Karhunkaatajat, kylläpä olettekin rohkeita!

Kuinka paljon rohkeutta tarvitaankaan ampua karhu satojen metrien päästä tehokkaalla kiväärillä! Kyllä olette mahdottoman rohkeita miehiä karhunkaatajat, ja kaiken lisäksi hyvällä asialla, kannanhoidollisella, niin kuin te metsästäjät eläinten tappamista nykyään kutsutte.
20487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Aivan. Kyllä se olisi parempi, että sinä käyt kuristamassa liikoja karhuja omine kätösinesi. Samalla opetat karhuille, että ihminen on makoisa saalis. Ampumisella pyritään pitämään yllä pelkoa karhuissa ihmistä kohtaan, jotta eivät ihan silmille tule. Siinä on vaan se paha puoli, että karhuista tulee niin ovelia piilossapysyjiä, että niiden metsästys vaikeutuu. Ja se voi johtaa siihen, että karhun pelko karisee ja se alkaa tulla pihoille ja metsässä liikkujien lähelle. Eli oikeastaan voisitte yhdistää voimanne, metsästäjät ja sinä. Sinä käyt ensin sen viimeisen kamppailusi karhun kanssa ja sitten se ihmissyöjäkarhu ammutaan raadolta. Kaikille parempi.

Äänestä
  • YMMÄRTÄISIKKIN EDES NIIN PALJON, ETTÄ MENISI KARHUA TAPUTTAMAAN, MUTTA SE HIIVATIN PÖLÖVÄSTI JUOKSEE KARKUUN ENSIMMÄISENÄ, KUN JOKU EES SANOO-KARHU-SANAN !

    Äänestä

Oletpa sinä kerrassaan hupaisa tapaus! Sinun mielestäsi karhu on aina hyvä ja metsästäjä on paha, vaikka mitä ilmeisimmin et ole tavannut kumpaakaan.

Tai no ehkä olet saattanut nähdä karhun eläintarhassa.

Kirjoitit, että
1) Tarvitaan rohkeutta ampua karhua.
No jollakin tavalla rohkeutta, mutta paljon enemmän taitoa ja kykyä kasvattaa karhuja haukkuvia metsästyskoiria ja liikkua luonnossa niin, että pääsee karhua riittävän lähelle.

2) Satojen metrien päästä
EI. KARHUJA EI AMMUTA SATOJEN METRIEN PÄÄSTÄ. Taitava ampuja voisi osua karhua tappavalle alueelle vielä sadan metrin päästä, mutta todellisuudessa niin ei tehdä, koska luonnossa on aina risuja, heiniä ja muita esteitä, jotka häiritsevät luodin lentoa ja vaarantavat osumisen.

Todellisuudessa suurin osa karhuista ammutaan muutamien kymmenien metrien etäisyydelle ampujasta. Jos karhu on kauempana, on viisasta jättää ampumatta, ettei tule haavakkoa.

3) Tehokkaalla kiväärillä
Totta. Karhua ei kannata ampua tehottomalla kiväärillä, koska silloin se suuremmalla todennäköidyydellä haavoittuu, kärsii ja lisäksi haavoittunut karhu saattaa olla ihmisille todella vaarallinen.

Entä oletko ajatellut, että karhun metsästäminen on osa metsästysperinnettä? Merkitsevätkö perinteet sinulle itsellesi mitään? Millä oikeudella sinä väheksyt ja halveksit metsästäjien perinteitä? Tuntuuko sinusta mukavalta, jos muut pilkkaavat sinun arvossa pitämiäsi perinteitä?

-

Äänestä
  • Jos kunnioittaisit oikeasti perinteitä niin menisit sen karhusi kimppuun keihäällä varustettuna. Ai et uskalla? Niinpä, eli se siitä nykyisten ns. metsästäjien rohkeudesta ja perinteiden kunnioittamisesta.

    Äänestä

  • olette_vain_pelkureita kirjoitti:

    Jos kunnioittaisit oikeasti perinteitä niin menisit sen karhusi kimppuun keihäällä varustettuna. Ai et uskalla? Niinpä, eli se siitä nykyisten ns. metsästäjien rohkeudesta ja perinteiden kunnioittamisesta.

    Höpöhöpö! Jälleen kerran asiatonta ja turhaa räksytystä!

    Totta kai perinteet elävät ja muuttuvat ajan mukana ihan siinä missä muukin kulttuuri.

    Ihan ensin tiedoksesi, että karhun metsästäminen keihäillä tai jousiaseella on Suomen laissa kiellettyä.

    Sinänsä karhun ampuminen metsästysjousella ja -nuolilla ei nykyään ole mikään ongelma muuten, kuin sen vuoksi, että se ei ole laillista.

    Taatusti niitäkin metsästäjiä löytyy, jotka olisivat valmiita käymään karhujen kimppuun keihäiden kanssa, mutta silloin olisi taatusti joukko "suojelijoita" kurkku suorana kiljumassa siitä, että metsästäjät rääkkäävät karhuja keihäineen.

    Jos karhun kimppuun saisi käydä vain keihäiden kanssa, niin vastaavasti esim. kansanmusiikkijuhlilla pitäisi olla sähköisten vahvistimien käyttö kiellettyä. Tai sähkövalojen käyttö näyttämöillä ja muissa esityksissä.

    -

    Äänestä

  • p9wejfojorjojveoij kirjoitti:

    Eli sitä tarvittavaa rohkeutta ei vaan ns. nykymetsästäjiltä löydy. On vain niin mukavaa ampua puolustuskyvyttömiä eläimiä tämän päivän tehokkailla aseilla. Kuitenkin kehdataan kehuskella avuttomista kaadetuista eläimistä vaikka tuo ei vaadi minkäänlaista rohkeutta. Karhua kuvaavat valokuvaajatkin ovat sata kertaa rohkeampia kuin pelkuruuttaan peittelevät aseenkäyttäjät.

    Älä viitsi puhua joutavia. Jos karhunkaato olisi laillista esimerkiksi keihäällä niin, siihen kyllä löytyisi tekijöitä. Yhdysvalloissa esimerkiksi villisian metsästys keihäällä on suosittua, vaikka villisika on todella vaarallinen pelästyessään. Villisika tappaa muutaman metsästäjän vuosittain Euroopassa, karhu sensijaan harvemmin.
    Sinä et pidä metsästyksestä millään muotoa ja siitä sinä vasta suuttuisit, jos metsästyksessä saisi käyttää lyömäaseita.

    Oletko itse valmis karhujahtiin keihään kanssa? Joka toista haukkuu, sen oma napa paukkuu.

    On toki selvää, että kaikki eivät ole valmiita karhujen kaatoon keihäillä. Pitäisi sen olla selvää sinullekin, mutta riittämätön järjen valo saa näköjään sinut uskomaan muuta.

    Sekin on selvää, että jos karhujahti keihäin olisi sallittua, yrittäjiä taatusti riittäisi. Mutta millaista parkua sinä sitten pitäisit? Oletko sitä mieltä, että karhujen mielestä keihäällä surmatuksi tuleminen on miellyttävämpää, kuin kiväärillä ammutuksi tuleminen?

    -

    Äänestä

  • sinunmielipidetiedetään kirjoitti:

    Älä viitsi puhua joutavia. Jos karhunkaato olisi laillista esimerkiksi keihäällä niin, siihen kyllä löytyisi tekijöitä. Yhdysvalloissa esimerkiksi villisian metsästys keihäällä on suosittua, vaikka villisika on todella vaarallinen pelästyessään. Villisika tappaa muutaman metsästäjän vuosittain Euroopassa, karhu sensijaan harvemmin.
    Sinä et pidä metsästyksestä millään muotoa ja siitä sinä vasta suuttuisit, jos metsästyksessä saisi käyttää lyömäaseita.

    KOKO AJAN KERTOA,- kuinka helevetisti sitä ihteään on pelottanu karhun kohtaaminen- mutta surkeuttaan ei oo uskaltanu sitä ääneen sanoakkaan !

    Äänestä

Perinteisesti karhun kimppuun, niinkö arvelet?

Äänestä

siksipä onkin parempi että ulkopuoliset pysyvät vain siellä betonipunkkereissan eivätkä ole ristinä.

Äänestä

Minä olen kyllä metsästänyt jalkajousella karhuja jo 12 vuotta ja monta saanut saaliiksi. Toimii hyvin ja on hiljainen eikä jätä jälkiä eikä aantä eli salametsästys ollut tuottoisaa.

Äänestä
  • Pelekäätkö sinä polliisia kun pitää salassa ampua? Ai pelekäät. No, sitähän mie jo aatteelin, että oot pelkuri.

    Äänestä

Aloittaja on joku eläinsuojelija viherpiipertäjä, joka asuu Helsingissä kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja saa asumistukea eli asuu veronmaksajien kustannuksella.
Ei ole kahua muualla nähnyt, kuin netissä ja käsitys karhusta on, että karhu on lempeä nallekarhu, jota voi vapaasti silittää, eikä karhu koskaan tee ihmiselle pahaa missään olosuhteissa.
Tuollaiset eläinsuojelijat pitäisi panna vastatusten karhun kanssa, niin katsottaisiin miten suhtautuminen karhun muuttuu, kun karhu lähtee juoksemaan kohti, eikä siinä paljon auta, vaikka eläinsuojelija, kuinka piipittäisi ja voihkisi, että kiltti karhu, ollaan kavereita.
Eläinsuojelijat kuvittelee, että karhu ajattelee ja on empaattinen, kuten eläinsuojelija ihminen.
Karhu ei ajattele, karhulla ei ole empaattisuutta, karhu hyökkää ja karhu tappaa.

Kyllä muuten vaatii rohkeutta karhun ampuminen, mitäpä jos luoti meneekin ohi ja karhu lähtee hyökkäykseen. Karhu voi olla jo kimpussa, ennekuin kerkeää seuraavan luodin ampumaan.
Tuskinpa aloittajasta olisi kohdata karhu silmätysten, vaikka olisi asekin kädessä.

Äänestä
  • Mistä tuo pelkosi kumpuaa? Meillä pikkutytötkin telttailee pitkin metsiä luonnosta nauttien kun täällä saitilla asehulluimmat pelkää karhuja ja susia yli kaiken. Oletko kuunnellut liikaa Punahilkkasatuja?

    Suomessa punkit, mehiläiset, hevoset, koirat, lehmät ja muut eläimet tappavat ihmisiä mutta ei noista kukaan pasko allensa kuten karhuja, susia, ilveksiä tai vaikka ahmoja pelkäävät luuserit.

    Äänestä

  • karhut sudet ilvekset ahmat nurin vaan turhia otuksia

    Äänestä

  • hävetkää_eres kirjoitti:

    Mistä tuo pelkosi kumpuaa? Meillä pikkutytötkin telttailee pitkin metsiä luonnosta nauttien kun täällä saitilla asehulluimmat pelkää karhuja ja susia yli kaiken. Oletko kuunnellut liikaa Punahilkkasatuja?

    Suomessa punkit, mehiläiset, hevoset, koirat, lehmät ja muut eläimet tappavat ihmisiä mutta ei noista kukaan pasko allensa kuten karhuja, susia, ilveksiä tai vaikka ahmoja pelkäävät luuserit.

    etelä suomen betonibunkkereissahan nämä suurimmat pelkääjtä elää,siellä kun ei ole suurpetoja vaan ne ammutaan viranomaisten toimesta heti kuopion alapuolella tavattaessa.

    Äänestä

SINÄ JONNINJOUTAVA HUNSVOTTI NYT JO PITKÄ PETOELUKAN PASKA !

ETKÖNÄ HIIVATIN KUTALE VIELÄKÄÄN TAJUA- ETTÄ IHMISTEN ON PIDETTÄVÄ PETOELUKOIDEN KANNAT KURISSA JA NIITÄ ON RAJOITETTAVA,-ETTÄ MUILLAKIN ELUKOILLA ON MAHDOLLISUUS ELÄÄ JA SELVIYTYÄ SUOMEN LUONNOSSA !!!

ON

Äänestä
  • Muutenhan nuo söisivät sinunkaltaiset paskat pois kuleksimasta vai?

    Äänestä

Eilen, tiistaina 19.9. karhu hyökkäsi miehen kimppuun Suomussalmella! Onneksi miehellä oli ase, jolla puolustautui, ettei henki lähtenyt. Tässä taas eräs karhu, jota luontohörhöt eivät olleet opastaneet käyttäytymään hyvin ihmistä kohtaan... Harmi, ettei kohteena ollut "suojelija", olis saanut paistin :-))

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

taaltapesee kirjoitti:

Kuinka paljon rohkeutta tarvitaankaan ampua karhu satojen metrien päästä tehokkaalla kiväärillä! Kyllä olette mahdottoman rohkeita miehiä karhunkaatajat, ja kaiken lisäksi hyvällä asialla, kannanhoidollisella, niin kuin te metsästäjät eläinten tappamista nykyään kutsutte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu