Työttömät hävetkää!

töihinsieltä

Ettekö sosiaalipummit ymmärrä edes hävetä? Suomessa jyllää hirvittävä työvoimapula ja työvoimaa haalitaan ulkomailta asti, koska suomesta ei enää löydy. Nyt viimeistään on karsittava kovalla kädellä kannustinloukkuja ja vastiikkeettomia tukia.
Suomalaiset vetelykset on kertakaikkiaan saatava ylös sieltä sohvalta juomasta kaljaa tuottavaan työhön.

80

1903

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palkkaatyöstäsaatava

      Niinkö?Mitä itse teet?

    • Kyllä täällä on kohta kolmekymmentä vuotta jyllännyt hirvittävä pula palkanmaksajista.
      Poliittiikka on ollut jenkkipainotteista ja pyrkinyt ajamaan ihmisten toimeentuloa samanlaiseksi kuin tuolla ihmemaassa, jossa ei kolmellakaan työllä pysty maksamaan edes peruselintasoa, puhumattakaan vaikkapa mahdollisesti yllättävistä sairauksista.
      Niin kauan kun kokoomus päsmäröi päällysmiehenä, elintaso tulee jatkuvasti laskemaan, tosin kovin paljon ovat vasemmistopuolueetkin siirtyneet yhä ja aina vain vasemmalla ja kun tarpeeksi on siirrytty on tullut oikeisto vastaan.

      Suomen perustuslaissa on ollut aikaan maininta, että työvoima on valtiovallan erityissuojeluksessa, se pykälä poistettiin turhana eliitin haittana ja siirryttiin amerikkalaismalliseen markkinatalouteen, tulos on kaikkien nähtävissä.

      • 67389

        Aika lailla sama asia perustuslaissa on: "Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön." Tuohon on taidettukin päästä aika hyvin, sillä suomalainen pitkäaikaistyötön vaikuttaa kovin usein nirsoilevan työn laadun, sijainnin ja palkkauksen kanssa. Se ei sitten tosiaan enää valtion ongelma ole, jos oikeutta työhön ei haluta käyttää.

    • Enoomatu

      Kauempana olisi töitä mutta teltassa ei tarkene ja pesupaikkaakin tarttis eikä tietoo
      millä kuljen! Terve vaan Linttimulkulle.

      • Anonyymi

        Tekosyitä nuori terve ihminen töihin. Paikkakunnan vaihto jos ei duunia omasta kylästä löydy. Törkeätä jo nuori makaa kotona haisemassal. Mutta kun vanhemmat on ollu työttömiä mistä se kakara oppinsa on imeny. Nää on yli sukupolvien työttömiä. Esimerkki saatu kotoa. Miksi tehdä töitä kun makaamalla saa rahaa. Sitte kehutaan näillä palstoilla että en ole koskaan työtä tehnyt. Se on nykyisin ylpeyden aihe

    • makarones.eväs

      Voi muuttaa,kenkää vaan jalkaan ja toiseen kaupunkiin pois haukottelemasta.Kotoa ei tulla hakemaan,mutta niin vissiin haluattekin.
      Raapikaa kiveksiänne sitten tuomiopäivään saakka.

      • velvoiteelättääitsensä

        Karsinnan voi aloittaa ensi alkuun niistä vastuikkeettomista yritystuista,joita kaikki yritys työt säännönmukaisesti ovat lukuun ottamatta työllistämistä velvoittvat tuet jotka tukin ovat kovin suuri prosenttuaaline osuus noista tuista. Suraavaksi tulee huomioida itsensä elättämisvelvollisuus ,omaisuus vastikkeelllisuus maataloiustuiss,kuten työttömyys tuissa. Tuon jälkeen voidaaan katsoa maankattavasti kansalaisten toimentulomahdollisuus työllä ja jakaa soisiaaliset tuet niille,joilla ei ole mahdollisuuutta itseään työllä elättää.

      • kfjshehfjsg

        Voi muutta jonkun kylpyhuoneeseen, tai vinttikomeroon asumaan.

      • Anonyymi

        Kaikki nuoret töihin vanhat jo työnsä ja panoksensa tälle yhteiskunnalle antaneet eläkkeelle. Sairaat hoidettava kuntoon ja töihin ne jotka ei pysty sairaseläkkeelle. Laki tehtävä tähänkin ja pian

    • älköö.antako.pelol.valta

      Tulkoon työnantaja kotoo hakemaan Eikö uskalla (mulla on kirves) Ja kyllä mä saan selville missä hakija asuu. On nää suomi työnantajat niin onnetonta sakkii. Ite ei uskalleta ovelle töitä tulla tarjoon

    • ydtyjghcj

      No sossuhan sanoo mihinkä hintaan sitä asutaan niin mitenkä siinä kukaan minnekään muuttaa...aloitus on provo. Valittakaa sossuun.

    • viemäriin

      Eipä taija luottotiedoton paljo mitää tehä. Sen siitä saa jos erehtyy menee niinki paskaan paikkaan asuu kun pääkaupunkiseutu.

    • Tääeioototta

      eroarahasta.fi:n kannatus ja jäsenmäärä on kasvamassa häpeän suhteen. Ettei sohvan takia tarvitsisi.

    • onkonytkivaa

      Kanssakäymistä ei pitäisi joutua häpeämään. Oletko natsi luonteeltasi?

    • kumpiansinvaan

      kumpi ensin, työ vai asunto. Jos ottaa työn uudesta kaupungista, mistä sieltä samaan syssyyn asunto. Jos muuttaa uuteen asuntoon toiselle paikkakunnalle, niin löytyykö niitä töitä sittenkään, koska ei sitä vain tehtaaseen marssita ja sanota, että tulen tänne töihin. Tulee ikävä työsuhdeasuntoja, joita ennen muinoin joskus oli, ainakin joillekin

    • turhiijuttui

      Eipä sitä asuntoakaan löydy kiven altakaan että silleen. Yksityinen ei vuokraa jos on esittää vain Kelan tulot ja muualtapa et saa mitään ja omaakaan et saa ilman hyviä tuloja ja vakuuksia. Mistä näitä ajattelijoita sikiää vai olisko puhe siitä mistä puute ? Fantsua vai mitä. Kyllä se työtön ihminen tulee pysymään vaan kunnissa..ei sille mitään voje.

    • gfehjrfrhtjrg

      Määritteles käsite "sosiaalipummi" . Just luin jostakin tutkimuksen, jossa suomalaisilla työikäisillä on KESKIMÄÄRIN esimerkiks asuntolainaa kuusnumeroinen summa, ei vittu niitä tietysti haluta "elättää", niitä pummeja. Suomi24- kirjoittajien mielestä "sosiaalipummi" on ilmeisesti kuka vaan. Riittääks se, että ei saa senttiäkään sosiaalitukia, ettei ole kategoriassasi sosiaalipummi? Haluaisitko, että työttömät kuolisi nälkään? Jos et tiedä, niin sehän on ihan oikeasti fakta, että keskiluokkaistaustainen lähes velaton lapseton perheetön työtön työikäinen suomalainen kuolee nälkään, jos saadun sosiaaliturvan määrällä mitataan. Haluatko töihin lapsettomat keskiluokkaiset korkeakoulutetut lapsettomat työikäöisiä lapsiperheellisiä varten? Työmarkkinatuellako? Itse tekisit töitä, josta täydellä työajalla 40 h per viikko kuukausiliksa olisi työmarkkinatuki, verojen jälkeen alle kuussataa euroa? Missä muuten on "parantuneen työllisyystilanteen" vuoksi jokapäiväisistä iltauutisista uutiset uusista työpaikoista?

      • 568258

        Sosiaalipummit ovat näitä, jotka eivät ole valmiita tekemään töitä elääkseen, kun voi tukiaisillakin elellä. Tekisin huomattavasti mieluummin töitä saadakseni sen perustyöttömän nauttiman kuukausittaisen tonnin kuin nääntyisin nälkään.

      • jdfhkuerghtughg
        568258 kirjoitti:

        Mitä "näitä"? Nolottaa sinun tuntemattoman kirjoittajan puolestasi, kun satuit satumoisin kirjottamaan ihmiselle, joka ei saa tukia. Haluatko kenties kasvattaa inhoani ihmisten eriarvoisuutta kohtaan ja pelletapausten luuloja kohtaan, et kyllä me Suomen veronmaksajat maksasetaan kaikki mahdollinen penikkaperheille, ei kai niin? Kyllä mieluummin soisin, että ei olisi leikkauksia minimisosiaaliturvaan, mutta kun pitää olla lapsiperheiden harrastusrahoja ja lapsilisät niilläkin, jotka ei tarvitse. Kuule naapurin paksu- Petteri ei ansaitse mitään moporahoja lapsilisien muodossa, jos sellaisten vanhemmat ei ITSE työssä käymällä edes niitä pysty omilleen maksamaan - ai ja hui, aina tässä pitää pelätä, että kun käytän näitä vertauskuvallisia ilmauksia, en voi tietää kirjoitanko sekopäälle vaiko ymmäryyslukukykyiselle, mutta pointti on se, että minimisosiaaliturvaa ei kuulu evätä siksi, että läskipää- Petterit seitsenlapsisine perheineen työttömien vanhempiensa kera saisi "harrastaa". Älä kilahda, lue viis kertaa ja vedä syvään henkeä, tämä on verbaliikkaa, ei mielipide. Lienet muuten aikamoinen pummi, jos ja mikäli koskaan saanut ilman omaa työpanososallisuuttasi yhteiskunnalta tonnin kuukausittain. Itse vältin niin nolon tilanteen siten, etten työttömäksi joutuessa edes hakenut ansiosidonnaista, vaikka työttömyyskorvaus olis ansiosidonnaisena ollut puolet suurempi. Arvostan ammattiliittoja, mutta jos tuollainen nillitys ja viha kohdistuu, niinkö(?) hädänalaisiiin, mua kuvottaa edes ajatus, että pitäis "elättää" työssä käymällä joitakin vitun lapsiperheitä. Mulle on ihan saamari sama, kuoleeko joku viisperheinen pentuperhe asuntolainataakkansa alle, niiden yleistasolla ilmaisten kaikenlaisten paskapäiden ikäisteni "lapsiperheiden" ylivelkaantumisen vuoksi itse en ole aina saanut edes lakisääteistä minimisosiaaliturvaa yhteiskunnalta, koska"yhteiskunta säästää". Ihan ok., jos tekevät lapsia, tehdä tai olla tekemättä, mutta onko niiden työikäisten lapsiperheellisten pakko asua omakotitaloissa, jos niillä ei ole varaa maksaa asuntolainojaan. Ei tässä lapsettomat ja vanhukset voi niiden elintason ylläpitäjiä olla, mitä asiaa tässä maassa oletetaan. Muuten: kolmilapsinen mikä tahansa lapsiperhe saa kuusinkertaisen sosiaaliturvan pelkä lapsilisän muodossa kuukausittain, kuin että mitä minä lapseton voisin koskaan yhteiskunnalta edes äärimmäisessä hädässä sosiaaliturvana maksimissa kuukausitasolla saada. Kerro tietysti, että mitäs sposiaaliturvaa on lapsettomalle! Pitäiskö mennä töihin "lapsiperheiden vuoksi"? Näkyvät ne ottavan palkkaa vanhainkodeissakin, joten ei ole perustelu, että lasten synnyttäminen koituisi "kaikkien eduksi". En halua olla mikään lapsiperheiden elättäjä, kosken IKINÄ KOSKAAN MISSÄÄN ole nähnyt yhdenkään lapsiperheellisen valittavan lapsettomien sinkkujen sosiaaliturvan epäkohdista.

      • penikkaperheellinen
        jdfhkuerghtughg kirjoitti:

        Missä lapsiperheiden sun mielestä pitäisi asua? Tiedätkö, minkä hintaisia vuokria lapsiperheille kooltaan sopivissa asunnoissa on?

        Mitä ajattelet, voiko ”vitun lapsiperhe" tai kukaan muukaan asua omakotitalossa, jos ei ole varaa maksaa asuntolainaansa?

        Miten sinä olet ylläpitänyt tarkalleen ottaen lapsiperheiden elintasoa?

        Minkä verran muuten itse maksat veroja? Tiesitkö, että ne lapsiperheet kyllä maksavat veroja siinä missä muutkin?

        Onkohan sinulla käsitystä siitä, millaisia kuluja ihmisillä ylipäätään on. Siis sellaisilla, jotka maksavat ihan itse esimerkiksi sähkön, lämmityksen, vesimaksut, internetin, mitä näitä nyt on. Ja jotka usein eivät saa mihinkään näistä minkäänlaisia tukia. Jos tässä kohtaa joskus on tilanne, että esimerkiksi voi sen yhden lyhennysvapaan kuukauden pankin kanssa sopia, niin se ei sinun sosiaaliturvastasi ole millään lailla pois.

        Terveisin paskapää eli omakotitalossa asuva kahden lapsen äiti, joka juuri tällä viikolla maksoi ekan erän kiinteistöveroa. Ens kuussa taas sama homma.

      • vanhus
        penikkaperheellinen kirjoitti:

        Vai intternetti, joka maksaa jopa 20 kuukaudessa ja vanhasta titokoneesta jopa 30 kertaostona

      • Anonyymi
        568258 kirjoitti:

        Sosiaalipummit ovat näitä, jotka eivät ole valmiita tekemään töitä elääkseen, kun voi tukiaisillakin elellä. Tekisin huomattavasti mieluummin töitä saadakseni sen perustyöttömän nauttiman kuukausittaisen tonnin kuin nääntyisin nälkään.

        Vaikka on vanha keskustelu on pakko vastata. Aloitin työnteon 12-vuotiaana. Lapsen vahtina, juurikaspellolla, poimin marjoja kaikkea mahdollista. Oli pakko kotona ei saanut makoilla heti kun koulu loppui töihin vaan. Silloin otettiin töihin oli ikä melkein mikä tahansa. Nyt olen 63 vuotias. Töitä oon tehny 48 vuotta. Työttömänä en ole ollut enkä yhteiskunnan varoilla elänyt. Nyt ole eläkeiässä. Eläkemaksuja olen maksanut koko ikäni. Saan eläkettä 800 euroo kuukaudessa. Näin yhteiskunta on palkinnut ahkeran tekijän. Ois kannattanut vaan lusmuilla ei olis näitä Nivel kulumia kun olis kotona makoillut.

    • fxhxhfhf

      Nää joilla näitä lainoja on joka suuntaan takuulla saa apuja jostain kotoakin ja sitten he kuvittelevat että kaikilla se menisi samoin mutta kun eipähän mene. Mikää työmarkkinatuellla ja perustoimeentulotuella oleva kun ei tule koskaan muuttamaan ainakaan minnekään. Kokeilapa ite jos kiinnostaa. Työtön ei saa lainaa tänä päivänä kyllä muutenkaan niin yks hailee sekin on. Alkaa se vituttavan laiva upota siihen kun rahoitusta et saa mistään asioihin.

      • jshkfurhgtnj

        *reps*. Mulla vainotulla ei ole lainoja, enkä ole _koskaan_ keskustellut minulle identiteeteiltä tiedettyjen kanssa tässä Suomi24-palstoilla. Se on käynyt selväksi, että vihatuin suomalainen on kantasuomalainen melko kaunis alta nelikymppinen lähes velaton työtön lapseton, joka välttää sosiaalitukien hakemista ja hakee niitä alle minimin, eikä saa sosiaalitukia koskaan edes lakisääteistä minimiä. Mistä "kotoa apua"? Puhutko nyt niistä Somalioista tai Irakeista? Suomalainen rehellinen vakavarainen työtön työiköäinen jos työmarkkinatuki tilapäisesti evätään, ei todellakaan saa mitään "mystistä sosiaalitukea", vaan kuolee nälkään ja puutteseen, jos on ihminen Suomessa jolla ei ole sukulaisia. Mutta me suomalaiset ollaankin veronmaksajakansaa. Ei aina valiteta edes siitä, että kuus kuukautta vailla lakisääteistä sosiaaliturvaa, se on tavallista, ja oli aikoinaan maan vaurauden tehneille vanhuksille oli köyhemmillä vuosikymenillä valitettavasti myös. Tuskin kaikki maahanmuuttajat tykkäisi samasta tilanteesta, kuinka paljon on tilanteessa, että ei saa sosiaaliturvaa, suomalaisissa on paljon. Se on kyllä hyvä asia, että mitä vähemmän suomalaisilla on lainoja, vittuttaa kyrpäpäät työikäiset, joilla on monen sadan tonnin asuntolainat, koska itselle onneks opetettiin jo kasvastuksessa, että ei syödä enemmän kuin kulutetaan.

      • tyughjnm
        jshkfurhgtnj kirjoitti:

        Pötköpölvästi taas vauhdissa:

        "eikä saa sosiaalitukia koskaan edes lakisääteistä minimiä."

        "vittuttaa kyrpäpäät työikäiset"

        Tuhannennen kerran Pötköpölvästi: Sinä kieltäydyit hakemasta ensisijaista etuutta eli työttömyysetuutta. Sen takia et saanut viimesijaista etuutta eli toimeentulotukea. Sossu toimi silloin täysin laillisesti.

    • hä_hä

      Kyllä suomalaisista löytyy työhaluista porukkaa yllinkyllin, mutta kun työnantajan vaatimukset ovat järkeä vailla. 8 lla eurolla pitäisi olla kirvesmies/hitsari/mekaanikko/putkimies/maalari/varastomies ym ja opettaa vielä tulijoille ammatti/kieli siinä sivussa..

    • sejauhouvaa

      pippemimylly

    • Enmyynytitseänikään

      Saatana. Olin työtön. Asunnoton. Elatusvelvollinen. En saanut sosiaalitukia senttiäkään, en maksuvapautuksia elatusmaksuista, enkä työtäkään. En häpeä

    • hanurist

      Niin minäkin olin vuoden verran asunnoton enkä todellakaan mene minnekään kyrpä saatanan pääkaupunkkiseudulle enää koskaan. Ainiin sanoinko vielä etten häpeä ? Koska mitä se muillekaan kuuluu jos työt on niin kyrpiä että voi loppua koska vain. Ei siinä auta edes se paras kaverikaan vaan se apu tulee silloin muualta.

    • Duunari_tauolla

      Ketjun aloittajalle tiedoksi että sinut on hyvin aivopesty. Asut persaukisessa maassa, jossa ei ole tarpeeksi työpaikkoja.
      Itse laitoin pikkufirmani kiinni ja tein pari työtöntä lisää kortistoon. Vittu minä en osallistu tämän maan pelastamiseen.
      Sellaista selkäänpuukotusta tulee valtiovallalta että siirryin aitopaikalle popparit ja sipsit valmiina katselemaan kuin paska-Suomi uppoaa valtionvelkansa kanssa rakennemuutoksen jäljiltä lopulta 750.000 työttömän kera, samalla kun herrat virnistelee itselleen pakopaikat pitkin eurooppaa.
      On niin tyhmä kansa että se äänestää kerrasta toiseen itselleen aina yhtä tyhmän hallituksen.

    • serxghd

      Kuinkahan moni työtön on sitten luottotiedoton. Ei se luottotiedoton ainakaan minnekään pääse edes muuttamaan niin turha oletella sitten mitään muutakaan.

    • Psykopatia / Sosiopatia ovat sairauksia. Mene lääkärille

    • sejgfyerfgtygt

      Mä ihmettelen kyllä tuollaisiin provokaatioihin aina sitä, että missä ihmeessä maan iltauutisista on jokailtaiset uutiset uusista työpaikoista? Jos asia on noin, niin eikös niitä onnekkaiden ihmisten massoja pitäisi päivittäin haastatella ja kuvata Yleisradion uutisissa, että nyt taas on se ja tuo uusi maahan verovaroja tuova uusi synynyt yritys työllistämässä vakituiseen palkatyöhön ison määrän onnekkaita. Erikoista, että jos on "työvoimapula", ettei maan uutisissa edes mainita päivittäin, kuinka monta isoa työllistäjäyritystä joka päivä syntynyt... Sori, ehkä siksi, ettei niitä -nolosti, ole. Olin esimerkiks 1990-luvun loppupuolen nousukaudella vasta puoliksi lapsi, mutta silloin kyllä maan iltauutisissa aina kerrottiin, että jos iso työllistäjäyritys syntynyt. Jos on työvoimapula, niin miksi ei nykyisin päivittäin? Ajatuksella, että työttömiä aikuisia työikäisiä olis ehkä kun tilastopelleilyt jätetään pois..noin puoli miljoona työikäistä suomalaista kansalaista ihmistä vähintään, ehkä lähemmäs jopa miljoona työikäistä työtöntä, niin eipä se vaatis kuin about tuhat uutta kerralla PALKKATYÖHÖN työllistävää yritystä työikäiset jaettuna maan työtömyysaluesegmenteillä yritykset.

      Minä en ymmärrä, että mitä työttömien pitäisi hävetä? Sitäkö, ettei sosiaaliturva ole riittävä?

      • vghjklpoikjhb

        Pötköpölvästi, sosiaaliturva on täysin riittävä. Sinä kieltäydyit hakemasta ensisijaista etuutta etkä sen takia saanut viimesijaista. Normaalijärkinen olisi asian tajunnut jo silloin, kun sossu sen sinulle rautalangasta väänsi.

      • ksjdghurghtruygh
        vghjklpoikjhb kirjoitti:

        Pötköpölvästi, sosiaaliturva on täysin riittävä. Sinä kieltäydyit hakemasta ensisijaista etuutta etkä sen takia saanut viimesijaista. Normaalijärkinen olisi asian tajunnut jo silloin, kun sossu sen sinulle rautalangasta väänsi.

        No puolusta sosiaaliviranomaisia jos tarve on, älä herjaa. En ole ikinä kertonut täällä internetissä - enkä etenkään kaltaisellesi minulle identiteetiltä tuntematomalle internetin julkipilkkaajalle, en missään enkä koskaan enkä kenellekään internetissä, että mitä sosiaalitukia kulloinkin nautin tai en nauti. Viimeinen asia mitä koskaan tekisin, olisi se, että puhuisin yksityisasioitani internetissä, missään, en ole sellaisen luonteinen ihminen. Ja muuten, aivan varmasti kukaan ei "kieltäydy" hakemasta mitään lakisääteisiä omia itselle kuuluvia sosiaalietuuksiaan, joihin on laissa oikeus, jos joku niin tekee, niin ihmiselle on puhuttu paskaa, että ei olisi oikeutettu nihin lakisääteisiin etuuksiin joihin voisi olla. Ja kuka tahansa tekee mitä tahansa rehellistä muuta mieluummin, kuin että hakisi yhteiskunnalta toimeentulotukea. Ne paskiaiset ovat luultavasti rikollisia, jotka jos olis saaneet niin vähän sosiaaliturvaaa kuin minä usein olen saanut, jotka pärjää tilanteissa joissa minä olen normaalisti pärjännyt vailla kokonaan ilman sosiaaliturvaa , jossa tilanteessa olisin ollut ilman omia rakkaita auttamassa. Mutta se ei ole mun ongelma mikä on maan sosiaaliturvan minimi. Jos minä olisin poliitikko, vaatisin minimisosiaaliturvan minimitason noin tuhanteen euroon kuukaudessa, mutta sellaiset asiat ei ole mun vallassa päättää, ja tietenkään maalla ei ole varaa maksaa edes hengissä pysymiseen riittävää sosiaaliturvaa köyhimmille kansalaisista, kun rikkaat perheet pynkii tonneja kuussa pelkkinä lapsiperhe-etuuksina tukia. Arvaas vituttaako lukea lehdistä työssä koskaan käymättömistä alle kolmikymppisistä "kotiäideistä" ja "koti-isistä", kun itse syntyi aikana jolloin lapsilomat oli äideille kolme kuukautta ja keskiluokkaisten perheiden ei ollut edes mahdollisuutta elää keskiluokkaisesti molempien vanhempien käymättä töissä, jos pieniä lapsia oli....

    • kdhfugtybhyjuh

      Ja mä suosittelisin trollille, ettei provosoisi minua tyhmään vihakommentointiin yleistämällä, että työtön on sosiaalipummi. En nimittäin koskaan aiemmin ajatellut, että vaikka lastenhoitotukia saavat olis sosiaalipummeja, mutta jos pelkkä "työttömyys" muka jonkun mielestä tekee minusta "sosiaalipummin", en voi välttää mielessäni edes sitä ajatusta, että tota montas sataa euroa esimerkiks lapsiperheelliset kansanedustajatkin saa yhteiskunnan tukia tarvitsematta niitä ollenkaan kuukausittain siksi, että heillä on lapsia. Enkä halua vertailla eri ihmisryhmiä, mutta lapsettomalle yksinelävälle esimerkiks työmarkkinatuen saaminen on melkein hengissä pysymisen tae; tae hengissä pysymisestä siten että jos sen työmarkkinatuen menettää, kuolee nälkään jos ei ole onnea olla suvusta jossa autetaan. Lapsiperheelliselle työikäiselle kahden vanhemman työssä käyvälle perheelle nykyisin pelkät lapsista saatava etuudet ovat enemmän kuin yksinelävän koko maksimisosiaaliturva. Eikä siinä mitään, kunhan ja jos ei oleteta, että lapsiperheellisten etuuksien säilymisen vuoksi, pitäisi lapsettoman työikäisen mennä töihin, ei etenkään tapauksessa jossa aikuinen lapseton työtön on ihminen joka on perheestä jossa ilman tukia itse omat vanhemmat elättäneet aikuisikään, ja auttaneet sosiaaliturvan puutteessa. Minulla ei sinänsä ole mitään kaksikymppisiä lapsiparkoja 1990-luvulla syntyneitä "koti-isiä" ja "kotiäitejä" vastaan, mutta mua ärsyttää, että mua kohdellaan eriarvoisesti kuin niitä: syystä, etten ole halunnut byksiä lapsia maailmaan, jotkut parikymppiset haluaa vielä "lisää etuuksia itselleen", vihreiden hörhöin siipi varmaan kohta jopa viiden vuoden "koti-isäloman työttömäksi jääneille kaksikymppisille koulujen kesken jättäjille", ja ne samat olis sitä mieltä, että tottakai lisää työharjoittelua ja palkatonta työtä ERITYISESTI LAPSETTOMILLE, jotta he itse sais "olla kotona" pikkulastensa kanssa pikkubreikeillä arjen velvollisuuksista, niitä samoja julmia ihmisiä ei yhtään kiinnosta, kuinka paljon vaikeampi asema on vaikka lasten yksinhuoltajilla tai saatika se, että maallamme ei ole rahaa siihen, että massat nuorista aikuisista tekis lapsia "jotka neljänkymmenen vuoden päästä" menee työelämään; ei ainakaan tapauksissa, mikäli lapset on alusta alkaen olleet niin sanotusti yhteiskunnan tuilla elätettyjä. No, sanoin mutta mitäs tästä.

      • vyeuwhjabx

        Pötköpölvästin akateemisia valheita ja aivopieruja:

        "Ja mä suosittelisin trollille, ettei provosoisi minua tyhmään vihakommentointiin yleistämällä, että työtön on sosiaalipummi. "

        Jokainen oikeuskelpoinen ihminen on vastuussa omista teoistaan.

        "lapsettomalle yksinelävälle esimerkiks työmarkkinatuen saaminen on melkein hengissä pysymisen tae; tae hengissä pysymisestä siten että jos sen työmarkkinatuen menettää, kuolee nälkään jos ei ole onnea olla suvusta jossa autetaan. "

        Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, joka takaa mm. riittävän ravinnon saannin.

        "Lapsiperheelliselle työikäiselle kahden vanhemman työssä käyvälle perheelle nykyisin pelkät lapsista saatava etuudet ovat enemmän kuin yksinelävän koko maksimisosiaaliturva. "

        Pötköpölvästin olisi parempi olla hiljaa asioista, joista hän ei mitään tiedä. Käytännössä siis kaikesta. Kaksi työssäkäyvää vanhempaa saavat lapsistaan tasan tarkkaan vain lapsilisät. Kaksi lapsilisää on huomattavasti vähemmän kuin työttömän PÖTKÖPÖLVÄSTIN työttömyysetuus ja asumistuki. Tosin PÖTKÖPÖLVÄSTIN täytyy nykyään olla jo sairauseläkkeellä...

        "maallamme ei ole rahaa siihen, että massat nuorista aikuisista tekis lapsia "jotka neljänkymmenen vuoden päästä" menee työelämään; ei ainakaan tapauksissa, mikäli lapset on alusta alkaen olleet niin sanotusti yhteiskunnan tuilla elätettyjä. "

        Tämä on Pötköpölvästin ehdoton huippu! Hänhän on itse elänyt 40-vuotiaaksi yhteiskunnan varoilla eikä jatkossakaan tule tuottamaan tälle yhteiskunnalle mitään. Paljon hehkuttamansa akateeminen urakin tyssäsi kandin papereihin...

      • jsgyrgryghtygh
        vyeuwhjabx kirjoitti:

        Nettiherjaaja "Pötköpölvästiksi" solvaaja puhuu toimeentulotuesta ihmiselle, joka ei ole kyseisen tuen edes asiakas. Voi kiesus... Voisitko itsestäs kertoa, minkä ikäinen olet, samassa keskustelussa tietysti, koska someprofiiliahan minnekään eikä missään internetissä mulla ei ole, oletko nainen vaiko mies? Ainakin vaikutat olevan kovin perehtynyt toimeentulotukeen. Miksi valehtelet tuntemattoman taviksen "hehkuttaneen akateemista uraansa", ja missä olet valehdellut sellaista tapahtuneen? Mä olen aina sanonut, että ei mulla ole mitään amiksia vastaan, mutta se on noloa, että joku tuntematon rääkkää minua Suomi24-palstalla. Oikeasti, kuka ja missä on "hehkuttanut akateemista uraansa" - ei varmaan kukaan akateemisesti lukenut missään, tosi noloa kun tosta tekstistä näkee, että nettikiusaajan luonne on sellainen, että ei arvosta kouluttautuneita ihmisiä. Onko maan avohoito jo kenties niin huonolla tolalla, että oikeat työikäiset mielenterveyspotilaat päästetään vapaasti solvailemaan internetiin tolla tavalla? Sinä kun et tampio nettikiusaaja mikään "kahden vanhemman" tai edes yhden vanhemman lapsiperheen vanhempi ole, vaan luultavimmin _30-50- vuotias_ syrjäytynyt yksinelävä ruma mies, joka kiusaat minua lapsetonta aikuista naispuolista ihmistä internetin julkisella Suomi24- nimimerkkikeskustelupalstalla tässä vain siksi, että psykopaatin päässäsi olet arvioinut minun muka olevan sinun pahan olosi purkamisen muka oikeuttava kohde viattomana, niin kiitos sinä et varmasti ole mikään yhteiskunta-asioiden sosiaaliturvan ekspertti. Olen miljoona kertaa tuottavampi kansalainen kansantaloudelle, kuin hyvin moni: pelkästään sillä, että olen rehellinen kansalaisena. Kasvatuksessa opetettu, etten ole tärkeämpi kuin muut, mutta että voin olla ylpeä siitä mitä olen. Enkä vihaa mitään muuta kuin rikollisia. Köyhä mutta rehellinen ei käy kiusaamaan nettipalstoilla eikä yritä huijata, eikä - etenkään rehellinen. Rupusakki on muuta kuin tavikset, ymmärän että joitakin tosi köyhiä käy Suomi24- foorumilla, eihän vainoamaan käyminen normaalia ole. ja paska- Aller muuten pääsee joskus vielä vastuuseen moderoimattomasta foorumistaan, toivottavasti.:)

        Voisitteko vajakit nettikiusaajat muuten lakata käyttämästä sanoja "aivopieru", jne.? Näkyy teksteistä kilometrin päähän, ketkä on idiootteja, joiden kielenkäyttöä on muovannut some, ja ketkä ei.... Mulle oikeastaan jokaikinen Suomi24- palstoilta lukemani teksti näyttää muuten; sori, aivopieruilta. Enkä ole elänyt yhteiskunnan rahoilla elämääni, vaan niukasti ja usein jopa täysin ilman sosiaaliturvaa. Ehkä maan sosiaaliturva mennyt sitten syrjäytyneille kouluja käymättömille, joiden käytösmalleihin silti kuuluu käydä pilkkaamaan niitä, jotka muka "saa enemmän". Toivon pelottavan nettiherjajan saavan toimeentulotukea lakisääteisen määrän, tuommoinen pilkkaajaha muuten kilahtaa nupistaan lopullisesti, jos niitä ei joku "sossun täti " ( nehän aina nimittää sosiaaliviranomaisia "tädeiksi") auta.:( Terkuin "Pötköpölvästiksi" solvattu.

      • gyeudhwj
        jsgyrgryghtygh kirjoitti:

        Pötkis valehtelee taas tuttuun tapaansa: " Enkä ole elänyt yhteiskunnan rahoilla elämääni, vaan niukasti ja usein jopa täysin ilman sosiaaliturvaa." Pötkis on todellinen sosiaalipummi, jonka työhistoria on olematon.

    • vastauskysymykseen

      EN. Kun kerran mitään ei tarjota vaikka hakee ja on oltukin töissä vuosia.

    • drtyjy

      Missähän hevon kuusessa sellainen (työpaikka) mahtaisi olla ?

    • hörhöilylleloppu

      Työvoimapula on ollut tässä maassa provokaatinen ilmoille heitetty heitto jo toistqakymmentä vuotta.Siteä ei ole eikä tule. Työnantajista on pula ja työvoimaa pyöritetään koeajoila ja pätkätöinä .Palkkatasot on saatu painumaan kun työvoimaa on tarjolla yllin kyllin ja siitäkään ei kelpaa kuin harvat työnantajille .50 :tä kun lähenee vähenee mahdollisuudet työllistyä j ayli 50:pistä häviää tuo mahdollisuus lähes tyystin. Kyllä kyllä sanotaan työttömyys lukujen pienenneen,mutta se ei tarkoita automaattisesti sitä että työ olisi lisääntynyt. Tuota sietäisi tarkastella lähemmin mistä syystä luvut pienenevät jos pienenevät. Saattaa olla meinaan niinkin,että työllisyys politiikkka on tiukentunut ja karensseja tippuu ja ihmiset käytännössä tippuu tuon johdosta työmarkkinoilta kokonaan. Noiden tukien nostoon sensijaan olisi aihetta.peruspäivärahalta on paha enää ponnistaa töihin,sillä työssä käymisestä syntyy kustannuksia ja ensin olis oltava varaa ostaa se bussilippu jolla pääse haastatteluun ja jos nappaa olisi sinne töihinkin päästävä jollain konstin.Suomen sosiaalinen tuki on liiana alhainen ja siitä on huomautettu Eu taholta. Tuo tuo mukanaan köyhyysloukun ja se saattaa johtaa velkaantumiseen /kierteeseen jolloin edes töillä ei enää ihminen tee yhtikäs mitään,kun vouti vie kaiken. Loppupeleissä yhteiskunnalla on sitten mukava lasku sosiaalisina menoina tuosta ,joten eiköhän se ole parasta katsoa pitkällä tähtäimell ja toteutta perustuslakia,joka takaa toimmentulon ihmisille,kun sitä ei ole palkkatuloilla saavutettavissa.

    • kettuuntunut

      Onko sulla oikeutta ,syyllistää ihmisiä .Jokaisella on omat murheensa ja tilanteensa.Mikäli sulla on töitä antaa ,ylöspidon kanssa (asunto),niin ilmoittele ja palkkaa .

      Minä oon työni tehnyt yli 40v .työhistoria takana,mut joku muu ois kiitollinen siitä että saa katon päänsä päälle ja ruokaa pöytään.

    • Ihmisetonidareita

      Kuuleppas aivovammainen idiootti. Kaikki me työttömät emme lusmuile. Minäkin laitan päivässä useamman hakemuksen (niihin paikkoihin mihin olisi edes realistisesti mahdollista päästä ilman koulutusta)
      Aina kaatuu siihen ettei kutsuta työhaastatteluun.

      Tai vaikka kutsuttaisiin, töihin pääsy kaatuu aina siihen ettei mulla oo tarpeeksi työkokemusta yhtään mistään. Tai siihen että oon nuori nainen. On kyllä asiatonta epäillä aikooko nainen lisääntyä vai ei! Ja mun lävistyksillä ja värjätyllä (mutta siistillä) tukalla on jotain negatiivisia vaikutuksia, alasta riippumatta. Siksi aionkin nyt luovuttaa kun kerran olen pysyvästi mappi ö-ssä

      • jokurotiperkele

        Ei kai kukaan uskalla mitään tatuoitua piikkisikaa palkata.

      • Ihmisetonidareita

        Tatuoitu piikkisika? Mulla ei oo yhtäkään tatuointia, vain pari lävistystä, ja mä oon goottimuija.... en mikää piikkisika. Idari.

    • hullupaljontöitätekee

      Ei tarrte mennä töihin kun kutsutut lapsukaiset tekevät ne minunkin työt ilmaseksi

    • Yrittäjä_kostovaihteella

      Omalla työttömyyskaudella tuli havaittua että työllistymistäni yritettiin aktiivisesti estää.

      - Työvoimakoulutukseen hakeutuminen torpattiin sanomalla että en jaksaisi enään motivoitua.

      - Kutsuttiin työvoimatoimiston avoimien ovien päivänä (sattumoisin) asiakaskäynnille, ja tarkoitus olikin vain hauskuuttaa yleisöä. "Josko se työnhaku sinua edes kiinnostaa!" kailotti virkailija tiskin ylitse. (naurua taustalla)

      - Minun kohdalleni ei tehty mitään toimia ennekuin aloin vastaväitteistä huolimatta hakemaan koulutusta. Oli pakko alkaa muuttamaan suuntaa.

      - Menin mainitsemaan yrittäjyyden yhtenä suunitelmana ja siltä istumalta laittoivat kurssille jonka ensimmäinen tehtävä oli piirtää omakuva sikapossuna. Luit oikein. Ei ollut provo. Kurssittaja oli
      Spring House.

      - Samantein olikin hakemus yrittäjäkoulutukseen sisällä. Se oli niin hyvin tehty, että pääsin seulasta läpi ja työvoimaviranomaisen valvomaan kurssin vetäjän pitämään karsintahaastatteluun, jossa "työkkärin täti" puuttui haastatteluun. Kysymykseen että mitä aion tehdä vuoden kuluttua han tuli väliin ja melkein huusi että: "Ethän sinä voi olla yrittäjä kun olet työtön!"

      - Yrittäjäkoulutukseen pääsin ja kurssin alussa kävi kyseinen toimiston vastaava toivottamassa oppilaat tervetulleeksi kurssille. Mulkoili siinä vihaisesti niitä neljää työtöntä yli kahden kymmenen kurssilaisen joukosta, jotka olivat selkeästi rikkoneet joitain paikallisia käytäntöjä.
      Kaikki muut kurssilaiset olivat työssäkäyviä. Koulutus työvoimatoimiston tiloissa. Työttömät vähemmistönä ja asenteesta päätellen ei kaivattu siis yhtään työtöntä kurssille.

      Ja siitä sitten yrittäjäksi. Seuraavalla vuosikymmenellä paljastui kun pääsi omat tietonsa internetin kautta tarkistamaan, että olivat (kostoksi?) poistaneet minun valvonnassani järjestelmään syötetyt tiedot viimeisestä ammatista ja siihen kouluttautumista ennen silloista työttömyyttä.

      Jokainen joka joskus ollut työvoimatoimistojen aikana työtön, niin kannattaisi käydä tarkistamassa pankkitunnisteilla tietonsa TE-sivuilta. Etenkin jos on pientäkään kitkaa muistikuvissa sen toimiston asenteen suhteen.

      Virallinen pahoittelu-/kummastelukirje TE-puolelta ei ihmeemmin lohduttanut. Oli selvää että en olisi ikinä työllistynyt työvoimatoimiston avulla. Sen järjestelmän tarkoitus oli pitää passiivisena ja rangaista omasta aktiivisuudesta.

      Ja sitten ollaan nykypäivässä. Paljonkos meillä onkaan oikeasti työttömiä? Siis oikeasti, kun unohdetaan nämä meille valehdellut lukemat ja otetaan mukaan markkinoita vääristävät ilmaistyövoiman tekijät. Ja niitäkin oli jo jokunen vuosi sitten lähelle sataa tuhatta.

      Yrittäjänä tiedostan että kyseessä on bisnes. Sellainen bisnes, jossa lopulta kaikki työttömät tekevät ilmaistyötä ja heidän ei olekaan tarkoitus työllistyä koska se olisi pahaksi bisnekselle. Siitä en vain pieni askel että yritykset vähentävät palkallista työvoimaansa aktiivisesti sen vuoksi kun saa halvemmalla sen ilmaistyöorjan.

      Ja kansa komppaa. Kunnes osuu omalle kohdalle...

    • propagandaa

      Työvoimapula on silkkaa propagandaa samoin kuin yli 55 vuotiaiden työllistymisen paraneminen .Samaan hengenvetoon kerrotaan näiden iäkkäämpien työttömyys jaksojen kestävän parin vuoden pituisia jaksoja .Noihin ihme paranemisiin ei usko enää kuin joku heikkopäinen hömpäytettävä. Jos parin vuode tai kolmen vuoden jaksoissa kuukauden tai pari on töissä ei voi sanoa työttömyys asteen parantuneen.Tilastot kyllä kun työttömyys jakso katkeaa. Noita ppitäisi tarkastella sillä silmällä kuinka pikään on esim ihmiset työllistyneet 50 -60 vuoden iän välillä jos vuosina saadaan 1 tai kaks ei voi sanoa että tilanne olisi hyvä ja pahasti veikkaan että näin käy. Ehkä se sitten on helpompi roikottaa kortistossa työttömä tai halvempaa kuin päästää eläkkeelle kun töitä ei enää potentiaalisesti saa. Josko kyse on yhteiskunnallisista säästöiostä ,joita koetetaan maksimoida eläkeikää nostamalla ja näin varmasti onkin,sillä ei tuollaiselle ole löydettävissä muuta järkiperäistä selitystä.

    • sipicity

      Päättäjät oikein haalivat lisää työpakolaisia Suomeen. Kuka houkuttelee asunnolla ja toinen ties millä, ja hyvin näyttää sana levinneen.

    • sohvajengi

      Yksinkertaisesti pitäs laittaa kaikki tuet poikki että saataisiin tämä sohvajengi liikkeelle. Emme saavuta täyttä kiky-loikkaa, ellei kaikki ole täysin mukana.

      • fsdgfssfg

        Kun ei saa sillonkaan koska ilman työtä oleva ei lainaakaan saa. Näin se on ollut aina.

    • munmielstä

      Olet niin väärässä kikyloikkaan pitää osallistua ne joilla liikaa on ei niiden joilla ei liikaa ole,siis oikeita töitä oikeilla palkoilla työkykyisille ja jos töitä ei löydy niin olkoon työttömiä korvauksineen.

    • ykstätivaan

      Ihmiset eivät halua enää nähdä vaivaa . Yksi sukulaiseni pk-seudulla kulkee töihin kahdella ja junalla ja yhdellä bussilla. Aikaa kuluuu tunnista ja vartista puoleentoista tuntiin suuntaansa. Moni on lopettanut siellä koska eivät jaksa kulkea sitä matkaa.

    • just1111

      Olet ihan oikeassa. Olen ollut työttömänä 11-vuotta. Maha on kasvanut kun juon kaljaa joka toinen päivä. Työ tekisi hyvää, mutta kun töihin ei pääse kun on ollut näin ptkään työttömänä. Laita kritiikkisi työnantajille jotka palkkaavat sukulaisiaan,tuttaviaan ja halpatyövoimaa.
      Mie olen "elääkkeellä" enkä enää pelleksi ala.

    • JakamaanSieltä

      Töissäolijat hävetkää!
      Jakamaansieltä

      Ettekö töissä olevat hyvätuloiset yms. sosiaalipummit ymmärrä edes hävetä? Suomessa jyllää hirvittävä työpula ja palkkapula, ja lepäävää turisti työvoimaa haalitaan ulkomailta asti kela ja kotoutus lomille lepäämään. , koska suomesta ei enää löydy töitä.
      Nyt viimeistään on karsittava kovalla kädellä töissä olevien rikkaiden ja omistavan luokan kannustinloukkuja ja vastiikkeettomia tukia. ja vero alea.
      Suomalaiset töissä olevat vetelykset on kertakaikkiaan saatava ylös sieltä tösitä, juomasta kaljaa tuottavaan työhön. Ja jakamaan työtä ja elintasoa. Tarvitaan max palkka ja max eläkkeet jotta ahnehtiminen saadaan kuriin,

    • ei.kiitos

      Kuka haluaa ottaa alkoholisoutuneen työrajoitteisen pummin töihin ja mihin töihin? Tulisi töihin, jos tulisi ensimmäiseen palkkaan asti, sen jälkeen ei näkyisi. Ja voiko krapulaista työmiestä laittaa työmaalle hortoilemaan kädet täristen.

    • dhsfhftht

      Haistapa sinäkin se vee. Ja kenen kans muuttais sinne jonnekin hevo kuuseen jossa se paikka kuitenkin TAAS olisi. Kotoako nämäkin avut aina pitäisi ruinata...ei kiitos tosiaan.

    • tuet-poikki

      Tuet voisi olla ajallisia eli vuoden saisi tukia ja sen jälkeen kaikki niin vuokra kuin toimeentulotuki loppuisi kokonaan. Vuodessa saa jo siivouspaikan tai jonkun ja vuokranhan maksaisi sittten sossu taasen jos ei tienaisi tarpeeksi.

      • ainaköyhiensyymuka

        Tuon sun ajattelun mukaan pitöisi laittaa sitten kaikki tuet poikki,myös sieltä toiselta puolelta kuinkas moni yrittäjä ja etenkin isot irmat maatalous ja loisivat virkamiehet saakaan tukia ?Joten älä yritä aina työtöntä syyllistää ajattelepa vaikka näin jos kaikilla olisi kunnon täyspäivä työ oikeilla palkoilla niin yksikään työnantaja ei löytäisi suomesta yhtään tekijää koska kaikki on jo töissä.

      • halpojasiivoojiakohaluat

        Niin, onhan olemassa maita, joissa ei ole työttömyysturvaa ollenkaan, ja on niitäkin, joissa on vain ansiosidonnainen, ja sitten kun se loppuu, niin ei ole peruspäivärahoja.

        Niissä maissa ei yleensä ole sen parempi töyllisyys kuin Suomessa, köyhien ja rikkaiden välinen ero on valtava, köyhiä on paljon ja rikollisuus sekä harmaa talous rehottavat. Keskiluokka on olemattoman pieni, koska köyhyydestä ei ole helppoa nousta keskiluokkaan, koulutus maksaa ja siihen ei köyhälllä ole varaa, koska ei ole tukia ja pitää tehdä töitä. Köyhät asuvat slummeissa, koska sossu ei maksa vuokria. Rikkaiden alueilla asutaan muurien ja monien lukkojen takana. Sellaisessa maassa ei ole turvallista ja mukavaa kenenkään asua.

    • taivaassaperseettervataa

      töihinsieltä MENE PERÄPUKAMALEIKKAUKSEEN niin saat lisää niitä hyviä työntekijöitä.
      60 V ei enään kelpaa sori nyt vaan.

    • mhjsha

      Ei mitään työvoimapulaa ole. Jos hakee jotakin työpaikkaa niin sieltä ei tule minkään näköistä vastausta. Ei edes sitä että valitettavasti valinta ei nyt kohdistunut sinuun.
      Joten mitään työpaikkaa ei ollutkaan.

    • Berightthere

      Meen töihin ku löytyy nainen mikä kuntouttaa eka masennuksesta

    • HuijariPomot

      Suomi täynnä paskoja työnantajia jotka eivät edes vaivaudu vastaamaan työhakemuksiin! Suomi sukeltaa todella kovaa tällä tahdilla ja tyhmiä ne ketkä uskovat hallituksen puheita noususta! Ei se nousu ainakaan työmarkkinoilla näy! Rakennuksella kun olin töissä hetken aikaa niin nousu näkyi niinkin että mestarit pölli tavaraa minkä ehti! Miksi mennä rakennuksille töihin jos moraali on tällä tasolla? Näin esimerkkinä vain tämä....

    • työnhakuStop

      Olen lähettänyt insinööriksi valmistumisen jälkeen ainakin 200 hakemusta, mutta eipä ole edes haastatteluihin päässyt. Lopetin sen homman ja rupesin sitten sosiaalipummiksi. Kyllä tässä voisi kritiikin kohdistaa enemmin työnantajille, jotka palkkaavat sukulaisiaan ja halpatyövoimaa.
      Ihan hyvin pärjäilen. Minulla on kaikkea jopa autokin.

      Mutta olettakaamme että sosiaalietuuksia vähennettäisiin reilusti, niin sitten täytyy alkaa rehelliseksi rosvoksi. Mummojen ryöstöjä, metallien ja katalysaattoreiden varastamista, olemattoman tavaran myyntiä netissä yms..

      PANKAAS MIETTIEN

      • näinhän-se

        "Mutta olettakaamme että sosiaalietuuksia vähennettäisiin reilusti,"
        Jos ei ole sosiaalietuisuuksia niin muuta ei tarvi kuin rikos tehdä ja sen jälkeen muut huolehtii et on asunto ja riittävästti ruokaa ja edes sähkölaskun maksusta ei tarvitse itse huolehtia

      • ilmeisestjokkuuhrataan

        Eikös nuo noita ole jo leikannut ja samalla tulonsiirtoja tehneet rikkaille. Ilmeisesti työttömät meinataan heivata ylilaidan ja tehdä heistä ,niinkuin eläkeläisistä tämän laman maksumiehiä.Sama peli ku 90 luvulla

    • hyllyvarkaat

      Häpee taa. Varastossa työskennellen ei aina eläke kerry, joten ei olisi kannattanut varastoida.

    • hukka12

      Mistä moinen metakka? Pankaas kritiikkiä työnantajille. Työttömyys johtuu siitä kun ei ole tarpeeksi yrityksiä. Ja joka työttömästä ei ole yrittäjäksi tai itsensä työllistäjäksi. On kuluja näetsen. Ei kun lähikauppaan hakemaan päivän kaljasatsi.
      Nää suomi24 jutut käy hyvästä viihteestä toisinaan.

    • Palkanmaksaja

      Suomessa ei ole paljoakaan työttömiä, vaan suurin osa on toivottomia jotka ei halua edes tehdä töitä.

    • sitäseon

      Eihän työvoimapula ja työttömät kohtaa. Itsekin hain 20 vuotta töitä, mutta eihän niitä saa ja sitten olinkin jo eläkeiässä. Jää vaan eläke pieneksi tällä tapaa. Kerran pari etenin jopa työhaastatteluun asti. Ikärasismi on päivän sana ja koulutuksesta 80-luvulla valmistuneilla ei ole mitään saumaa nyky-yhteiskunnan duuneihin.

      • tätäpäivää

        Ainoat hommaat ikääntyneille ja nuoremmillekin löytyvät kaupunkien ja kuntien työpajoilta, joissa joutilasta väkeä palkataan yhdeksän euron päiväpalkalla tekemään esim. linnunpönttöjä ja hyvä niin, kun muuttolinnut kohta taas saapuvat.

    • Anonyymi

      Minä olen elänyt SINUN verorahoillasi vaikka miten pitkään elämäni aikanani. Kyllä metallialanhommia riittäisi Joensuussa ja Kontiolahdella, mutta kun olen suurimman osan työsuhteessa tavalla tai toisella sössinyt niin kukaan ei halua palkata minun kaltaistani huono maineista surkimusta yhtään mihinkään.

    • Anonyymi

      JAA A, MITÄ PITÄS HÄVETÄ? ETTÄ ON OLEMASSA VAI? KENEN SYY ETTÄ ON OLEMASSA?
      KENENKÄÄN EI PIDÄ HÄVETÄ ITSEÄÄN, HÄPEE SINÄ ITSEÄSI RAUHASSA, TUOLLASILLA KOMMENTEILLA!

      Jokkasen oma asia onko työtön tai tissä, lihava vai laiham nätti vai ruma, sen ei pitäisi sua liikuttaa milllä tavalla.

      Sinä idiootti vaan makaat sohvalla o ja ootat provoihisi vastauksia... heheeee.

    • Anonyymi

      Minä ihmettelelen kun työnantajat eivät halua palkata suoraan vain vuokrafirman kautta jolloin ne maksavat kympin miehelle kahdenkympin palkkaa ja sitten ihmettelevät kun henkilö ei tuota riittävästi. Avoimet työpaikat pitää ilmoittaa toki työvoimatoimistoon, mutta voiu siihen laittaa ehtoja, että vai kirjalliset hakemukset , eli ei niitä puhelin kyselyjä ja lisäkysymyksetkin voi laittaa firmaan kirjallisena.

    • Anonyymi

      Ei löydy osaavaa työvoimaa. Ei marjatiloillekaan oteta suomalaisia kun ulkomaiset ovat nopeempia keräämään. Ei siivousfirmatkaan ota kun suomalainen juo heti ensimmäisen palkan ja sitten ei enää tule töihin tai tulee krapulassa...

    • Anonyymi

      NO EI, HÄPEE SÄÄ VAAN! Mut tää onkin vanha juttu sulla, mutta otit sen esiin kun et osaa muista asioista keskustella.

      TYÖNANTAJAT HÄEVETKÄÄ JOS ETTE OSAA SITÄ PALKKAAMAKSAA!

      Ei mulla muuta.

      Ps. Oletko nyt viis vuotta täällä oorannu tota samaa asiaa, eikä kukaan ota sua todesta.

      Eimulla muuta!

      Ps. Kuin paljon häpeet itse noita sun ulostuloja?

      Ei mulla muuta.

    • Anonyymi

      Työtön se on itsekin ,älkää vastatko tän kaltasiin alotuksiin tuo ei ole sitä ansainnut

    • Anonyymi

      EU tulee ja EU auttaa.,.. Maksakaa 6 miljardia niin saatte 2 miljardia... Hyvä kauppa! Ostakaa vielä kun saatte! Tarjous loppuu kohta! Näitä ei riitä kaikille!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      356
      3175
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      129
      1197
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1167
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      953
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      689
    Aihe