EU:ssa ei ole mitään muuta kuin vikaa!

HerääSuomi

Eräs Euvostoliiton ihailija kyselee, että mitä vikaa on unionissa!? Minäpä kerron pääviat.

- EU-eliitti pisti jäsenmaiden kansalaiset maksamaan suurpankkien holtittoman luototuksen Kreikalla ja muillekin vastaaville jäsenmaille. Kymmenillä miljardeilla euroilla pelastettiin suurpankit, jotka eivät siis kantaneet mitään riskiä uhkapelissään.

- EU:n mahtavin johtaja Merkel kutsui tarkoituksellisesti eritäin haitallisen mamutulvan maanosaan. On täysin varmaa, että tuo itäsaksalainen bimbo ei tehnyt tuollaista päätöstä ilman konsultointia samanmielisen Brysselin eliitin kanssa.

-EU-jäsenyys on suoraan sanoen lopettanut Suomen itsenäisyyden ja vapauden! Koska jo yli puolet päätöksenteostamme tapahtuu Brysselissä. Suomi ei pienenä jäsenmaana pysty ollenkaan vaikuttamaan yhteisiin päätöksiin, vaikka ne vaikuttavat maahame valtavasti.

-EU-jäsenyys pakottaa Suomen samaan riviin muiden jäsenmaiden kanssa Venäjää vastaan, mikä on hyvin haitallista maamme turvallisuudelle ja taloudelle. Emme enää voi harjoittaa viisasta idänpolitiikkaa kuten aiemmin itsenäisenä maana.

-Suomen talous on romahtanut Ruotsiin ja Norjaan nähden johtuen sekä jäsenyydestä että euron käyttöönotosta. Ennen EU-jäsenyyttä ja euroa Suomi oli tasoissa noiden maiden kanssa.

- EU-eliitti on ns. vasemmistoliberaalia eli kulttuurimarxisteja, joiden pääagenda on ensin tuhota Euroopan kansat ja kulttuurit ja lopulta koko eurooppalainen väestö kansainvaelluksien kutsumisella muualta maailmasta.

Nämä olivat VASTA päävikoja. Pienempiä, mutta hyvin pahoja vikoja vois luetella sivukaupalla.

10

273

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unionin_tarkoitus

      Tutustukaapa ns. paneuroopalaisen liikkeen ja sen perustajan agendaan! Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy tietoa. Ellei niitäkin sivuja ole jo sensuroitu pois.

      Se on kuin orwellimainen kauhutarina. Suurimmat EU-johtajat (mm. Merkel, Juncker ja Rompuy) ovat saaneet KUNNIAMITALIT tuolta liikkeeltä!?

    • mediapropaganda

      EU on todellakin kirous sekä Suomelle että koko Euroopalle. Valitettavasti liian monet kansalaiset uskovat valta- eli valhemedian propagandaan myös EU-asioissa. Kun lopulta unionin haitallisuus tulee aivan selväksi, voi olla lian myöhäistä enää pelastaa Suomea ja Eurooppaa.

    • Talouskasvusta ja Eurosta kannattaa katsoa tuota naapurimaata:
      https://www.hameensanomat.fi/uutiset/talous/156840-viron-talous-kasvoi-alkuvuonna-98-prosenttia
      Minäkin ryhdyin tarkastelemaan kantaani ja ajattelin, että olenko minä kirjoittenut
      potaskaa ja nyt näyttää, että joko et tiennyt tai valehtelit tarkoituksenmukaisesti.

      Tuosta rahasta voidaan jutella pitkäänkin koska epäilen, että et edes tiedä mitä raha
      on. Se on paperia/bittejä ! Mutta miten raha määrittyy niin siitä sinulla ei varmasti
      ole edes hajuakaan.

      Itsenäisyydellä ei ole maallista eikä rahallista merkitystä nykymaailman talousjärjestelmissä
      ainakaan suomen kohdalla ja parempi niin.

      EU jäsenyys pakottaa ja sillä on suoranainen vaikutus siihen euron arvon määritykseen.

      Ja taas esiintyy tuo UFO ilmaisu mihin ei maan päällä voi vastata Vihermarkspuna suvi loppu

    • eu.on.karmeekärmee

      no ei pal viron talous kasvu kiinnosta,, täältä suomestahan ne ovat lähinnä kasvusa kupanneet ja pöllineet. suomi on kuralla . verrattuna aikaan ennen eu:a.. fakta.. lisää velkaa pitää suomen ottaa, joka lopulta valuu, esim eestii,kreikkaan ym.. velkakello vaan suomessa tikittää kiihtyvällä vauhdilla.

      • erotaaneusta

        suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle yhä kiihtyvällä vauhdilla ja terveyspalveluja tulevat tarvitsemaan enemmän. työttömyyttä riittää. matuja lapaa maahan ja suoraan sossuun, kun viro tms ei niille kelpaa. ym ym.. velkaa hallitus vaan ottaa.. ja kaikki muka "hyvin eu suomessa" ..no ei warmana ole. :P

      • Kun sinä et ymmärrä mitä raha on ja hyvällä rahan käsittely taidolla Eurooppa
        pystyy nollaamaan nuo suomen ja Kreikan velat sekunnissa.

        Minä ajattelen Euroopan unionin vahvuuden toisella tavalla mitä sinun Johtajasi
        on sanonut. USA on siitä rahasta hyvä esimerkki ja jos kerron sinulle, että Dollarin
        todellinen kurssi ei ole edes Euron kymmenesosaa, niin Tajuatko ?

        Euroopan unioni on maailman parhaimpia keksintöjä mitä on keksitty näin talous-
        mielessä ja siitä syystä USA on kovin vihainen ja Venäjä myös.

        Ei Trumppi muuten edes kuiskaisi suomen poliittiselle päällikölle jos se ei sillä
        pyrkinyt vaikuttamaan Euroopan unionin rakenteisiin.

        Tyhmälle ihmiselle sitä ei voi edes selittää, kun hänen pitää uskoa ?
        Jo historiasta näemme, että antiikin kauppapaikat olivat rikkaita ja se perusajatus
        ei ole minnekään kadonnut. Euroopan unionin uskottavuus ja vakaus nyky maailmassa
        on paljon enemmän, kuin ikinä arvaattekaan. Tasa-arvoinen uskottava järjestelmä
        Liittovaltiona luo siitä myös vaikutusvaltaisen tekijän maailmanmarkkinoille kauppa-
        sopimuksineen.

        Maailmassa on ihanteita ja Euroopan unioni on numero 1, kysy keneltä kysyt.

      • niinehkäpäniin
        Liittovaltio kirjoitti:

        Kun sinä et ymmärrä mitä raha on ja hyvällä rahan käsittely taidolla Eurooppa

        bentleyllä kurvaillessa ja eu liittovaltion norsunluu tornista kailotettuna.. kurjia eu:n leipäjonoja yms näkemättä. asian laita pitänee varmaankin paikkaansa.

      • niinehkäpäniin kirjoitti:

        bentleyllä kurvaillessa ja eu liittovaltion norsunluu tornista kailotettuna.. kurjia eu:n leipäjonoja yms näkemättä. asian laita pitänee varmaankin paikkaansa.

        Euroopan unionin muissa jäsenmaissa ei ole vastaavia leipäjonoja, kuin
        suomessa. Syyn kerroin jo:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14949801/suomi-alunperin-jo-saksaan-1918

      • suomen.etu.tärkein
        Liittovaltio kirjoitti:

        Euroopan unionin muissa jäsenmaissa ei ole vastaavia leipäjonoja, kuin
        suomessa. Syyn kerroin jo:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14949801/suomi-alunperin-jo-saksaan-1918

        kyse onkin suomesta, jossa ennen eu:a ei todellakaan ollut leipäjonoja, myös oma valuutta markat, olisi pelastanut suomen jo ajat sitten ns taantumalta.

      • suomen.etu.tärkein kirjoitti:

        kyse onkin suomesta, jossa ennen eu:a ei todellakaan ollut leipäjonoja, myös oma valuutta markat, olisi pelastanut suomen jo ajat sitten ns taantumalta.

        Miksi sinä valehtelet ?
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Leipäjono

        Devalvaatio tarkoittaa rahan ulkoisen arvon alentamista eli halpatyövoimaa.
        Silloin ulkomailla tuotettu tavara maksaisi enemmän. . . ( Lääkkeet, kahvit, vaatteet
        ym ym.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      209
      2239
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      164
      1479
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1101
    4. 60
      965
    5. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      57
      951
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      937
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      851
    8. 93
      797
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      120
      741
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      717
    Aihe