Palanen totuutta on paikallaan

Totuus on, että Tehtaanniemen rakentaminen on ollut lain vastaista, koska kaavaa ei ole ollut asuntorakentamiseen. Mitä tästä seuraa on aivan eri asia. Siitä voi olla seurauksia tai sitten vääryys haudataan kirveen mukana monttuun, johon kaikki synnit on haudattu.
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Korkein hallinto-oikeus objektiivisesti käsittelee asian. Onneksi meillä on kaupungissa rohkeutta olla rehellisyyden puolustaja. Do not shoot the messenger! Kiusaajan paljastaja ei ole rikollinen, Ei ole rikollinen eikä pahis myös se, joka uskaltaa valittaa vääryydestä.

Äänestä

Jos yksityinen ihminen rakentaa kaavan vastaisesti, hän saa sakkoja ja rakennukset puretaan. Laki ei ole kaikille sama. Tässä tapauksessa lakia rikkoneet palkitaan. Asia kannattaa pitää esillä. Käsittämätön moka. Mutta vielä käsittämättömämpää on asian kuittaaminen kultaisella kädenpuristuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valimonmiehetpuhuvat kirjoitti:

Totuus on, että Tehtaanniemen rakentaminen on ollut lain vastaista, koska kaavaa ei ole ollut asuntorakentamiseen. Mitä tästä seuraa on aivan eri asia. Siitä voi olla seurauksia tai sitten vääryys haudataan kirveen mukana monttuun, johon kaikki synnit on haudattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu