Miksi luvattomasti maassa olevia hyysätään?

Voisiko joku kertoa, että miksi luvattomasti maassa oleville pitäisi järjestää mm.laajennetut terveyspalvelut tai ylipäänsä terveyspalveluja? Onko rikos piilotella luvattomasti maassa olevia?

Itse en ole politiikkaa harrastava, enkä tee sitä elääkseni, mutta ihmettelen veronmaksajana sitä että maassa laittomasti olevia suojellaan.
Mielestäni he syyllistyvät tulokseen ja heidän paikka on kotimaassa tai suomalaisessa vankilassa, koska ovat vaaraksi yhteiskunnalle.
Suojelijat (piilottelijat) syyllistyvät tulokseen.
696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tulokseen =rikokseen

Äänestä

No nyt onneksi päättäjämmekin heräsivät ja hallituksen uudessa linjauksessa esitetään seuraavia muutoksia nykytilaan :
Muutamme kansalaisuuslakia niin, että Suomen kansalaisuus otetaan pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka syyllistyvät terrorismiin.

- Varmistamme, että poliisilla on kaikki mahdolliset voimankäyttösäännökset vakavimmissakin väkivaltatilanteissa.

- Kriminalisoimme aiempaa täsmällisemmin laittoman maassa olon edistämisen, siis esimerkiksi laittomasti maassa olevan piilottelun.

- Viranomaisilla tulee olla esteetön mahdollisuus puuttua näihin tapauksiin ja ylipäänsä suorittaa palautuksia.

- Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista tehdään uhka-arvio. Heidät otetaan tarvittaessa välittömästi säilöön.

- Ulkomaalaislakia ja kansalaisuuslakia muutetaan siten, että voimme jatkossa kansallisen turvallisuuden perusteella tarvittaessa peruuttaa oleskeluluvan, asettaa maahantulokiellon, peruttaa kansalaisuuden tai lakkauttaa pakolaisstatuksen.
(http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708312200363445_pi.shtml )
Kuulostaa oikein järkevätä.Nyt nopeasti voimaan vaan !

Äänestä

Ihmetellä sopii, mutta myös olisi hyvä ottaa asioista selvää itsekin. Ihmisoikeus on itseisarvo. Suomessa rikosepäilyn arvioi riippumaton syyttäjälaitos ja tuomion antaa oikeusistuin, mikäli näyttö riittää. Näitä asioita ei ratkaista pallinaamajunttien huutoäänestyksellä. Suo.mi on ns. oikeusvaltio.

Äänestä
  • En tiedä missä pallinaamajuntit huutoäänestyksellä päättävät ihmisten syyttömyydestä tai syyllisyydestä mutta kerran näin jotain sen suuntaista telkkarista,tarkoitat varmaan sitä.Joukko ukkoja mölysi ja huitoi ja tulivat lopulta siihen tulokseen että kaapuhihin peitetty nainen piti kivittää kuoliaaksi.Niin he myös tekivät.Olen samaa mieltä että parempi on ihan oikea oikeudenkäynti.

    Äänestä

riittäis töitä virkailijoille.

Äänestä

Siinäpä se on, vaikka oikeuslaitos tekee päätöksen henkilöstä jolle ei myönnetä turvapaikkaan, niin siitä huolimatta turvapaikan hakija saa jäädä suomeen ja katoaa tavoittamattomiin. Jokin tässä ei täsmää. Jos he valittavat päätöksestä heidät voisi oikeasti kerätä johonkin, missä he odottavat uutta käsittelyä, jos vieläkin päätös on sama, niin sitten vaan lentokoneeseen tai "risteilyaluksella" kohti kotimaata.
Itse maksan veroja mm. Sen takia, että saan kunnan terveyspalveluja, en minäkään saa niitä ilmaiseksi, mutta edullisemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veroja1994 kirjoitti:

Voisiko joku kertoa, että miksi luvattomasti maassa oleville pitäisi järjestää mm.laajennetut terveyspalvelut tai ylipäänsä terveyspalveluja? Onko rikos piilotella luvattomasti maassa olevia?

Itse en ole politiikkaa harrastava, enkä tee sitä elääkseni, mutta ihmettelen veronmaksajana sitä että maassa laittomasti olevia suojellaan.
Mielestäni he syyllistyvät tulokseen ja heidän paikka on kotimaassa tai suomalaisessa vankilassa, koska ovat vaaraksi yhteiskunnalle.
Suojelijat (piilottelijat) syyllistyvät tulokseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu