä ja seurakuntien nettisivuilla.
Varmasti on paljon muutakin kuin jouluista tekemistä, kun pääkaupunkiseudulla ollaan.
Kiitos Montajouluanähneelle arvokkaista ajatuksista ja voimia Surevalle.
Lämmöllä,
pappi Elisabet
Ei niin tyhjentävää vastausta etteikö Elisabetilta vielä jotain.
Kiitos montajouluanähneelle ja pappi Elisabetille vastauksista. En liene ainoa, joka joulunsa viettää yksin syystä tai toisesta. Ehkäpä päädyn matkaan näin alkuun ja sitten kehittelen omia perinteitäni. Joulujahan on minulle vielä periaatteessa monta edessä. En usko, että äitikään haluaisi minun luopuvan joulunvietosta vain siksi, ettei itse ole enää (ainakaan fyysisesti) läsnä. Ehkäpä nämä rajantaa siirtyneet ovat keskuudessamme aika ajoin edelleenkin. Kuka tietää. Hyvää syksyn jatkoa!
Tiedän aloittajan tunteen. Menetin rakkaan äitini 2päivää ennen joulua, 4vuotta sitten. Joulu ei ole enää ikinä joulu, se on surun, kaipauksen päivä. Äitini oli myös jouluihminen. Häsäsi ja hääräsi, siivosi talon katosta lattiaan, teki jouluruuat alusta alkaen itse, oman maan kasviksista yms. Jään kyllä ikuisesti ikävöimään sitä ruuan määrää ja tunnelmaa joulupöydässä. Hän soitti aina työpäivien jälkeen kysyäkseen kuulumisia. Kaipaan sitäkin, enää ei ketään kiinnosta mitä itselleni kuuluu. Hän jaksoi väilttää kaikista, paitsi itsestään ja kulki minun vanhoissa vaatteissani kun säästi rahojaan, olihan hän pula-ajan lapsi ja eli narsistin kanssa yli 50 vuotta. Kiitän luojaa (vaikka en häneen uskokkaan) siitä, että sain pitää häntä kädestä viimeiset tunnit. Yritin sanoa useasti ennen hänen lähtöä, että miten paljon häntä rakastan tai kiittää kaikesta, mutta en millään pystynyt. Sanat takertuivat kurkkuuni, kuolivat huulilleni. Sitten kun hän oli poissa, pystyin kaiken sanomaan. Elän toivossa, että hän vielä sinä hetkenä kuuli joitan. Valitettavasti en osaa auttaa sinua. Ehdottaisin että älä ainakaan jää yksin. Joku ryhmämatka jonnekkin pois kuvioista jos mahdollista. Seurakunta voi olla vaihtoehto. Ehdotan sitäkin että yritä päästä väleihin sisarustesin kanssa, he voivat olla elämän rikkaus kun on yksinäinen. Luontokin auttaa ja parantaa. Voimia sulle, joka päivään! terkuin: sinkku, lapseton, lemmikitön, yksinäinen sekä ateisti.
Viime joulukuussa äitini kuoli äkillisesti keuhkoveritulppaan. Äidilleni oli hyvin tärkeää saada viettää joulu aatto meidän kotona yhdessä. Niinpä haimme hänet joka vuosi meille joulun viettoon. Hän istui aina pöydän päässä ruokapöydässä. Viime jouluna ihan sattumalta kukaan ei istunut pöydän päähän, kesken syönnin suru vyöryi päälle kun vain tuli mieleen se, että vasta viime jouluna äiti istui siinä. Saa nähdä miten käy ens jouluna.
Hei
Otan osaa menetykseesi. Ihanan kuuloista, että haitte äidin aina mukaan viettämään joulua yhdessä. Voihan olla ettei se ensi joulunakaan ole helppoa, mutta ehkä silloin jo voi muistella äitiä ja kaikkia yhdessä vietettyjä jouluja. Muistella niin ettei suru vyöry ja hautaa alleen vaan niin, että etualalla olisi lämpimät ja rakkaat muistot. Tätä ainakin toivoisin.
Lämmöllä,
pappi Elisabet
Minun äitini ei kuollut keuhkoveritulppaan vaan keuhkoveri-ilmansuodattimeen. Aluksi diagnosoitiin keuhkoveri-iskunvaimennin, mutta se ei aiheuttanut kuolemaa. Äitini ei myöskään istunut pöydän päässä.
Sama tilanne, vanha äiti kuoli keväällä, isä kuollut jo aikaisemmin. Eikä äitikään enää viime vuosina kotona asunut vaan hoivakodissa. Mutta monta vuotta kävin aattona viettämässä aikaa oikein kunnolla äidin kanssa ja joulupäivänä ja tapanina uudestaan.. Nyt sitten mietin että mitä tekisin jouluna. Pitkälle matkalle en pysty lähtemään, työstä en saa vapaata kuin joulun pyhät. Sisaruksiakaan ei ole. Ehkä nukun vain koko joulun. Vai onko jossain etelä-Suomalaisessa hotellissa tai kylpylässä joulutarjouksia? Sinänsä en ole jouluihminen enkä kuulu kirkkoon enkä uskontoon.
Oikeastaan joulu on Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla ja ei Raamattu kehota edes meitä kristittyjä sitä erikoisesti viettämään joskaan juhlimista ei kielletäkään. Joulun kaupallisen hössötyksen taustalla on bisnesmaailma. Kristittynä kyllä minä jouluhartauksissa käyn ja laulamassa kauniit joululaulut, mutta en sen kummemmin jouluun satsaa.